Jos ensi vuoden alkuun suuniteltu ns. orjatyölaki tulee voimaan, niin voipi mennä työmarkkinat sekaisin.
Toiset tekevät töitä tessin palkalla ja toiset Kelan päivärahalla 8e uroo ruokarahaa.
Ilmaista työvoimaa firmoille.
Miksi ay-herrat ette tehneet mitään lain estämiseksi? Aamyön saunan lauteillako kaljahöyryissä asiat käsittelitte?
Luulenpa että työpaikoilla pinnat kiristyvät entisestäänkin ja voipi päitäkin tipahdella siinä tuoksinassa.
VAKAVA VAROITUS
43
3495
Vastaukset
- demokraatti
lakien säätäminen kuuluu eduskunnalle eikä ainakaan vielä toistaiseksi sak:lle
Työttömillä on oikeus työhön siinä missä sak:laisillakin
Jotainhan on kuitenkin tehtävä jotta kohtuuttoman korkeaa työn hintaa saadaan alaspäin.Muuten lähtee viimeisetkin työpaikat täältä ulos.
Esimerkki:
Suomalaisen sähkömiehen asentama pistorasia maksaa enemmän kuin siihen liitettävä muualla tehty uusi televisio.
Se ei ole tervettä.- lliton jäsen
Sinä siis pidät oikeana sitä että toiset ovat orjatöissä. Suostuisitko itse siihen?
- merkki?
"Esimerkki:
Suomalaisen sähkömiehen asentama pistorasia maksaa enemmän kuin siihen liitettävä muualla tehty uusi televisio.
Se ei ole tervettä."
Ei ole tervettä ei, kumpaa tarkoitat? - demokraatti
lliton jäsen kirjoitti:
Sinä siis pidät oikeana sitä että toiset ovat orjatöissä. Suostuisitko itse siihen?
Miksi minun pitäisi suostua orjatyöhön?
Jos käytän Suomessa valmistettuja tuotteita niin tilanteeni alkaa muistuttaa orjana olemista koska rahat ei riitä kalliilla työllä valmistettujen tuotteiden ostamiseen..
Kaukoidän tuotteisiin rahani riittävät ja niillä köyhyyteni helpottuu - demokraatti
merkki? kirjoitti:
"Esimerkki:
Suomalaisen sähkömiehen asentama pistorasia maksaa enemmän kuin siihen liitettävä muualla tehty uusi televisio.
Se ei ole tervettä."
Ei ole tervettä ei, kumpaa tarkoitat?on terveempi ja onnellisempi koska työn laatu on merkittävästi parempaa kuin töpselin asentajan työn jälki.
- ja panettelua
demokraatti kirjoitti:
on terveempi ja onnellisempi koska työn laatu on merkittävästi parempaa kuin töpselin asentajan työn jälki.
kumpaa huolletaan tai korjataan useammin, telkkareita vai sähköpistokkeita? entäs prosentuaalisesti katsoen? telkkareita taloudessa yleensä 1-2, pistokkeita helposti kymmeniä.
kummalllista suomalaisen työn parjaamista tällä saitilla, mikään ei kelpaa eikä mikään saisi mitään maksaa. muuttakaa perkele sinne kiinaan mutisemaan. - perustelu?
demokraatti kirjoitti:
on terveempi ja onnellisempi koska työn laatu on merkittävästi parempaa kuin töpselin asentajan työn jälki.
Mistä hän demokraatti pystyy todistamaan väittämänsä vai perustuuko vain ilmeiseen arvuutteluun?
Kenties onko ollut ongelmia töpseleiden kanssa vai eikö ole vielä kokemusta? - demokraatti
ja panettelua kirjoitti:
kumpaa huolletaan tai korjataan useammin, telkkareita vai sähköpistokkeita? entäs prosentuaalisesti katsoen? telkkareita taloudessa yleensä 1-2, pistokkeita helposti kymmeniä.
kummalllista suomalaisen työn parjaamista tällä saitilla, mikään ei kelpaa eikä mikään saisi mitään maksaa. muuttakaa perkele sinne kiinaan mutisemaan.Sen laatu on kansainväisesti katsoen kohtaisen hyvää tai keskinkertaista.
Mutta suomalaisen työn hinta on pöyristyttävä!
Onneksi vapaassa yhteiskunnassa voi valita minkä maalaisen tuotteen ostaa.
Työvaltaisten alojen tuotteita ei enää Suomessa valmistetakkaan joten ulkomaalainen valinta on ainoa vaihtoehto.
Esimerkiksi kun kännykkälaturitehdas Salcomp lähti kiinaan niin laturin valmistuskustannus tippui 76% ! Ja hyvinhän nuo Made in China laturitkin näyttävät pelaavan.Mallikin on tyylikkäämpi.
Alemmilla hinnoilla köyhätkin pystyy ostamaan tuotteita.
Suomalaisten tuotteiden hinnat ovat aina elitistiset, olipa tuote mikä tahansa.
Valitettavasti laatu ei ole yhtä elitististä.
Luuletko että ulkomailla maksetaan suomalaisista tuotteista extraa sen vuoksi että tekijöillä on pekkaspäiviä,vuorotteluvapaita, ay-jäsenmaksut ja muita hoivalisiä jos niitä ei ole muuallakaan.
Itse olen päättänyt että en osta suomalaisia tuotteita ennen kuin työn hinta laskee reilusti ja laatu paranee. - oma palkka?
demokraatti kirjoitti:
Sen laatu on kansainväisesti katsoen kohtaisen hyvää tai keskinkertaista.
Mutta suomalaisen työn hinta on pöyristyttävä!
Onneksi vapaassa yhteiskunnassa voi valita minkä maalaisen tuotteen ostaa.
Työvaltaisten alojen tuotteita ei enää Suomessa valmistetakkaan joten ulkomaalainen valinta on ainoa vaihtoehto.
Esimerkiksi kun kännykkälaturitehdas Salcomp lähti kiinaan niin laturin valmistuskustannus tippui 76% ! Ja hyvinhän nuo Made in China laturitkin näyttävät pelaavan.Mallikin on tyylikkäämpi.
Alemmilla hinnoilla köyhätkin pystyy ostamaan tuotteita.
Suomalaisten tuotteiden hinnat ovat aina elitistiset, olipa tuote mikä tahansa.
Valitettavasti laatu ei ole yhtä elitististä.
Luuletko että ulkomailla maksetaan suomalaisista tuotteista extraa sen vuoksi että tekijöillä on pekkaspäiviä,vuorotteluvapaita, ay-jäsenmaksut ja muita hoivalisiä jos niitä ei ole muuallakaan.
Itse olen päättänyt että en osta suomalaisia tuotteita ennen kuin työn hinta laskee reilusti ja laatu paranee."Mutta suomalaisen työn hinta on pöyristyttävä!"
Omaan palkkaasi ilmeisesti viittaat? Tingi hitossa alas se, ettei tule sun elättäminen liian kalliiksi muille ja mulle ennenkaikkea.
"Suomalaisten tuotteiden hinnat ovat aina elitistiset, olipa tuote mikä tahansa.
Valitettavasti laatu ei ole yhtä elitististä.
Itse olen päättänyt että en osta suomalaisia tuotteita ennen kuin työn hinta laskee reilusti ja laatu paranee."
Sun täytyy sitten lisäksi opetella tekemään se oma työsi sen verran hyvin, että voimme sitä sitten yhdessä ylpeinä esitellä ulkomaaneläville.
Muista urpo se vanha viisaus, että kun jotain osoitat sormella, kolme osoittaa aina itseesi! - demokraatti
oma palkka? kirjoitti:
"Mutta suomalaisen työn hinta on pöyristyttävä!"
Omaan palkkaasi ilmeisesti viittaat? Tingi hitossa alas se, ettei tule sun elättäminen liian kalliiksi muille ja mulle ennenkaikkea.
"Suomalaisten tuotteiden hinnat ovat aina elitistiset, olipa tuote mikä tahansa.
Valitettavasti laatu ei ole yhtä elitististä.
Itse olen päättänyt että en osta suomalaisia tuotteita ennen kuin työn hinta laskee reilusti ja laatu paranee."
Sun täytyy sitten lisäksi opetella tekemään se oma työsi sen verran hyvin, että voimme sitä sitten yhdessä ylpeinä esitellä ulkomaaneläville.
Muista urpo se vanha viisaus, että kun jotain osoitat sormella, kolme osoittaa aina itseesi!Lue tarkemmin mitä kirjoitin.En puhunut pakoista vaan työn hinnasta.
Palkkahan on ihan kohtuullinen mutta se ei ole sama muin työn hinta.
Työnantajan on kerrottava bruttopalkka lähes kahdella jotta se pystyy maksamaan yhteiskuntamaksut, pekkaspäivät, lomat jne..
Lisäksi hänen on lisättävä omat kulunsa.
Sitten kun tilaan työmiehen firmasta töihin muutamaksi tunniksi niin vielä on maksettava välillisiä veroja kuten alv ym..
Näin työn hinnasta tulee pöyristyttävääkin pöyristyttävämpi verrattuna siihen mitä työn ostaja saa vastineeksi.
Palkka on siis ihan toinen juttu kuin työn hinta.
Siksi en osta suomalaista työtä.
Tilaa itsellesi vaikka maalari maalaamaan talosi jostain firmasta niin näät että maali maksaa 5% ja työ tupakkataukoineen 95% kaikista kustannuksista. - taidat olla
demokraatti kirjoitti:
Lue tarkemmin mitä kirjoitin.En puhunut pakoista vaan työn hinnasta.
Palkkahan on ihan kohtuullinen mutta se ei ole sama muin työn hinta.
Työnantajan on kerrottava bruttopalkka lähes kahdella jotta se pystyy maksamaan yhteiskuntamaksut, pekkaspäivät, lomat jne..
Lisäksi hänen on lisättävä omat kulunsa.
Sitten kun tilaan työmiehen firmasta töihin muutamaksi tunniksi niin vielä on maksettava välillisiä veroja kuten alv ym..
Näin työn hinnasta tulee pöyristyttävääkin pöyristyttävämpi verrattuna siihen mitä työn ostaja saa vastineeksi.
Palkka on siis ihan toinen juttu kuin työn hinta.
Siksi en osta suomalaista työtä.
Tilaa itsellesi vaikka maalari maalaamaan talosi jostain firmasta niin näät että maali maksaa 5% ja työ tupakkataukoineen 95% kaikista kustannuksista."Työnantajan on kerrottava bruttopalkka lähes kahdella jotta se pystyy maksamaan yhteiskuntamaksut, pekkaspäivät, lomat jne..
Lisäksi hänen on lisättävä omat kulunsa."
1,7 on lähempänä oikeaa. Lisättävä omat kulunsa? WTF? Miksi pitää lisätä omat kulunsa muiden palkkoihin, laskekoot omastaan.
"Sitten kun tilaan työmiehen firmasta töihin muutamaksi tunniksi niin vielä on maksettava välillisiä veroja kuten alv ym.."
Kun tilaat miehen/työn firmalta, et maksa muuta kuin sovitun tuntiveloituksen ja alv:n. Et pekkasia etkä tupakkataukoja.
"Lue tarkemmin mitä kirjoitin.En puhunut pakoista vaan työn hinnasta.
Palkkahan on ihan kohtuullinen mutta se ei ole sama muin työn hinta."
Niin, palkkahan siihen ei tietenkään mitenkään liity, ei... Siitähän ne sivukulut lasketaan. Ja pohjoismaisen hyvivointiyhteiskunnan pyörittäminen vaatii tiettyjä kuluja, jotta homma toimii.
"Tilaa itsellesi vaikka maalari maalaamaan talosi jostain firmasta niin näät että maali maksaa 5% ja työ tupakkataukoineen 95% kaikista kustannuksista."
Onneksi maali onkin halpaa. Ei ne kuule oikeasti duunerien palkat niin hirveän isoja ole. Maksat tyhmä tyhjästä, jos firman palkkaat, ota kundi suoraan työsuhdetyöhön. Saat siitä vielä kotitalousvähennykset. Ne firmat vetää meinaan melkoiset katteet siitä välistä. - kohtuus kaikessa
perustelu? kirjoitti:
Mistä hän demokraatti pystyy todistamaan väittämänsä vai perustuuko vain ilmeiseen arvuutteluun?
Kenties onko ollut ongelmia töpseleiden kanssa vai eikö ole vielä kokemusta?on ihan oikeassa.
100 € palkka maksaa työnantajalle n. 180 €.
Duunari saa siitä n. 70 €
110 € sivukuluja.!
Onko järkevää?
Joku = hallitus, sak jne on toiminut tyhmästi.
Eikö?
Kohtuus verotukseen ja muihin sivukuluihin.
Ei demarien luomaa byrokratiaa kestä kukaan.
Koko ajan sitä pitää purkaa. Kamala haloo vaan nousee kun toverien virkoja joudutaan lakkauttamaan. - samppa
kohtuus kaikessa kirjoitti:
on ihan oikeassa.
100 € palkka maksaa työnantajalle n. 180 €.
Duunari saa siitä n. 70 €
110 € sivukuluja.!
Onko järkevää?
Joku = hallitus, sak jne on toiminut tyhmästi.
Eikö?
Kohtuus verotukseen ja muihin sivukuluihin.
Ei demarien luomaa byrokratiaa kestä kukaan.
Koko ajan sitä pitää purkaa. Kamala haloo vaan nousee kun toverien virkoja joudutaan lakkauttamaan.Et, demokraatti sitten varmaan itse ole kiinnostunut pitämään ikinä lomaa, et halua olla vakuutettu tapaturmien varalta, et haluaisi sinulle karttuvan eläkkeitä etc.
Mene sitten vittu sinne Kiinaan kasaamaan niitä telkkareita myrkkyhuurujen sekaan 12x7h/vko, jos siellä on niin mahtavasti asiat! Saat siellä ikioman pyssymiehenkin vartioimaan itseäsi työpisteelle. Eikö olekin luksusta? - puolustaa
suomalaisia työpaikkoja, koska yletön ahneus ajaa firmoja lapsityövoiman maihin ja porvarin niin kovasti kammoksumaan kommunistiseen Kiinaan. Kommunistinen valtio muuttuukin kummasti onnenmaaksi, jos siellä yhteiskuntajärjestelmä pitää huolen siitä, että työläinen on käytännöllisesti ilmainen orja. Kiinassahan ei ole oikeuksia muilla kuin kommunistisella eliitillä.
"Demokraatti" ostaa vaan kiinalaisen orjan tuotteita, toinen vaihtoehto olisi saada elinkustannukset duunarillekkin samalle tasolle suomeen. Ei taida onnistua, kyllä siitä pitää oikeistokin huolen. Ikävä kyllä kaikilla ei ole varaa ostaa esim. terveyspalveluja.
Ammattityöttömiä minäkin vieroksun, ne pitäis saada oikeasti kuriin eikä piilottaa koulutuksen varjolla pois työttömyystilastoista.
Jos ihmisellä on hätä, pitää auttaa mutta siivelläeläjät joutaa vaikka sinne Kiinaan hommiin.
Sen jälkeen saattaa työ Suomessakin kiinnostaa, jos sitä täältä löydät.
Ymmärrän yrittäjän kulut työläisestä, mutta se ei ole duunarin vika. Molemmat yrittää hankkia leipänsä. Onhan meillä ollut sinipuna- hallituskin, miksi kokoomus ei silloin tehnyt ihmettä ja laittanut kaikkien asioita kohdalleen.
SAK saa syyn kaikesta, mutta löytyy sylttytehdas muualtakin.
Silti....HYVÄÄ JOULUA puoluekantaan katsomatta. - ei AY:lle
puolustaa kirjoitti:

Silti....HYVÄÄ JOULUA puoluekantaan katsomatta.Muistat varmaan porvarihallituksen ajoilta lukuisat yleislakkouhkaukset.
Silloinhan Viinanen esitti myös paljon parjatun liiton/kassan jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistamistakin.
Yllätys kyllä se poiki välittömästi yleislakkouhan ja sen seurauksena tuli autoihin vuosivero. Jonka voisi nimittääkin Ihalaisen veroksi.
SAK-Ihalaisen puolustus verovähennysoikeudelle oli se, että muuten nousee verorasitus!!!
Kumma kyllä SAK on ollut aina haraamassa vastaan, kun esitetään veronalennuksia.
Jotka vielä viimeisen tiedon mukaan tuottavat enemmän verovaroja, vaikka verotus aste pieneneekin! - mikä ihme
demokraatti kirjoitti:
Lue tarkemmin mitä kirjoitin.En puhunut pakoista vaan työn hinnasta.
Palkkahan on ihan kohtuullinen mutta se ei ole sama muin työn hinta.
Työnantajan on kerrottava bruttopalkka lähes kahdella jotta se pystyy maksamaan yhteiskuntamaksut, pekkaspäivät, lomat jne..
Lisäksi hänen on lisättävä omat kulunsa.
Sitten kun tilaan työmiehen firmasta töihin muutamaksi tunniksi niin vielä on maksettava välillisiä veroja kuten alv ym..
Näin työn hinnasta tulee pöyristyttävääkin pöyristyttävämpi verrattuna siihen mitä työn ostaja saa vastineeksi.
Palkka on siis ihan toinen juttu kuin työn hinta.
Siksi en osta suomalaista työtä.
Tilaa itsellesi vaikka maalari maalaamaan talosi jostain firmasta niin näät että maali maksaa 5% ja työ tupakkataukoineen 95% kaikista kustannuksista.sulla on pekkasia vastaan? Sehän on aikoinaan työnantajan ja työntekijän kanssa sovittu juttu. Saatanan älykääpiö, puolestani saat luopua lomistasi ja sosiaaliturvasta ja kaikesta muustakin mutta älä jumalauta yritä niitä multa viedä tai tulee turpaan.
- itse sitten
demokraatti kirjoitti:
Lue tarkemmin mitä kirjoitin.En puhunut pakoista vaan työn hinnasta.
Palkkahan on ihan kohtuullinen mutta se ei ole sama muin työn hinta.
Työnantajan on kerrottava bruttopalkka lähes kahdella jotta se pystyy maksamaan yhteiskuntamaksut, pekkaspäivät, lomat jne..
Lisäksi hänen on lisättävä omat kulunsa.
Sitten kun tilaan työmiehen firmasta töihin muutamaksi tunniksi niin vielä on maksettava välillisiä veroja kuten alv ym..
Näin työn hinnasta tulee pöyristyttävääkin pöyristyttävämpi verrattuna siihen mitä työn ostaja saa vastineeksi.
Palkka on siis ihan toinen juttu kuin työn hinta.
Siksi en osta suomalaista työtä.
Tilaa itsellesi vaikka maalari maalaamaan talosi jostain firmasta niin näät että maali maksaa 5% ja työ tupakkataukoineen 95% kaikista kustannuksista.saatanan kädetön tehdä mitään muuta kun hipelöidä näppistä? Hinnat nousee kun on tarpeeksi paljon avuttomia jotka ei osaa edes pensseliä heiluttaa vaan tarvii siihenkin apua. Jos on niin avuton niin sietääkin toisaalta maksaa. Tää on hei kysynnän ja tarjonnan juttuja.
- ei-ay-dudelle
ei AY:lle kirjoitti:
Muistat varmaan porvarihallituksen ajoilta lukuisat yleislakkouhkaukset.
Silloinhan Viinanen esitti myös paljon parjatun liiton/kassan jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistamistakin.
Yllätys kyllä se poiki välittömästi yleislakkouhan ja sen seurauksena tuli autoihin vuosivero. Jonka voisi nimittääkin Ihalaisen veroksi.
SAK-Ihalaisen puolustus verovähennysoikeudelle oli se, että muuten nousee verorasitus!!!
Kumma kyllä SAK on ollut aina haraamassa vastaan, kun esitetään veronalennuksia.
Jotka vielä viimeisen tiedon mukaan tuottavat enemmän verovaroja, vaikka verotus aste pieneneekin!"Silloinhan Viinanen esitti myös paljon parjatun liiton/kassan jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistamistakin.
Yllätys kyllä se poiki välittömästi yleislakkouhan ja sen seurauksena tuli autoihin vuosivero. Jonka voisi nimittääkin Ihalaisen veroksi."
Iippo Vinetto oli silloin veroministeri, vai häh? Ja silti sä sysäät veron Ihalaisen nimille? Vittu mikä daiju!
"Muistat varmaan porvarihallituksen ajoilta lukuisat yleislakkouhkaukset."
Kyllä, lakkoo tulee jos niin idioottimaisia juttuja tuodaan "parannuksina" esille. Siinä olis kyllä pistetty duunari polvilleen ja naitu perseeseen oikein huolella, jos ne olis menny läpi, työreformit ja muut hassut jutut. Tän saatanan Vineton jälkiä korjaillaan vieläkin.
"Jotka vielä viimeisen tiedon mukaan tuottavat enemmän verovaroja, vaikka verotus aste pieneneekin!"
Sulla on kuules jo vanhaa tietoa. N. 2 viikkoa sitten tuli telkusta selvät laskelmat siitä, miten paljon keventynyt verotus oli todella tullut sijoituksina takaisin. Kaukana oltiin porvareiden laskelmista, ei ollu ne isot rahat kiertäny takas kotimaahan ei. Normaalin kuluttajan saama veroetu tuli, mutta kun tämä kevennys markkinoitiin sillä väitteellä, että yritysten ja niiden johtajien säästämä raha investointeina tuottaisi isommat voitot. Olipa ylläri, kun näin ei sitten käynykään... - kerran.
kohtuus kaikessa kirjoitti:
on ihan oikeassa.
100 € palkka maksaa työnantajalle n. 180 €.
Duunari saa siitä n. 70 €
110 € sivukuluja.!
Onko järkevää?
Joku = hallitus, sak jne on toiminut tyhmästi.
Eikö?
Kohtuus verotukseen ja muihin sivukuluihin.
Ei demarien luomaa byrokratiaa kestä kukaan.
Koko ajan sitä pitää purkaa. Kamala haloo vaan nousee kun toverien virkoja joudutaan lakkauttamaan.demokraatti puhui erittäin huonossa esimerkissä ja pelkkää paskaa.
Kyllähän se on tiedossa että työvoimakustannukset ovat Suomessa suuria, mutta maksaako pistorasian asennus enemmäin kuin 28" LCD televisio, joka voidaan luokitella tämän päivän perusluokan televisioksi. Demokraatti saattaa tietysti televisiota joka löytyy kinder yllätysmunasta jolloin tilanne muuttuu.
Minä ainakin maksan kyseisestä 28" LCD televisiosta kaupan pyytämän hinnan enkä pelkästään sen tuotantokustannuksia. - voi olla hullu
taidat olla kirjoitti:
"Työnantajan on kerrottava bruttopalkka lähes kahdella jotta se pystyy maksamaan yhteiskuntamaksut, pekkaspäivät, lomat jne..
Lisäksi hänen on lisättävä omat kulunsa."
1,7 on lähempänä oikeaa. Lisättävä omat kulunsa? WTF? Miksi pitää lisätä omat kulunsa muiden palkkoihin, laskekoot omastaan.
"Sitten kun tilaan työmiehen firmasta töihin muutamaksi tunniksi niin vielä on maksettava välillisiä veroja kuten alv ym.."
Kun tilaat miehen/työn firmalta, et maksa muuta kuin sovitun tuntiveloituksen ja alv:n. Et pekkasia etkä tupakkataukoja.
"Lue tarkemmin mitä kirjoitin.En puhunut pakoista vaan työn hinnasta.
Palkkahan on ihan kohtuullinen mutta se ei ole sama muin työn hinta."
Niin, palkkahan siihen ei tietenkään mitenkään liity, ei... Siitähän ne sivukulut lasketaan. Ja pohjoismaisen hyvivointiyhteiskunnan pyörittäminen vaatii tiettyjä kuluja, jotta homma toimii.
"Tilaa itsellesi vaikka maalari maalaamaan talosi jostain firmasta niin näät että maali maksaa 5% ja työ tupakkataukoineen 95% kaikista kustannuksista."
Onneksi maali onkin halpaa. Ei ne kuule oikeasti duunerien palkat niin hirveän isoja ole. Maksat tyhmä tyhjästä, jos firman palkkaat, ota kundi suoraan työsuhdetyöhön. Saat siitä vielä kotitalousvähennykset. Ne firmat vetää meinaan melkoiset katteet siitä välistä.mutta sinä olet tyhmä. Totta ihmeessä yrittäjän on sisällytettävä asiakkaalleen kirjoittamaansa laskuun firmansa kaikki kulut (muutkin kuin duunarin palkka) ja oma osuutensakin. Millä sinä kuvittelet yrittäjän elävän?
- kiinalainen
itse sitten kirjoitti:
saatanan kädetön tehdä mitään muuta kun hipelöidä näppistä? Hinnat nousee kun on tarpeeksi paljon avuttomia jotka ei osaa edes pensseliä heiluttaa vaan tarvii siihenkin apua. Jos on niin avuton niin sietääkin toisaalta maksaa. Tää on hei kysynnän ja tarjonnan juttuja.
heiluttaa sitä pensseliä halvemmalla kuin sinä, niin sekin on tietysti "kysynnän ja tarjonnan juttuja". Vai loppuuko vapaa markkinatalous siinä vaiheessa, kun se purisi omaan nilkkaasi? Rusinat pullasta ja sillee..
- sinulla päässä
ei-ay-dudelle kirjoitti:
"Silloinhan Viinanen esitti myös paljon parjatun liiton/kassan jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistamistakin.
Yllätys kyllä se poiki välittömästi yleislakkouhan ja sen seurauksena tuli autoihin vuosivero. Jonka voisi nimittääkin Ihalaisen veroksi."
Iippo Vinetto oli silloin veroministeri, vai häh? Ja silti sä sysäät veron Ihalaisen nimille? Vittu mikä daiju!
"Muistat varmaan porvarihallituksen ajoilta lukuisat yleislakkouhkaukset."
Kyllä, lakkoo tulee jos niin idioottimaisia juttuja tuodaan "parannuksina" esille. Siinä olis kyllä pistetty duunari polvilleen ja naitu perseeseen oikein huolella, jos ne olis menny läpi, työreformit ja muut hassut jutut. Tän saatanan Vineton jälkiä korjaillaan vieläkin.
"Jotka vielä viimeisen tiedon mukaan tuottavat enemmän verovaroja, vaikka verotus aste pieneneekin!"
Sulla on kuules jo vanhaa tietoa. N. 2 viikkoa sitten tuli telkusta selvät laskelmat siitä, miten paljon keventynyt verotus oli todella tullut sijoituksina takaisin. Kaukana oltiin porvareiden laskelmista, ei ollu ne isot rahat kiertäny takas kotimaahan ei. Normaalin kuluttajan saama veroetu tuli, mutta kun tämä kevennys markkinoitiin sillä väitteellä, että yritysten ja niiden johtajien säästämä raha investointeina tuottaisi isommat voitot. Olipa ylläri, kun näin ei sitten käynykään...Kun Viinanen yritti rahoittaa valtiontaloutta tavalla, jonka Ihalainen tyrmäsi, niin silloin vastuu siirtyy Ihalaiselle. Kyllä jämpti on niin. Mutta turhahan teille on sanoa mitään Jumala Ihalaista kritisoivaa. Onhan se hyvä että teillä on liittonne, kun ei oma järkenne riitä yksinkertaiseenkaan ajatteluun.
- Rudolf
kerran. kirjoitti:
demokraatti puhui erittäin huonossa esimerkissä ja pelkkää paskaa.
Kyllähän se on tiedossa että työvoimakustannukset ovat Suomessa suuria, mutta maksaako pistorasian asennus enemmäin kuin 28" LCD televisio, joka voidaan luokitella tämän päivän perusluokan televisioksi. Demokraatti saattaa tietysti televisiota joka löytyy kinder yllätysmunasta jolloin tilanne muuttuu.
Minä ainakin maksan kyseisestä 28" LCD televisiosta kaupan pyytämän hinnan enkä pelkästään sen tuotantokustannuksia.Ei nyt haluta nähdä omaa nokkaa pidemmälle.
Järkevä taloudenhoito, kohtuullinen verotus, maltilliset sivukulut ja yrittäjyyden kannustaminen lisää talouden tulosta.
Tästä on mahdollista maksaa eläkkeitä, sairaskuluja jne.
Sen sijaan ei ole mitään mieltä pitää töissä valtiolla ja kunnilla tuhansia turhia byrokraatteja.
Ne juuri syövät niitä varoja jotka pitäisi olla käytettävissä sosiaali- ym palveluihin.
Emme elä täällä myymällä kukkopillejä toisillemme tai palvelemalla toinen toistamme.
Pitää saada työllä tuottavuutta ja lisäarvoa.
Hölmöläiset yrittivät jatkaa peittoa toisesta päästä ottamalla palan toisesta päästä ja ompelemalla toiseen päähän.
Niin täälläkin luullaan, että ottamalla lisää veroja hyvinvointi lisääntyy ja voidaan maksaa erilaisia lisäetuuksia.
Vaan kun on jo pää tullut vetävän käteen.
Edes näillä korkeilla veroilla ei pärjätä kun on toimittu tyhmästi.
Vuonna 2010 vain noin 50 Suomen yli 400 kunnasta selviää nykymenolla edes käyttökustannuksista ilman investointikustannuksia.
Ei näin voi jatkua. Joko ajoissa puretaan virkoja ja etuisuuksia, tai kertarysäyksenä ollaan tosi lamassa.
Järkevä työn , nimenomaan työn hinta, on ainoa jolla voimme pärjätä tulevaisuudessa.
Kyllä sen demarien pomot tietävät, eivät vain uskalla vielä sitä rehellisesti kertoa äänien menetyksen pelossa. - jos vaikka
voi olla hullu kirjoitti:
mutta sinä olet tyhmä. Totta ihmeessä yrittäjän on sisällytettävä asiakkaalleen kirjoittamaansa laskuun firmansa kaikki kulut (muutkin kuin duunarin palkka) ja oma osuutensakin. Millä sinä kuvittelet yrittäjän elävän?
kokeilis itsekin tehdä sitä työtä!
menee perkele sinne kentälle eikä pällistele toimistossaan. niitä on kuules paljon semmosiakin yrittäjiä, jotka tekee itsekin oikeaa työtä, eikä revi kaikkea toisten selkänahasta. ja semmosia yrittäjiä minäkin voin jopa kunnioittaa, niillä kun yleensä on parempi taju todellisuudesta työelämässä. eivät katsele kaikkea puusta käsin. - miten tykkäät
sinulla päässä kirjoitti:
Kun Viinanen yritti rahoittaa valtiontaloutta tavalla, jonka Ihalainen tyrmäsi, niin silloin vastuu siirtyy Ihalaiselle. Kyllä jämpti on niin. Mutta turhahan teille on sanoa mitään Jumala Ihalaista kritisoivaa. Onhan se hyvä että teillä on liittonne, kun ei oma järkenne riitä yksinkertaiseenkaan ajatteluun.
mutta faktana pysyy se, että viinanen se tän valtion lamaan ajoi ja veroja nosti ja uusia teki. se on kuule ihan sama, mitä joku ay-pomo vastustaa, arkadianmäellä ne päätökset tehdään. toinen vaihtoehto tietty on, että täää sun jeesus vinetto on niinpaljon munaton yksilö, ettei sillä ollut mitään oikeaa valtaa. vitusti se kuitenkin negatiivista kehitystä tän valtion harmiksi sai tehtyä.
- työnhinta-.arvioija
Jos yrittäjä veloittaa 30 €/h, niin se tekee kk-tasolla 3400 €/työntekijä ilman alvia. Kuinka paljon vaikka esim opettaja saa kk-palkkaa. Muutapa se tuntiveloitukseksi ja vertaa millä yrittäjät tulevat toimeen. Työnhinta on varsinkin rakennusalalla ja siihen liittyvillä aloilla aivan liian alhainen. Kunta ja valtionsektoreilla palkat ovat karanneet käsistä. Tarkistapa tosiaan mitä joku valtion virkamies tai kunnan virkamies saa bruttopalkkaa ja vertaa sitä esim. 30 €/h yrittäjän veloitukseen. Puhupa sitten mikä on oikea työn hinta. HUOMAA MYÖS ETTÄ VALTION JA KUNNANVIRKAMIEHISTÄ MAKSETAAN SIVUKULJA NOIN 72 % sivukuluja. Sivukulut ovat mm. sairaslomat, lomapalkat, eläkemaksut ja tälläiset mikäli et sattunut sitä tietämään. Sairaslomat esim tätänykyä ovat kunta ja valtiosktorilla 15 % palkoista!!!!!!LUPPOAIKAA...
- tyhjentävä
kiinalainen kirjoitti:
heiluttaa sitä pensseliä halvemmalla kuin sinä, niin sekin on tietysti "kysynnän ja tarjonnan juttuja". Vai loppuuko vapaa markkinatalous siinä vaiheessa, kun se purisi omaan nilkkaasi? Rusinat pullasta ja sillee..
kommentti. Näinhän se menee, sanokoon muut mitä tahansa. Hienoa.
- semmoseen
Rudolf kirjoitti:
Ei nyt haluta nähdä omaa nokkaa pidemmälle.
Järkevä taloudenhoito, kohtuullinen verotus, maltilliset sivukulut ja yrittäjyyden kannustaminen lisää talouden tulosta.
Tästä on mahdollista maksaa eläkkeitä, sairaskuluja jne.
Sen sijaan ei ole mitään mieltä pitää töissä valtiolla ja kunnilla tuhansia turhia byrokraatteja.
Ne juuri syövät niitä varoja jotka pitäisi olla käytettävissä sosiaali- ym palveluihin.
Emme elä täällä myymällä kukkopillejä toisillemme tai palvelemalla toinen toistamme.
Pitää saada työllä tuottavuutta ja lisäarvoa.
Hölmöläiset yrittivät jatkaa peittoa toisesta päästä ottamalla palan toisesta päästä ja ompelemalla toiseen päähän.
Niin täälläkin luullaan, että ottamalla lisää veroja hyvinvointi lisääntyy ja voidaan maksaa erilaisia lisäetuuksia.
Vaan kun on jo pää tullut vetävän käteen.
Edes näillä korkeilla veroilla ei pärjätä kun on toimittu tyhmästi.
Vuonna 2010 vain noin 50 Suomen yli 400 kunnasta selviää nykymenolla edes käyttökustannuksista ilman investointikustannuksia.
Ei näin voi jatkua. Joko ajoissa puretaan virkoja ja etuisuuksia, tai kertarysäyksenä ollaan tosi lamassa.
Järkevä työn , nimenomaan työn hinta, on ainoa jolla voimme pärjätä tulevaisuudessa.
Kyllä sen demarien pomot tietävät, eivät vain uskalla vielä sitä rehellisesti kertoa äänien menetyksen pelossa.asiaan, mistä kukaan kunnan työntekijä (herra) ei halua puhua.
Siinäkin kunnassa, missä minä asun kunta päätti säästää....... arvatkaa mistä? Lopetetaan kyläkouluja, tahto on näköjään muodostaa keskitysleirin kokoisia luokkia...! - Kannattaisi
miten tykkäät kirjoitti:
mutta faktana pysyy se, että viinanen se tän valtion lamaan ajoi ja veroja nosti ja uusia teki. se on kuule ihan sama, mitä joku ay-pomo vastustaa, arkadianmäellä ne päätökset tehdään. toinen vaihtoehto tietty on, että täää sun jeesus vinetto on niinpaljon munaton yksilö, ettei sillä ollut mitään oikeaa valtaa. vitusti se kuitenkin negatiivista kehitystä tän valtion harmiksi sai tehtyä.
ehkä lukea joskus muutakin kuin SAK:n jäsenkirjaa - saattaisi tuo näkemys hieman laajentua. Vinetolla ei ollut tuossa tilanteessa paljon muita vaihtoehtoja kuin devalvoida ja vetää vyötä tiukemmalle, vai mitä sinä olisit tehnyt Iiron tilanteessa?
- ei AY:lle
miten tykkäät kirjoitti:
mutta faktana pysyy se, että viinanen se tän valtion lamaan ajoi ja veroja nosti ja uusia teki. se on kuule ihan sama, mitä joku ay-pomo vastustaa, arkadianmäellä ne päätökset tehdään. toinen vaihtoehto tietty on, että täää sun jeesus vinetto on niinpaljon munaton yksilö, ettei sillä ollut mitään oikeaa valtaa. vitusti se kuitenkin negatiivista kehitystä tän valtion harmiksi sai tehtyä.
Kerrotko mitkä porvarihallituksen päätökset ja lait toivat suomeen laman???
Ja kerrotko vielä senkin mikä asia olisi pitänyt tehdä toisin.
Kyllä se lama tuli punamultahallitusten ja sinipunahallituksen tekemistä päätöksistä!!
Ei se eduskunta kuule voinut tehdä päätöksiä, kun AY-liike uhkasi yleislakoilla.
Niillä yleislakoilla oltaisiin saatu ratkaisevassa orastavassa nousussa oleva talous takaisin syvälle kuoppaa.
Se ei vaan ole demokratiaa, että eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen pitää kuunnella korporatiivisia rakenteita lain säädännän hyväksymisessä.
Kerroppas vielä se, miten liittojen/kassojen verovähennys oikeuden poistaminen nostaa veroastetta (sehän on vapaaehtoista, kuten Viinanen totesi). - Rudolf
ei AY:lle kirjoitti:
Kerrotko mitkä porvarihallituksen päätökset ja lait toivat suomeen laman???
Ja kerrotko vielä senkin mikä asia olisi pitänyt tehdä toisin.
Kyllä se lama tuli punamultahallitusten ja sinipunahallituksen tekemistä päätöksistä!!
Ei se eduskunta kuule voinut tehdä päätöksiä, kun AY-liike uhkasi yleislakoilla.
Niillä yleislakoilla oltaisiin saatu ratkaisevassa orastavassa nousussa oleva talous takaisin syvälle kuoppaa.
Se ei vaan ole demokratiaa, että eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen pitää kuunnella korporatiivisia rakenteita lain säädännän hyväksymisessä.
Kerroppas vielä se, miten liittojen/kassojen verovähennys oikeuden poistaminen nostaa veroastetta (sehän on vapaaehtoista, kuten Viinanen totesi).Toimii nykyisin järkevästi.
On joustoja, työaikapankkeja ja muuta.
Mutta, mutta.
Lopullinen niitti lamaan syöksymiselle oli metallin hylkäävä päätös Sorsan pelastusehdotukseen.
Ovat oppineet jotain.
Nyt näkyy sak:n vaikuts heinäluoman toiminnassa.
Edes perustuslaille ei enää anneta paljoa painoa.
sak kun on oppinut viemaan asiansa toisella tavalla läpi.
Samoin kolmikanta on ohitettu ja demarit teettävät omia selvityksiään ministereille sak -vetoisilla henkilöillä-.
Tästä ei pitkän päälle hyvää seuraa.
Nyt ollaan repimässä uusia etuuksia ja lisää taakkaa yrityksille.
Kukaan halituksessa ei ole tehnyt töitä tuotavuuden lisäämisen puolesta. Ja vain sillä voidaan elintasoa nostaa.
Odotellaan mitä tapahtuu.
Näin ei voi jatkua pitkään. - ei AY:lle
Rudolf kirjoitti:
Toimii nykyisin järkevästi.

Näin ei voi jatkua pitkään.Kerrankin jotain järkevää kommenttia, eikä vain nimittelyä ilman analyyttistä kirjoittelua!!
Olet oikeassa siitä Sorsan esittämästä pelastussopimuksta, siinähän olisi tehty sisäinen devalvaatio joka olisi estänyt yllätys devalvaation.
Se että myöhemmin päästettiin markka kellumaan olikin jo toinen juttu ja se tehtiin huomattavasti järkevämmin kuin Ruotsi teki (tehtiin paljon aikaisemmin kun huomattiin ettei pysty enää puolustamaan).
Metalli todellakin toimii järkevämmin kuin reilut kymmenen vuotta sitten, seurauksena konepajoilla kohtuu hyvä tilauskanta ja sen seurauksen kohtuullinen työllisyys.
Länsirannikolla jopa työvoimapula hyvistä metallihenkilöistä, eikä heidän ansiotkaan ole kovin huonot.
Se että SAK on saanut oman henkilön presidentiksi ja toisen henkilön suomen suurimman puolueen johtajaksi, (ja sitä kautta seuraavaksi pääministeriksi) on jo vaarallista vallan siirtoa korporatiiviselle järjestölle.
Mediahan oli jo etukäteen valinnut Eeron SDP:n pomoksi, sitähän se Alhokin ihmetteli kovaan ääneen ja media sen seurauksen litisti Arjaa lisää! - Rudolf
semmoseen kirjoitti:
asiaan, mistä kukaan kunnan työntekijä (herra) ei halua puhua.
Siinäkin kunnassa, missä minä asun kunta päätti säästää....... arvatkaa mistä? Lopetetaan kyläkouluja, tahto on näköjään muodostaa keskitysleirin kokoisia luokkia...!.. on se, että edes kuntien yhdistäminen ei auta, ellei puututa organisaation ohentamiseen.
Yhdistyminen antaa siihen mahdollisuuden.
Useissa kunnissa, kenties useimmissa kunnissa, enemmistö tai ainakin suuri vähemmistö valtuutetuista tai heidän ruokakunnastaan/läheisistään saa kunnalta elantonsa.
Siksi kevennyspäätöksiä on vaikeaa saada aikaan.
Helpompaa on ollut nostaa veroäyriä kuin purkaa pöhöttyneitä hallintorakenteita. - uusi idea
ei AY:lle kirjoitti:
Kerrankin jotain järkevää kommenttia, eikä vain nimittelyä ilman analyyttistä kirjoittelua!!
Olet oikeassa siitä Sorsan esittämästä pelastussopimuksta, siinähän olisi tehty sisäinen devalvaatio joka olisi estänyt yllätys devalvaation.
Se että myöhemmin päästettiin markka kellumaan olikin jo toinen juttu ja se tehtiin huomattavasti järkevämmin kuin Ruotsi teki (tehtiin paljon aikaisemmin kun huomattiin ettei pysty enää puolustamaan).
Metalli todellakin toimii järkevämmin kuin reilut kymmenen vuotta sitten, seurauksena konepajoilla kohtuu hyvä tilauskanta ja sen seurauksen kohtuullinen työllisyys.
Länsirannikolla jopa työvoimapula hyvistä metallihenkilöistä, eikä heidän ansiotkaan ole kovin huonot.
Se että SAK on saanut oman henkilön presidentiksi ja toisen henkilön suomen suurimman puolueen johtajaksi, (ja sitä kautta seuraavaksi pääministeriksi) on jo vaarallista vallan siirtoa korporatiiviselle järjestölle.
Mediahan oli jo etukäteen valinnut Eeron SDP:n pomoksi, sitähän se Alhokin ihmetteli kovaan ääneen ja media sen seurauksen litisti Arjaa lisää!kerro kuule nimesi ja osoitteesi, alkoi nimittäin nyt riittää, tulen vetämään turpaan. Ja vielä Alhoakin kaipailet.
- Rudolf
uusi idea kirjoitti:
kerro kuule nimesi ja osoitteesi, alkoi nimittäin nyt riittää, tulen vetämään turpaan. Ja vielä Alhoakin kaipailet.
Turpaanvedolla ratkaistaan ongelmat !!!!!!
Eikö pinna kestä totuutta? - nimittäin
Rudolf kirjoitti:
Turpaanvedolla ratkaistaan ongelmat !!!!!!
Eikö pinna kestä totuutta?sehän on paskanjauhannan jatkamista toisin keinoin. Totuus kyllä kestetään mutta ei paskanjauhantaa.
- ei AY:lle
uusi idea kirjoitti:
kerro kuule nimesi ja osoitteesi, alkoi nimittäin nyt riittää, tulen vetämään turpaan. Ja vielä Alhoakin kaipailet.
Kyllä sinä aina yhden minunlaisen kynäniskan kyykyttäisit. Itse asiassa ei olisi varmaan edes ensimmäinen kerta, kun ojentaisit jotain heiveröistä toimistohiirtä!
Sinun voimillasi (henkiset ja varmaan fyysisetkin) sinulla olisi mahdollisuus vaikka portsarina.
Alho oli aika rohkea (pieni nainen vs. iso SAK-mies) kun peräänkuulutti mitä ne ovat ne erinomaiset mediataidot tällä Eerolla.
Kun hän ei kommentoinut edes vastaehdokkaidenkaan esittämiä kysymyksiä.
Kerroppa sinä kun et jauha roskaa, mitä on se piirun verran ihmisen suuntaa?? - Juuso
Eipä ole tervettä että sähkömies ottaa tunnin työstä sata euroa mutta katsoppas sähköliiton tessiä. Se on varmaan noin 10-15euroa tunti. Mutta käyppä lääkärissä. 10-15 minuuttia maksaa sata euroa. Ilmainen koulutus! Onko tervettä??
- huulta
sanoi leprapotilaskin
- liiton jäsen
Mitä hittoo myös ay-liike kannatti Eu:hun liittymiseksi, kun sen takia joudutaan maksamaan ns. Brysselin verot eli arvonlisävero 22%.
Sen takia työn hinta on noussut. Vieläkö te kolmesta koplasta kannatatte presidenttiäkin?
Hävetkää koko paskanen kolonna. - ...verta juovat.
liiton jäsen kirjoitti:
Mitä hittoo myös ay-liike kannatti Eu:hun liittymiseksi, kun sen takia joudutaan maksamaan ns. Brysselin verot eli arvonlisävero 22%.
Sen takia työn hinta on noussut. Vieläkö te kolmesta koplasta kannatatte presidenttiäkin?
Hävetkää koko paskanen kolonna.Suomen arvonlisäverokannan päättää ihan vaan aikuisten oikeesti tämä demari/keskustahallitus.
Valitettavasti sen tekemien toimenpiteiden jäljet näkyvät monilla sektoreilla.
- Systeemin vaikutus
Tuodaanpa tämä esimerkkini orjuuskäytännön toteuttamisen vaikutuksista tännekin:
Alallani on tunkua työmarkkinoilla, viimeksi työhaastatteluun päästessäni tarjon oli yli 60 hakijaa.
Olen kuitenkin onnistunut pätkätyöllistymään silloin tällöin. Pieniä töitähän ei työtön saa itsekseen tehdä, se on laissa monessa kohtaa erikseen kielletty. Olen kuitenkin ratkaissut ongelman niin, että minulla on "agentti", joka tilauksen tömähtäessä pätkäpalkkaa minut työsuhteeseen, välittää hommat ja hoitaa sitten kaiken paperisodankin - ihan kätsy juttu, vaikka tottakai hän siitä välistä oman osansa vetäisee. Mutta sehän kuuluu tähän autuaaseen markkinatalouteen.
Viime aikana tilauskanta on hyytynyt. Syy alkoi selvitä, kun tein yhden homman luonnokset.
Duuni havaittiin hyväksi, mutta suuri oli tilaajatahon tyrmistys kun kävi ilmi, että siitä pitäisi maksaa jotain. He kun saavat nykyisin ilmaiseksikin - laatu ei ole samalla tasolla, mutta kun rahatta saa, niin onhan se aika tehokas kilpailukeino.
Ymmärsin, että heillä on yhteys johonkin firmaan, jolla on tällainen nykytyylin ilmaistyöntekijä. Erilaisin "työelämävalmennuksin", "työharjoitteluin" ynnä muine vekslausjärjestelminhän tänä päivänä työttömiä pakotetaan töihin ilman palkkaa. Täydestä duuninteosta maksetaan noin 600:n euron kuukausikorvaus - veronmaksajien rahaa.
Käyttämällä tällaista modernin tyylin orjaa firma voi tarjota aiemmin minulle langenneen työn osan ilmaiseksi, osana laajempaa diiliä josta sitten kerää hillotsut. Tällainen pakkotyöläinenhän ei siis maksa yritykselle mitään.- Jämä
Tämä vääristää työn teon ja yritysten välistä kilpailua. Orjatyö aiheuttaa monenlaista eriarvoisuutta ja työnarvon laskua.
Todennäköisesti työpanos on myös verrannollinen tuohon kiturahaan ja motivaatio heikko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250