Tuntuuko koskaan...?

Välillä tuntuu ihan rehellisesti siltä, ettei kukaan kaipaa tai tarvitse. Silloin kannattaa kuitenkin muistaa, että itse jokainen tekee itsestään tarpeellisen muille ihmisille. Mieti ystäviäsi ja kavereitasi, perhettäsi yms. lähipiiriäsi, olet kuitenkin kaikille heille luultavasti tärkeä osa elämää. Sinkkuna eläessä se rooli on vain erilainen kuin parisuhteessa...

Itse ihminen tekee itsestään ulkopuolisen, ei sitä kannata jäädä miettimään. Sinkku ihminen vaan saattaa joidenkin mielestä vaikuttaa itsenäiseltä ja vahvemmaltakin joiden asioiden suhteen, joten ihan kaikkiin ongelmiin/asioihin eivät ainakaan omat tuttavani kuulemma kehtaa kysyä mielipidettä, kummallista...

Jos asia liikaa vaivaa niin älä ota yhteyttä keneenkään vähään aikaa, varmasti alkaa puhelin soimaan aika pian. ;)

..tuntuu tuolta, eikä se ole kauhean kiva tunne.:(
Mulla on kyllä onnekseni hyviäkin ystäviä, ja monasti se seura olis vaan puhelinsoiton päässä, mutta kun..aina ei jaksa/ viitsi.:/

Olihan se seurustellessa tavallaan helpompaa: jos tuntui, että joku ihan mitätönkin asia tympäisi, sitä saattoi vaan samantien pirauttaa ja kertoa huolistaan. Ystäville ei ehkä ihan samalla tavalla viitsi joka "pikku v-tutuksestaan" soitella, koska niillä on kuitenkin omatkin elämänsä ja suhteensa. ( Ainakin yksi ystäväni varmaan tosissaan kyllä suuttuis mulle, jos tietäisi mun edes puhuvan täällä tällaisia, etten "voi" muka soittaa hänelle huolistani.)

Mun nykyinen tilanne kyllä on sikälikin vähän jännä, kun oikeastikaan en ehkä tällä hetkellä välttämättä edes haluaisi seurustella ( en ainakaan minkään "kompromissi- ratkaisun" kanssa: viimeeksi kaveri yritti naittaa mua sellaiselle kaks viikkoa sitten, huoh..).Edellisestä pitkästä suhteesta toipumiseni kun oli sen verran raskas juttu mulle, ja lisäksi elämäntilanne on mulla nyt just sellainen (mm.lopputyötä teen...), etten kaipaa mitään emotionaalisia hässäköitä tähän yhtään lisää.

Kyllähän se sitä tunnetta kuitenkin kieltämättä joskus sisällänsä kaipaa, että just se mun mielipiteeni olis jollekin ensiarvoisen tärkeä, ja itse voisin olla yhtä tärkeä hänelle. Ei voi kiistää.:/

tunne on, mutta silloin on vain pakko löytää jotain tekemistä, josta voi yksinäänkin nauttia.

Välillä silloin tällöin.

ja varsinkaan, kun lisäks ei ole töitä...

minusta tuntui seurustellessani edellisen kerran, että minusta ei välitetä.. rakkaus oli siis yksipuolista.

Nyt olen sinkku. tuntuu, että millään ei ole väliä, minulla ei ole ketään josta pitää kiinni kun sitä tarvitsen.. olen niin masentunut, että ne tiedä mitä teen ja minne menisin. kaipaan todella miestä vierelleni.

Itse haluaisin antaa juuri sitä miehelle mitä itsekin haluaisin saavan.

oikeasti siltä,et sama olenko olemassa vai en.
Tuntuu, että omilla mielipiteillä ei oo paljo väliä,kellekään ku itelle:). Mut helpottavaa huomata, et on muitakin.
Ennen opiskeluaikana mulla oli ystäviä ja paljon hyviä ihmissuhteita, mut ne on hiljalleen hävinneet kun ihmiset ovat muuttaneet muualle ja perustaneet perheen yms. Myöntää täytyy itsekin, että yhteydenpito on jäänyt vähäiseksi omalta osalta kun on ruvennut seurustelemaan, on ollut töissä ja vähän aikaa sitten oli muutto eli jonkinlainen elämänmuutos, joka vei aikaani. Tällä hetkellä olen työtön(omasta halustani:)),poikaystäväni sai töitä toiselta paikkakunnalta joten yksinäisyys vaivaa kun ei ole sellaista hengenheimolaista joka ymmärtäis!!
Baareis ois kiva käydä tuulettumassa, löytyis vaan kiva kamu jonka kans synkkais.

tuntuu, että olen kaikille pelkkää ilmaa. Kukaan ei tunnu välittävän mun mielipiteistäni. Ja suomalainen mieshän on pohjimmiltaan semmonen, joka pitää kaikki asiansa sisällään. Ja kaverithan nauras semmosen heti pihalle joka alkais kertoa jotain ongelmistaan.

En olisi uskonut että kukaan edes vaivautuu kertomaan yksinäisyydestään. Sehän on loppujen lopuksi oman pään tuotetta. Ainakin musta tuntuu välillä siltä. Kavereita on kunhan vain soittaisi, sukulaisia on kunhan vain lähtisi kyläilemään, siskoja löytyy ja he tietävät jo kaiken ja varmasti haluavat tietää enemmän. Kaikki luultavasti kuuntelisivat ja olisivat kanssani, mutta kuten yksi kirjoittaja tässä ketjussa sanoi jotenkin niin ettei halua vaivata toisia omilla pulmillaan. Jokaisella on pulmia jo entuudestaan. En tietenkään tarkoita että sitten jos olisi se joku, hänen niskaansa saisi kaiken kaataa. Ehkä niitä pulmia ei kasautuisi niin paljon kun olisi joku jolle niitä pikkuhiljaa vuodattaa. Nyt pienet asiat kasautuvat ja kun ne kaikki astuvat eteen pystysuorana seinänä, pienikin heilahdus jossain suunnassa saa näkemään punaista ja tuntemaan elämänsä mitättömäksi. Siis täysin turhaa, mutta ihmismieli vain on sellainen...ainakin minun.

Elämäähän tämä vain on ja täytyy kai muistaa että yksin pärjää, vaikka yhdessä onkin kaikki kaksi verroin mukavampaa. Täytyy osata nauttia niillä eväillä kuin itsellä on...YRITETÄÄN!!