En tiedä mitä te nuoret olette mielessänne ajatelleet ennen au-pairiksi lähtöänne, mutta kerotkaa minulle mitä te tästä ajattelette?
"""Sinulle on hyvissäajoin kerrottu, että perheen toinen vanhempi matkustaa pois XX ilta-päivänä ja siksi sinun apuasi tarvitaan perheen puuttuvana vanhempana. Olet siis todellakin informoitu asiasta hyvissä ajoin, ja tiedät mitä tehtäväsi koskee."""
Olet nyt kuitenkin vietänyt kaksi sellaista yötä, ettet varmaankaan ole levännyt tavalla, jolla vastuuntuntoinen lastenhoito vaati!!!
No nytkun viikonloppusi jatkui lstenhoitokeikalla, ja että tietoisesti jätit au-pair perheen äidin yksin hoitamaan sekä lapset, että huushollin - oletko tyytyväinen?
No huomenna sitten sitten saat vetää mittarin täyteen unta, kun tiedät että molemmat vanhemmat työskentelevän. Kukaan ei sinua häiritse!
Siis kukaan ei häiritse univelan tasoitustasi, joten anna oman etusi ajaa perheen edelle! Nuku hyvin, ja mehän siitä sinulle maksamme!
Hurraaaa - otimme au-pairin meille nukkumaan, eikö ihanaa?
Toiset au-pairt, onko tielläkin näin helppoa?
Helppoa olla
12
2139
Vastaukset
- Annett
Äläpäs nyt panikoi, pahempaakin nämä jotkut au pair äidit tällä palstalla ovat saaneet kokea.
Onhan se totta, että tuo kuulostaa hieman vastuuttomalta käytökseltä. Mutta kuten sanoin, pahempaakin jotkut tytöt tekevät.
Onko tälle tytölle mahdollisesti luvattu vapaat viikonloput ja sitten yhtäkkiä kerrottu että hänen täytyykin olla töissä?
Ja kyllä, minäkin joskus nukun täällä päivät pitkät. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö ehtisi/pystyisi tekemään kaikkia niitä töitä, joita minun odotetaan tekevän.
Viime viikon nukuin 4-5 tuntia yössä ja silti meni lastenhoito hyvin. (Nukkuminen ei jäänyt vähäiseksi juhlimisen tmv. takia.)
Toivottavasti et odota au pairiltasi täydellisyyttä..- lasten äiti
todella vastuuntunnotonta tytötltä!
Palkka juoksee ja ruokaa ei puutu, hyvähän se on nukkua ja levätä kun isäntäväki töissä. sitähän useat tytöt toivovat, että heidät otetaan perheenjäseneksi ja sitten todella käyttäytyvät niin. Kotonahan saavat tehdä mitä haluavat, aika moni ja sitten odottavat että sama elämäntapa saa jatkua aupair perheessäkin.
Juttele tytön kanssa ja jos muu ei auta, lähetä kotiin. - Annett
lasten äiti kirjoitti:
todella vastuuntunnotonta tytötltä!
Palkka juoksee ja ruokaa ei puutu, hyvähän se on nukkua ja levätä kun isäntäväki töissä. sitähän useat tytöt toivovat, että heidät otetaan perheenjäseneksi ja sitten todella käyttäytyvät niin. Kotonahan saavat tehdä mitä haluavat, aika moni ja sitten odottavat että sama elämäntapa saa jatkua aupair perheessäkin.
Juttele tytön kanssa ja jos muu ei auta, lähetä kotiin.Kun näitä keskusteluja lukee, huomaa että usein au pair-äidit painottavat lasten etua.
Jos au pair kertoo lähtevänsä perheestä kesken sovitun ajan, häntä usein sanotaan vastuuttomaksi ja itsekkääksi, koska hän laittaa oman etunsa lasten edelle lähtiessään silloin kun lapset ovat jo tottuneet häneen ja kaikki on alkanut sujua.
Mutta jos perheen vanhemmat kertovat, etteivät pidä au pairistaan/au pair nukkuu liikaa/au pair unohtaa joskus ostaa maitoa/au pair käy kaverinsa luona perheen autolla, heitä kehotetaan heittämään au pair pihalle. Eihän kotonaan tarvi katsella sellaista henkilöä josta ei pidä (mikä on minunkin mielestäni totta, mutta) minne silloin lapsen etu näiltä äideiltä unohtuu? - lasten äiti
Annett kirjoitti:
Kun näitä keskusteluja lukee, huomaa että usein au pair-äidit painottavat lasten etua.
Jos au pair kertoo lähtevänsä perheestä kesken sovitun ajan, häntä usein sanotaan vastuuttomaksi ja itsekkääksi, koska hän laittaa oman etunsa lasten edelle lähtiessään silloin kun lapset ovat jo tottuneet häneen ja kaikki on alkanut sujua.
Mutta jos perheen vanhemmat kertovat, etteivät pidä au pairistaan/au pair nukkuu liikaa/au pair unohtaa joskus ostaa maitoa/au pair käy kaverinsa luona perheen autolla, heitä kehotetaan heittämään au pair pihalle. Eihän kotonaan tarvi katsella sellaista henkilöä josta ei pidä (mikä on minunkin mielestäni totta, mutta) minne silloin lapsen etu näiltä äideiltä unohtuu?kokemukset kasvattavat ja opettavat, myös aupair äitejä, kuten minuakin.
Lasten etu aina etusijalla ja lapset ensimmäisenä elämässämme, niinkuin varmaan kaikkien perheiden.
Olen vain itse odottanut ja toivonut, lapsista pitävää, pirteää sekä elämänmyönteistä tyttöä joka tietää vastuunsa pienten lasten kanssa. Pettymys tullut monta kertaa.
Vikako siinä, että tytöt tosiaan niin nuoria ja kokemattomia olemaan apuna päivän askareissa. Tuntuu, ainakin itsestäni, että ei aupairiksi olla tultu sen auparin olemisen takia vaan aivan kaiken muun.
Hommat täytyy hoitaa sovitulla tavalla ja nukkua silloin kuin kun vapaata.
Meillä tyttö kummasti joka maanantai sairaana viikonlopun jälkeen. - tehkää jotain!
lasten äiti kirjoitti:
kokemukset kasvattavat ja opettavat, myös aupair äitejä, kuten minuakin.
Lasten etu aina etusijalla ja lapset ensimmäisenä elämässämme, niinkuin varmaan kaikkien perheiden.
Olen vain itse odottanut ja toivonut, lapsista pitävää, pirteää sekä elämänmyönteistä tyttöä joka tietää vastuunsa pienten lasten kanssa. Pettymys tullut monta kertaa.
Vikako siinä, että tytöt tosiaan niin nuoria ja kokemattomia olemaan apuna päivän askareissa. Tuntuu, ainakin itsestäni, että ei aupairiksi olla tultu sen auparin olemisen takia vaan aivan kaiken muun.
Hommat täytyy hoitaa sovitulla tavalla ja nukkua silloin kuin kun vapaata.
Meillä tyttö kummasti joka maanantai sairaana viikonlopun jälkeen.Miksette au pair -äidit PUHU niiden au pairienne kanssa? Tänne tullaan valittamaan kun tyttö siemailee äidin tarjoamaa viiniä vieraiden kanssa, ja äiti joutuu hoitamaan au pairin työt (toinen topic) - tai niinkuin tässä, ei hoida hommiaan sovitusti. Täällä valitus ei paljoa auta, miksette sano suoraan tytöille mitä haluatte? Jos au pair nyt vaikka odottelee sohvalla äidin tarjoilemaa viiniä, niin kyllä, tyhmästi käyttäytyy, mutta kuka estää äitiä (aikuista, kypsää ihmistä) pyytämästä tyttöä (nuorta, joskus ajattelematonta, eikä monesti ilkeyttään) apuun? Au pairille maksetaan palkkaa töistä, miksette siis laita tyttöjänne tekemään niitä ainaisen selän takana valituksen sijaan? Jos au pair ei tee niinkuin on sovittu, antakaa hänen tietää että olette epätyytyväisiä, ja että "mokia" ei ole syytä toistaa jos haluaa perheessä jatkaa. Jos huomatuksista huolimatta viesti ei mene perille, viskatkaa toki turha työläinen ulos. Tämä valitus ei vaan hyödytä yhtään ketään.
