Alotan tähän uudestaan tän keskustelun joka oli tuolla vähän alempana otsikolla "tavoitteena -5 kg". Saatiinkin iso ryhmä kasaan!
Elikkäs tavoite olis helmikuun alkuun mennessä tiputtaa -5 kg. Oon itse laihtunut vajaan vuoden aikana n. 9 kg. Nyt paino jumittaa 60 kilossa, pituutta 156. Mulle tärkeintä laihtumisen kannalta on ollut karkkien, suklaan ja kaiken mahdollisen makean herkun ahmimisen vähentäminen. Olen totaalisen perso kaikille herkuille, ennen meni kevyesti 500 g karkkipussi ja/tai suklaalevy päivässä. Aika hurjaa kun nyt ajattelen niitä määriä! :D
Olin vielä muutama vuotta sitten hoikka, 53 kg:n kieppeillä. Viimeiset vuodet onkin ollut todellista vuoristorataa; oon lihonut ja laihtunut, ja aina laihkarin jälkeen kilot on tullut takas korkojen kera. Ennen kun nyt viimeisimmän kerran alotin laihduttamisen, mietin tarkkaan että miksi aina laihkareiden jälkeen oon niin pian sortunut ja palannut vanhoihin mässäilytottumuksiin. Tajusin että oon aina laihduttanut huimaa vauhtia, 1-2 kilon viikkovauhdilla. Oon ollut ihan liian ankara itselleni, kieltäydyin totaalisesti kaikesta herkusta. Nyt tajusin et viimeinen mahdollinen keino onnistua on laihduttaa tosi maltillisesti, ja siirtyä uusiin ruokailutottumuksiin tosi pienin ja hitain askelein. Kaikesta ei tarvitse kieltäytyä, ettei synny hillitsemättömiä himoja, jolloin sortuu ahmimiseen. Nyt on kova motivaatio ja luottamus, et mä onnistun! :)
Tsemppiä kaikille, kertoilkaahan edistymisestänne.
Pilvi
Tavoitteena -5 kg helmikuuksi
8
530
Vastaukset
- Petra
Heikkoutesi kuulostavat hyvin tutuilta, karkit suklaat sun muuta makeat, nam! Oon myös tehnyt sen virheen joskus, että yritin pitäytyä niistä liian tiukasti, ja eihän siitä pidemmällä tähtäimellä mitään tullut!
Minä pyrin syömään nyt 1200 kcal päivässä, ja senkin pitäminen tekee tiukkaa. :o/ Jos liikun paljon, syön tietty enemmän. Painoa on tän aamun punnituksen mukaan 57,8. Tavoitteenani on 55 kg, ei ole enää kaukana, mutta kyllä tuntuu istuvan sinnikkäästi nämä viimeiset pudotettavat kilot!
Oletko sinä huomannut, että makean himo olisi yhtään hellittänyt? Mulla se on hellittänyt jonkin verran sen myötä, kun on tottunut syömään harvemmin ja pienempiä määriä. Mutta jos kaappiini ilmestyy mehevä suklaarasia, on mun vaikea olla syömättä sitä tyhjäksi...!
Lasketko sinä tarkasti kaloreita tai pisteitä? Mä olen kirjautunut kalorilaskuri-sivuston käyttäjäksi, oon todennu sen omalla kohdallani todella hyödylliseksi! Ohjelma kun laskee tavoitteeni perusteella kuinkä paljon voin syödä, ja siinä saa seurattua myös esim. painokäyrää. Ja kun haluan myös seurata, että saan esim. protsuja riittävästi.- noname
tällainen kalorilaskuri-sivusto on?
- Micci_67
noname kirjoitti:
tällainen kalorilaskuri-sivusto on?
täällä
www.kalorilaskuri.fi
- MiiMu^^
Noh.Täytyy tunnustaa,että ei ole taas kovin hyvin mennyt.Olen jotenkin ollut niin todella väsynyt aina töistä päästyäni,että on jäänyt liikkuminen vähemmälle.Ja syömisen seuraaminenkin on jäänyt.puntaria minulla ei tällä hetkellä ole,joten painosta en tiedä.Mutta sen voin ylpeänä kertoa,että olen ruoka annosten kokoa pienentänyt huomattavasti ja töissäkin syön enää noin puolet siitä mitä ennen.Syön kyllä tarpeeksi,mutta en enää ähkyyn asti,niin kuin ennen.viikonloppuna olen pitänyt herkuttelu päivän.tietenkin olen yrittänyt pysyä kohtuuden rajoissa:)pikku hiljaa.vielä motivaatiota vähän enemmän.toivottavasti tämä väsymys lähtisi,niin jaksaisi liikkua enemmän. vielä minä joskus pääsen tavoitteeseeni.
- Pilvi
Juna kulkee hitaasti mutta varmasti.:) Kulunut viikko näyttää hyvältä; oon pysynyt oikeissa oikeissa päivittäisissä kalorimäärissä ja jonkin verran on tullut liikuttuakin, lähinnä käveltyä. Paino pyörii 60 kilon vaiheilla, TODELLAKIN tiukassa on nämä viimeiset tiputettavat!
Mä käytän Nutris-ohjelmaa, se on myös kalorilaskuri. Ohjelmaan voi itse kertoa oman painotavoitteen, jolloin ohjelma antaa tarvittavan päivittäisen kalorimäärän. Se on osoittautunut tosi hyväksi mulle, olen oppinut kalorimääriä sekä sen avulla laihdutus tuntuu jotenkin kontrolloidummalta. Pyrin syömään n. 1100 kcal päivässä. Silloin tällöin, kuten vikonloppuisin määrä voi tietysti ylittyä jonkin verran, mutta se ei ole katastrofi... Projekti jatkuu kuitenkin!
Makeanhimosta, hmmm... Oon huomannut että nyt kun olen vähentänyt karkin ym. syöntiä, ei ehkä niin paljon tee edes mieli. Luonnollisesti joka kerta kaupassa joudun pinkomaan väkisin karkkihyllyn ohi, mutta keho ei vaadi enää päivittäistä sokerihumalaa. Hedelmiä mä sit syönkin mielettömästi, hyviä on.
MiiMulle: kyl se siitä taas, kun motivaatio kasvaa! Se on jo tosi iso juttu et oot puolittanut annoskoot!
Tahdonvoimaa kaikille! :D
Pilvi- MiiMu^^
Kiitos kannustuksesta.pitäisi vaan pysyä lujana ja jaksaa yrittää tarpeeksi.siihen loppuu yleensä painon pudotus,kun into loppuu.voi että kun ei syöminen olis niin kivaa:)Toi kalorien laskeminen voi olla hyvä juttu.itse en oikein voi tehdä sitä,tai menisi vähän hankalaksi.talouteen kuuluu muitakin,enkä halua niitä tällä asialla vaivata,tai heidän tottumuksia muuttaa.kohtuu terveellistä ruokaa meillä kuitenkin syödään.kyllä se tästä.pikkuhiljaa on edettävä,että ei ihan kokonaan into lopu...
- Annu
MiiMu^^ kirjoitti:
Kiitos kannustuksesta.pitäisi vaan pysyä lujana ja jaksaa yrittää tarpeeksi.siihen loppuu yleensä painon pudotus,kun into loppuu.voi että kun ei syöminen olis niin kivaa:)Toi kalorien laskeminen voi olla hyvä juttu.itse en oikein voi tehdä sitä,tai menisi vähän hankalaksi.talouteen kuuluu muitakin,enkä halua niitä tällä asialla vaivata,tai heidän tottumuksia muuttaa.kohtuu terveellistä ruokaa meillä kuitenkin syödään.kyllä se tästä.pikkuhiljaa on edettävä,että ei ihan kokonaan into lopu...
Mullakin on elopaino noussut uusille kymmenille -> 60kg..:/ Pituutta mullakin vajaa 160cm ja tavoite paino on 53-55kg. Nyt tsempataan toisiamme!
- jutta
Kuulostaa tutulta, samat tavat täällä. Pituutta on 158 ja painoa 69kg. Ennen olen painanut 54.... Olen nyt päättänyt pudottaa painoa ja rutkasti. Tavoitteena on 54-58kg. Aikataulu laihduttamiselle on aika tiukka--- Maaliskuun loppuun mennessä. Rakastan punaviiniä ja siitä en tule luopumaan, karkeista ja makeista pystyn pidättymään. Sitäpaitsi jos joskus oikein tekee mieli karkkeja ostan jonkun pikkujutun ja syön sen... Vedän vaikka pitemmän lenkin.Käytän askelmittaria, on aika hyvä. Nyt osaan jo arvioida miten pitkä lenkki täytyy kävellä että 10000 askelta täyttyy....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238