Seurustelukumppanini käyttäytyy kahden kesken hellästi ja huomioivasti. Myös hänen vanhempiensa luona käynnit ovat olleet mielestäni ihan mukavia. (Tosin hän ei paljoa näytä omaa kiintymystään minuun.) Mutta annas kun lähdemme yhdessä johonkin (hänen haluaa että lähdemme yhdessä) esim. pikkujoulunviettoon suuressa porukassa (hänen ystäviään), hän unohtaa minut kuin nallin kalliolle. Lisäksi hän otti mielestäni liikaa alkoholia näinä kahtena kertana, vaikka ei kuulemma käytä yleensä niin paljon alkoholia. (Pyysin häntä toisella kerralla hieman hillitsemään itseään, sillä itselläni on huonoja kokemuksia entisestä liitostani, jossa ex joi hyvin runsaasti.) Miten minun pitäisi moinen käyttäytyminen tulkita?
kaverit ensinkö?
väliajalla
4831
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
minusta toisinaan tuntuu vähän että jokaisessa suhteessa on sama. että kavereille ei missään nimessä voi näyttää (tykkäävänsä omasta partnerista). itse olen miettinyt tuota samaa toisinaan ja tullut tulokseen että miehelle on vain vaikea näyttää tykkäävänsä.
mutta osoittaa kyllä yleensä mustasukkaisuutta toisen miehen lähestyessä. se taitaa olla aika yleistä monissa suhteissa.
Voihan se olla niinkin, mutta olemassaoloni "nollaus" tuntuu aika pahalta, varsinkin kun en omaa mitään huippuhyvää itsetuntoa.
Mitä mustasukkaisuuteen tulee, hän kyllä väittää, ettei ole ollenkaan mustasukkainen. Eikä hän minusta kyllä ole osoittanutkaan koskaan olevansakaan mustasukkainen. Paisuttelenko vain asioita?
samoja tuntemuksia ettei kaverini huomioinut minua ja pakko myöntää että joskus pani vähän halvallakin ja nimenoman hänen kaveriporukoissa. Uskon ettei hän oikesti minusta edes välittänyt ja kova homma oli itsetunto kerätä taas sieltä jostain lattialankkujen välistä kun erottiin. Eikä tuo viinankäyttökään hyvältä vaikuta. Itsekin alkoholistin kanssa seurustellut.
Käyttäydy itse välinpitämättömästi ja kylmästi kun olette kaksin. Kun hän kokee ko. kohtelua aikansa, ja kysyy siihen syytä, kerrot että hän on samanlainen seurassa. Luulisi oppivan jotakin.