Seukkailen turkista kotoisin olevan miehen kanssa. Olemme olleet yhdessä jo hyvän aikaa. Lapsista olemme haaveilleet ja ehkäisy jätetty pois.
Lastenhoidosta kun olemme puhuneet niin ainoa asia joka pistää korvaan on se, että tämä mies ei meinaa liiemmin vaippoja vaihdella (pakon edessä kun jää lapsen kanssa kahden). On kuulemma naisten hommaa.
Minkälaisia miehenne ovat olleet, onko vaipat vaihtuneet ja yösyötöt yhdessä?
Muuten haaveilee
isä osallistunut
2
927
Vastaukset
- Evelyn
Mieheni on ollut täysillä mukana vanhemmuudessa ihan alusta saakka. Hän halusi osallistua lapsemme elämään ja hoitoon ihan kuten minäkin ja jo alusta saakka "vuorottelimme" - eli minä pystyin ihan hyvin lähteä kaupungille, kävelylle, kirjastoon tms. sillä aikaa kun mies jäi vauvan kanssa kotiin. Täysimetyksellä olevaa vauvaa ei tietenkään voinut jättää pitkiksi ajoiksi, mutta sen mitä pystyi jättämään, mies kyllä pärjäsi. :o)
Kakkavaipat mukavuudenhaluinen mieheni toki mieluiten sysäsi minun harteille, jos vain suinkin oli mahdollista, mutta jos vähänkin vinkkasin muusta tekemisestä: "joo voin tulla vaihtamaan, mutta tuletko sinä kuorimaan nämä perunat loppuun ja tyhjäät tiskikoneen, niin ehdin vaihtaa?", ;o) kummasti vaihtui vaipat kun selvisi, että työtä löytyi talosta yllinkyllin ilman että toisen hienonenän puolesta vaipat pitäisi tulla vaihtamaan. ;o)
Tärkeintä oli minusta "oman tilan antaminen miehelle", eli se ettei ollut selän takana kurkkimassa ja antamassa nasevia ohjeita missä järjestyksessä vauvan vaippa piti vaihtaa ja mikä paita pukea päälle... Hoituivat ne hommat miehenkin tavalla.
Yksilöllistä tuo varmasti on, osaksi riippuu varmasti siitä millaisesta kulttuurista tulee ja millainen isä itsellä on ollut. Turkkilaisia en tunne, joten kokemusta ei heistä ole. Mieheni on albanialainen. Sanoisin kuitenkin, että eiköhän ajan kanssa mies opi siihen vaipankin vaihtoon: elämään tulee kuitenkin niin paljon uusia velvollisuuksia ja kotitöitä kun lapsia tulee taloon, että pakostakin sitä töitä tulee jaettua. Ja jos ei jaa, niin se taas on vähän omaa tyhmyyttä - minään kotiorjana ei tarvitse olla vaste tahtoaan (tosin henk.koht. en nyt pidä vaipanvaihtoa pahana juttuna, jos muuten suhde toimii ja mies todella on isänä lapselle muulla tavoin. Meillä mies ei pese vessoja, vaikka kaikkea muuta tekeekin ja se nyt vaan on niin. ;o)). - arabityttö
mä olen asunut turkissa ja ainakan siellä ne ei hoida yhtään lapsia, vaan käyvät sitten töissä, että pitää ainakin varautua siihen mahdollisuuteen. Kyllä ne haluavat lapsia mutta ei vät välttämätä sitten hoida koska ei heitä opetettu siihen
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481199Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101139- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733