Mitä minä voin tehdä kun entinen poikakaveri jonka minä jätin pari kuukautta sitten soitti, että tappaa ittensä heti jos mä alan olemaan jonkun toisen kanssa!? Mitä ihmettä mä voin tehdä?
AUTTAKAA!!
hanna
111384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
lataa se ase!
tilanne on hankala, mutta mieti nyt tosissaan hänen henkistä tilaansa. Suurin osa uhkailee, harva tekee.
Ongelmahan on siinä ettet koskaan voi tietää kumpaan ed. ryhmistä hän kuuluu.
Suosittelisin keskustelua. Kerro hänelle, ettei hän voi syyllistää sinua itsensä tappamisesta ja ettet koskaan ole olutkaan hänen omaisuuttaan eikä hänellä siis ole oikeutta ohjailla elämääsi. Jos puhe ei asiaa paranna....rohkenen suositella huijausta.
Sano että olet tavannut jo jonkun, sillä mitä kauemmin annat hänen hokea itsetuhoisia ajatuksiaan sinulle sitä varmemmin alat uskoa niihin ja käytäytyä niiden mukaan.
Jos kuitenkin todella uskot hänen olevan niin epätoivoinen että todella tappaisi itsensä, yritä saada hänet hoitoon..en tarkoita mitään laitosta vaan hänen perhettään, ystäviään jne.
Sinun on oltava rohkea
[email protected]
Tuollaiset tilanteet ovat aina vaikeita. Monet sanovat että valinta on aina jokaisen oma, ei itsemurhasta voi koskaan ketään muuta syyttää kuin sen tehnyttä. Mutta jos nyt ei aivan kivisydän ole, niin jos nyt niin kävisi - niin eihän sitä voisi koskaan antaa itselleen anteeksi. Rakkautta ei voi koskaan pakottaa, ei ole reilua entiseltäsi käyttäytyä noin, mutta varmasti hänellä on vaikeaa. Älä kuitenkaan anna hänen vaikuttaa siihen mitä teet tulevaisuudessa - uudessa suhteessa jne. Sinulla on sinun elämäsi, ja hänellä omansa. Kyllä ex poitsusi uuden löytää sitten aikanaan, kun hän on siihen itse valmis.
Tsemppiä...
- surusilmä (m) -
http://www.geocities.com/susanna21
Sano sille, että siitä vaan. Et sinä ole vastuussa kenenkään toisen elämästä. Jos joku haluaa lopettaa itsensä, niin siitä vaan, se on sen oma asiansa.
meitsille kävi melkee noin apaut vuos sitte...
muija jätti meitsin, en kyllä tiiä miks, mutta kuiteski. sitte se alko dokaa joka päivä ja apaut kuukauden kuluttua alko tulee sellasia itsemurha viestejä. iha sekavii kännisoittoja keskellä yötä. ne loppu yleensä johonkin "tervetuloa mun hautajaisiin, jos et ota mua takas" läppiin. mut sit ku se soitti yks kaunis arkiaamu ja sano ettei mun tartte enää oottaa kuulevani siitä mitään, ku se aikoo tehä jotain ittellee.
mitä tossa voi tehä? antaa duunata jotai ranteet auki meininkiä, koska se ei kuulu enää mulle.
noh, mä soitin eka mun faijalle ja kysyin, et´mitä helvettii mä teen. se sano ettei se enää oo mun vastuulla...
no entäs sitte omallatunnolla loppuelämän? ei tuu muuten olo että siitä vaan, jos joku duunaa tollasta ni oma on asia. ei muuten v*tut oo.
mä sitte soitin sen faijalle ja sanoin et´sun tyttäres aikoo duunaa jotain lopullista ittelleen. oli varmaa sen faijalle kivaa. se oli sit´paukannu oven läpi sinne meiän entiseen asuntoon (missä se exä vielä dokas) ja estäny sen tytärtä tappamasta itteesä. v*tun siisti meininki.
joko henkisesti aivan tolaltaan tai hän yrittää tällä viekkaalla keinolla saada sinut takaisin. Harvoin kyllä mies leikillään uhkaa itsarilla.
Itsemurha on jokaisen oma ratkaisu, mutta apua kannattaisi hakea mahdollisimman nopeasti. Syyllisyyden tunteet tottakai nousisivat päällimäiseksi, jos se tapahtuisi.
Hänen kannattaa hakea apua mielenterveystoimistosta tai jos tilanne ei ole niin hankala, niin puhua asiasta jonkun kanssa, jos vain pystyy.
Ikävä asia, mutta elämä on joskus hankalaa ja ketäänhän et voi omistaa.
Onko hän ajatellut asiaa siltä kannalta, että hän löytää uuden naisystävän? Ja sinullahan ei ole siihen mitään puuttumista.
Ei se sitä oikeasti tee,poraa vaan pahaa mieltään ja koittaa syyllistää tai saada takaisin säälipisteillä.
Tee hienovaraisesti mutta selkeästi selväksi,että ei onnistu.Et ole vastuussa toisten ratkaisuista.
Excuseme, while I kill myself, I blow my brains into the wall...
mulla oli melkein samanlainen tilanne mutta mä olin se uusi osapuoli siinä kuviossa. siis mun nykyisin entisen jätkäkaverin exä, uhkas itsarilla ja koittikin sitä, onnex ei onnistunut!...jos meinaat alkaa jonkun toisen kanssa ja tilanne on sama niin kannattaa informoida sille tulevalle tämän hetkisestä tilaisuudesta,muuten voi tulla ongelmia!!
..sitä kauhuutta kesti ainakin neljä kuukautta, mutta kyllä se pikkuhiljaa siitä rauhoittu..lopulta se tyttö löysi jopa toivotti meille onneakin ja sit jossain vaiheessa se löysi uuden.
..yritä jutella tämän exäsi kanssa ja kertoa että se aika on mennyt jo ohi jolloin sinä rakastit häntä.. TSEMPPIÄ,tilanne ei ole helppo ei todellakaan!!!
anna hänen uhkailla, mutta älä alistu hänen painostukseensa. Ja jo tekee itsarin et voi estääkään. Hän on mieleltään sairas. Onneksi olet lopettanut suhteen
Puhu hänen kanssaan.
Kysy että mitä sinun pitäisi tehdä hänen mielestään. Ottaa hänet takaisin? Vaikkakaan et (?) rakasta häntä ja eläisit lopun elämääsi suhteessa jossa et voi olla onnellinen. Luultavasti jos hän sinua rakastaa hän ymmärtää ettei voi sellaista vaatia.
Ja jos ei ymmärrä, voit sanoa ettei tuo ole rakkautta vaan pakkomielle.
Sano hänelle että miltä hänestä tuntuisi jos sinä uhkailisit tappavasi itsesi hänen vuokseen.
Sano että jos hän todella rakastaa sinua hän ei halua jättää sinua lopun elämääsi elämään sen tuskan kanssa että toinen on tehnyt itsemurhan sinun takiasi.
Voimia.