Mikä on se uskonto jossa ihmiset puhuvat pahaa tosten selän takana? Mikä on se uskonto jossa kaikki tuomitsevat kaikkia. Entä mikä on se uskonto jossa kukaan ei ole lukenut omaa pyhää kirjaansa kokonaan, eikä tunne sen sisältöa? Vastaus on kristinusko. Te turvaudutte lapsenomaiseen uskoonne pelastuksesta ja sen turvin saatte käyttäytyä omahyväisesti ja ylimielisesti. Luuletteko tosiaan että johonkin kuuluminen riittää? Eikö Jeesus sanonut että tee se muille minkä haluat itsellesi tehtävän? Vai eivätkö seurakuntanne ulkopuoliset kuulu näihin muihin. Te palvotte Jeesusta kuvana ja olette unohtaneet ja vääristelleet mitä hän on todella tehnyt ja sanonut. Eräs suuri islamilainen sanoi: Jeesus oli suuri ja viisas profeetta, miksi palvotte häntä jumalana. Itse olen Teosofis-Buddhalainen, karma opettaa ihmistä oikeudenmukaisuuteen ja suvaitsevaisuuteen. Yksi karmasynti minulla ainakin on. En voi suvaita teidän suvaitsemattomuuttanne. Puolustatte Israelia? Oletteko tulleet ajatelleeksi mitä raamatussa sanotttin kun juutalaiset joutuivat lähtemään israelista? He eivät saa palata ennen kun messias on jälleen saapunut. Eipä ole messiasta näkynyt ja miten on käynyt kun juutalaisille vallattiin asevoimin alue toisten rauhanomaisesti asuttamalta maalta? Te olette kaikki äärioikeistolaisia puritaaneja. Enemmin istun sikojen keskellä läävässä kuin teidän tekopyhässä jumalanpalveluksessanne.
Uskovaisten moraali on sairasta!
Fox Mulder
2150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
terve. kritiikkiä kuullessaan aina miettii että mikä tuosta on totta ja mikä raivonvallassa ylilyötyä. se on totta että jokainen kristitty oli sitten nimi tai tosikristitty (niilläkin on eroa) syyllistyy tekopyhyyteen, ainakin pikkuisen joskus, eli näyttelee parempaa kuin on. en jaksa yrittääkkään puolustella kristittyjä koska kristillisyyden nimissä on tehty niin paljon asioita joita itse Jeesus ei olisi koskaan tehnyt eikä kehottanut tekemään, mutta vaikka ihmiset on erehtyväisiä ja jopa aidot Jeesuksen kristuksen seuraajat lyövät yli ja tekopyhistelevät joka ärsyttää myös itseäni joka yritän olla rehellinen ja suora vajavainen, mutta armahdettu ihminen, yhden asian olen oppinut elämän varrella. ihmiset tarvii armahdusta koska ne erehtyy tavalla jos toisella.. armahdusta osaa antaa vain sellainen joka tuntee olevansa itse armahdettu ja sitä ennen on täytynyt huomata olevansa armahduksen tarpeessa.. elämä on laiffia! :)
t iloinen kristitty
Pari ajatusta nousi mieleeni tuota lukiessa.
Ensiksikin luulen, että vielä eivät uskovat ole ohittaneet ei-uskovia väkivaltarikoksissa tai seksuaalirikoksissa tai vaikkapa kavalluksissa, vai oletko eri mieltä?
Toiseksi olen itse nähnyt aika monien ihmisten uskoontulemisen ja enköhän voine sanoa, että poikkeuksetta kaikenlainen selän takana puhuminen ja muu ilkeys vähenee uskoon tulemisesta johtuen.
Nyt näiden asioiden pohjalta katsottuna väitteesi lähinnä hämmästyttää. Mikähän tarkoitus sinulla on kytkiessäsi ihmisen valitettavat ominaisuudet kuten ylimielisyyden kristinuskoon? Jos uskova on vieläkin ylpeä, niin kuinkahan ylpeä hän on ollut ennen uskoontuloa? Olisiko parempi, ettei hän olisi tullut uskoon?
Oikeassa olet siinä, että kristinusko ei ole lakiin perustuva uskonto, eikä siinä ihmisiä pakoteta osaamaan esim. Raamattua kannesta kanteen. Siinä ei myöskään pakoteta jonkin uhalla ihmistä muuttumaan paremmaksi, vaan jokainen muuttuu omaan tahtiinsa, kun saa kokea Jumalan rakkautta. Se kyllä suorastaan pakottaa ihmisen huomioimaan toisiakin enemmän, kun tulee itse huomioiduksi ja rakastetuksi.
Ihmisten moraalikäsityksiä on ihan hyvä tarkistaa ja arvioida tänä päivänä, mutta esittämäsi kytkennät epäterveen moraalin ja kristinuskon välillä eivät vakuuta yhtään.