Olen tuntenut hyvän ystäväni jo vuosia ja olemme kertoneet toisillemme niin ilot kuin surutkin. Myös vapaa-ajallamme olemme olleet tosi tiiviisti yhdessä. Nyt ystäväni on viimeisen vuoden aikana tutustunut toiseen ihmiseen( mikä ei tietenkään ole huono asia)ja ei pyytele minua juuri koskaan mihinkään enään. aina aloitteen saan tehdä minä. Nykyään jo "pelkäänkin" pyytää ystävääni esim.juhlimaan viikonloppuna,koska hän on tehnyt yleensä kaikki suunnitelmat jo tämän uuden tuttavuutensa kanssa. Jos kysyn vaikka muutamia viikkoja etukäteen ystävääni johonkin, niin monesti hän jättää asian auki ja kun kysyn lähempänä ajankohtana, niin hän kertoo jo sopineensa muuta. itse pyytelin monesti ystävääni elokuviin,mutta aina hän sanoi, ettei ole mitään elokuvaa jonka haluaisi nähdä,mutta meni kuitenkin uuden ystävänsä elokuviin....
Näennäisesti välimme ystävääni ovat hyvät,mutta itseäni alkaa pikkuhiljaa hiertämään tämä nykyään ainaisella varasijalla oleminen
Muuttunut ystävyys
4
808
Vastaukset
- itse aloin
Seurustelemaan monet hyvät ystävät jäivät kokonaan varjoon. Tietysti se oli vähän harmillista mut kun aikaa kului niin ne ystävyyssuhteet vielä löytyivät.
- seurustelukumppanin
kyllä ymmärtää-siis ettei ystävien kanssa vietetä enää niin paljon aikaa,eikä varsinkaan käydä bilettämässä viikonloppuisin, mutta jos kyseessä onkin ns.uusi bestis ja entinen hyvä ystävä on aina kakkossijalla..
- Sadman.
..joskus että ystävät on aina vierellä, rakkaus tulee ja menee mutta ystävät jää. Vain ihmiset jotka ei ole niitä oikeita ystäviä lähtee. Puhu kaverillesi. Paras keino. Kerro miltä sinusta tuntuu ja keskustelkaa asiasta. Toivotan sinulle onnea tuon asian kanssa :) tee parhaasi!
- rauhaan, ja
ymmärrä vihje: seuraasi ei kaivata. Sinuna alkaisin etsimään uusia ystäviä. Kyllä jos olet hänelle tärkeä kaveri, niin hän ottaa sinuun joskus kyllä yhteyttä. Mutta älä nyt hyvänen aika tyrkytä seuraasi, varsinkaan sellaiselle, joka ei osaa arvostaa seuraasi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16212387
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454640Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1393659Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392758Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021516Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461