miten lapsi kestää äidin itsemurhan?

Onko sinulla sitten mielessä itsemurha va muutenko vaan kyselit moista? Älä missään nimessä edes mieti sellaista ja jätä sitä kamalaa lopunikää kestävää helvettiä omaisillesi.

joltain mielenterveyspuolen ihmiseltä...

Jotain omia ajatuksia... 7-vuotias on jo niin iso että voi syyllistää esim itseään. 7-vuotias on vielä liian pieni ymmärtääkseen äidin syitä tekoon eli vaikka hänelle selitetään mitä vain ymmärtää kyllä kuulemansa muttei osaa solveltaa omaan tilanteeseensä.

Jos äiti on sairauden takia kipeä, kannattaisi hankkiutua osastolle hoitoon, jolloin lapsi kyllä saisi paikan jossa hoidettaisiin, sijaisperheestä tai sukulaisilta. Jos äiti kuoleman sairas, lapsi saisi aikaa sopeutua äidin menetykseen, ja mitään vakavempaa ja peruuttamatonta ehkä ei lapselle tulisi. Äidin menetys on aina kovapaikka jokaiselle lapselle tilanteessa kuin tilanteessa...

Mutta itsemurhaa lapsi ei koskaan täysin ymmärrä, ehkä ajan kanssa ymmärtää itsemurhan käsitteen. Kun lapsen on hankkinut, heistä huolehtidaan viimeiseen asti.Pidetään nyt rajana 18v kun on velvollisuus huolehtia ja loput huolehtivat jollain lailla loppuelämänsä. Itsemurhan tekeminen ei ole kuin karhunpalvelus lapselleen... En pahalla tarkoita, mutta itsemurha on itsekäs asia,varsinkin jos on pieniä lapsia. Itse pääsee tuskista, mutta lapselle voi tulla mitä vain ongelmia, joka ei enää ole kuolleen vanhemman harmi... Lapsen takia kannattaa hakea apua...
Tiedän tapauksia joissa esim. ms:ää sairastavan äidin lapset ovat sopeutuneet tilanteeseen. Aikaa se vie, mutta lapset ovat onnellisia, vaikka äiti onkin ns. uhrautunut lastensa puolesta ja jäänyt elämään eikä tehnyt itsaria...

Mieti myös puolison asemaan, olipa eronnut tai muuta. Jäljelle jääneen osa on raskas...

Tuo teksti on siltä pohjalta että olen itse harkinnut itsemurhaa ja minulla on pieni lapsi ja ihana aviomies.

JOs olet itsemurhaa harkitseva, tartu luuriin ja soita jollekulle asiantuntija ihmiselle tai läheiselle ja lupaa eläväsi ainakin huomiseen,mieti vahtoehtoja. Asiat eivät voi olla niin huonosti että haluaa oman lapsensa kärsimystä.

Jos äidin sairaus ei ole pian kuolemaan johtava ja äiti tekee itsemurhan voi seurauksena olla lapselle mielenterveysongelmat, jotka olisi sillä voitu välttää että itsemurhan tehnyt äiti olisi itse mennyt hoitoon...

Jos äiti yhtään välittää lapsestaan, harkitsee uudelleen. Syyllistävää, mutta totta.

Ei tuon ikäisellä ole minkäänlaisia eväitä käsitellä asiaa.
Tiedän tämä omasta kokemuksesta.
Vielä aikuisenakin miettii miksei äiti hakenut apua vaikka mistä vaan hylkäsi lapset.
Nimenomaan hylkäsi.

Ainut miten äiti voi varautua siihen, ettei tuota omalle lapselleen ongelmia itsemurhallaan on ensimmäisenä NYT ottaa puhelu mihin tahansa auttavaan instanssiin, puhua, itkeä, kuunnella toisen ihmisen ääntä, ja luvata jatkaa ainakin seuraavaan aamuun elämäänsä.
Kaikki muut keinot lapsen suojelemiseksi on turhia, sillä niitä ei ole.Lapset katsovat maailmaansa omasta pienestä vinkkelistään,itsestään.
Eivät käsitä että heidän äitinsä olikin heikoin lenkki, koska heidän elämässään muita varsinaisia lenkkejä ei ole: vain äiti.
Isät ja ehjät perheet voivat nyt vetää minkälaisia herneitä tahansa, mutta tosi on, että tunnepuolella äiti on lapselle tärkein, etenkin jos on eniten ollut juuri äidin kanssa.
Vaikka perheessä olisi isäkin, ei isä pysty täyttämään äidin jälkeensä jättämää ihmisten mentävää aukkoa lapsen elämässä.
**
Selvemmäksi sanoiksi:
Katso lastasi. Sinä olet hänen ainut äitinsä.

olet tuo äiti, älä tee sitä! Minulla on 6ja 8 vuotiaat lapset enkä voisi kuvitellakkaan sitä tuskan määrää mitä tuo tuottaisi heille. Varmasti joka lapselle tuo olisi traumaattisin tapa menettää äitinsä. Sairauden jotenkin voisi lapselle selittää, mutta itsemurha.... lapsen käsitys ei yllä niin kauaksi. Lapsi varmasti tuntisi, että äiti on hylännyt. Miksi äiti halusi tehdä pahaa itselleen? Lapsi voi ajatella niin yksinkertaisesti, että jokin viimeisin riita olisi aiheuttanut tämän (näinhän aikuinenkin ajattelee usein).
Jos siis puhut itsestäsi, niin onhan sinulla ainakin yksi suuren suuri rikkaus ja ilo elämässäsi, oma Lapsi. Anna hänelle rakkautta ja hae ihmeessä apua itsellesi! Jos et tällä hetkellä jaksa lasta hoitaa pyydä sukulaisilta/ystäviltä (toiv. sellaisia löytyy)apua ja yritä hoitaa itsesi kuntoon.Netistä löytää yhteystietoja kriisipuhelimiin ja terveyskeskuksetkin antavat psykologin apua. Jos pienen lapsen äitinä kerrot ajatuksistasi, niin varmasti apua on saatavilla nopeasti.

lapsi semmosta käsitä. mutta se tajuaa sen tosi vahvasti, ettei äiti enään olekaan paikalla, joten kyllä se lapsi siitä kärsisi todella vakavasti.

eikö se lapsi sitten merkitse tälle äidille mitään, jos ei edes sen voimin jaksaisi elää. onhan siinä yksinänsä jo paljonkin syytä nauttia elämästä. kun lapsi vielä tulee näkemään paljon. saa nähdä, kuinka lapsi tulee pärjäämään maailmassa...

Hei!

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että vanhempani alkoholismi ja viimein itsemurha on pahin elämääni kohdannut kriisi, josta selvitymiseen käytin koko nuoruuteni ja osan aikuisuuttani. Kiitos läheisten ihmisten, ystävien ja etenkin mieheni, että selvisin kaikesta siitä ehjin nahoin ja elän tänä päivänä tasapainoista ja hyvää elämää. Lapsuuteni tapahtumat eivät kuitenkaan koskaan täysin pyyhkiydy mielestä, niiden kanssa on vain täytynyt oppia elämään. Olen nyt 37-vuotias kahden lapsen äiti, enkä koskaan mistään hinnasta haluaisi, että omat lapseni joutuisivat käymään saman läpi.
Itsemurha ei ole vastaus ongelmiisi.
Toivon, että haet apua niin pian kuin mahdollista esim. mielenterveystoimistosta, Mobile kriisikeskuksesta yms. Kerro tilanteestasi läheisillesi ja pyydä heitä pitämään lapsestasi huolta sen aikaa, kun saat itsesi kuntoon.

Jaksoit vielä kirjoittaa tänne ja pyytää apua, joten toimi nyt kun vielä voit. Pikaisesti. Lapsesi tähden.

Lapsesti voi ymmärtää itsemurhasi syyt, mutta anteeksi hän ei anna koskaan. Minun äitini sanoi kerran harkitsevansa itsemurhaa, enkä ole selvinnyt siitä vieläkään. Siis sanoi vain harkitsevansa. Siitä on yli 15 vuotta.

Oma äitini ei tehnyt itsemurhaa. Mutta meillä vanhemmat leikkivät tällaista peliä: Välillä isä lähti haulikon kanssa metsään ampumaan itseään, äiti itkien perään.
Toisinaan taas äiti puhui kuolemisestaan ja siitä, että ei jaksa elää. Siis jollakin tavalla tappaa itsensä. Meille lapsille kertoi.

Nyt olen 49-vuotias mielenterveyspotilas. Takana itsetunnoton turvaton elämä. Koulukiusausta, työpaikkakiusausta. Psykoosi 9 vuotta sitten, jonka jälkeen kelaillut kotona näitä asioita. Lääketokkurassa päivä kerrallaan.

Että älä hyvä ihminen tee mitään sellaista. Pakko jonkun on sinua auttaa, kun kerrot tuskastasi ammatti-ihmisille.

Olin 14 kun löysin ystäväni kanssa isäni itsemurhan tehneenä. Alussa ei sitä edes ajatellut tai miettinyt tai ehkä suostunut tajuamaan, mutta hetken päästä se iski kun 5 kilon leka. 16 vuotiaana olin erittäin masentunut ja ongelmia meinasi olla päihteiden kansaa. Hyvän ystäväni avulla mopo kuitenkin pysyi käsissä.
Ristiriitaisinta on se että pitääkö olla surullinen siitä mitä isälle tapahtui, vai vihanen siitä mitä isä teki? Itse olen nykyään isä ja asiasta selvinnyt tavallani. Mutta ei se ole elämääni helpottanut. Paljon on asioita joista oisin isäni kanssa halunnut kokea ja keskustella, niinkuin muut aikuiset jotka voivat vanhempiensa kanssa puhua kuin aikuiset. Minä puhun isälleni vieläkin kuin 14 vuotias. En tiedä ymmärrättekö mitä yritän selittää :)
Itse en voisi vastaavaa tehdä lapsilleni, sillä lapsuus loppuu siihen päivää.
Minun lapsuuteni loppui sinä päivänä 14 vuotiaana, vaikka minun olisi pitänyt saada olla lapsi ja turvassa aikuisikään asti.
Lapsen ei kuulu käsitellä sellasia asioita, ne asiat kuuluu aikuisille.
kaikki on parmpia ratkaisuja kuin itsemurha, sillä se on liian lopullinen, hae apua, eroa, tee mitä vaan muta älä vahingoita ketään.

Toivon voimia sinulle jaksaa, ja hae apua, siksi sitä on tarjolla.

tuskinpa oikein mitenkään.
tuossa iässä jotkut ymmärtävät jo kuoleman. :(
surullista huoh :(
mutta noin pienelle liian raskas taakka.

Olin 7-vuotias kun äitini teki itsemurhan. Nyt aikuisena olen antanut hänelle anteeksi ja tunnen lähinnä sääliä häntä kohtaan (mutta rakkautta en, sillä en itse äitinä voi ymmärtää miten äitini saattoi minut jättää) mutta edelleen ajattelen, että se oli itsekäs, ajattelematon ja julma teko mikä olisi voinut pilata elämäni. Onneksi minulla oli muita aikuisia ihmisiä ympärilläni, jotka minua tukivat mutta uskon, että elämäni (ja suhteeni muihin ihmisiin) olisi ollut kasvaessani huomattavasti helpompaa jos minulla olisi ollut äiti.

Äitien tehtävä on tukea ja rakastaa lastaan kaikkien vaikeuksien yli. Aikuinen hakee apua taistelee viimeiseen asti. Jos olisit veneessä ja vene kaatusiko jättäisitkö lapsesi uppoamaan vai tasitelisitko niin pitkään voimasi vain suinkin riittäisivät.
Tästä maailmasta ei apua lopu kesken sitä vain pitää tilata, pyytää ja vaatia.
Lapsi on kyvytön käsittelemään suurta menetystä ja masentuu, toisaalta malli itsemurhasta siirtyy sukupolvelta toiselle, ehkä jo on tapahtunut niin.
Halauksia ja voimia sinulle uupunut.

lapsi selviytyy, kun hän saa rakkautta ja hellyyttä, eikä häntä jätetä
yksin surunsa kanssa. Mutta jos on henkilö, joka vihaa ja ei hyväksy lasta,
hän ei selviydy. Hän lukkiutuu.hän ei pysty käsittelemään surutyötään, vaikka
hän saakin terapiaa. Tiedän, tämä on totuus. Olen kokenut.