USA vääristeli myös Vietnamin todisteita
3.12.2005 7:37
Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset vääristelivät todistusaineistoa, joka johti Vietnamin kriisin leviämiseen täysimittaiseksi sodaksi 1964.
Asia ilmenee julkiseksi tulleesta aiemmin salaisesta asiakirjasta.
Yhdysvaltain Kansallisen turvallisuusviraston NSA:n historioitsijan kirjoittamasta artikkelista selviää, että tiedusteluviranomaiset salasivat noin 90 prosenttia tiedustelumateriaalista, joka koski Tonkininlahden tapahtumia. Yhdysvaltojen silloisten väitteiden mukaan Pohjois-Vietnamin sissit hyökkäsivät kahta amerikkalaisten hävittäjäalusta vastaan 4. elokuuta 1964.
- Yksinkertaisesti: Ei ole niin, että tapahtumista on erilainen kertomus. On niin, että tuona yönä ei tapahtunut hyökkäystä ollenkaan, kirjoittaa NSA:n historioitsija Robert Hanyok artikkelissaan.
Tonkininlahden väitetyt tapahtumat antoivat presidentti Lyndon Johnsonille tilaisuuden laajentaa sotatoimia Kaakkois-Aasiassa.
Julkiseksi vuosien jälkeen
Hanyokin artikkeli on ilmestynyt jo 2001 NSA:n salaiseksi luokitellussa julkaisussa. Artikkeli, samoin kuin sen lähdemateriaalina olleet tiedusteluraportit ja muita aiheeseen liittyviä asiakirjoja luokiteltiin julkiseksi aiemmin tällä viikolla. Perjantain New York Times kirjoitti, että jotkut tiedusteluviranomaiset uskovat NSA:n viivyttäneen artikkelin julkaisua, jotta sitä ei rinnastettaisi Irakin sodan tiedustelutietojen vääristämiseen. NSA kuitenkin kiistää tämän.
Artikkelin mukaan tiedusteluviranomaiset antoivat Johnsonin hallitukselle ainoastaan niitä tiedustelutietoja, jotka tukivat väitteitä hyökkäyksestä. Raportteja myös vääristeltiin useilla virheellisillä tulkinnoilla ja selittämättömillä käännöksillä. Päätodiste näyttää itse asiassa olevan "yhdistelmä kahdesta toisiinsa liittymättömistä viesteistä yhdessä käännöksessä", artikkelissa esitetään.
Pohjoinen ei hyökännyt
- Johtopäätöksenä voisi todeta -- paitsi että pohjoisvietnamilaiset eivät tehneet hyökkäystä, heillä ei myöskään ollut varmuutta alusten sijainnista, artikkelissa todetaan.
Tutkijat ovat pitkään pitäneet hallituksen raportteja Tonkininlahden tapahtumista väärennettyinä. Johnsonin hallituksen puolustusministeri Robert McNamara sanoi Vietnamin-vierailullaan jo vuosikymmen sitten, että ei usko hyökkäyksen tapahtuneen.
Vietnamin sodassa kuoli 58 000 amerikkalaissotilasta ja yli 2 miljoonaa vietnamilaissiviiliä.
(Iltalehti tänään)
USA valehteli Vietnamin sodasta(kin).
totuudet julki
2
284
Vastaukset
- ...
Ei mikään yllätys jenkkien suhteen..Putkinen varmaan kiistä taas kaiken ja alkaa syyttää tapahtuneesta imperialistista roistovaltiota Venäjää
- Viet-Kong
"Vietnamin sodassa kuoli 58 000 amerikkalaissotilasta ja yli 2 miljoonaa vietnamilaissiviiliä. "
Yhtään vietnamilaista sotilasta ei kuollut??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250