tiedossa:
Työvoiman palvelukeskuksille kovat moitteet tehottomuudesta
Julkaistu 19:17
Vaikeasti työllistyvien pitkäaikaistyöttömien auttamiseksi kehitetyt työvoiman palvelukeskukset saavat moitteita valtiontilintarkastajilta.
Työvoiman palvelukeskukset ovat keskeinen osa hallituksen työllisyysohjelmaa. Ne ovat työvoimatoimistojen, kuntien ja Kelan yhteisiä palvelupisteitä. Keskuksilla on haluttu vähentää luukulta luukulle juoksemista ja hahmottaa pitkäaikaistyöttömien tilannetta pelkkiä työvoimatoimistoja laajemmin. Tavoitteena on vähentää niin sanottua rakenteellista työttömyyttä.
Työvoiman palvelukeskukset aloittivat toimintansa 2004. Niitä toimii tällä haavaa 36. Ensi vuonna määrä nousee 40:een, ja uusia virkoja niihin perustetaan sata.
Valtiontilintarkastajien mukaan pitkäaikaistyöttömistä osan tilanne on jopa huonontunut uuden palvelun takia. Esimerkiksi Tampereella on huomattu, että työvoiman palvelukeskuksen asiakkuus on leimaavaa ja erittäin pitkäkestoista. Joidenkin arvioiden mukaan palvelukeskusten asiakkaat ovat joutuneet muita työttömiä huonompaan asemaan, kun valitaan työvoimakoulutukseen osallistujia.
Valtiontilintarkastajat luovuttivat kertomuksensa perjantaina.
Valtiontilintarkastajat on eduskunnan muodostama elin, joka valvoo valtion taloudenhoitoa ja talousarvion noudattamista. Sdp:n kansanedustajista ryhmään kuuluvat Virpa Puisto ja Reijo Kallio, keskustasta Rauno Kettunen ja Pekka Vilkuna sekä kokoomuksesta Jere Lahti.
Päätavoitteessaan eli työllistämisessä työvoiman palvelukeskukset eivät raportin mukaan onnistu läheskään aina.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi niitä "hautomoita" pidetään yllä, jos kerran ovat tehottomia.
Lakkautetaan lakkautetaan. Siitäkin tulee lisää säästöjä EU:n kassaan Brysseliin.
Oletteko katsoneet kuinka monen päättäjän serkku, veli tai muu sukulainen saa kyseisestä toiminnasta toimeksiantoja, joilla saadaan kierrätettyä yhteiskunnan rahoja omiin taskuihin?
Jos työministeriössä on päättäjä, joka päättää näistä tilauksista. Tuttavan konsulttifirma tekee tarjouksen ja saa sitten koulutuksen tai muun. Käyttää rahaa muutaman prosentin ja saa 95 % rahasta tekemättä mitään. Ne voidaan sitten jakaa keskenään ja toiminta jatkuu taas seuraavalla koulutuksella tai konsultoinnilla.
Tämä sama rahasampo toimii sekä työttömyyskoulutuksen että yhteiskunnan tukitoiminnan puolella (TE). Veronmaksajat maksavat, työttömät kärsivät ja päättäjät rikastuvat sukulaisineen.
Ehkä näitä hautomoita ylläpidetään juuri sen vuoksi. Ja kai se hallituksen työttömyyden ylläpitokin voi olla osin tästä johtuvaa. Ihminenhän on aika yksinkertainen otus, se suu on ennen säkin suuta. Kuka se sanoikaan, että kossupullolla voi saada eduskunnassa ostettua JAA tai EI äänen?
kyseisen palvelun kehittäjän mielessä ollutkin. Lähtihän se heti linjalle työtön pitää turpansa kiinni ja me päätämme mitä työtön tekee.
Noiden palvelukeskusten henkilökunta pitäisi saada oikeuden eteen rikoksesta ihmisyyttä vastaa: Nyt heti eikä vuosien kuluttua.