Naisen pelimieskokeilu

N 30++++++

Päätin olla itsekseni muutaman eron jälkeisen vuoden. Olisihan se hullua ja itsepetosta aloittaa uusi parisuhde heti perään. Petosta se olisi uudelle miehellekin.

Näin ollen päätin, että tapailen miehiä ”pelimiehen tyylillä” eli satunnaisen säännöllistä seksiä silloin tällöin eikä mitään vakavaa. Muutaman kerran teinkin näin ja täytyy sanoa, että onnistuin tavoitteessani 100%:sti. Kehenkään näistä miehistä en ihastunut. Päinvastoin sain itselleni joukon miehiä, jotka toivottomama soittelevat perääni eivätkä tajua, että juttumme on JO OHI. Ihan vituttaakin, kun kännykkään saapuu sellaisia viattomia ”mitä kuuluu” tekstareita. Tajuisivat, ettei minua kiinnosta suhde millään tasolla. Vaikka kyse olikin seksistä, niin tuntuu että tällainen pelimies tyyppinen käytös tehoaa miehiin erittäin hyvin myös tunnetasolla. Niin tosiaan kaikki miehet alunperin tiesivät, että kyseessä on vaan seksisuhde eikä mitään vakavampaa.

Täytyy sanoa, että edellä mainittujen kokemusten jälkeen olen valmiimpi löytämään pysyvän seurustelukumppanin. Tulipahan se taas todettua, että missään suhteissa ei OLE MITÄÄN JÄRKEÄ, jos tunteet eivät lähde suhteeseen mukaan. Ei minusta ole pelimieheksi, mutta oli erittäin opettavaista kokea miltä tuntuu olla pelimies ja kuinka helposti pelimiehen tunteettomaan käytökseen ihastutaan.

Naiset kokeiltaa joskus itse pelimiehin roolia, niin voitte ehkä jatkossa välttää miespuolisten pelimiesten aiheuttamat sydänsurut. Ei pelimies tarkoituksella aiheuta sinulle sydänsuruja. Surut tulee siitä, kun itse unohdat pelin säännöt.

7

2093

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos ei pelimiehille !

      Väärässä olet tuossa viimeisessä osassa kirjoitustasi ! Kyllä oikea pelimies tekee paljon pahaa kun antaa toisen rakastua ja kuvitella vaikka mitä. Suurin osa pelimiesten seikkailuista eivät ole mukana leikissä samalla tavalla kuin pelimies itse, ei näillä naisilla ole mitään pelin sääntöjä, vaan ihastuvat, rakastuvat ja toivovat/haaveilevat kunnon suhteesta, eikä pelimiehet tee sääntöjä selviksi. Nehän yrittää kaikkensa että saisi toisen hullaantumaan, sänkyyn asti ja sillä selvä !!

      Enkä usko että kukaan jaksaa pidemmän päälle pelkkiä seksisuhteita, ilman tunteita jne...Säälittävä olet sinäkin kun ryhdyit tuollaiseen kokeiluun, mutta varmasti saat vielä tuntea surua,ikävää, pettymystä koska aiheutit ehkä sitä toisille ! Aina kaikki väärä minkä tekee kostautuu jollain tavalla !

      • ap. kirjoittaja..

        Jos yhtään sua lohduttaa, niin ne mainitsemani miehet olivat ns. pelimiehiä. Lueppa tekstini tarkemmin niin havaitset että meillä oli sovitut säännöt. Ketään ei kusetettu. Korkeintaan mua, sillä eihän kenenkään pitänyt toisen perässä roikkua "eron" jälkeen.

        Mä vaan olin se, joka ehti ensimmäisenä kyllästymään koko touhuun. Pelimies siis halusi jatkaa kauemmin.


      • Pelimies.
        ap. kirjoittaja.. kirjoitti:

        Jos yhtään sua lohduttaa, niin ne mainitsemani miehet olivat ns. pelimiehiä. Lueppa tekstini tarkemmin niin havaitset että meillä oli sovitut säännöt. Ketään ei kusetettu. Korkeintaan mua, sillä eihän kenenkään pitänyt toisen perässä roikkua "eron" jälkeen.

        Mä vaan olin se, joka ehti ensimmäisenä kyllästymään koko touhuun. Pelimies siis halusi jatkaa kauemmin.

        Pelimiehen tunnuspiirre on siinä, että tunteet on saatava esiin jollakin tasolla.

        Ei pelimiestä kiinnosta sellaiset, jotka tuuppaavat matkaan, jos vihjaseekin sänkyä.

        Ei pelimiehellä itsellään ole muuta kuin valloituksen päämäärä ja nimen omaan tunnetasolla.

        Se ei kerro pelimiehen tunteista vielä mitään, jos ne sulle lähettelee viestiä, vaan valloitus on kesken ja totta kai ne antaa ymmärtää, että heillä on tunteet pelissä, eihän naista muuten saa vedätettyä.

        Muista myös, että pelimies pelaa väsytystaistelua.


    • toimii

      tiedän, tiedän. Minuakaan ei koskaan ole petetty eikä jätetty kun itse olen ehtinyt ensin. Yllättävän paljon ne miehet kiintyy, kusipäihin en oo törmännyt -tiedä sitten mistä johtuu.

      Eipä se silti kannata, itselleen siinä paha mieli tulee -vaikka kyllä tulee monelle muullekin.

    • mies 30v,

      samaa mieltä.Se on sama onko kyseessä mies vai nainen niin teho on sama. Se varmaan johtuu siitä "yhtä en saa"-fiiliksestä, että vaikka toinen ei kiinnostais ollenkaan ja siiten jos se on silti välinpitämätön niin sen fiilikset on melkein pakko yrittää kääntää..

      • naiinen.

        Täysin samaa mieltä minäkin


    • vanhempi nainen

      tuollainen jakso elämää on hyvä käydä läpi. Sen jälkeen osaa taas arvostaa ja kaivata vain ja ainoastaan yhteen mieheen kohdistuvaa ystävyyttä, rakkautta ja seksihalua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe