Sosialisti, ja sosialisointia kannattavan vasemmistolainen presidentti Hugo Chavez´n voitto Venezuelan vaaleissa sai vähintääkin koomisia piirteitä.
Äänestysprosentti nousi 22 - 25 %:n huimaan korkeuteen. Yl. vasemmistolaisissa ja kommunistisissa maissa äänestysprosentti on lähes 100, joissakin maissa jopa yli 100:n % :n.
Kansan enemistö (n.75%) siis boikotoi vaaleja niiden epärehellisyyden takia. Ölyrahoissa kylpevä sossu syyttikin heti Yhdysvaltoja, kuten tapaan kuuluu, äänestysptosentin alhaisuudesta.
Vastaavasti kai Pohjois-Korean Rakas Johtaja loogisesti kiittää Yhdysvaltoja äänestysprosentin korkeudesta, kun prosentti P-Koreassa oli huikeat 104 % kannatusluvut Kim Il Jongille!
Halonen ja Brezhnevkään eivät ole rikkoneet 100:n prosentin kannatusta, jota pidetään eräänlaisena maagisena rajana todellisen demokratian onnistumisessa.
Alkuvuodesta näytti Ylen ja HS:n gallupieissa että Halosen kannatus voisi ylittää 100:n prosentin rajan, mutta gallupit näytävät nyt aivan päinvastaista suuntaa.
Isällisen leppoisa Brezhnev sai parhaimmillaankin vain vaivaisen 98.7 %:n kannatuksen, vaikka kyse oli maanpäällisen Paratiisin kansan äänestysprosentista.
---
Mitä on siis odotettavissa Venezuelassa. Kansanenemistö tuskin nielee sosialistin vaalivilppiä sekä sosialisointi ohjelmaa kansan rikkauksilla. Lähinnä öljyvaroilla.
Edessä on auttamatta sisällisota, jollei sossu Chavez mitätöi teatterivaalejaan, josta on koituva vain "phyrroksen" voitto, ja vain vähäksi aikaa.
Punamediamme Yle hehkutti kuitenkin Chavezin "voittoa" suurena saavutuksena ja suur-voittona ( ! ) jolla on mahdollista saada maan köyhyys kuriin.
Nyt kuitenkin täytyy muistaa miten historiassa on "sosialismin ja kommunismin vääjämätön voittokulku" (lainasin T.Halosen sanoja edell., jonka hän piti Vappuna -76 Hakaniemessä) edennyt kaaoksesta kaaokseen, kunnes on romahtanut täydellisesti omaan mahdottomuuteensa.
Äänestysprosentti nousi 22 - 25 %:n huimaan korkeuteen. Yl. vasemmistolaisissa ja kommunistisissa maissa äänestysprosentti on lähes 100, joissakin maissa jopa yli 100:n % :n.
Kansan enemistö (n.75%) siis boikotoi vaaleja niiden epärehellisyyden takia. Ölyrahoissa kylpevä sossu syyttikin heti Yhdysvaltoja, kuten tapaan kuuluu, äänestysptosentin alhaisuudesta.
Vastaavasti kai Pohjois-Korean Rakas Johtaja loogisesti kiittää Yhdysvaltoja äänestysprosentin korkeudesta, kun prosentti P-Koreassa oli huikeat 104 % kannatusluvut Kim Il Jongille!
Halonen ja Brezhnevkään eivät ole rikkoneet 100:n prosentin kannatusta, jota pidetään eräänlaisena maagisena rajana todellisen demokratian onnistumisessa.
Alkuvuodesta näytti Ylen ja HS:n gallupieissa että Halosen kannatus voisi ylittää 100:n prosentin rajan, mutta gallupit näytävät nyt aivan päinvastaista suuntaa.
Isällisen leppoisa Brezhnev sai parhaimmillaankin vain vaivaisen 98.7 %:n kannatuksen, vaikka kyse oli maanpäällisen Paratiisin kansan äänestysprosentista.
---
Mitä on siis odotettavissa Venezuelassa. Kansanenemistö tuskin nielee sosialistin vaalivilppiä sekä sosialisointi ohjelmaa kansan rikkauksilla. Lähinnä öljyvaroilla.
Edessä on auttamatta sisällisota, jollei sossu Chavez mitätöi teatterivaalejaan, josta on koituva vain "phyrroksen" voitto, ja vain vähäksi aikaa.
Punamediamme Yle hehkutti kuitenkin Chavezin "voittoa" suurena saavutuksena ja suur-voittona ( ! ) jolla on mahdollista saada maan köyhyys kuriin.
Nyt kuitenkin täytyy muistaa miten historiassa on "sosialismin ja kommunismin vääjämätön voittokulku" (lainasin T.Halosen sanoja edell., jonka hän piti Vappuna -76 Hakaniemessä) edennyt kaaoksesta kaaokseen, kunnes on romahtanut täydellisesti omaan mahdottomuuteensa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja bensa on halvempaa kuin turvallinen puhdas juomavesi.....
talousneroina,
"Venezuela toimittaa miljoonia tynnyreitä halpaa lämmitysöljyä Yhdysvaltoihin tänä talvena.
Presidentti Hugo Chavez päätti vähän aikaa sitten, että öljyä myydään edulliseen hintaan erityisesti Bostonin ja New Yorkin köyhille.
Venezuelan kansallisen öljy-yhtiön tytäryhtiö Citgo sai tällä viikolla tehtävän viedä aleöljyä heikosti toimeentuleville amerikkalaisille.
Piikki Bushille
Tarjousta pidetään Chavezin uusimpana yrityksenä nöyryyttää Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia ja amerikkalaisia öljy-yhtiöitä...."
http://66.249.93.104/search?q=cache:8FPuMuBXk5MJ:www.iltalehti.fi/2005/11/26/200511243769508_uu.shtml chavez&hl=fi&lr=lang_fi
totesivat vaalit rehellisiksi, mahdollisesti USA:n masinoima kampanja vaalien vilpillisyydestä on aiheutanut huvittavan tilanteen, jolla osa kansasta luopuu oikeudestaan äänestää, sitä saa mitä tilaa, valta menee niille, ketkä äänestää. Tarkoitushan on Venezuelan eliitillä hankkia maahan vallankumousta, muutama yrityshän siellä jo on ollut, väittävät maailmalla USA:n olleen takana.
"12. huhtikuuta, 2002 Chávez syrjäytettiin lyhytaikaisesti liikemies Pedro Carmonan johtamassa vallankaappauksessa. Yhdysvallat joka oli tunnustanut Chávezin hallinnon, ei tuominnut kaappausta ennen kuin Chávez palasi valtaan.
Heinäkuussa 2005 Chávezin aloitteesta neljän latinalaisen Amerikan valtion hallitukset perustivat Telesur-televisiokanavan vastavoimaksi Yhdysvaltain CNN:lle.
Chávezin suosiosta latinalaisessa Amerikassa kertoo myös OAS:in asettuminen Venezuelan puolelle Yhdysvaltojen eristämisyritystä vastaan 2005 (pyrkimys oli pyrkiä valvomaan "minkälaista" demokratiaa jäsenmaissa harjoitetaan)
Sosiaaliset ohjelmat
Chávez on aloittanut lukuisia sosiaalisia ohjelmia, kuten ilmaisen terveydenhuollon levittämisen köyhille seuduille sekä peruskoulutus- ja lukutaitokampanjan, jonka tarkoituksena on opettaa ihmisille lukutaidon ohella heidän perustuslaillisena oikeutensa maan kansalaisina"
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hugo_Chávez
"Chavez syytti Bushia terroristien tukemisesta"
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2005/06/372570
>>Samassa yhteydessä edustajainhuone päätti suunnata kahtena seuraavana vuonna yhteensä 18 miljoonaa dollaria (15 miljoonaa euroa) tukeakseen ”oikeusvaltiota ja demokratiaa tukevia” puolueita, viestimiä ja kansalaisjärjestöjä.
”Apu on suunnattu niille ryhmille, jotka vaativat äänestämättä jättämistä elokuun vaaleissa”, Venezuelan viestintäministeri Izarra sanoo.>>
http://www.journalistilehti.fi/arkisto/122005/lyhy/Ulkomaat218840.htm
demokratiasta!
Eipä se demokratia oikeiston vaikutuskeinoihin kuulukaan, kuin kuriositeettinä!
Nyt oikeistolle jää vain katumellakointi!
Tyhmä juttu CIA:n masinoimana!
Taaskohan CIA vie jossain vaiheessa Chavezin jenkkeihin, vai salamurhaavat?
Pääsee Chavez ainakin rauhassa tekemään SOSIAALISIA uudistuksiaan.
Tavallaan oikeisto päätti Chavezin puolesta yhden Chavezin haluaman lisäkauden!
Oikeistoa ei estetty osallistumasta, eikä vaaleja manipuloitu, joten Sinun, Surku Ari, aloitus on vain osoitus älyllisistä ongelmistasi!!!
oikeisto boikotoi vaaleja juuri niiden vilpillisyyden ja epärehellisyyden vuoksi.
myöskin tavalliset kansalaiset yksinkertaisesti eivät uskaltautuneet äänestyspaikolle chavezin omien puolisotillaallisten asemiesten uhkailun ja pelottelun takia.
jos 76 % venesuelalaisista kuuluu elittiin joka jätti äänestämättä, niin maata on pidettävä silloin ehkä maailman vaurainpana! siis vain 24 % a köyhistä kävi äänestämässä. eipä tunnu kovin uskottavalta.
kyseessä ei siis olleet vapaat ja demokraattiset vaalit millään mittarilla mitaten.
kun kansasta 76 % jättää äänestämättä, niin on päivänselvää, että kyseessä on vakava vaalivilppi.
"Eipä se demokratia oikeiston vaikutuskeinoihin kuulukaan, kuin kuriositeettinä!" kirjoitat.
Miten on esim. Kiinassa tai P-Koreassa, kun siellä ei oikeisto juhli. Mielestäsi siellä kai se demokratia ei ole mikään kuriositeetti, vaan kansan tahto, vaikka jokavuosi noissakin maissa ihmisiä kuolee nälkään miljoonittain.Näissä maissa kaikki on kommunististen hallitusviranomaisten valvonnassa, tosin dekokraattisesti =)
Oikeassa demokratiassa siis toisinajattelevat vangitaan, murhataan tai pidetään pakkotyöleireissä. Onko siis odotettavissa että Venezuelan kansasta 76% on pian joko ammuttu kansanvihollisina, tai pakotettu pakkotyöleireihin ja vankiloihin.
Tällainenhan oli käytäntö Suuressa ja Mahtavassa Neuvostoliitossakin, ja samaan siellä ollaan Putinin johdolla palaamassa.
Kiinassa työturvallisuus on sitä luokkaa jossa pelkästään 15 000 - 25 000 kaivostyöläistä menehtyy maan uumeniin joka vuosi. Pienimmistä kuolemaanjohtaneista tapaturmista ja onnetomuuksista ei edes pidetä tilastoja lainkaan.Eikä Kiinan viranomaiset Venäjän tapaan myöskään tilastoi uhreja niissä maissa jotka se on miehittänyt, ja joissa se suorittaa kansanmurhaa(Tiibet ja Tshetsenia).
Kommunistinen p-Korea on demokraattisuudessaan aivan jo toista luokkaa, sitä on kait pidettävä oikean demokratian esikuvana ja mallimaana. Työläisten Eldoraadona ja Paratiisina.
vähän sekavat kommentit!
Välillä suuri äänestysprosentti on hyvä esimerkki huijaamisesta, sitten se on taas huijaamista jos on pieni äänestysprosentti!
Venezuelan vaalitarkkailijat eivät kertoneet missään vaiheessa mainitsemistasi puolisotillaallisten asemiesten uhkailusta ja pelottelusta!!!
Ei kai vasemmisto viitsinyt edes äänestää, kun tiesi saavansa kaiken äänestämättä!
MIKÄ IHME SUA RIIVAA, KUN NOIN KOKO AJAN VALEHTELET!
YHTÄÄN JÄRJELLISTÄ TEKSTIÄ ET OLE LYHYEN URASI AIKANA SAANUT AIKAAN!!!
Kommenteissani ei ole normaalilla järjellä varustetulle lainkaan ongelmallista tajuta ja ymmärtää mitä, ja miksi noin kirjoitan.
Ristiriitaisuuksien tuominen esiin kommunismin ja kapitalismin välillä näyttää nyt vain vaihtelevan aatteiden mukaan.
Jos pyssy ohimolla äänestetään(NL,Kiina,P-Korea) niin on kait luonnollista että äänestysprosentti on mikä on, ja siihen kommunistien valheprosentit päälle. Kuitenkaan sell. äänestystapa minun mielestäni ole demokraattista, en ymmärrä miksi sinun mielestäsi asia on demokraattinen ja jopa paras mahdollinen äänestystapa "pyssy ohimolla".
Hauska kuriositeetti kirjoituksesi lopusta; " Ei kai vasemmisto viitsinyt edes äänestää, kun tiesi saavansa kaiken äänestämättä" ..kirjoitat.
Silloinhan vasemmiston olisi pitänyt hävitä logikkasi mukaan, eikö ? Jos tiesi saavansa kaiken ilman äänestystä, niin sehän kertoo että koko äänestysprosessi oli jo ennalta sunniteltu ja vilpillinen sekä rikollinen, eikö? Keitä sitten muuten olivat ne 24% jotka äänestivät? Sinun mukaan siis ei ainakaan vasemmistolaisia, ja kun oikeisto boikotoi, niin kerrohan hyvä mies ketä olivat ne 24% jotka antoivat äänensä Hugo Chavezille?
Kai nyt jo huomaat oman kirjoituksesi ristiriitaisuuden - vai huomaatko edes vieläkään ?
Tarkoituksella kirjoitinkin noin, että sinunkaltaisesi typerykset menee lankaan paljastaen oman tyhmyytensä - vituttaako ?
Et voi syyttää minua omasta tyhmyydestäsi, vaikka niin teetkin, sillä loppukaneettisi paljastaa hyvin paljon, vaikka et tyhmyydesäsi sitä ehkä huomannut, tai koskaan tule ymmärtämään.
Heh; Venezuelan omat "vaalitarkkailijat" eivät todelakaan kertoneet mistään puolisotilaallisista Chavezin asemiesten uhkailuista, koska he juuri itse olivat suurimmaksi osaksi niitä mainitsemiani asemiehiä. Käsititkö?
Loppulusettasi edes viitsi kommentoida, koska parhaiten löydät noiden sanojesi takaa , yllätys yllätys oman itsesi.
JK. Jos jokin asia ei mahdu SINUN järkeesi, niin se ei todellakaan ole minun syyni että käsityskykysi on noinkin vajaa sekä rajoittunut.
- Tämäkin ylitti sinun käsityskykysi, ja sanot sen silloin olevan järjetöntä, kun itse et kykene järjelliseen debattiin. Tästédes koetan vastata sinulle tavuttain, ja lyhyen yksinkertaisesti, sekä hiukan mairitellen sinua sekä kommunistista aatettasi, niin luulen että tyytyväisyytesi on taattu.
"Ari", ilmeisemmin vaikeassa elämäntilanteessa?
Juttusi ovat sekavia ja ne ei kuulu tänne!
Ei sun tartte todellakaan vastata ollenkaan, kun et edes pysy totuudessa!
Puhut pelkillä oletuksilla, jolloin totuus ei ole enää kriteerinä!!
"Sen sijaan keskiluokan asuinalueella äänestyspaikat olivat lähes tyhjiä."
Sanoisinpa, että vain äänestämällä voi vaikuttaa.
Ei luopumalla äänestään. Keskiluokka lienee aivopesun uhri. Muutoin moinen häiriömassakäyttäytyminen ei ole ymmärrettävissä.
Saddam sai juuri ennen Usan väliintuloa kansaltaan hyvän kannatuksen; 101 % kansasta äänesti ja tuki häntä ja sosialistista Baath puoluetta.
Kukaan ei sis jättänyt äänestämättä, kuten syksyn vaaleissa joissa irakilaiset kävivät 63%n ahkeruudella vaaliuurneilla.
Saddamin aikaiset vaaliuurnat olivat samalla tuhkauurnia niille joille äänestäminen ei maistunut =)
Chavez on siis paha kommari kun sitä ei kannatakaan 100%? Ihan niin kuin Halonen&kumppanit ovat kun niitä kannattaa 100%?
On ne perkeleellisen ovelia.
Kommari on aina hyvä riippumatta kannatusprossasta. Hän nimittäin tietää sisimmässään sellaista, mitä tavallinen rahvas ei tiedä ja ymmärrä. Ikävä vain että Halosen kannatusluvut 2;n vuoden takaisesta 82 prossan kannatuksesta on jo nyt tippunut 50:een.
nopsasti järjestää hieman samantyyliset vaalit, muuten kannatuksensa joutuu vähintäänkin naurunalaiseksi.
Samoin Erkon konserni on menettämässä eritoten Hesarin tilaajia, sillä kukapa nyt moiseen lehteen enää uskoisi epäonnistuneine manipuloimisyrityksineen.
Ehkäpä Erkko onkin siirtämässä Hesarin viralliseksi sdp:n puoluelehdeksi, jotta lehti alkaisi saada puoluelehdille kuuluvia tukiaisia veronmaksajilta. Onhan kaikki keinot toki käytettävä ja rautaa taottava, niin kauan kuin se on vielä muotoonsa helposti pakotettavissa.