Harva ei-työtön vai pitäisikö sanoa vielä-töissä-oleva tietää orjatyölaista. Huomenna on TV kamerat pressan talon edessä. Nyt on tilaisuus tuoda mielipide julki. Kuokkavieraatkin ovat siellä. Jos teitä haastatellaan niin muista kertoa orjatyölaista.
Viimeisiä tilaisuuksia vaikuttaa
12
680
Vastaukset
- Sotamies
On se niin kummallista parkumista kun ajattelee esim. ranskaa, niin siellä paloi jokunen tuhat autoa pienissä mielenilmauksissa ja suomessa sitten poliisi tärisee jostakin taksin heiluttamisesta jne.. Ranska kuuluu Natoon ja mm. sotilaallinen palveleminen sitämyöden vapaaehtoista. Suomessa elämä perustuu valtion palvelemiseen. Pakolla kuntelemme toinen toista sairaampaa ja vajampaa perusopetuksessa, käymmä pakolla sotilaallisen palveluksen ja teemme pohjapalkkatyötä, josta verojen ja matkakulujen jälkeen ei jää käteen enempää kuin ansiosidonnaisesta rahasta taikka sosiaalietuksista. Rahat käärii luonnollisesti aina virkamies taikka ruotsalaisperäinen yrittäjä, joka tämäkin kusettaa päivätyökseen verottajaa sen lisäksi, että vaatii pennosilleen vastinetta orjatyön taikka hömppäkurssituksen muodossa.
Terveisiä 6.12 juhlijoille:
Kyllä niin perkeeleesti vituttaa, että on joskus nenä turpeessa painellut menemään.- ei hiljaa yöhön
Orjatyölaki on poliittisen eliitin keino ylläpitää nykyisen vallan hegemoniaa.
Entä jos aikanaan ihmiset olisivat tyytyneet alistettuun osaansa? Olisimme nyt samassa jamassa kuin Viro kymmenen vuotta sitten. Sillä erolla, että "vanha valta" jatkuisi vaan edelleen.
Tässä ei ole kyse oikeisto/vasemmisto vastakkainasettelusta. Työttömyys koskee kaikkia. Hallitus ja presidentti ovat epäonnistuneet ja haluavat vain pysyä vallassa vuosikymmenestä toiseen.
Sanokaa ei orjatyölaille! Nykyinen hallitus haluaa, että työttömät menevät vai hiljaa yöhön. Tässä jos jossakin on protestin paikka. - Sotamies
ei hiljaa yöhön kirjoitti:
Orjatyölaki on poliittisen eliitin keino ylläpitää nykyisen vallan hegemoniaa.
Entä jos aikanaan ihmiset olisivat tyytyneet alistettuun osaansa? Olisimme nyt samassa jamassa kuin Viro kymmenen vuotta sitten. Sillä erolla, että "vanha valta" jatkuisi vaan edelleen.
Tässä ei ole kyse oikeisto/vasemmisto vastakkainasettelusta. Työttömyys koskee kaikkia. Hallitus ja presidentti ovat epäonnistuneet ja haluavat vain pysyä vallassa vuosikymmenestä toiseen.
Sanokaa ei orjatyölaille! Nykyinen hallitus haluaa, että työttömät menevät vai hiljaa yöhön. Tässä jos jossakin on protestin paikka.Mikäli yhteiskunta alkaa orjuuttamaan työttömiä työttömyyden vuoksi, niin minä haluan vastapainoksi yhteiskunnan tiukkaa linjaa työnantajia kohtaan. Eihän se voi olla hyväksyttävää, että sopimuserimielisyydet jää ainoastaan ammattiliittojen vastulle. Nykyisinhän voi käydä niin, että työnantajat tekevät laittomia sopimusjärjestelyitä ja työt voivat loppua ilman sen kummempaa ilmoitusta ja tekijää joutuu työttömäksi ja uutta työpaikkaa ei tarjota ja sitten osuu kohdalle orjuutus. Yhteiskunnan tehtäviin näiltäosin kuuluu myös patistaa työnantajia pitämään laista kiinni siksi, ettei tekijät joutuisi työttömäksi ja jos joutuu, niin maksumiehenä pitäisi toimia työnantaja sillä osuudella kuin laittomuuksia harjoittavat.
En minä näe mitään syytä pitää jotain autokorjaamoa taikka b-luokan tehdasta pystyssä huijaustilanteessa, koska kilpailijoita on pilvin pimein. Aina löytyy joku jollekka raha tai työ kelpaa. - miksi?
Sotamies kirjoitti:
Mikäli yhteiskunta alkaa orjuuttamaan työttömiä työttömyyden vuoksi, niin minä haluan vastapainoksi yhteiskunnan tiukkaa linjaa työnantajia kohtaan. Eihän se voi olla hyväksyttävää, että sopimuserimielisyydet jää ainoastaan ammattiliittojen vastulle. Nykyisinhän voi käydä niin, että työnantajat tekevät laittomia sopimusjärjestelyitä ja työt voivat loppua ilman sen kummempaa ilmoitusta ja tekijää joutuu työttömäksi ja uutta työpaikkaa ei tarjota ja sitten osuu kohdalle orjuutus. Yhteiskunnan tehtäviin näiltäosin kuuluu myös patistaa työnantajia pitämään laista kiinni siksi, ettei tekijät joutuisi työttömäksi ja jos joutuu, niin maksumiehenä pitäisi toimia työnantaja sillä osuudella kuin laittomuuksia harjoittavat.
En minä näe mitään syytä pitää jotain autokorjaamoa taikka b-luokan tehdasta pystyssä huijaustilanteessa, koska kilpailijoita on pilvin pimein. Aina löytyy joku jollekka raha tai työ kelpaa.Miksi Suomessa kartellit ja monopolit ovat niin helppoja? No kun päättäjät ja kartellit ovat naimisissa keskenään.
Hesarilla oli joku irtisanominen tai lomauttaminen jokin aika sitten. Nousiko asiasta häly? Ei noussut. Arvatkaa mistä syystä?
Kun eräs tietty rakennusliike teettää töitä keskeisellä paikalla pääkaupunkiseudulla ja asioiden kanssa on vähän "niin ja näin" niin miksi kukaan ei tee mitään? Miksi SAK ei puutu asiaan? No kun ne päättäjät ovat siellä omistusportaassa!
Jos vaikka päätetään jakaa 500 000 000 Fortum optiota niin Halosenkin mielestä asia on ok. Miksiköhän?
Korruptio ja monopolit johtavat aina talouden kieroutumiseen vaikka kuinka seliteltäisiin puoluekokouksessa, että "jos me tähän puututaan me menetetään nekin työpaikat". Kusetus saa loppua nyt! Jo vuosikausia kuunneltu samaa löpinää.
Miksi työttömyys on Suomessa korkeampi kuin muissa maissa? Turha enää valehdella kaikenmaailman pohjoista sijainti tai muuta p..kaa. Homma on päättäjillä niin sisäänlämminnyt, että on valta ja kusi noussut eräille päähän. Katsokaapa vaikka Halosen esiintymistä "Uutisvuodossa". Ei ..malauta, mulle riitti.
Ja SAK:sta vielä: Suomeen tarvitaan Puolan malliin Solidarnosc joka oikeesti hoitaa asioita eikä vaan toimi käsi kädessä vallanpitäjien kanssa. P..kat ne välittää työttömistä. SAK:n johto (jossa Halonenkin oli) on sitä samaa sisäänlämpiävää "asiat sovitaan takahuoneessa" porukkaa 80-luvulta. Kohta samat naamat ovat olleet johdossa neljännesvuosisata ja sama meno jatkuu.
Täällä tarvitaan tuuletusta monessa paikassa. - Sotamies
miksi? kirjoitti:
Miksi Suomessa kartellit ja monopolit ovat niin helppoja? No kun päättäjät ja kartellit ovat naimisissa keskenään.
Hesarilla oli joku irtisanominen tai lomauttaminen jokin aika sitten. Nousiko asiasta häly? Ei noussut. Arvatkaa mistä syystä?
Kun eräs tietty rakennusliike teettää töitä keskeisellä paikalla pääkaupunkiseudulla ja asioiden kanssa on vähän "niin ja näin" niin miksi kukaan ei tee mitään? Miksi SAK ei puutu asiaan? No kun ne päättäjät ovat siellä omistusportaassa!
Jos vaikka päätetään jakaa 500 000 000 Fortum optiota niin Halosenkin mielestä asia on ok. Miksiköhän?
Korruptio ja monopolit johtavat aina talouden kieroutumiseen vaikka kuinka seliteltäisiin puoluekokouksessa, että "jos me tähän puututaan me menetetään nekin työpaikat". Kusetus saa loppua nyt! Jo vuosikausia kuunneltu samaa löpinää.
Miksi työttömyys on Suomessa korkeampi kuin muissa maissa? Turha enää valehdella kaikenmaailman pohjoista sijainti tai muuta p..kaa. Homma on päättäjillä niin sisäänlämminnyt, että on valta ja kusi noussut eräille päähän. Katsokaapa vaikka Halosen esiintymistä "Uutisvuodossa". Ei ..malauta, mulle riitti.
Ja SAK:sta vielä: Suomeen tarvitaan Puolan malliin Solidarnosc joka oikeesti hoitaa asioita eikä vaan toimi käsi kädessä vallanpitäjien kanssa. P..kat ne välittää työttömistä. SAK:n johto (jossa Halonenkin oli) on sitä samaa sisäänlämpiävää "asiat sovitaan takahuoneessa" porukkaa 80-luvulta. Kohta samat naamat ovat olleet johdossa neljännesvuosisata ja sama meno jatkuu.
Täällä tarvitaan tuuletusta monessa paikassa.Useimiten nämä orjuuttajat ovat vain päässeet liian helpolla. Kun ei ole koskaan ollut nenä mullassa taikka sormet rasvassa taikka joutunut tekemään käytönnön järjestelyitä, niin se on vain helppoa osoitella sormella muita ja syytellä. Käytännössähän moni työpaikka kaatuu siihen, että avaintekijät vain päästävät otteensa työstä. Joskus on helppoa siis päästä ote siitä työstä ja antaa työpaikan kaatua ja kieltäytyä rahanarvoisesta orjatyöstä.
- tttttttttttttopi
Sotamies kirjoitti:
Mikäli yhteiskunta alkaa orjuuttamaan työttömiä työttömyyden vuoksi, niin minä haluan vastapainoksi yhteiskunnan tiukkaa linjaa työnantajia kohtaan. Eihän se voi olla hyväksyttävää, että sopimuserimielisyydet jää ainoastaan ammattiliittojen vastulle. Nykyisinhän voi käydä niin, että työnantajat tekevät laittomia sopimusjärjestelyitä ja työt voivat loppua ilman sen kummempaa ilmoitusta ja tekijää joutuu työttömäksi ja uutta työpaikkaa ei tarjota ja sitten osuu kohdalle orjuutus. Yhteiskunnan tehtäviin näiltäosin kuuluu myös patistaa työnantajia pitämään laista kiinni siksi, ettei tekijät joutuisi työttömäksi ja jos joutuu, niin maksumiehenä pitäisi toimia työnantaja sillä osuudella kuin laittomuuksia harjoittavat.
En minä näe mitään syytä pitää jotain autokorjaamoa taikka b-luokan tehdasta pystyssä huijaustilanteessa, koska kilpailijoita on pilvin pimein. Aina löytyy joku jollekka raha tai työ kelpaa."patistaa työnantajia pitämään laista kiinni siksi, ettei tekijät joutuisi työttömäksi ja jos joutuu, niin maksumiehenä pitäisi toimia työnantaja"
Koittakaa nyt takoa paksuihin kalloihinne, että ei työnantajilla (yrityksillä) ole MITÄÄN velvoitetta elättää yhtään ketään, eikä voi ollakaan. Eihän työntekijöilläkään ole mitään velvollisuutta auttaa työnantajaa selviämään hengissa. Nykyisinhän lainsäädäntö on työntekijän puolella kaikessa. Jos sitä vielä kiristettäisiin, loppuisi työntekijöiden palkkaaminen kokonaan. Miksi luulette vuokrafirmoja olavan niin paljon nykyisin? Koska vakituisten palkkaaminen on tehty niin riskialttiiksi työnantajille, että harva uskaltaa enää palkata, helpompi ottaa vuokralle kaikki ketä ei varmasti tarvita koko ajan. Tätä pitäisi muuttaa, koska yritysten pakottaminen toimimaan tietyllä tavalla tulee globaalissa maailmassa yhä vaikeammaksi.