Kasvamistahan tämä on vielä monelle tytölle, harva on siinä parinkympin kieppeillä vielä kypsyytensä huippua saavuttanut. Ei silti pidä lyödä hanskoja tiskiin että "ei se tee muuta kun nukkuu, ja me maksetaan siitä palkkaa, vali vali vali", TEHKÄÄ asialle jotain! Kyllä useimmat normaalijärjellä varustetut tytöt ymmärtää kun sanotaan suoraan että "tuo oli hyvä, kiitos" ja "tämä ei mennyt hyvin, teeppä ensi kerralla näin" tai että "tuo ei ole sallittua meidän perheessä". So simple... - lasten äiti
tehkää jotain! kirjoitti:
Miksette au pair -äidit PUHU niiden au pairienne kanssa? Tänne tullaan valittamaan kun tyttö siemailee äidin tarjoamaa viiniä vieraiden kanssa, ja äiti joutuu hoitamaan au pairin työt (toinen topic) - tai niinkuin tässä, ei hoida hommiaan sovitusti. Täällä valitus ei paljoa auta, miksette sano suoraan tytöille mitä haluatte? Jos au pair nyt vaikka odottelee sohvalla äidin tarjoilemaa viiniä, niin kyllä, tyhmästi käyttäytyy, mutta kuka estää äitiä (aikuista, kypsää ihmistä) pyytämästä tyttöä (nuorta, joskus ajattelematonta, eikä monesti ilkeyttään) apuun? Au pairille maksetaan palkkaa töistä, miksette siis laita tyttöjänne tekemään niitä ainaisen selän takana valituksen sijaan? Jos au pair ei tee niinkuin on sovittu, antakaa hänen tietää että olette epätyytyväisiä, ja että "mokia" ei ole syytä toistaa jos haluaa perheessä jatkaa. Jos huomatuksista huolimatta viesti ei mene perille, viskatkaa toki turha työläinen ulos. Tämä valitus ei vaan hyödytä yhtään ketään.
Kasvamistahan tämä on vielä monelle tytölle, harva on siinä parinkympin kieppeillä vielä kypsyytensä huippua saavuttanut. Ei silti pidä lyödä hanskoja tiskiin että "ei se tee muuta kun nukkuu, ja me maksetaan siitä palkkaa, vali vali vali", TEHKÄÄ asialle jotain! Kyllä useimmat normaalijärjellä varustetut tytöt ymmärtää kun sanotaan suoraan että "tuo oli hyvä, kiitos" ja "tämä ei mennyt hyvin, teeppä ensi kerralla näin" tai että "tuo ei ole sallittua meidän perheessä". So simple......älkää sitten tytöt hyppikö silmille kun asioista sanotaan ja niistä sanotaan nätisti sekä varovaisesti! Meillä valitettavasti tytön kanssa niin, että kun ja jos sanon, niin suututaan heti, eli ei ole mitään ns käyttäytymistä tai edes arvostusta perhettä kohtaan.
Ja te tytöthän täällä ns valitatte milloin mistäkin ja loukkaatte sekä suoraan julkisesti haukutte muita ihmisiä.
Käytöstä tytöt, käytöstä.
Ei se aupairina olo ole pelkästään baareissa juoksentelua ja bailaamista, mutta ainakin tässä maassa jossa asumme on suomalaiset tytöt saaneet suomi-maineen korkealle tietyillä tavoilla. Ja ehkä seuraava tyttömme tuleekin sitten muualta, kenties. - tehkää jotain!
lasten äiti kirjoitti:
...älkää sitten tytöt hyppikö silmille kun asioista sanotaan ja niistä sanotaan nätisti sekä varovaisesti! Meillä valitettavasti tytön kanssa niin, että kun ja jos sanon, niin suututaan heti, eli ei ole mitään ns käyttäytymistä tai edes arvostusta perhettä kohtaan.
Ja te tytöthän täällä ns valitatte milloin mistäkin ja loukkaatte sekä suoraan julkisesti haukutte muita ihmisiä.
Käytöstä tytöt, käytöstä.
Ei se aupairina olo ole pelkästään baareissa juoksentelua ja bailaamista, mutta ainakin tässä maassa jossa asumme on suomalaiset tytöt saaneet suomi-maineen korkealle tietyillä tavoilla. Ja ehkä seuraava tyttömme tuleekin sitten muualta, kenties.Yleistystä taisi tulla nyt molemmin puolin. :)
Totta kai täysiä käyttäytymistaidottomia torviakin löytyy varmaan au paireista (eikä semmosia tarvitse kenenkään hyysätä), mutta uskoisin että enemmistöön toimii suora puhe. Halusin vain tuoda tässä esille, että ennen kuin äiditkin nostavat kädet pystyyn ja syöksyvät nettiin valittamaan, voisi olla fiksua ottaa tökkivä asia esiin itse au pairin kanssa ja yrittää selvittää.
Ensimmäisiä asioita joita pyysin au pair -äidiltäni oli että puhuisi minulle suoraan, ja sanoisi jos joku mättää. - kunnon
tehkää jotain! kirjoitti:
Yleistystä taisi tulla nyt molemmin puolin. :)
Totta kai täysiä käyttäytymistaidottomia torviakin löytyy varmaan au paireista (eikä semmosia tarvitse kenenkään hyysätä), mutta uskoisin että enemmistöön toimii suora puhe. Halusin vain tuoda tässä esille, että ennen kuin äiditkin nostavat kädet pystyyn ja syöksyvät nettiin valittamaan, voisi olla fiksua ottaa tökkivä asia esiin itse au pairin kanssa ja yrittää selvittää.
Ensimmäisiä asioita joita pyysin au pair -äidiltäni oli että puhuisi minulle suoraan, ja sanoisi jos joku mättää.sopimukset jo heti alkupäivinä: laittakaa vaikka paperille ihan ylös työsopimuksen malliin selkeät työajat ja tehtävät sekä miten toimitaan, jos tarvitsee esimerkiksi muuttaa työaikoja tai tehtäviä. joustoa ja ymmärrystä toki tarvitaan molemmilta puolilta, lapsen etua silmälläpitäen. kuitenkin olisi hyvä tarkentaa etukäteen au pairin vastuut ja valtuudet: sovitteko, että au pair hoitaa vain lapsia vai kuuluuko tehtäviin myös esim. tiskaaminen (jos, niin kuinka usein), osallistuuko au pair perheen yhteisiin juttuihin (ja mikä hänen roolinsa on silloin: vapaalla vai töissä) ja miten menetellään au pairin vapaa-ajan kanssa (pitääkö ilmottaa yömenoista yms). itse olen sitä mieltä, että vapaa-aika on vapaa-aikaa ja silloin saa periaatteessa tehdä mitä haluaa ja miten haluaa (järjenkäyttö tietysti sallittua) kunhan on valmiina työskentelemään kun työt alkavat ja hoitaa hommansa asiallisesti koko päivän ajan. siitä, onko nukkunut vai ei, ei pitäisi mielestäni tehdä ongelmaa. on työntekijän vastuulla olla työkunnossa töissä: jos yöllä ei ole nukkunut, on se oma vika ja pitää mielestäni silti pystyä suorittamaan työnsä normaaliin tapaan. itse esim. viime kesänä olin töissä lastenhoitajana ja nukuin noin 4kk ajan 4-5h yöunet joka yö eikä se heijastunut työkäytökseeni/suoritukseeni millään tavalla. joskus olin väsynyt päivällä, myönnän, mutta oma vika. hoidin kunnialla hommani: olin ajoissa töissä siistinä ja mukavana, tein tehtäväni mallikelpoisesti ja perhe toki tiesi että olen joka ilta ulkona myöhään mutta mitään negatiivista kommenttia ei ikinä tullut koska olin töissä asiallisesti ja vastuuntuntoisesti. ihmettelivät toki usein "kuinka sä jaksat". mielestäni lastenhoitajien työ kuuluu mitoittaa niin, että on selkeä erottelu vapaa-ajan ja työajan suhteen jotta työntekijä voi rentoutua/tehdä mitä haluaa. lastenhoitajien/au pairien palkat ovat mielestäni usein myös järkyttävän pieniä siihen työtuntimäärään jonka työntekijä tekee mutta se on taas sitten oma lukunsa ja tytön oma ongelma jos lähtee au pairiksi surkealla palkalla tekemään aivan liian pitkiä päiviä. osa au pair /nanny-kokemusta on kuitenkin aina se vieraaseen kulttuuriin/kaupunkiin yms tutustuminen ja ainakin minulle se hyvin tärkeä ja suuri osa. mutta taasen, oma valinta millaiseen perheeseen lähtee ja millaisilla sopimuksilla: jos haluaa juhlia paljon, on myös etsittävä perhe jossa työtunteja ei ole niin paljoa jne. ja mikäli näyttää siltä että homma ei suju, niin perheen vaihto on mielestäni parempi ratkaisu kuin "kituuttaminen" koska myös lapset aistivat sen, jos lastenhoitajalla/perheellä menee huonosti.
olen ollut useammassa perheessä lastenhoitajana (nannynä) ja kohdalleni on sattunut aina varsin loistoperheitä. olen kuitenkin halunnut, että asioista puhutaan suoraan niin jo homman alkaessa kuin välilläkin avoimesti. perheiden pitäisi myös mielestäni pohtia sitä, mitä he todella haluavat ja ilmoittaa se jo ennen kuin työsopimuksia on kirjoitettu tai mistään virallisesta/varsinaisesta päätetty. yllättävän moni perhe näyttää etsivän au pairia (huolehtii lapsista, kodin yleissiisteydestä suuremmistakin siivouksista, kokkaa, käy kaupassa, kuskaa lapsia...) vaikka vaihtoehtoja on monia muitakin kuten siivooja, keittäjä, nanny (lastenhoitaja, huolehtii lasten tavaroista yms mutta ei varsinaisesti siivoa tai edes välttämättä kokkaa) jne. eli miettikää mitä haluatte ja tehkää se selväksi jo alkuvaiheessa niin ei tule ongelmia myöhemmin.
olipa sekavasti ilmaistu, toivottavasti joku sai selvää... - muistaa
kunnon kirjoitti:
sopimukset jo heti alkupäivinä: laittakaa vaikka paperille ihan ylös työsopimuksen malliin selkeät työajat ja tehtävät sekä miten toimitaan, jos tarvitsee esimerkiksi muuttaa työaikoja tai tehtäviä. joustoa ja ymmärrystä toki tarvitaan molemmilta puolilta, lapsen etua silmälläpitäen. kuitenkin olisi hyvä tarkentaa etukäteen au pairin vastuut ja valtuudet: sovitteko, että au pair hoitaa vain lapsia vai kuuluuko tehtäviin myös esim. tiskaaminen (jos, niin kuinka usein), osallistuuko au pair perheen yhteisiin juttuihin (ja mikä hänen roolinsa on silloin: vapaalla vai töissä) ja miten menetellään au pairin vapaa-ajan kanssa (pitääkö ilmottaa yömenoista yms). itse olen sitä mieltä, että vapaa-aika on vapaa-aikaa ja silloin saa periaatteessa tehdä mitä haluaa ja miten haluaa (järjenkäyttö tietysti sallittua) kunhan on valmiina työskentelemään kun työt alkavat ja hoitaa hommansa asiallisesti koko päivän ajan. siitä, onko nukkunut vai ei, ei pitäisi mielestäni tehdä ongelmaa. on työntekijän vastuulla olla työkunnossa töissä: jos yöllä ei ole nukkunut, on se oma vika ja pitää mielestäni silti pystyä suorittamaan työnsä normaaliin tapaan. itse esim. viime kesänä olin töissä lastenhoitajana ja nukuin noin 4kk ajan 4-5h yöunet joka yö eikä se heijastunut työkäytökseeni/suoritukseeni millään tavalla. joskus olin väsynyt päivällä, myönnän, mutta oma vika. hoidin kunnialla hommani: olin ajoissa töissä siistinä ja mukavana, tein tehtäväni mallikelpoisesti ja perhe toki tiesi että olen joka ilta ulkona myöhään mutta mitään negatiivista kommenttia ei ikinä tullut koska olin töissä asiallisesti ja vastuuntuntoisesti. ihmettelivät toki usein "kuinka sä jaksat". mielestäni lastenhoitajien työ kuuluu mitoittaa niin, että on selkeä erottelu vapaa-ajan ja työajan suhteen jotta työntekijä voi rentoutua/tehdä mitä haluaa. lastenhoitajien/au pairien palkat ovat mielestäni usein myös järkyttävän pieniä siihen työtuntimäärään jonka työntekijä tekee mutta se on taas sitten oma lukunsa ja tytön oma ongelma jos lähtee au pairiksi surkealla palkalla tekemään aivan liian pitkiä päiviä. osa au pair /nanny-kokemusta on kuitenkin aina se vieraaseen kulttuuriin/kaupunkiin yms tutustuminen ja ainakin minulle se hyvin tärkeä ja suuri osa. mutta taasen, oma valinta millaiseen perheeseen lähtee ja millaisilla sopimuksilla: jos haluaa juhlia paljon, on myös etsittävä perhe jossa työtunteja ei ole niin paljoa jne. ja mikäli näyttää siltä että homma ei suju, niin perheen vaihto on mielestäni parempi ratkaisu kuin "kituuttaminen" koska myös lapset aistivat sen, jos lastenhoitajalla/perheellä menee huonosti.
olen ollut useammassa perheessä lastenhoitajana (nannynä) ja kohdalleni on sattunut aina varsin loistoperheitä. olen kuitenkin halunnut, että asioista puhutaan suoraan niin jo homman alkaessa kuin välilläkin avoimesti. perheiden pitäisi myös mielestäni pohtia sitä, mitä he todella haluavat ja ilmoittaa se jo ennen kuin työsopimuksia on kirjoitettu tai mistään virallisesta/varsinaisesta päätetty. yllättävän moni perhe näyttää etsivän au pairia (huolehtii lapsista, kodin yleissiisteydestä suuremmistakin siivouksista, kokkaa, käy kaupassa, kuskaa lapsia...) vaikka vaihtoehtoja on monia muitakin kuten siivooja, keittäjä, nanny (lastenhoitaja, huolehtii lasten tavaroista yms mutta ei varsinaisesti siivoa tai edes välttämättä kokkaa) jne. eli miettikää mitä haluatte ja tehkää se selväksi jo alkuvaiheessa niin ei tule ongelmia myöhemmin.
olipa sekavasti ilmaistu, toivottavasti joku sai selvää...ajatella kuinka toimisi jos oma lapsi hieman krapuloissaan/väsyneenä jäisi vahtimaan nuorempia sisaruksiaan... Totuus on se, että lapsenhoitajalta vaaditaan enemmän kun omalta lapselta. Omalta lapselta riittää läsnäolo, lastenvahdilta vanhemmat odottavat aktiivista osallistumista pienemmän lapsen/lapsen hoitoon. TOKI tämä on ymmärrettävää!!! Nyt pointti on se, ettei se aupair joka päivä voi olla täydellinen, ja, monet nuoret ovat maanataisin väsyneitä, ja jos aupair otetaan "perheenjäseneksi" voi hänen antaa huilailla rankan v-lopun jälkeen hieman...;) ..KUNHAN se nyt ei ole ihan joka viikkoista...
Ja jos taas aupair halutaan rinnastaa työntekijään, niin eiköhän meistä jokainen ole joskus hiukan laiskotellut töissä pitkäksi venyneen illan jälkeen...?;) Taatusti päiväkodin tädeistäkin jotkut aina silloin tällöin ovat hiukan "pahoinvoivia" maanatai-aamuisin, eikä se kuitenkaan tarkoita sitä että he laiminlöisivät tehtävänsä, ehkä he eivät ole ihan 100% mukana, jaksa leikittää ja laulattaa lapsia niinkuin normaalisti, mutta kuitenkin hoitavat sen oleellisen osan työstään (lapsista huolehtimisen)kunnialla...
- teoistaan.
Esim. Englannissa ja USAssa huolimaton au pair loytaa itsensa herkasti oikeudesta mika kannattaa pitaa mielessa.
Suomessa saa jattaa lapsen heitteille tuntikausiksi (kts. Ita-Suomen hovioikeuden paatokset) mutta ei lansivaltioissa.- tässä...
ei ollut kyse lapsen heitteillejätöstä. ymmärrän, että pitää olla vastuussa teoistaan mutta en voi käsittää asennetta jossa odotetaan työntekijän olevan ns 24h "täydellinen" esimerkiksi vuoden tai puolen vuoden au pair ajan. se on epänormaalia, kukaan ei ole täydellinen aina.
edellä on kirjoitettu mielestäni hyvin osuvasti siitä, että au pairin ei tarvitse olla AINA 100% läsnä (siis fyysisesti kyllä täytyy, mutta kunhan hoitaa siis hommansa, ei välttämättä tarvitse aina olla ylikierroksilla leikittämässä/laulattamassa jne).
ja käsittääkseni ongelmana tässä oli lähinnä au pairin vastuuton käytös yöllisten juhlimisien jälkeen. tietenkään ei saa nukkua työpaikalla (siis au pairin tapauksessa työaikana), mutta muuten mun mielestä pitäisi antaa au pairillekin "työrauha" ja vastuu kantaa hommansa tavallaan. jos au pair ei hoida hommiaan sovitulla tavalla (nukkuu työaikana tms) niin voitte toki keskeyttää työsopimuksen ja lähettää tytön kotiin. mutta jos hänellä on tummat silmänaluset niin se ei haittaa ketään vaan on hänen oma vikansa: kunhan hän hoitaa hommansa niin työnantajalla ei pitäisi olla mitään sanomista siitä mihin/miten työntekijä on käyttänyt vapaa-aikansa. - vapaa-ajasta
tässä... kirjoitti:
ei ollut kyse lapsen heitteillejätöstä. ymmärrän, että pitää olla vastuussa teoistaan mutta en voi käsittää asennetta jossa odotetaan työntekijän olevan ns 24h "täydellinen" esimerkiksi vuoden tai puolen vuoden au pair ajan. se on epänormaalia, kukaan ei ole täydellinen aina.
edellä on kirjoitettu mielestäni hyvin osuvasti siitä, että au pairin ei tarvitse olla AINA 100% läsnä (siis fyysisesti kyllä täytyy, mutta kunhan hoitaa siis hommansa, ei välttämättä tarvitse aina olla ylikierroksilla leikittämässä/laulattamassa jne).
ja käsittääkseni ongelmana tässä oli lähinnä au pairin vastuuton käytös yöllisten juhlimisien jälkeen. tietenkään ei saa nukkua työpaikalla (siis au pairin tapauksessa työaikana), mutta muuten mun mielestä pitäisi antaa au pairillekin "työrauha" ja vastuu kantaa hommansa tavallaan. jos au pair ei hoida hommiaan sovitulla tavalla (nukkuu työaikana tms) niin voitte toki keskeyttää työsopimuksen ja lähettää tytön kotiin. mutta jos hänellä on tummat silmänaluset niin se ei haittaa ketään vaan on hänen oma vikansa: kunhan hän hoitaa hommansa niin työnantajalla ei pitäisi olla mitään sanomista siitä mihin/miten työntekijä on käyttänyt vapaa-aikansa.sen verran että suomalaisilla on ihan ihmeellisiä mielikuvituksia... mistä ikinä tuleekaan, en tiedä. opettaja ja pappi ovat "täydellisiä esimerkkejä" työnsä puolesta, mutta ihan oikeesti, kyllä papitkin käyvät paskalla ja opettajat istuvat joskus baarissa! vapaa-aika on vapaa-aikaa ja väitän, että työaikana nämäkin ko. ammatin omaavat ihmiset osaavat kantaa vastuunsa hommistaan (vaikka olisivat olleet juhlimassa edellisenä viikonloppuna)! myös minä, kuten yllä jo muutamat ovat asian esittäneet, vetäisin au pairin linjan siihen että työaikana hoidetaan hommat ja vapaa-ajasta ei kenelläkään ole sanomista. seuraavana aamuna on tultava töihin, muutoin siitä rangaistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 865199
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h764696Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112997Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv862933Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p232464Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.602034Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska241860- 321523
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1141429- 1851318