Miten kertoa?

Tilanne on se, että tapasin baarissa jokin aika sitten kaikinpuolin loistavan nuoren naisen. Ilta meni tosi hyvin, ja vaihdettiin yhteystietoja. Nyt ollaan pari viikkoa pidetty yhteyttä spostilla ja tekstareilla. Merkkien perusteella olen aivan varma, että hän on vähintään yhtä kiinnostunut minusta kuin minä hänestä. Ongelma on siinä, että olen varattu (kihloissa). Aluksi luulin, että tämä tyttö oli huomannut sormuksen sormessani ja tiesi asiasta. Nyt parin viimeisen postin sisällön perusteella olen alkanut epäilemään, että asia ei olekaan näin.

Kysymys kuuluukin, että miten varmistun asiasta ns. sujuvasti? Haluan kuitenkin olla siinä mielessä rehellinen, että kerron hänelle tilanteeni ja sen, että en voi antaa hänelle mitään "normaalia" parisuhdetta. Mutta toisaalta en haluaisi loukata häntä, jos hän tosiaan on kuvitellut jotain muuta.
7553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä kerro missään nimessä, että olet kihloissa! Kun lähdet tapaamaan häntä niin sormus pois sormesta ja panotouhuihin!!! Jos tilanne käy liian tukalaksi voit aina sanoa perusselityksen että sulla on pitkä ja raskas suhde takana etkä vielä ole valmis uuteen suhteeseen!

Äänestä
  • Ei mulla pimpasta puutetta ole.

    Äänestä

Et voi siis loukata tätä puolituntematonta naista ja haluat olla rehellinen!? Ajatteletko lainkaan kihlattusi tunteita? Tunnetko olevasi rehellinen häntä kohtaan? En ymmärrä ajatuksenjuoksuasi...

Äänestä
  • kauan se kesti ennenkuin joku tulee laukomaan noita "teet väärin häntä kohtaan"-mielipiteitä..

    Miten voit arvostella jonkun toisen tekemisiä tai päätöksiä, jos et käytännössä tiedä mitään hänen elämäntilanteestaan?

    Äänestä

  • Neo kirjoitti:

    kauan se kesti ennenkuin joku tulee laukomaan noita "teet väärin häntä kohtaan"-mielipiteitä..

    Miten voit arvostella jonkun toisen tekemisiä tai päätöksiä, jos et käytännössä tiedä mitään hänen elämäntilanteestaan?

    Juu, en tiedäkään muuta kuin, että olet kihloissa (rakastamasi) naisen kanssa ja pelaat peliä toisen naisen kanssa ja pelkäät satuttavasi tätä toista. Mitäs lähdet spekuloimaan noita asioita tällaiseen foorumiin... Tottakai saat karvat nousemaan pystyyn tällaiselta yhden miehen naiselta. Sorry, että kommentoin.

    Ilmeisesti teillä on jonkinlainen vapaa suhde kihlattusi kanssa.

    Äänestä

  • Tuna kirjoitti:

    Ei hätää vaikka kommentoit. Mua on muissa keskusteluissa vaan ärsyttänyt todella paljon se kun ihmiset alkavat heti huorittelemaan eivätkä vastaa/kommentoi asiaa mitä se ihminen on oikeasti kysynyt. Mä en voisi mitenkään sanoa ketään huoraksi tietämättä oikeasti mikä hänen tilanteensa on. Mun mielestä ainakin on olemassa hyväksyttäviä syitä uskottomuuteen. Ehkä olen sitten teidän mielestä mieshuora...sille nyt sitten ei vaan voi mitään.

    Kyllä, olen kihloissa. Ei, meillä ei ole vapaa suhde.

    ...sitt vaan voi kertoa sille toiselle naiselle, että et voi/halua hänen kanssaan mitään "normaalia suhdetta" ts. sanoa suoraan, että olet kihloissa? Ei sen luulis olevan vaikeeta, jos et tosissaan halua pettää kihlattuasi.

    En ole huoritellut sinua enkä ketään muutakaan. En ole edes osallistunut näihin keskusteluihin aiemmin. Totesin vaan, etten ymmärrä ajatuksenjuoksuasi. Mikäpä minä olen tuomitsemaan ketään?! Jokainen elää oman elämänsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Toivoisin vain, ettei kukaan satuta toista ihmistä tekemisillään. Oon vaan ehkä liian empaattinen ihminen, koska jonkun tuntemattoman ihmisen pettämiset ja petetyksi tulemiset satuttavat muakin.

    Olisin kiinnostunut tietämään niistä hyvistä syistä uskottomuuteen (ihan mielenkiinnosta)...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Neo kirjoitti:

Tilanne on se, että tapasin baarissa jokin aika sitten kaikinpuolin loistavan nuoren naisen. Ilta meni tosi hyvin, ja vaihdettiin yhteystietoja. Nyt ollaan pari viikkoa pidetty yhteyttä spostilla ja tekstareilla. Merkkien perusteella olen aivan varma, että hän on vähintään yhtä kiinnostunut minusta kuin minä hänestä. Ongelma on siinä, että olen varattu (kihloissa). Aluksi luulin, että tämä tyttö oli huomannut sormuksen sormessani ja tiesi asiasta. Nyt parin viimeisen postin sisällön perusteella olen alkanut epäilemään, että asia ei olekaan näin.

Kysymys kuuluukin, että miten varmistun asiasta ns. sujuvasti? Haluan kuitenkin olla siinä mielessä rehellinen, että kerron hänelle tilanteeni ja sen, että en voi antaa hänelle mitään "normaalia" parisuhdetta. Mutta toisaalta en haluaisi loukata häntä, jos hän tosiaan on kuvitellut jotain muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu