Useimpien meistä kohdalle on osunut eroja joko omasta aloitteesta tai sitten niin, että mies/nainen on jättänyt. Jos voisit valita, niin kumpi satuttaisi vähemmän se, että erosta on tavallaan jo merkkejä ilmassa, vaikka ero sitten satuttaakin, kun se tapahtuu. Vaiko sen, että ero tulee täytenä yllätyksenä. Jopa niin, että mies olisi vielä pari viikkoa aiemmin ollut valmis lyömään vetoa sormuksen puolesta, jos toisena vaihtoehtona olisi ollut ero. Näin kävi minun kohdallani. Kauanko kestää päästä asian yli?
Jos voisit valita
Asianomainen
6618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paha vertailla kun on kokemusta vain yhdestä eli ennakkoaavistuksesta. Jälkeenpäin vitutti etten itse ehtinyt ensin, nimittäin tyyppi teki sen niin näyttävästi ja kovaäänisesti, minua tietysti syytellen... kun itseasiassa hän petti ja useasti mutta siitä ei ole mitään mainittu. Tietyt merkit roikkuivat ilmassa puolikin vuotta, välimme olivat kireät, etten sanoisi vihamieliset.
Kun tyyppi sitten jäi kiinni kotoa housut nilkoissa vieras typy perse pystyssä, minä reagoin kuten varmaan moni muukin: itkin, huusin, kysyin MIKSI, heittelin tavaroita seinään (eivät olleet korvaamattomia eikä seinä kärsinyt) ja heitin sen typyn ulos vaatteineen.. .niin sitten minusta tuli Hullu. "Pieni väärinkäsitys ja tuo sekosi. Me oltiin kattomassa työasioita pöydän äärellä, mitään ei tapahtunut, mutta mä en nähtävästi sais puhuakaan toisille naisille". Tällasta. Kiistää todellisuuden.
Joten, ensi kerralla mielummin kokisin sen yllätyksenä, en halluaisi nähdä mitään tai tietää mitään.
Musta se on loukkaavaa, jos ero tulee ilman varoitusta. Kyllä jotain on täytynyt tapahtua ja olla ilmassa ja sitä jotain olis pitänyt puhua ulos. Eriasia tietty, jos on kyse viikon seurustelusta tai vuosien yhdessä olemisesta.
Minä olen päätynyt ero vaihtoehtoon, koska kaikki mitä olen yrittänyt vuoden aikana liittomme parantamiseksi, ei ole riittänyt. Avioliitossa on kaksi ja kaksin sitä pitäis korjata ja kasata. Jos kaikki vastuu on toisella, ei sitä loputtomiin jaksa. Toinen tyytyy vähempään ja toinen haluaa enemmän? Mikä riittää ja miten se kaikki mitataan?
Itse koen olleeni niin rehellinen kuin olen osannut ja tässä suhteessa pystynyt. Koen tehneeni mitä voin ja toimivani oikein. Enhän halua pilata toisen elämää murjottamalla ja vaatimalla. Tiedän et toinen ei näe asiaa näin vaan kokee et teen suuren vääryyden ja pilaan hänen elämänsä. Hänellä on siihen oikeus. Minä en jaksa yksin enempää.
Luuletko , että puolisosi sitten jaksaa?
Jaksaa mitä? Jaksaa odottaa, että kaikki tarjotaan hänelle valmiiksi? Jaksaa odottaa, että vaimo toimii hänelle äitinä sekä puolisona/kumppanina? Jaksaa odottaa, että kaikki muut tajuavat olevansa väärässä? Jaksaa odottaa, että sulkemalla silmänsä omalta vastuulta selviää elämässä paremmin?
Puoliso jaksaa mitä jaksaa. Kyse on siitä, että minä en jaksa enempää ja siksi otan vastuun siitä mistä voin eli omasta elämästäni ja onnellisuudestani. En tiedä kuinka jaksan, mutta näin en ainakaan jaksa.
Kysy siltä onko tyytyväinen. Älä luota siihen mitä näet. Ehkä miehesi luulee että sinä olet tyytyväinen ja hän vain esittää, kuten sinäkin tällä hetkellä.
Rikkokaa tuo kupla niin jaksatte molemmat paremmin.
Niin monta rikkoutunutta miestä tavannut (ei kymmeniäkään, mutta yksikin oli liikaa, silti tavannut enemmän..) että on se perkele jos ei kaksi aikuista ihmistä saa suutaan auki!
Totta helvetissä on mukavampi tietää ja aavistaa tuleva ero. Tämä on minun kantani.