ay-liittojen jäsenillä kuin liittoihin kuulumattomilla.
Kannattaa siis maksaa jäsenmaksuja jotta työttömyyden uhka olisi suurempi.
Ryhtyminen luottamusmiehen virkaan antaa kommarin maineen eikä kukaan ota enää töihin jos sattuu vaikka firma menemään alta.
Työpaikkojen politrukeille on melko vähän avoimia työpaikkoja..
Työttömyys on todennäköisempää
4
325
Vastaukset
- Ei mitään vakavaa
Varmasti noin voi ollakkin, mutta onko elämä sitä, että pitää pelätä, kun olen tai teen sitä tai tätä (tietysti laillista) niin sitten voi käydä niin tai näin. Ihan munatonta sellainen elämä. Se on aivan sama, kun ajattelisi sitä, kuinka suuri mahdollisuus on saada syöpä ja mahdollisesti kuolla siihen tai kuolla jossain onnettumuudessa reissulla ym. Höh, ihan turhanpäiväista koko sellainen pähkäily.
- pari vinkkiä
Jokainen työmies tietää, että työmies on yhdyssana ja kirjoittaa sen niin.
Luottamusmiesasema on luottamusTOIMI, ei virka.
Liittoihin kuulumaton laitetaan pihalle yhtä helposti kuin liittoihin kuuluva ellei jopa helpommin; liiton lakimiehet on toisin vain liittoihin kuuluvilla liittoihin kuuluvia auttamassa epäselvissä tapauksissa, ts. silloin kun on aihetta epäillä irtisanomisen laillisuutta.
Irtisanomistilanteessa luottamusmies on mukana neuvottelemassa irtisanottavista, työnantaja ei ala käymään keskusteluja erikseen niiden henkilöiden kanssa jotka eivät ole järjestäytyneet. Tässä tilanteessa luottamusmies tietenkin ajaa järjestäytyneiden etuja ja todennäköisesti moni järjestäytymätön kolkuttelee nopeasti Loimaankassan luukulla ennen kuin välttämättä yksikään järjestäytynyt.
Kyllä, luottamustoimeen sisältyy riskinsä, siksi fiksuimmat ei välttämättä ole ko. hommaan halukkaita ja tämä ei kaikissa tapauksissa ole välttämättä työnantajankaan etu.- ja aivan sama
olla työttömänä, ei tuu niin hikikään.
- tiedä
Omalla kohdallani työnantaja ei tiennyt minun kuuluvan alani liittoon.
Purki työsopimuksen, ei siis antanut lopputiliä vaan purki ilman irtisanomisaikaa ja pätevää syytä. Luuli minun olevan 'villi'.
Sain liitosta ohjeet. TA uhkasi minua oikeudella jolloin TA:n edustajalle oli yllätys kun kerroin liittojen juristien siellä sitten riitelevän.
Sain mielestäni riittävän korvauksen. Olin työttömänä 13 kalenteripäivää.
Minusta tuntuu, että minun kohdallani sopimuksen purku tapahtui herkemmin sen vuoksi, että TA:n edustaja ei tiennyt minun olevan järjestäytynyt.
Uuden työpaikan saantia se ei ainakaan haitannut tippaakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228