Kysymys eronneelle miehille

Olen siis 36-vuotias mies, 8-vuotiaan tyttären yksinhuoltaja ja eronnut 12 vuotta kestäneestä parisuhteesta vähän päälle vuosi sitten, aika kivuttomasti. Exäni oli ulkomaalainen ja muutti takaisin kotimaahansa, jossa hän elelee nyt uudessa parisuhteessa ja rakentaa työuraa, johon hänellä ei Suomessa olisi ollut niin hyviä edellytyksiä.

Syitä eroomme oli monia, päällimmäisenä "kasvaminen erilleen" ja liian erilaiset elämänarvot. Itse asiassa olisimme voineet erota jo vuosituhannen vaihteessa, mutta halusimme vielä yrittää yhdessä lapsen takia. Viime vuodet olivat kuitenkin aikamoista kulissia. Se tavallinen (?) tarina...

Viime vuoden ajan olen elellyt sinkkuelämää; en tosin kovin railakasta sellaista, ihan lapsenkin takia. Ei tuntuisi hyvältä, että täällä ramppaisi jatkuvana virtana naisystäviä.

Sitäpaitsi tuntuu ihan hyvältä olla välillä yksinkin ja päättää itsenäisesti omista ja lapsen kasvatukseen liittyvistä asioista (joista myöskin sukset menivät exän kanssa ristiin, osin kulttuurieroista johtuen ja osin henkilökohtaisista syistä). On myös ollut mukavaa sisustaa oman maun mukaan, kokkailla sellaista ruokaa kuin juuri itse haluan jne... Mutta jos oikeanlainen henkilö osuu kohdalle, pidän kaikki mahdollisuudet avoimena. Ans kattoo ny...

Uutta lasta en välttämättä enää haluaisi, mutta en panisi pahaksi sitäkään, jos tulevalla kumppanillani olisi entisestä liitostaan mieluiten jo kouluikäisiä lapsia. Mutta se vauvarumba valvomisineen ja muine kiireineen ei oikein enää kiinnosta, koska tyttärenikin on jo sen ikäinen, että minulla alkaa olla omaakin vapautta. Exäni ei ollut mikään pullantuoksuinen äiti-ihminen vaan pikemminkin uraohjus, joten vastuu lapsenhoidosta jäi pääasoassa minulle; sinänsä ihan OK, mutta en välttämättä haluaisi enää kokea samaa. Jos haluan joskus vielä jonkun kanssa yhteisen lapsen, toivon silloin ainakin, että kumppanini olisi enemmän lapsirakasta ja kotona viihtyvää sorttia ja osallistuisi aktiivisemmin lapsen- ja kodin hoitoon.