Onko naispuolisen mahdollista kiusata miestä työpaikalla? Mun mielestä ei voi. Mitä mieltä muut?
Nainen miehen työpaikkakiusaajana?
5
1105
Vastaukset
- Jouni Salo
Meillä yksi amatsooni kiusaa kaikkia miehiä ja naisia. Hän tekee itsestään ihmisen joka muka on erehtymätön ja aina oikeassa. Toisten virheet kuulutetaan suureen ääneen. Kaikista puhutaan seläntakana. Lisäksi hän kertoo kaikki tekemisensä esimiehelle ja tämä luulee että amatsooni on hyväkin työntekijä. Yhdessä he terrorisoivat koko työyhteisöä ja yritys kärsii työtehokkuudessa , kun muut työntekijät voivat pahoin.
- kurrre
sujuu kiusaaminen naiselta kuin mieheltäkin.Nainen se vasta ovela onkin,kiusaamista ei edes ensin huomaa.Jos ei täytä hänen vaatimuksiaan,vastaile yksit.puhelimeen lähetettyihin viesteihin,vastaa vapaapäivinä puhelimeen saatikka toimi autokuskina on äksyily ja niskojen nakkelu varsin tavallista.Sitten alkaa kettuilu jos jonkin näkösistä asioista.Ei halua ymmärtää et yksityiselämä on työn ulkopuolella.
- Kipupiste
Naispuolinen kiusaaja voi olla miesuhrille jopa pahempi kuin mieskiusaaja. Omakohtaista kokemusta on. Osaa toimia niin pirullisen ovelasti ettei uhri välttämättä edes osaa epäillä häntä. Esimerkiksi omalla kohdallani Elektrobitillä naiskiusaaja junaili tilannetta siten, että jouduin irtisanotuksi. Tavallaan "ajoi" käytännössä irtisanomisasiaani eteenpäin. Ja on yhäkin aktiivinen; lukee näitä nettikirjoituksiani ja tekee vastahyökkäyksiä. Tuntuu olevan liikaa aikaa. Mutta voihan olla, ettei konttorin ostanut uusi omistaja tarvitse häntä pian mihinkään... voi tulla vielä "kusiset" paikat.
Harmi vain, etten vielä töissäollessani osannut häntä epäillä. Mutta nyt tiedän asioista. Enpä pystyisi itse kantamaan omallatunnollani toisen ihmisen irtisanomisen järkkäilyä ja tämän työuran tuhoamista. Mutta tämä ihminen onkin sellainen, ettei välitä muiden elämän tuhoamisesta mitään; lieneekö peräti tyytyväinen saavutuksiinsa. Palakoon helvetissä tällainen kieroilija! - fdsfds
" Onko naispuolisen mahdollista kiusata miestä työpaikalla? Mun mielestä ei voi. Mitä mieltä muut?"
taas joku joka luulee että kiusaaminen on vain fyysistä...... Varsinkin naiset ovat mestareita kohtelemaan muita kuin paskoja ja käyttämään henkistä väkivaltaa. Mies ottaisi mieluummin turpaan kuin kärsisi henkistä väkivaltaa ja vähättelyä vuosia. - raksu
Joo on mahdollista. Itse olin 3 v naispomon alaisena toimistossa, ja tuskin enää naispomoa itselleni koskaan enää kelpuutan.
Koskaan ei tullut suoraan päin näköä, mutta selkään puukotuksen ja juorujen levittelyn kohteeksi joutuivat talossa kaikki. Lopputuloksena 18 hengen kukoistava asiantuntijaorganisaatio kutistui alle 10 hengen harjoittelijakatraaksi, kun kaikki ammmattilaiset lähtivät vitutuksen takia lätkimään.
Naisten ongelma esimiestehtävissä on mielestäni heikko itsetunto ja siitä johtuva jatkuva itsekorostuksen tarve. Semmonen laid-back asenne puuttuu tyystin. K.o rouvalla oli lisäksi pienet lapset ja muutakin projektia, joten toisaalta ymmärrän pinnan kireyden, mutta ei niitä omia lapsia ja kiireitä tartte alaisten ja työkavereiden niskaan kaataa.
Eli naiselle en mene koskaan enää töihin enkä naista koskaan ylennä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250