Loppu lähellä?

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä noin 8 vuotta. Meillä on kaksi lasta. ekan lapsen syntymän jälkeen ovat välimme muuttuneet täysin. Minusta on tullut enemmän haluton miestäni kohtaan ja muutaman vuoden ajan suhteemme on mennyt aina vain huonompaan suuntaan. Puolitoista vuotta sitten mies haki läheisyttä muualta, hänellä oli suhde toisen naisen kanssa (ei kuulemma sekssiude). Luottamuspula on aivan valtava. Olemme yrittäneet vaan mennä päivä kerrallaan eteenpäin, mutta en enää tidä mitä oikeasti tunnen häntä kohtaan. Seksiä on hänen kanssaan todella vaikea harrastaa, olen jännittynyt ja varautunut. Haaveilen muista miehistä. Miteä teen??
141775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olemme molemmat jo aika kyllästyneitä tilanteeseen. MIes on paljon poissa kotoa ja minä enemmän keskittynyt kodin hoitoon. Olemme keskustelleet asiasta monet kerrat ja aina vain päättäneet yrittää. Olen kuitenkin jo pikku hiljaa luovuttanut, miksi tämä tästä enää muuttuisi? Ainainen riitely ym loppuisi. Näin kuukausi sitten entistä miesystävääni ravintolan illanvietossa, joka pisti minut ajattelemaan tilannetta. Mulla ei ole tunteita exääni kohtaan, mutta ajattelin että haluaisin kuitenkin joskus tuntea vielä sen rakkauden tunteen jne. Nykyistä miestäni kohtaan en koe tuntevani sellaista "intohimoa" kuin joidenkin muiden kanssa aiemmin. Haikailenko kuuta taivaalta vai mitä tämä on..? Ja kuinka päästään asiasta yhteisymmärrykseen? En ymmärrä. Mitne pitkään asiaa pitkitetään. Eroakin olen miettinyt ja toisaalta pelottaa jäädä yksin kahden lapsen kanssa. Selviääkö siitä? Olen alle 30 vee, joten elämää olisi jäljellä muuhunkin kuin murehtimiseen. mutta mistä sen tietää, tapaako sitä enää ikinä ketään? VAIKEETA... :(

Äänestä
  • Miehet ei oikein jaksa välittää teistä yh-äideistä. Kyllä tulevat miehet lähtee karkuun, kun ovat saaneet sulta haluamasi. Mitäs jos keskustelisit sen miehesi kanssa missä on mennyt vikaan ja mitä sä oikein haluat.

    Äänestä

Onpas tyypillinen tarina. Nainen saa haluamansa lapset ja unohtaa parisuhteensa. Sitäkin pitäisi vaalia, koska ehjä koti olisi lapsille hyväksi. Miehen laiminlyöminen ajaa hänet etsimään lohtua muualta. Niinhän naisetkin usein tekevät.

Välinpitämätön käytöksesi sitten realisoitui ihastumiseen toiseen naiseen. Miestä on tästä helppo syytellä, mutta malka kannattaisi nähdä omassakin silmässä. Luottamuspula on ihan yhtälailla oman käytöksesi seurausta. Lisäksi olet seksuaalisesti kylmä.

Lasten kannalta harmillista, mutta tuolla asenteella on turha viivyttää väistämätöntä eroa. Miehesi ansaitsee parempaa kuin sinä pystyt hänelle tarjoamaan. Sen ymmärtääksesi sinun vain valitettavasti täytyy menettää ensin kaikki. Ehkä sitten seuraavassa suhteessasi ymmärrät paremmin miehen tarpeita. Syytä onkin, yksinhuoltajat kun eivät parisuhdemarkkinoilla ole kaikkein korkeimmassa kurssissa.

Äänestä
  • Ei ole kylmiä naisia, on vain tökeröitä miehiä, jotka kohtelevat naisiaan huonosti !
    Samaiset miehet nimittelevät sitten naisia, joiden halut on joku törppö mies vienyt.

    Äänestä

  • haloo !!! kirjoitti:

    Ei ole kylmiä naisia, on vain tökeröitä miehiä, jotka kohtelevat naisiaan huonosti !
    Samaiset miehet nimittelevät sitten naisia, joiden halut on joku törppö mies vienyt.

    Niin sitä naisena helposti luulisi. Ihan ymmärrettävää sinänsä, eihän teillä voi olla kokemusta henkisesti häiriintyneiden naisten kanssa seurustelemisesta. Ellet sitten satu olemaan lesbo.

    Monet naiset ovat jo äideiltään kotoaan saaneet aivan väristyneen naisenmallin. Henkistä väkivaltaa, seksillä kiristämistä ja jatkuvaa oikeassaolemisenpakkoa. Naiset luulevat omistavansa jonkin absoluuttisen totuuden oikeasta parisuhteen mallista, jota jääräpäisesti yrittävät tuputtaa miehilleen.

    Usein naisten ongelmat johtuvat siis kotoa saaduista malleista tai vain omassa pääköpassa paisutelluista mielikuvitusongelmia. Tämän maailmantuskan naiset sitten luulevat olevan miestensa vika. Koko homman paradoksi on siinä, että naiset kuvittelevat prinsessaunelmissaan pyydystävänsä entisen tilalle miehen, jossa näitä mielikuvitusongelmia ei ole.

    Äänestä

  • Ennustajaukko kirjoitti:

    sieltä kotoa: isä on niin kunkkua niin kunkkua ja äiti parka saa tyytyä siihen.
    mutta sillä pelillä äijät ei enää pärjää kovin hyvin nykymaailmassa ! Nääs nyt on jo kauan tunnustettu että naisellakin on sielu ja mahtaa olla kauheaa äijille kun naiset ajattelee omilla aivoillaan ja pystyy tekemään päätöksiä, tienaavat rahaa eikä siksi tartte olla kaikkien öykkäreiden armoilla. varmaan syö miestä ?
    Jos naisella on mielipide, niin se on sinusta siis "oikeassaolemisen pakkoa" ?!
    ois se hyvä olla vähän sitä mielikuvitusta teillä äijilläkin, kattokaas naiset ja elämä ei ole ollenkaan niin yksviivasta kuin teidän kapea ajattelunne (= mies on pomo ja naisen ei saa ajatella).

    "Monet naiset ovat jo äideiltään kotoaan saaneet aivan väristyneen naisenmallin. Henkistä väkivaltaa, seksillä kiristämistä ja jatkuvaa oikeassaolemisenpakkoa. Naiset luulevat omistavansa jonkin absoluuttisen totuuden oikeasta parisuhteen mallista, jota jääräpäisesti yrittävät tuputtaa miehilleen.

    Usein naisten ongelmat johtuvat siis kotoa saaduista malleista tai vain omassa pääköpassa paisutelluista mielikuvitusongelmia. Tämän maailmantuskan naiset sitten luulevat olevan miestensa vika. Koko homman paradoksi on siinä, että naiset kuvittelevat prinsessaunelmissaan pyydystävänsä entisen tilalle miehen, jossa näitä mielikuvitusongelmia ei ole."

    Halleluja. Todellisia viisauden sanoja. Ei se elämä kumppania vaihtamalla parane, vaikka pintakiilto saattaisikin lisääntyä. Elo muuttuu ehkä pienesti erilaiseksi, mutta vain hetkeksi aikaa. Pitäisi vaihtaa pään sisältö jos haluaa merkittävää, ratkaisevaa muutosta. Siihen harva meistä on aidosti valmis.

    Äänestä

  • Ennustajaukko kirjoitti:

    Niin sitä naisena helposti luulisi. Ihan ymmärrettävää sinänsä, eihän teillä voi olla kokemusta henkisesti häiriintyneiden naisten kanssa seurustelemisesta. Ellet sitten satu olemaan lesbo.

    Monet naiset ovat jo äideiltään kotoaan saaneet aivan väristyneen naisenmallin. Henkistä väkivaltaa, seksillä kiristämistä ja jatkuvaa oikeassaolemisenpakkoa. Naiset luulevat omistavansa jonkin absoluuttisen totuuden oikeasta parisuhteen mallista, jota jääräpäisesti yrittävät tuputtaa miehilleen.

    Usein naisten ongelmat johtuvat siis kotoa saaduista malleista tai vain omassa pääköpassa paisutelluista mielikuvitusongelmia. Tämän maailmantuskan naiset sitten luulevat olevan miestensa vika. Koko homman paradoksi on siinä, että naiset kuvittelevat prinsessaunelmissaan pyydystävänsä entisen tilalle miehen, jossa näitä mielikuvitusongelmia ei ole.

    Usein naiset luulevat, että naisen hyvä koulutus, menestys tms. olisi miehelle vaikea sulatettava.
    Asia ei ole noin.
    Mies arvostaa naisen menestymistä.

    Ongelma on siinä, että kun nainen pärjää mielestään (tai oikeastikin) hyvin, niin hän ylpistyy ja alkaa kohdella miestään huonosti.
    Sen näkee näilläkin palstoilla, sillä "hyvin pärjäävät" naiset lähtevät toisten mukaan leikkimään. Siinä käy heille huonosti, ja sitten kirjoitetaan niitä "nyyhkytarinoita".

    Mies (ainakin minä) en tule toimeen noiden ylpeiden naisten kanssa! Köyhä, kipeä, hiljainen on usein se, jolla on suuri sydän.
    Menestyminen on siis hyvä. Ylpeys taas on erittäin paha miehen kannalta. Naisen ylimielinen käyttäytyminen rikkoo varmasti välit.
    Edellä olevat jo kirjoittivatkin, miten se näkyy mm. kiristyksinä…!

    Missä ovat ne naiset, jotka menestymisestään huolimatta eivät ole ylpistyneet.

    Noita ylpeitä "tanttoja" ovat valtion työpaikat täynnä. Hyvät talon edut ovat heidätkin ylpistäneet.

    Äänestä

  • Ukkelikukkeli kirjoitti:

    Joka ei ole ylpistynyt hyvästä koulutuksesta ja hyvästä työpaikasta.
    Mutta, kuitenkin ex-mieheni aina suutuspäissään tai känneissään pilkkasi minua juuri näistä ansioistani. Hän piti minua ylppänä, vaikka en sitä koskaan ollut. Jos olisin ollut, en olisi edes huolinut häntä koulutuksensa ja työpaikkansa puolesta, en olisi koskaan tehnyt lapsia hänelle.

    Kyllä taisi olla miehen oma itsetunto koetuksella, JA ilman syytä.

    Äänestä

  • äijätkin tulee ! kirjoitti:

    sieltä kotoa: isä on niin kunkkua niin kunkkua ja äiti parka saa tyytyä siihen.
    mutta sillä pelillä äijät ei enää pärjää kovin hyvin nykymaailmassa ! Nääs nyt on jo kauan tunnustettu että naisellakin on sielu ja mahtaa olla kauheaa äijille kun naiset ajattelee omilla aivoillaan ja pystyy tekemään päätöksiä, tienaavat rahaa eikä siksi tartte olla kaikkien öykkäreiden armoilla. varmaan syö miestä ?
    Jos naisella on mielipide, niin se on sinusta siis "oikeassaolemisen pakkoa" ?!
    ois se hyvä olla vähän sitä mielikuvitusta teillä äijilläkin, kattokaas naiset ja elämä ei ole ollenkaan niin yksviivasta kuin teidän kapea ajattelunne (= mies on pomo ja naisen ei saa ajatella).

    miehelle on helpompi ajatella että vaimoni kiristää minua kuin että vaimoni ei halua minua?

    Äänestä

  • Ukkelikukkeli kirjoitti:

    Usein naiset luulevat, että naisen hyvä koulutus, menestys tms. olisi miehelle vaikea sulatettava.
    Asia ei ole noin.
    Mies arvostaa naisen menestymistä.

    Ongelma on siinä, että kun nainen pärjää mielestään (tai oikeastikin) hyvin, niin hän ylpistyy ja alkaa kohdella miestään huonosti.
    Sen näkee näilläkin palstoilla, sillä "hyvin pärjäävät" naiset lähtevät toisten mukaan leikkimään. Siinä käy heille huonosti, ja sitten kirjoitetaan niitä "nyyhkytarinoita".

    Mies (ainakin minä) en tule toimeen noiden ylpeiden naisten kanssa! Köyhä, kipeä, hiljainen on usein se, jolla on suuri sydän.
    Menestyminen on siis hyvä. Ylpeys taas on erittäin paha miehen kannalta. Naisen ylimielinen käyttäytyminen rikkoo varmasti välit.
    Edellä olevat jo kirjoittivatkin, miten se näkyy mm. kiristyksinä…!

    Missä ovat ne naiset, jotka menestymisestään huolimatta eivät ole ylpistyneet.

    Noita ylpeitä "tanttoja" ovat valtion työpaikat täynnä. Hyvät talon edut ovat heidätkin ylpistäneet.

    Ja mistähän lähtien valtion työpaikoissa on ollut hyvät edut? Salli mun nauraa...

    Äänestä

  • stu kirjoitti:

    Ja mistähän lähtien valtion työpaikoissa on ollut hyvät edut? Salli mun nauraa...

    Luitko tämän lauseen?

    "Noita ylpeitä "tanttoja" ovat valtion työpaikat täynnä. Hyvät talon edut ovat heidätkin ylpistäneet."

    Siis tarkennettuna.(esim.)
    Eduskunta
    Lääninhallitus
    Katsastuskonttori
    Poliisilaitos

    Eikö heillä ole hyvät edut?
    Kuka esim. kansanedustajista tai lääninhallituksen virkamiehistä on haettu konkurssiin, tai annettu lopputili, vaikka asiat on jätetty hoitamatta?

    Milloin he ovat joutuneet vastuuseen töppäilyistään?

    Olisi kyllä todellisia esimerkkejäkin asioista, mutta en taida käsitellä täällä niitä yleisesti.

    Mielestäni tuollainen suoja, joka sallii vaikka millaisia tekemisiä ilma, että on vaarassa joutua vastuuseen, ovat "suuren talon etuja".

    Eläke-edutkin ovat omaa luokkaansa.
    Tuolla "valtion työpaikat"-lauseella tarkoitin myös niitä työpaikkoja, joihin valtio on ohjannut määrärahat. (siis valtion apurahoja kunnille)

    Naura vaan, sillä nauru pidentää ikäää...!

    Keskustelun kritisoiva sävy ei ole tainnut miellyttää alkuperäistä kirjoittajaa, kun ei ole vaivautunut kommentoimaan. Päätä vaan aina pitäsi silittää...

    Äänestä

  • Ratikkakuski kirjoitti:

    Keskustelun kritisoiva sävy ei ole tainnut miellyttää alkuperäistä kirjoittajaa, kun ei ole vaivautunut kommentoimaan. Päätä vaan aina pitäsi silittää...

    Osuit oikeaan.

    Jostain syystä kirjoitukseni saa usein vitsit loppumaan. Kirjoitan joskus huumoriakin, mutta siten, että sen tunnistaa huumoriksi.

    Olen toki "punninnut" kertomani asiat senverran korkealla suomessa, että ei ole helppo kumota kirjoituksiani.

    Muutenhan tuollaisilla kirjoituksilla minut haluttaisiin leivättömään pöytään..!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pöpö kirjoitti:

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä noin 8 vuotta. Meillä on kaksi lasta. ekan lapsen syntymän jälkeen ovat välimme muuttuneet täysin. Minusta on tullut enemmän haluton miestäni kohtaan ja muutaman vuoden ajan suhteemme on mennyt aina vain huonompaan suuntaan. Puolitoista vuotta sitten mies haki läheisyttä muualta, hänellä oli suhde toisen naisen kanssa (ei kuulemma sekssiude). Luottamuspula on aivan valtava. Olemme yrittäneet vaan mennä päivä kerrallaan eteenpäin, mutta en enää tidä mitä oikeasti tunnen häntä kohtaan. Seksiä on hänen kanssaan todella vaikea harrastaa, olen jännittynyt ja varautunut. Haaveilen muista miehistä. Miteä teen??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu