lasten oikeus

Erossa lapsella on oikeus molempaan vanhempaan. Ero ei ole lasten vika.

Lopettakaa kiristäminen lapsilla.

Tapaamisoikeus on siis tarkoitettu turvaamaan lastenoikeutta sekä isään että äitiin.

Miettikää sitä millainen vanhempi ( isä tai äiti ) haluaa aiheuttaa omalle lapselle kipua, surua tai tietoisesti loukata estämällä lapsen luontaista rakkautta kumpaakin vanhempaa kohtaan.
121105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

tästä lapsen oikeudesta on tullut lapsen velvollisuus. Joskus vaan miettii, että lapsella todellakin olisi ihanaa viettää kaikki (tai edes useimmat) viikonloput kotonaan eikä lähteä tapaamaan etävanhempaansa satojen kilometrien päähän. Mahdollisesti vielä uusperheeseen "vieraaksi". Kamat kassiin, nalle kainaloon ja menoksi. Kovaa se on lapsenkin elämä.

Äänestä

Niinpä! Kunpa kaikki myös isät ja äidit jotka asuvat poissa "kotoa", muistaisivat, että se on lapsen oikus. Siis oikeesti, että se on OIKEUS. Mites sitten niinku meillä...isä sanoo, että se on lapsen oikeus, mutta ei hänen velvollisuutensa ottaa lastaan luokseen? Ei ole mitään lakipykälää joka pakottaisi isän ottamaan lapset luokseen jos ei hän itse niin halua. Toisinpäin kyllä on. Jos siis äiti ei päästä lasta isän luokse niin kyllä on heti pykäliä millä se saadaan korjattua. Vaikka lapsilla on kova ikävä isäänsä en siis voi pakottaa isää ottamaan lapsia luokseen...se kun ei ole hänen velvollisuutensa... Voi lapsi raukkoja ja voi isä raukkaa joka tulee menettämään paljon rakkaita hetkiä lasten parissa...
Viha vaan on niin suunnaton tuollaista miestä kohtaan...

Äänestä
  • että vihaat "miestä" . Miksi tämä mies on etäällä lapsestaan? Onko vihasi kohde väärä kun tilanne on lastenne kannalta tuo.

    Miehen rakkaus kohdituu perheeseen ja sitä kautta lapsen turvaan ja oikeuksiin kun perheen tilanne kärjistyy ja kärjistytetään niin miehellä ei ole mitään mikä olisi hänen tukensa arvoinen. Lapset ovat ilman muuta mutta se että lapsille "tarjotaan" väkisellä etä ja yksilökeskeisiä itsekkäitä "aikuisia" vanhemmiksi ja eriosoitteissa eri paikassa ja vielä ns: aukioloaikojen mukaan niin se kertoo oikein hyvin mihin lapsi velvoitetaan aikuisten toimesta oppimaan eli itsekkyyteen ja vain ja ainoastaan ylsilöajatteluun eli turvattomuuteen yksin.

    ihan vaan ajan hengen mukaan kommenttia.

    Äänestä

  • se on niin kirjoitti:

    että vihaat "miestä" . Miksi tämä mies on etäällä lapsestaan? Onko vihasi kohde väärä kun tilanne on lastenne kannalta tuo.

    Miehen rakkaus kohdituu perheeseen ja sitä kautta lapsen turvaan ja oikeuksiin kun perheen tilanne kärjistyy ja kärjistytetään niin miehellä ei ole mitään mikä olisi hänen tukensa arvoinen. Lapset ovat ilman muuta mutta se että lapsille "tarjotaan" väkisellä etä ja yksilökeskeisiä itsekkäitä "aikuisia" vanhemmiksi ja eriosoitteissa eri paikassa ja vielä ns: aukioloaikojen mukaan niin se kertoo oikein hyvin mihin lapsi velvoitetaan aikuisten toimesta oppimaan eli itsekkyyteen ja vain ja ainoastaan ylsilöajatteluun eli turvattomuuteen yksin.

    ihan vaan ajan hengen mukaan kommenttia.

    ...on se että että etävanhemmalle pitää laissa turvata mahdollisuus viettää aikaa lapsen kanssa silloin kun lapsella on siihen mahdollisuus. Lapsen tarhat ja kouluthan eivät vie päivittäin yhtä paljon aikaa kuin vanhempien työ, joten työ pitää voida sovittaa sen mukaan. Muuten lapsi kokee olevansa turvaton. Lähivanhemmalla ei ole tätä velvollisuutta. Se voi edelleenkin viettää vapaa-aikansa lähipubissa tai ylitöissä. Ihan miten haluaa. Yhteiskunnan pitää niille ajoilla kustanta alapselle kodinhoitaja.

    Äänestä

  • bbc kirjoitti:

    Nyt en niinku ymmärtänyt kahta edellistä viestiä? Tarvinneekohan...
    Siis joo. En itsekään pidä siitä, että lapsilla on säännölliset tapaamiset. Olishan se mahtava jos toiselle kävis että silloin aina (suurin piirtein)kun lapselle käy. Mikä ihanne se olisikaan, mutta mites sitte kun iskä asuu 400km päässä? Ei sitä vaan niin vain mennä. Pakkohan ne on sopia tarkasti milloin mennään ja moneltako. Tietää olla junalla vastassa ja koulusta kysyä lomaa. Junat kun ei kulje silloin kun ite haluaa päästä eteenpäin.
    Siis kyllä särähti niin korvaan tuo, että lähi voi juosta baarissa jonku maksaman lapsenvahdin avulla. Missä sellaisia kuntia/kaupunkeja on? Ite useamman lapsen etänä en sellaista tukea ole kunnalta saanut, joskaan en baariin lähtis. Ihan vaan kun lenkille sais mennä ilman kännykkää ja huolta siitä, että miten siellä pärjätään...ja ihan yksin...

    Äänestä

  • mimosa kirjoitti:

    bbc:n viesti taisi olla kun ainakin minä olen huomannut tällä rajoitetulla palstalla, että lähivanhemmat muuta tee kuin morkkaa etävanhempia. Yleensä isiä. Lähivanhemmat (äidit) heittäytyy täysin marttyyreiksi ja nostavat itsensä kaiken yläpuolelle. Hakevat hyväksyntää tehokkuudellaan? Who cares, mutta oikeasti, jos lapsi haluaa tavata etävanhempaa, ja lähivanhempi tekee sen vaikeaksi, niin eikö laissa pitäisi olla etävanhemmalle määritelty oikeus tähän? Käsittääkseni kyllä onkin, sopimus yhteishuollosta, mutta mites suu pannaan kun lähivanhempi ei halua noudattaa sopimusta?

    Äänestä

... tämä oli asiallinen ja JÄRKEVÄ kirjoitus taas pitkästä aikaa.

Äänestä

Eihän kukaan sitä ole väittänytkään etteikö lapsella olisi oikeus molempiin vanhempiin!
Kukaan tuskin kiristää lapsilla, mutta se joka suhteesta on lähtenyt, haluaa kiusata sitä vanhempaa jonka luona lapset ovat, estäen heitä jatkamasta omaa elämää. Heidän olisi elettävä juuri niinkuin tämä lähtijä osapuoli tahtoo. Kaikki menot olisivat suunniteltava hänen mukaansa, hän sanelee, koska haluaa ottaa lapset, ja jos niin ei tee, niin alkaa hän syyttää lasten estämisestä, ym sairaanloisista valheista. Mitä hän sillä saavuttaa, ja onko ajatus hänen omansa, epäilen. Ja arvata saattaa kuka on sen takana?

Äänestä
  • siinä se tuli. Olen ihmetelly ja yrittäny ajaa lasten parasta tap, mutta sehän on justiin tuota. Haluaa vielä sekaantua määräämisellään jne minun ja lasten elämään. Siis se on justiin sitä. Ei olla voitu olla yhtään rauhassa ja keskittyä omaan elämään kun aina odotetaan soittoa josko se kävis iskälle että sinne saa mennä.
    Kiitos!
    Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja pidän ne suunnitelmat mitä meillä on viikonlopun varalle tehty. Enää en muuta sitä tuon yhden takia.

    Äänestä

Niin, millainen on vanhempi, joka riistää lapsiltaan oikeuden isän rakkauteen? Lapsilla on oikeus tavata isäänsä, mutta isää ei mikään lakipykälä siihen pysty pakottamaan.

Ei auta, vaikka äiti on luvannut järjestää asiat niin, että lapset pääsee isän luo ihan milloin vain, koska sydän meinaa särkyä lasten ikävää katsellessa. Isälle kun vaan ei sovi koskaan eikä milloinkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muistakaa kirjoitti:

Erossa lapsella on oikeus molempaan vanhempaan. Ero ei ole lasten vika.

Lopettakaa kiristäminen lapsilla.

Tapaamisoikeus on siis tarkoitettu turvaamaan lastenoikeutta sekä isään että äitiin.

Miettikää sitä millainen vanhempi ( isä tai äiti ) haluaa aiheuttaa omalle lapselle kipua, surua tai tietoisesti loukata estämällä lapsen luontaista rakkautta kumpaakin vanhempaa kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu