Kaikki Esa Tikkaset ovat samanlaisia

Toisessa tämän päivän iltapäivälehdessä (en muista kummassako, huomasin lööpin nopeasti ohikulkiessani) entinen jääkiekkoilija Esa Tikkanen parkaisee, että kaikki naiset ovat samanlaisia. Kyse lienee ollut siitä huoltajuuskiistasta.

Epäilemättä mainittu henkilö on noin sanonut, mutta luomisvoima, jolla toimittaja (vaiko lehtitalon vahtimestari) lööpin on päkertänyt, olisi voinut olla vireämpi.

Mikä onni, ettei ent. jääkiekkoilija kiekaissut, että kaikki feministit ovat samanalaisia.

Kun miehellä "menee hyvin" vaikkapa yhdenkin naisen kanssa, huudahteleeko hän mennen tullen: "Kaikki naiset ovat ihania!"? Ja moni mies ei kuitenkaan tiedä mitään mukavampaa kuin tuntemansa naiset (jotka toki tietenkin ovat persoonia ja erilaisia). Sosiaaliset taidot ovat erilaisia.

Useimmissa ongelmissa on osallisena ainakin kaksi osapuolta. Saahan nykyään kadulla ryöstetyksi tullutkin selitellä, miksi liikkui kadulla ja vieläpä rahaa taskussa. Ei suinkaan syytön!

Parisuhteen hoidossa ja parisuhteen jälkihoidossa ei ole millään tavalla avuksi tuomita syntipukiksi puolta maapallon väestöstä.
13381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihminen ei ole aina kliinisen järkevä olento, varsinkin suuttuneena pääsee suusta hyvinkin vähän faktaan perustuvia väitteitä, ne ovat vain sellaisia tuntemusten purkauksia miten maailma sillä hetkellä esittäytyy.

Täysin luonnollinen ilmiö, ei siinä ole mitään ihmettelemistä. Eri asia on miten itse suhtaudut, otatko vakavasti tuollaisena hetkenä esitetyt väitteet?

Äänestä
  • Kritisoin lähinnä tapaa, jolla media käyttää hyväkseen ihmisten (julkkiksetkin ovat ihmisiä) syvimpiä tuntoja ja intiimejä asioita. Triviaalit, julkeat ja osoittelevat otsikot ja lööpit eivät tietenkään ole tarkoitetut edes ns. uhrin (tai vääryyttä kokeneen tai vaikeuksissa olevan) avuksi. Ne on tehty vain ja ainoastaan myynnin edistämiseksi, "puheen" ylläpitämiseksi. Ne ovat kuin nappula pelilaudalla. Onnen/onnettomuden noppaluvut siirtävät henkilöä julkisuuden (kaupallisen) pelilaudalla; milloin eteen-, milloin taaksepäin. Pääasia, että henkilö laudalla on.

    Kaupallinen julkisuus sekä hajoittaa ihmisen pieniin osasiin (hänestä ei aina olla kiinnostuneita persoonana, vaan "toimintoina") että niputtaa ihmisiä ylimalkaisin määritelmin.

    Tuleeko sellainen lehti mymään hyvin, jossa otsikoidaan: "Esa Tikkanen on nyt päässyt tyydyttävään yhteiskymmärrykseen entisen vaimonsa kanssa. Tulevaisuus näyttää valoisalta!"

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Kritisoin lähinnä tapaa, jolla media käyttää hyväkseen ihmisten (julkkiksetkin ovat ihmisiä) syvimpiä tuntoja ja intiimejä asioita. Triviaalit, julkeat ja osoittelevat otsikot ja lööpit eivät tietenkään ole tarkoitetut edes ns. uhrin (tai vääryyttä kokeneen tai vaikeuksissa olevan) avuksi. Ne on tehty vain ja ainoastaan myynnin edistämiseksi, "puheen" ylläpitämiseksi. Ne ovat kuin nappula pelilaudalla. Onnen/onnettomuden noppaluvut siirtävät henkilöä julkisuuden (kaupallisen) pelilaudalla; milloin eteen-, milloin taaksepäin. Pääasia, että henkilö laudalla on.

    Kaupallinen julkisuus sekä hajoittaa ihmisen pieniin osasiin (hänestä ei aina olla kiinnostuneita persoonana, vaan "toimintoina") että niputtaa ihmisiä ylimalkaisin määritelmin.

    Tuleeko sellainen lehti mymään hyvin, jossa otsikoidaan: "Esa Tikkanen on nyt päässyt tyydyttävään yhteiskymmärrykseen entisen vaimonsa kanssa. Tulevaisuus näyttää valoisalta!"

    "Esa Tikkanen: Akan kanssa menee hyvin!"

    Tuommonen saattaisi myydä. Lööpit ovat kuitenkin samanlaisia kuin uutisten ingressit, niiten tarkoitus on herättää huomiota. Monesti ne ovat myös kärjistyksiä ja yksinkertaistettuja.

    Lööpiin kun ei mahdu niin paljon tekstiä, että asia tulisi kokonaisuudessaan esille. Lööpin tarkoitus on saada ihmiset ostamaan lehteä, jotta ne voi lukea koko totuuden jutusta lehdessä.

    Äänestä

  • Miina kirjoitti:

    Lööpin tarkoitus on tosiaan saada ihmiset ostamaan lehti - ja sisällöksi osoittautuu usein sellainen asia, jota päivälehdet eivät ole noteeranneet ollenkaan (tai sitten yhden palstan muutaman rivin uutisena).

    ---

    Kummanko iltapäivälehden muuten ostat viikonloppuna? Ostatko sen, jossa on vaalea kaksikymppinen neitokainen etusivulla vai sen, jossa on tumma kaksvitonen neitokainen etusivulla?

    Itse olen kotoa tottunut toiseen iltapäivälehdistä, mutta itse valitsen viikonloppuisin (ne harvat kerran kun tulee ostettua lehti) sen, jossa näyttäisi olevan mielenkiintoisemmat jutut. Tai sitten IL, koska niiten viikkoliite on parempi.

    Kansikuvalla ei ole merkitystä. Paitsi jos siinä on joku ärsyttävä akka (Suvi Miinala, Lola, Jaana Pelkonen, Hannele Lauri yms.) jolloin en varmasti osta sitä lehteä :)

    Niin, sellaisesta mahdollisuudestahan ei kannata edes keskustella, että iltapäivälehden etusivulla olisi MIES (vieläpä puolialaston julkkis). Katsotaan, kuinka monta ehtii näkyä, ennenkuin tulen vanhuudensokeaksi?

    ---

    Muuten, juuri siinä lehdessä, jota "mainostavat" vaikkapa rouva Lauri tai neiti Miinala, saattaa olla erinomaisesti koottu laaja artikkelikokonaisuus mielenkintoisesta yleissivistävästä aiheesta, josta harvemmin saa lukea...

    Vastahan IL:ssä oli Suomen komeat juoksijat, Markus (hyvä Markus!!! 5. sija on kova suoritus) ja Stefan, molemmat toplesseina. Ja kyllä se Haatainenkin siellä puolialastomana on aina silloin tällöin poseerannut. Eli kyllä noita miehiäkin kansikuvissa on.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Niin, sellaisesta mahdollisuudestahan ei kannata edes keskustella, että iltapäivälehden etusivulla olisi MIES (vieläpä puolialaston julkkis). Katsotaan, kuinka monta ehtii näkyä, ennenkuin tulen vanhuudensokeaksi?

    ---

    Muuten, juuri siinä lehdessä, jota "mainostavat" vaikkapa rouva Lauri tai neiti Miinala, saattaa olla erinomaisesti koottu laaja artikkelikokonaisuus mielenkintoisesta yleissivistävästä aiheesta, josta harvemmin saa lukea...

    Tutkimuksien mukaan, myös naiset ovat kiinnostuneempia lehdistä jossa on nainen kannella. Siksi Cosmopolitanissa, MeNaisissa ja muissa naisten lehdissä on lähes aina nainen kansikuvana. Miehet eivät myy yhtä paljon. Näin tutkimuksien mukaan.

    Itse kyllä muistan nähneeni miehen jopa molempien iltalehtien viikonloppulehdissä, mutta harvinaistahan se on. Yleensä viikonlopun iltapäivälehdet ovat paljon parempia kuin viikon lehdet. Yleensä näissä on mielenkiintoisia juttusarjoja (aivan kuten sanoit). Satuitko muutenlukemaan, IS:n Plussa-liitteen jutun anorektikoista viime lauantaina tai sunnuntaina?

    Tämän viikonlopun lööppi esitti oikean helleenisen urheilijavartalon (mies) suomalaisissa väreissä.

    Ostavatko naiset naisen kuvia tutkiakseen tarkemmin kansikuvien naisten kampausta, meikkejä, mahdollisia ryppyjä jne.? Eivät varmaankaan ihaillakseen, vaan usein vertaillakseen itseään näihin kuviin. Jos luvassa on henkilöjuttu kansikuvan naisesta, sekin voi saada ostamaan. Mutta eikö se ole juuri mies, jonka pitäisi innostua naisesta visuaalisen käsityksen kautta?

    ---

    Toki viikonlopun iltapäivälehdistä löytyy hyviä kirjotuksia, kun jättää "myyväksi" tarkoitetun hömpän omaan arvoonsa.

    ---

    Mutta pidetäänkö ihmisiä yksinkertaisina?

    Äänestä

Olen samaa mieltä kanssasi, yleistäminen on ruma tapa. Kaikki ihmiset ovat erillaisia, eikä ole oikein, jos me muut naiset joudumme kärsimään, tai saamme huonon maineen, siitä paskasta mitä Tikkasen ex-akka teki.

Mutta entäpä kaikki yleistämiset tällä palstalla? "Sovinistit ovat sikoja", "Kaikki miehet ovat potentiaalisia raiskaajia", "Miehet ovat putkiaivoja" jne. Onko tämä hyväksyttyä mielestäsi?

Äänestä
  • En ole voinut jättää huomaamatta myöskään NAISIA koskevia yleistyksiä tällä forumilla.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    En ole voinut jättää huomaamatta myöskään NAISIA koskevia yleistyksiä tällä forumilla.

    Kaikki naiset ovat feministejä. Ja kaikki feministit ovat tyhmiä :)

    Olisi se helppoa, jos maailma olisi mustavalkoinen ja yleistykset totta. Ei tarvitsisi miettiä itsenäisesti.

    Äänestä

ei kaikki naiset samanlaisia ole. takasivun tyttökin vaihtuu joka viikko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hertta kirjoitti:

Toisessa tämän päivän iltapäivälehdessä (en muista kummassako, huomasin lööpin nopeasti ohikulkiessani) entinen jääkiekkoilija Esa Tikkanen parkaisee, että kaikki naiset ovat samanlaisia. Kyse lienee ollut siitä huoltajuuskiistasta.

Epäilemättä mainittu henkilö on noin sanonut, mutta luomisvoima, jolla toimittaja (vaiko lehtitalon vahtimestari) lööpin on päkertänyt, olisi voinut olla vireämpi.

Mikä onni, ettei ent. jääkiekkoilija kiekaissut, että kaikki feministit ovat samanalaisia.

Kun miehellä "menee hyvin" vaikkapa yhdenkin naisen kanssa, huudahteleeko hän mennen tullen: "Kaikki naiset ovat ihania!"? Ja moni mies ei kuitenkaan tiedä mitään mukavampaa kuin tuntemansa naiset (jotka toki tietenkin ovat persoonia ja erilaisia). Sosiaaliset taidot ovat erilaisia.

Useimmissa ongelmissa on osallisena ainakin kaksi osapuolta. Saahan nykyään kadulla ryöstetyksi tullutkin selitellä, miksi liikkui kadulla ja vieläpä rahaa taskussa. Ei suinkaan syytön!

Parisuhteen hoidossa ja parisuhteen jälkihoidossa ei ole millään tavalla avuksi tuomita syntipukiksi puolta maapallon väestöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu