Olin 19 vuotias kun tapasimme, mies 18. Rakastuin päätäpahkaa - mies oli ensirakkauteni. Jaksoin lapsellista oikuttelua ja kiukuttelua koska ajattelin, että hän on minua hiukan nuorempi ja siksi lapsellinen. Mies sai mm käsittämättömiä raivokohtauksia aivan mitättömistä asioista - olin siivonnut väärin, laittanut tavaroita väärään paikkaan, ajanut hänen autoaan kysymättä lupaa jne. Kun yritin kysyä miksi moinen reaktio hän raivostui yhä enemmän ja muuttui uhkaavaksi. Eli mieheen en saanut normaalia puhekontaktia näissä tilanteissa.
Joskus miehen äiti kertoi, että perheen isä raivostui silmittömästi vaikka täydestä roskapussista, jota kukaan ei ollut vienyt ulos - vaikka jokainen perheenjäsen oli sinne laittanut roskiaan ym hullua. Hän kai koetti selittää seinähullua käytöstä 'geeniperimällä'. Heillä tuosta väkivaltaisesta ja hullusta käytöksestä puhuttiin nimellä 'tempperamentti' -TEMPPERAMENTTI! Eli jos joku käyttäytyy huonosti ja väkivaltaisesti, hän on tempperamenttinen...
Lopuksi mies kajosi minuun myös fyysisesti sen lisäksi, että solvasi minut huoraksi ja hulluksi joskus myös muiden ihmisten kuullen. Huora oli hänen lempisanansa, jota käytti minuun - kunnes kyllästyin ja lähdin. Päivääkään en ole katunut tuon 4 vuoden suhteen päättymistä - mihin se olisi johtanutkaan jos en olisi lähtenyt!!
Myöhemmin kuulin, että mies oli uhannut nykyistä tyttöystäväänsä veitsellä, mukiloinut häntä ja jonkun kerrostalon pihalla asettanut metsästyskiväärin jonkun tuttunsa / ystävänsä otsalle uhaten tappaa tämän jonkun riidan yhteydessä.
Hän on vasta 28 vuotias - mitä tapahtuu kymmenen vuoden kuluttua?! Onko hänen nykyinen kihlattunsa silloin edes enää hengissä...
Naiset! Lähtekää väkivaltaisesta suhteesta kun vielä voitte! Älkää tehkö lasta sairaalle miehelle - se on menolippunne helvettiin, lopullisesti!
Joskus miehen äiti kertoi, että perheen isä raivostui silmittömästi vaikka täydestä roskapussista, jota kukaan ei ollut vienyt ulos - vaikka jokainen perheenjäsen oli sinne laittanut roskiaan ym hullua. Hän kai koetti selittää seinähullua käytöstä 'geeniperimällä'. Heillä tuosta väkivaltaisesta ja hullusta käytöksestä puhuttiin nimellä 'tempperamentti' -TEMPPERAMENTTI! Eli jos joku käyttäytyy huonosti ja väkivaltaisesti, hän on tempperamenttinen...
Lopuksi mies kajosi minuun myös fyysisesti sen lisäksi, että solvasi minut huoraksi ja hulluksi joskus myös muiden ihmisten kuullen. Huora oli hänen lempisanansa, jota käytti minuun - kunnes kyllästyin ja lähdin. Päivääkään en ole katunut tuon 4 vuoden suhteen päättymistä - mihin se olisi johtanutkaan jos en olisi lähtenyt!!
Myöhemmin kuulin, että mies oli uhannut nykyistä tyttöystäväänsä veitsellä, mukiloinut häntä ja jonkun kerrostalon pihalla asettanut metsästyskiväärin jonkun tuttunsa / ystävänsä otsalle uhaten tappaa tämän jonkun riidan yhteydessä.
Hän on vasta 28 vuotias - mitä tapahtuu kymmenen vuoden kuluttua?! Onko hänen nykyinen kihlattunsa silloin edes enää hengissä...
Naiset! Lähtekää väkivaltaisesta suhteesta kun vielä voitte! Älkää tehkö lasta sairaalle miehelle - se on menolippunne helvettiin, lopullisesti!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen elänyt samanlaisessa parisuhteessa. Mies oli aggressiivinen ja hermostui pienistä asioista. Älyttömämpiä esimerkkejä on se, jos käytin hänen mielestään jotain astiaa tms. väärin hän saattoi hermostua todella paljon.
Hän ei onneksi koskaan kohdistanut väkivaltaisuuttaan minua kohtaan. Mutta jatkuva väkivallan uhka oli läsnä.
Kärsin edelleen tämän suhteen aiheuttamista traumoista. Mutta pikkuhiljaa toivun.
Niin paljon vaikuttaa melkein 20 vuoden mittainen väkivaltasuhde minuun, että nykyisessä uudessa liitossani olen jotenkin jatkuvasti edelleen varuillaan, enkä uskalla päästää tunteita valloilleen. Olen jotenkin alakynnessä, aivan kuin puolustusasemissa. Ei tällainen invalidi välttämättä enää toista kertaa onnistu. Mut ei ainakaan tuo henki mennyt väkivallan vuoksi:)
Olen todellakin samaa mieltä kanssasi! Väkivaltaisesta suhteesta TÄYTYY lähteä HETI, eikä jäädä odottelemaan, että jos mies vaikka muuttuisikin! Sillä itse olen sitä mieltä, että ei muutu. Ja muuttumistaan saa rauhassa harjoitella sitten yksikseen, ei tyttöystävän/vaimon kustannuksella!
Itse seurustelin väkivaltaisen miehen kanssa 1,5 vuotta, ja siinäkin oli jokainen päivä liikaa! Kolme kertaa täytyi miehen hakata minut, ennenkuin ymmärsin, että hän ei tule ikinä muuttumaan lupailuistaan huolimatta. Jälkeenpäin olen miettinyt, että miksi en lähtenyt suhteesta heti, ja katunut sitä, että ikinä aloinkaan tapailla kyseistä miestä. Väkivallan merkit näkyivät jo ennen kuin hän kävi minuun käsiksi, mutta en ymmärtänyt lopettaa suhdetta ennen kuin tulin itse lyödyksi.
Tuosta suhteesta on jo pian viisi vuotta aikaa. Edelleen näen joskus painajaisia siitä miehestä, ja aina hän niissä unissa ajaa minua takaa joko hakatakseen tai tappaakseen minut. Sitten joskus hereilläkin mieleeni tulee eräänlaisia "flash backeja", joissa näen jonkun minulle läheisen ihmisen lyövän minua. Sellaisenkin, joka ei ikinä sitä tekisi. Tuota tunnetta on vaikea selittää.. En ole puhunut väkivaltaisesta suhteestani kunnolla kenenkään kanssa, sillä se on liian arka asia tuoda esille. Häpeän sitä myös uusissa suhteissani, ei huvita kertoa uudelle poikaystävälle, millaisessa suhteessa olen ollut joskus.
Aluksi yritin antaa exälleni anteeksi hänen tekonsa, mutta kun aikaa on kulunut, minä vain vihaan ja halveksin häntä yhä enemmän. Minua ei kiinnosta, mitä hänelle elämässään tapahtuu, luultavasti hänen käy jossain vaiheessa huonosti elämäntyylistään johtuen. Ja se olisi hänelle aivan oikein! Minusta kaikki naistenhakkaajat saisi ampua! Tämä on ehkä rajusti sanottu, mutta minulta ei heru heille minkäänlaista myötätuntoa!