Elämme mieheni kanssa liitossa ,jossa on kaksi lasta.Parisenkymmentä vuotta takana. Anteeksianto ja keskustelu auttanneet aina vaikean ajan yli.
Olen viime vuosina saattanut itseni kiireisiin, jotka painavat hermot kireälle.Opiskelu työn ohelle ynnä muut harrastukset vieneet aikaani pois perheeltä. Jatkuva väsymys painaa. Mieheni on omaksi rentoutumisekseen käynyt matkustelemassa ja purkanut tuntojaan nettiystävälle. Miehen harrastukset saaneet minut vielä enemmän kireäksi ja sanomista on tullut. Miehelläni on ollut pientä lipsumista rajojen vedoissa ja huomaan olevani edelleen katkera hänelle,josta en tahdo millään päästä yli. Arjessa tulee heiteltyä pottuilua, jotta oman pahan olon saa purettua edes jotenkin. Ja riita on valmis. Ja tätä jatkuu. Oma ponnistelu ns.uran eteen, jonka olen kokenut tehneeni tulevaisuuden parantamiseksi perheen eteen on kääntynyt vastakkaiseksi ja tuntuu, että edessä alkaa häämöttää ero.Molemmat olemme väsyneitä jatkuvaan kinasteluun. Itse olen peloissani ero ajatuksesta.Mieheni saa minut tuntemaan avioliiton pahaksi hengeksi jota ilmeisesti kai olenkin pottuiluillani hänen reissuistaan ja nettikamusta.Katkeruuteni vie ilon elämästä.Yli täytyisi päästä ja pian. Opinnot olen juuri lopettanut,onneksi.
Asioista keskustelu johtaa siihen, että molemmet uskomme jo valmiiksi tietävämme mitä toinen tarkoittaa ja riita on taas valmis. Paha olo jäytää sisällä.Jatkaako tulevaisuutta yhdessä??

Vastaukset 3
Vanhimmat
älä luovuta helposti,minä olin yli 40v.naimisissa kunnes mieheni kuoli vaikean sairauden murtamana,omasta halustaan.Meillä oli ylä ja alamäkeä koko avioliiton ajan,mutta en koskaan antaisi niitä pois ,nämä vuosikymmenet menivät hujauksessa ja jättivät kauneimmat ja onnellisimmat muistot jälkeensä ja ne ovat aina ajatuksissani.Mieheni kuoli 1,5v sitten,eikä suru tunnut loppuvan koskaan,mutta on ihana kun on muistot jäljellä,hyvät ja huonot.
Kiitos marra!
En haluaisikaan luovuttaa.Paljon on mukavia muistoja meilläkin.Nyt tuntuu, että molemmilla nousevat kaikki ikävät muistot pintaan.
Yritämme ja useita päiviä menee hyvin ja nautin niistä päivistä. Kunnes taas jokin lause tai toiminta tuo taas ikävät tunteet pintaan ja sitten riita on taas valmis.Taas olemme tietävinämme mitä toinen yrittää sanoa ja kuunteleminen menee pieleen.Mutta uskon ja toivon, että päivä kerrallaan ilman riitaa vie ehkä meitä parempaan suuntaan. Molemmilla on kuitenkin halu jatkaa yhteiseloa. Näin on miehenikin sanonut.Pelkään vain, että väsymme yrittämiseen.Lapset ovat onneksi suurena ilonaiheena. Toisalta on huoli siitä miten he jaksavat kun joskus ovat kuulleet osan riidoista.
Ajan kanssa pääsen toivottavasti yli asioista jotka ovat satuttaneet ja tunteet eivät tule enää niin voimakkaina mieleen.
Ainakin seurakunnat (ehkä kunnatkin) järjestävät avioliittoneuvontaa ja erilaisia parisuhde-viikonloppuja ja leirejä - oletteko kokeilleet? Teillä on siinä mielessä hyvä tilanne, että molemmat haluavat jatkaa liittoa, mutta asioita on vaan solmussa....menkää avaamaan niitä, saatatte yllättyä positiivisesti!