Asia pitäisi hoitaa juuri päinvastoin eli irtisanominen pitäisi tehdä helpommaksi ja samalla aivan luonnolliseksi osaksi työsuhdetta. Elinikäiset työpaikat ovat joka tapauksessa takana, se on fakta. Tällöin myös palkkaaminen muuttuisi helpommaksi ja uusi työpaikka löytyisi takuulla helpommin, koska työnantajien ei enää tarvitsisi ottaa suurta riskiä jokaisen uuden työntekijän kohdalla. Irtisanomisia tapahtuu joka tapauksessa, nyt vaan uuden työn löytäminen on vaikeaa em. syistä.
Muutenkin työttömyyteen pitäisi jo alkaa suhtautumaan toisella tavalla, nähdä se vain väliaikaisena osana kahden työn välissä ja siten aivan normaalina ilmiönä. Nykyisinhän työttömyys koetaan vielä jonain ihme spitaalina ja kauheana häpeänä, mihin ei ole mitään syytä. Hyvin harva ihminen voi tehdä koko ikänsä töitä putkeen joutumatta välillä vaihtamaan. Eihän avioeroakaan enää pidetä häpeällisenä, jos ei toimi niin vaihdetaan. Miksi sitten työ on niin tunteita herättävä asia? Ei irtisanominen tuotannollisista syistä ole mikään henkilökohtainen loukkaus, mutta niin se tunnutaan koettavan. - lopetettava!
tttttttttttttopi kirjoitti:
"patistaa työnantajia pitämään laista kiinni siksi, ettei tekijät joutuisi työttömäksi ja jos joutuu, niin maksumiehenä pitäisi toimia työnantaja"
Koittakaa nyt takoa paksuihin kalloihinne, että ei työnantajilla (yrityksillä) ole MITÄÄN velvoitetta elättää yhtään ketään, eikä voi ollakaan. Eihän työntekijöilläkään ole mitään velvollisuutta auttaa työnantajaa selviämään hengissa. Nykyisinhän lainsäädäntö on työntekijän puolella kaikessa. Jos sitä vielä kiristettäisiin, loppuisi työntekijöiden palkkaaminen kokonaan. Miksi luulette vuokrafirmoja olavan niin paljon nykyisin? Koska vakituisten palkkaaminen on tehty niin riskialttiiksi työnantajille, että harva uskaltaa enää palkata, helpompi ottaa vuokralle kaikki ketä ei varmasti tarvita koko ajan. Tätä pitäisi muuttaa, koska yritysten pakottaminen toimimaan tietyllä tavalla tulee globaalissa maailmassa yhä vaikeammaksi.
Asia pitäisi hoitaa juuri päinvastoin eli irtisanominen pitäisi tehdä helpommaksi ja samalla aivan luonnolliseksi osaksi työsuhdetta. Elinikäiset työpaikat ovat joka tapauksessa takana, se on fakta. Tällöin myös palkkaaminen muuttuisi helpommaksi ja uusi työpaikka löytyisi takuulla helpommin, koska työnantajien ei enää tarvitsisi ottaa suurta riskiä jokaisen uuden työntekijän kohdalla. Irtisanomisia tapahtuu joka tapauksessa, nyt vaan uuden työn löytäminen on vaikeaa em. syistä.
Muutenkin työttömyyteen pitäisi jo alkaa suhtautumaan toisella tavalla, nähdä se vain väliaikaisena osana kahden työn välissä ja siten aivan normaalina ilmiönä. Nykyisinhän työttömyys koetaan vielä jonain ihme spitaalina ja kauheana häpeänä, mihin ei ole mitään syytä. Hyvin harva ihminen voi tehdä koko ikänsä töitä putkeen joutumatta välillä vaihtamaan. Eihän avioeroakaan enää pidetä häpeällisenä, jos ei toimi niin vaihdetaan. Miksi sitten työ on niin tunteita herättävä asia? Ei irtisanominen tuotannollisista syistä ole mikään henkilökohtainen loukkaus, mutta niin se tunnutaan koettavan.Yhteiskunta koostuu kaikista jäsenistään ja sen kaikista toiminnoista. Yhteiskunta ei ole valtio, eikä se ole työnantajat tai yritykset, eikä se taatusti ole jokin kapitalistinen talousjärjestelmä.
Onkin jo aika, että yhteiskunta lakkaa huolehtimasta kapitalististen yritysten hyvinvoinnista. Yhteiskunnalla ei ole mitään velvoitetta elättää näitä yhteisen hyvän ryöstäjiä, näitä toisten työstä loisivia kaiken varallisuuden kahmijoita. Jo riittää rikkaitten roopeankkojen rahasäiliöitten kasvattaminen!
Yhteiskuntien on sanouduttava kertakaikkiaan irti koko tästä järjestelmästä ja kaikista näistä järjestelyistä, joilla rakenteiden, lakien, päätösten, verotuksen, sosiaaliturvan ym avulla tuetaan yrityksiä, siis viime kädessä näiden yritysten omistajia.
Tämä loisluokka pärjätköön tästedes siis omillaan, hauska katsoa miten hyvin pärjääkään ilman yhteiskunnan apua. Sinäkin änkyttävä topi voisit alituisen superrikkaita suosivan järjestelmän puolustamisen sijasta miettiä omia etujasi ja sitä miten tasa-arvoisempi yhteiskunta huolehtisi sinunkin eduistasi paljon paremmin. - Sotamies
tttttttttttttopi kirjoitti:
"patistaa työnantajia pitämään laista kiinni siksi, ettei tekijät joutuisi työttömäksi ja jos joutuu, niin maksumiehenä pitäisi toimia työnantaja"
Koittakaa nyt takoa paksuihin kalloihinne, että ei työnantajilla (yrityksillä) ole MITÄÄN velvoitetta elättää yhtään ketään, eikä voi ollakaan. Eihän työntekijöilläkään ole mitään velvollisuutta auttaa työnantajaa selviämään hengissa. Nykyisinhän lainsäädäntö on työntekijän puolella kaikessa. Jos sitä vielä kiristettäisiin, loppuisi työntekijöiden palkkaaminen kokonaan. Miksi luulette vuokrafirmoja olavan niin paljon nykyisin? Koska vakituisten palkkaaminen on tehty niin riskialttiiksi työnantajille, että harva uskaltaa enää palkata, helpompi ottaa vuokralle kaikki ketä ei varmasti tarvita koko ajan. Tätä pitäisi muuttaa, koska yritysten pakottaminen toimimaan tietyllä tavalla tulee globaalissa maailmassa yhä vaikeammaksi.
Asia pitäisi hoitaa juuri päinvastoin eli irtisanominen pitäisi tehdä helpommaksi ja samalla aivan luonnolliseksi osaksi työsuhdetta. Elinikäiset työpaikat ovat joka tapauksessa takana, se on fakta. Tällöin myös palkkaaminen muuttuisi helpommaksi ja uusi työpaikka löytyisi takuulla helpommin, koska työnantajien ei enää tarvitsisi ottaa suurta riskiä jokaisen uuden työntekijän kohdalla. Irtisanomisia tapahtuu joka tapauksessa, nyt vaan uuden työn löytäminen on vaikeaa em. syistä.
Muutenkin työttömyyteen pitäisi jo alkaa suhtautumaan toisella tavalla, nähdä se vain väliaikaisena osana kahden työn välissä ja siten aivan normaalina ilmiönä. Nykyisinhän työttömyys koetaan vielä jonain ihme spitaalina ja kauheana häpeänä, mihin ei ole mitään syytä. Hyvin harva ihminen voi tehdä koko ikänsä töitä putkeen joutumatta välillä vaihtamaan. Eihän avioeroakaan enää pidetä häpeällisenä, jos ei toimi niin vaihdetaan. Miksi sitten työ on niin tunteita herättävä asia? Ei irtisanominen tuotannollisista syistä ole mikään henkilökohtainen loukkaus, mutta niin se tunnutaan koettavan.Kyse nimeen omaan on työnantajien avaintekijöistä ja yrityksen johdosta. Mikäli kukaan ei osaa pitää taloa pystyssä, niin jatkuvaa tekohengitystä ja riskien kanssa pelaamista tarvitaan pienipalkkaisilla vuokratekijöillä. Kyseiset työnantajat ei edes saa kunnollisia tekijöitä ellei rahaa tipu ns. tuoton mukaan.
Mikäli yritys ei pidä tekijöistään huolta mm. palkan maksun osalta, niin tekijän elämänlaatu huononee kuin huoltamatta jääneen auton. Tuolloin tekijän matka päättyy ennen aikoja. Onko siis mielestäsi kohtuullista, että tekijöitä rassataan yrityksen huonon johdon vuoksi?
Mikäli yritys olisi niin omavarainen, ettei tarvitsisi yhteiskuntaa taikka tekijöitä, niin yrityksen ylläpitäjät olisi ulkomailla koulutuksen ja terveyden huollon saaneita ikiliikkujan rakentelijoita, joka ei tarvitsisi edes palokunnan tukea. Ikiliikkuja on jo keksitty ja sen nimi on vakituinen tekijä, yhteiskunta ja vero. - Sotamies
Sotamies kirjoitti:
Kyse nimeen omaan on työnantajien avaintekijöistä ja yrityksen johdosta. Mikäli kukaan ei osaa pitää taloa pystyssä, niin jatkuvaa tekohengitystä ja riskien kanssa pelaamista tarvitaan pienipalkkaisilla vuokratekijöillä. Kyseiset työnantajat ei edes saa kunnollisia tekijöitä ellei rahaa tipu ns. tuoton mukaan.
Mikäli yritys ei pidä tekijöistään huolta mm. palkan maksun osalta, niin tekijän elämänlaatu huononee kuin huoltamatta jääneen auton. Tuolloin tekijän matka päättyy ennen aikoja. Onko siis mielestäsi kohtuullista, että tekijöitä rassataan yrityksen huonon johdon vuoksi?
Mikäli yritys olisi niin omavarainen, ettei tarvitsisi yhteiskuntaa taikka tekijöitä, niin yrityksen ylläpitäjät olisi ulkomailla koulutuksen ja terveyden huollon saaneita ikiliikkujan rakentelijoita, joka ei tarvitsisi edes palokunnan tukea. Ikiliikkuja on jo keksitty ja sen nimi on vakituinen tekijä, yhteiskunta ja vero.Jotakin lisätäkseni, niin kaikki vuokratekijät, yhdistelmätuetut ja orjat on sitä tekohengitystä yritykselle josta loppujenlopuksi kärsii tekijä, koska tekemisellä on myös kulunsa, eikä yhteiskunta saa kuin pienen murto-osan panostamastaan rahasta takaisin veroina. Eiköhän olisi jo aika saada loppumaan tämä virkaloisten ja b-luokan yrittäjien luoma "lama".
- tttttttttttopi
lopetettava! kirjoitti:
Yhteiskunta koostuu kaikista jäsenistään ja sen kaikista toiminnoista. Yhteiskunta ei ole valtio, eikä se ole työnantajat tai yritykset, eikä se taatusti ole jokin kapitalistinen talousjärjestelmä.
Onkin jo aika, että yhteiskunta lakkaa huolehtimasta kapitalististen yritysten hyvinvoinnista. Yhteiskunnalla ei ole mitään velvoitetta elättää näitä yhteisen hyvän ryöstäjiä, näitä toisten työstä loisivia kaiken varallisuuden kahmijoita. Jo riittää rikkaitten roopeankkojen rahasäiliöitten kasvattaminen!
Yhteiskuntien on sanouduttava kertakaikkiaan irti koko tästä järjestelmästä ja kaikista näistä järjestelyistä, joilla rakenteiden, lakien, päätösten, verotuksen, sosiaaliturvan ym avulla tuetaan yrityksiä, siis viime kädessä näiden yritysten omistajia.
Tämä loisluokka pärjätköön tästedes siis omillaan, hauska katsoa miten hyvin pärjääkään ilman yhteiskunnan apua. Sinäkin änkyttävä topi voisit alituisen superrikkaita suosivan järjestelmän puolustamisen sijasta miettiä omia etujasi ja sitä miten tasa-arvoisempi yhteiskunta huolehtisi sinunkin eduistasi paljon paremmin.Mistä hyvinvointi ja työpaikat sitten tulee jos ei olisi yrityksiä? Ei minusta mistään, valtion tarkoitus ei ole olla yrittäjänä. Kapitalistinen järjestelmä on todistanut kykenevänsä synnyttämään hyvinvointia, kommunistinen ei. Rakenteiden, lakien, päätösten, verotuksen, sosiaaliturvan ym avulla EI tueta yrityksiä, vaan yritykset tukevat niitä. Vain yksilöiden pyrkimys synnyttää jotain uutta eli yrittäminen voi viedä asioita ja hyvinvointia eteenpäin, ei mikään muu, koska asiat ei tapahdu itsestään, kuten monet tuntuu odottavan. Eihän yhteiskunta ole mitään muuta kuin yksilöitä yhdessä, mutta joidenkin täytyy nousta johtamaan ja viemään kehitystä eteenpäin, tai käy niinkuin kävi vanhoissa kommunistimaissa eli huonosti.
Loisluokasta ei pitäisi puhua, mutta kyllä sellainen löytyy ihan jostain muualta kuin yrittäjistä! - Sotamies
tttttttttttopi kirjoitti:
Mistä hyvinvointi ja työpaikat sitten tulee jos ei olisi yrityksiä? Ei minusta mistään, valtion tarkoitus ei ole olla yrittäjänä. Kapitalistinen järjestelmä on todistanut kykenevänsä synnyttämään hyvinvointia, kommunistinen ei. Rakenteiden, lakien, päätösten, verotuksen, sosiaaliturvan ym avulla EI tueta yrityksiä, vaan yritykset tukevat niitä. Vain yksilöiden pyrkimys synnyttää jotain uutta eli yrittäminen voi viedä asioita ja hyvinvointia eteenpäin, ei mikään muu, koska asiat ei tapahdu itsestään, kuten monet tuntuu odottavan. Eihän yhteiskunta ole mitään muuta kuin yksilöitä yhdessä, mutta joidenkin täytyy nousta johtamaan ja viemään kehitystä eteenpäin, tai käy niinkuin kävi vanhoissa kommunistimaissa eli huonosti.
Loisluokasta ei pitäisi puhua, mutta kyllä sellainen löytyy ihan jostain muualta kuin yrittäjistä!Mikäli otat toimistoosi makselemaan laskuja jonkin totaali idoottin ja hömppäkoulutetun blondin, joka ei anna edes persettä ja jonka palkka on 3000e kuukaudessa, niin voit itse meittiä, että mikä tässä maailmassa maksaa ja mikä ei. Sama pätee työvoimatoimiston virkailijaan, joka ei muuta siellä ruutunsa takana osaa tehdä kuin katkaista työttömän työmarkkinatuen.
Toimisto hiiristä tuli mieleeni, että jokin pelle repii autoni kanssa toimistoss hermoja. Auton arvo on kahden viikon sisällä vaihdellut 2000e = 12000 mummon markkaa.
Onko jonkun taskulaskin rikki? - Järkevin vastaus
tttttttttttopi kirjoitti:
Mistä hyvinvointi ja työpaikat sitten tulee jos ei olisi yrityksiä? Ei minusta mistään, valtion tarkoitus ei ole olla yrittäjänä. Kapitalistinen järjestelmä on todistanut kykenevänsä synnyttämään hyvinvointia, kommunistinen ei. Rakenteiden, lakien, päätösten, verotuksen, sosiaaliturvan ym avulla EI tueta yrityksiä, vaan yritykset tukevat niitä. Vain yksilöiden pyrkimys synnyttää jotain uutta eli yrittäminen voi viedä asioita ja hyvinvointia eteenpäin, ei mikään muu, koska asiat ei tapahdu itsestään, kuten monet tuntuu odottavan. Eihän yhteiskunta ole mitään muuta kuin yksilöitä yhdessä, mutta joidenkin täytyy nousta johtamaan ja viemään kehitystä eteenpäin, tai käy niinkuin kävi vanhoissa kommunistimaissa eli huonosti.
Loisluokasta ei pitäisi puhua, mutta kyllä sellainen löytyy ihan jostain muualta kuin yrittäjistä!Valtio maksaa työmarkkinatuen ja työnantaja (yritys) saa ilmaisen työvoiman.
Näinhän se on.
Tuota voi kutsua myös fasismiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245