miksi??

Miksi useimpia miehiä kiinnostaa vain yhden illan seksijutut?

Miksi ette uskalla rakentaa pitkäaikaisempaa suhdetta? Siis edes vaikka vain seksiin pohjautuvaa..
8702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Yhden illan seksijutut ovat yleensä pettymyksiä. Seksi on paljon parempaa silloin kun tuntee toisen edes jollakin tasolla. En tarkoita, että pitäisi olla jotain vahvoja tunteita toisiaan kohtaan vaan esimerkiksi kaveruus riittää. Tällöin kunnioittaa toista ja haluaa aidosti tuottaa toisellekin hyvää eikä vain huolehdi siitä, että saa omat tarpeensa tyydytetyiksi. Samaten pidempiaikaisessa (seksi)suhteessa voi luottaa enemmän toiseen kuin yhden illan jutuissa ja täten voi olla rohkeampi sängyssä, jne.

--> Ei kaikkia miehiä kiinnosta vain yhden illan jutut. Luulen, että meitä on aika paljonkin, jotka haluavat yhden nautinnollisen ja pitkän seksisuhteen mieluummin kuin useita parin tunnin sähläämisiä.

Äänestä
  • Juuri tuota mieltä minäkin olen. Mutta ilmeisesti olen vain sattunut törmäämään viime aikoina vääräntyyppisiin miehiin :))

    Pidempiaikaisessa suhteessa pystyy tutustumaan toiseen eri tavalla, tietämään, mistä toinen oikeasti nauttii, kokeilemaan uusia juttuja ja jopa toteuttamaan fantasioitaan - yhden illan suhteet tuntuvat tyhjänpäiväisiltä söhellyksiltä, valitettavasti.

    Mutta kiva tietää, että on olemassa miehiä, joilla on samantapaisia ajatuksia asiasta kuin minulla. Ehkäpä joskus törmään irl sellaiseen ;))

    Äänestä

  • hymysilmä kirjoitti:

    Juuri tuota mieltä minäkin olen. Mutta ilmeisesti olen vain sattunut törmäämään viime aikoina vääräntyyppisiin miehiin :))

    Pidempiaikaisessa suhteessa pystyy tutustumaan toiseen eri tavalla, tietämään, mistä toinen oikeasti nauttii, kokeilemaan uusia juttuja ja jopa toteuttamaan fantasioitaan - yhden illan suhteet tuntuvat tyhjänpäiväisiltä söhellyksiltä, valitettavasti.

    Mutta kiva tietää, että on olemassa miehiä, joilla on samantapaisia ajatuksia asiasta kuin minulla. Ehkäpä joskus törmään irl sellaiseen ;))

    ..noin! Mehän ollaan harvinaisen yksimielisiä tässä asiassa. Varmasti törmäät myös toisenlaisiin miehiin. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin kyllä meitä on varmaan aika paljonkin. Jos ei näin kuitenkaan käy, niin kohtaloa voi aina auttaa.. Laita viestiä ([email protected]) niin "törmäillään" tai ainakin voitaisiin vaihtaa ajatuksia ja yrittää löytää jokin asia, mistä ei olla samaa mieltä. ;)

    Äänestä

Saat väärän käsityksen miehistä joidenkin yökerhopokien perusteella. Nois paikois käy nimenomaan ne miehet, jotka haluaa vaan sitä yhden illan juttua. Tietty on kai siellä vähemmistönä ne omankin kullan etsijät...

Äänestä
  • Siihen tulokseen ettei ravintoloista voi löytää sitä vakavampaa seurustelusuhdetta.
    Siksi olenkin alkanut harrastamaan deitti.netin kautta tutustumista.
    Tiedän tapauksia joista on syntynyt pitkäaikaisia seurustelusuhteita ihan naimisiin ovat johtaneet.
    Ajattelen,että mix ei mua sitten vois onnistaa jos kerran muitakin.
    Inhottaa miehet joilla on vaan mielessä yhden illan jutut siinä ei ole mitään järkeä.

    Äänestä

  • .. ehkäpä vain juuri ne yhden illan seksiseuran etsijät tuovat itseään kovin äänekkäästi ja näkyvästi esille.. niin, että ne tosissaan olevat jäävät huomaamatta :(

    Joskus vain on sattunut niinkin, että kaveri on kirkkain silmin vakuuttanut etsivänsä pidempiaikaista suhdetta ja saatuaan haluamansa onkin se pitkäaikaisuus päättynyt siihen.

    Mutta uskon vielä jonain iltana kohtaavani sellaisen kunnollisen miehen, jota nainen kiinnostaa muussakin mielessä kuin vain yhden illan helpotuksen tuottajana :))

    Äänestä

  • Silloin kun lähden "radalle" niin kulutan aikani järjestään yökerhoissa. Mitä sitä porukkaa niissä tulee seurattua (ja tunnen omia kavereitani) niin aika harva kuitenkin hakee yhden illan juttuja. Ne jotka tekee sitä, on vaan ehkä "kanta-asiakkaita" tai muuten vaan näkyvästi&kuuluvasti esillä, että tällaista harhakuvaa voi välittyä.

    Toisaalta ei naiset tuossa asiassa kovin paljon miehistä jälkeen jää. Kaikennäköisiä ehdotuksia satelee melkein joka kerta kun ulos lähtee. Mahdollisuus tuolle moninkertaistuu, jos itse on ensiksi mennyt juttelemaan naiselle mukavia. Pari kertaa on tullutkin haksahdettua kun joku todella kaunis nainen on ehdottanut jatkoja.. Oikeastaan aina on ollut ihan lystiä mutta yhtä monta kertaa siitä on kuitenkin jäänyt tyhjä olo jälkeenpäin.

    Äänestä

  • Neo kirjoitti:

    Silloin kun lähden "radalle" niin kulutan aikani järjestään yökerhoissa. Mitä sitä porukkaa niissä tulee seurattua (ja tunnen omia kavereitani) niin aika harva kuitenkin hakee yhden illan juttuja. Ne jotka tekee sitä, on vaan ehkä "kanta-asiakkaita" tai muuten vaan näkyvästi&kuuluvasti esillä, että tällaista harhakuvaa voi välittyä.

    Toisaalta ei naiset tuossa asiassa kovin paljon miehistä jälkeen jää. Kaikennäköisiä ehdotuksia satelee melkein joka kerta kun ulos lähtee. Mahdollisuus tuolle moninkertaistuu, jos itse on ensiksi mennyt juttelemaan naiselle mukavia. Pari kertaa on tullutkin haksahdettua kun joku todella kaunis nainen on ehdottanut jatkoja.. Oikeastaan aina on ollut ihan lystiä mutta yhtä monta kertaa siitä on kuitenkin jäänyt tyhjä olo jälkeenpäin.

    ... toki on vastaavanlaisia naisiakin. En tarkoittanutkaan, että kyse olisi VAIN miehistä :)
    Tosin ihan ymmärrettävistä syistä on kohdalleni osunut näitä yhden illan juttuja hakevia miehiä *wirn* ;))

    Joku tietenkin nauttii niistäkin jutuista, ja sen ilon ja nautinnon suon heille ilomielin - ja paras tietenkin, jos nautinto on molemminpuolista ja molemmat ymmärtävät sen, että jatkoa ei tule.

    Jokainen tyylillään :))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hymysilmä kirjoitti:

Miksi useimpia miehiä kiinnostaa vain yhden illan seksijutut?

Miksi ette uskalla rakentaa pitkäaikaisempaa suhdetta? Siis edes vaikka vain seksiin pohjautuvaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu