Onko kenellekään käynyt niin että eletään kaukosuhteessa muutama vuosi ja kun muutto samalle paikkakunnalle tapahtuu, erotaankin lähes heti, jatkuvien, järjettömien riitojen takia??
kaukosuhteesta
3
1826
Vastaukset
- mikä-
viesti...mies/poikaystäväni kanssa ollaan oltu muutama vuosi yhdessä ja hän olisi piakkoin muuttamassa luokseni. Ihanaa, mutta ahdistavaakin, vaikka asiasta olemme monesti keskustelleet.
- Salla
Meillä kävi aivan samoin. Elämä oli auvoista niin kauan kun välimatkaa oli muutama sata kilometriä. Lomilla näimme enemmän, pisin aika yhdessä kolmisen viikkoa. Loppuaika sähköpostia, tekstareita ja puheluita. Näin meni hyvin kaksi vuotta, sitten muutettiin yhteen, riideltiin lähes joka asiasta pari kuukautta. Ei auttanut muu kuin kantapäät vastakkain.
- 176 km
Olin kaukosuhteessa 7 vuotta. Olin rakastunut ja onnellinen, mies ei ehdottanut koskaan että muuttaisimme yhteen. Joka viikonloppu emme tavanneet, yleensä miehen menojen takia. Minä olin se joka ajoin kelissä kuin kelissä kilometrit hänen luokseen ja toin ruuat mukanani hänen toiveestaan. Ihmettelin kun mies ei tehnyt kodissaan mitään, kaikki oli alkuperäisessä kunnossa 70 luvulta. Puhelintaan mies piti aina kiinni meidän yhdessä ollessamme. Pikkuhiljaa ahdistus lisääntyi, vaistot varoittivat ja päätin muuttaa samalle paikkakunnalle. Miestä ajatus ei innostanut. Pienellä paikkakunnalla totuus nopeasti valkeni minulle. Miehen viikot kuluivat tiistai ja torstai tyttöjen kanssa, joitten kanssa joitain viikonvaihteitakin oli vietettävä, minulle hän sanoi pelaavansa poikansa kanssa golfia tai sitten vanha äiti vaati huomiota.. surffi kahden kolmen naisen kanssa oli jatkunut kauemmin kuin meidän suhteemme ja jatkuu nyt uuden kanssa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013608
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454940Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1543726Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525