Olisin halukas tietämään, onko joku tehnyt au pairina ollessaan jotakin muutakin työtä, esim. pubissa. Itseäni kiehtoo ajatus lisätöistä, joten kertokaa kokemuksistanne. Ja varsinkin ne, jotka ovat työskennelleet Englannissa, please... :)
Au pair- työn lisäksi
toinen työ...
5977
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Englannissa siis olen ja au pairina ollut melkein puol vuotta. Noin kaks kuukautta sitten aloitin lisatyon perheen ystavan pitamassa catering-palvelua muistuttavassa liikkeessa. Launtaisin vain olen toissa viidesta yhdeksaan tuntiin ja saan siita 20-35 puntaa kerralta, riippuen tyonmaarasta ja ajasta. Tyo lahinna tiskien tiskaamista ja ruokien pakkaamista laatikoihin. Olen myos ollut pari kertaa tarjoilijana haissa. Tata lisatyota teen siis vain lauantaisin, ja ihan omassa vapaassa valinnassa on menenko esim. ensi lauantaina, kohan ilmoitan ajoissa jos en ole tulossa, mutta melkein joka lauantai olen ollut, tanaankin siis olin ja 25 puntaa tuli kateen puhtaana kuudelta tunnilta. :)
Ihan kivasti saa lisatienistia ja hyvin jaksaa kun itse aupair tyo on suht helppoa ja tyomaara vain 25 tuntia per viikko.
Itse en tuohon ehtinyt, mutta kaveri oli Englannissa osa-aikaisena ravintolassa töissä au pair aikanaan. Työ löytyi ahkeran kiertämisen ja kyselemisen seurauksena, ja muistaakseni töitä oli viikolla iltaisin ja joskus päivisin. Palkasta en tarkemmin tiedä, mutta ainakin se etu tuosta extrarahan lisäksi oli, että sai kätevästi hommattua National Insurance numberin ja avattua pankkitilin, mitkä muuten saattaa auppareille olla hankalia.
Au pair-hommia ystäväni teki lähinnä aamulla ja lasten koulun jälkeen iltapäivästä, suht lyhyitä päiviä eli sen puolesta aikaa riitti.
Toinen tuttu työskentelee sit live out-aupparina viikolla ja kaupassa viikonloppuisin. Eli kyllä kai noita riittää ja töitähän on etenkin isommissa paikoissa tarjolla jos vain energia riittää etsimiseen!
£25 kuudelta tunnilta? tuo on muuten alle laillisen minimi-rajan taalla Englannissa.
Alkuperaiselle, Englannista kylla toita loytyy(isoista kaupungeista ainakin, maaseudusta tai pikkukaupungeista ei mulla ole tietoa...) joten jos sulla on tyoajat perheessa sen verran saannolliset etta voit toisen tyon ottaa, ja jaksat, niin varmasti onnistuu. Rohkeesti vaan pubeihin kyselemaan:)
moi! ma olen englannissa talla hetkella aupparina ja teen toita myos tuossa laheisessa pubissa joskus viikonloppuisin ( tosin aika harvoin, pari kertaa kuussa keskimaarin soittavat minua sinne.. ) .. Paikan sain kun vanhemmat tuntee pubin omistajat ja ku olin ollu taalla jonku 3 viikkoa niin ne vaan sitten kysy ettta haluaisinko tulla sinne auttelemaan kun olis tarvetta. Piti kyl kauan miettia kun olin niin vahan aikaa vasta ollut etta jannitti kovin, mutta onneksi menin sitten kumminkin. Olen saanut sita kautta paljon tuttuja ja muutenkin ollu ihan kivaa. Palkkaa tulee 5 puntaa tunnilta, mika mulle passaa vallan hyvin!
Miun vanhemmat kyseli etukäteen, haluaisinko saada hieman lisätienestiä siivoamalla muutaman tunnin viikossa heidän tuttaviensa taloja. Vastasin, etten oikein tiedä, kuinka jaksan, mutta jos luppoaikaa jää niin eihän lisätienesti ole koskaan haitaksi :) Siinä on vaan se mutta, että haluan ensisijaisesti tehdä aupair-työni kunnolla, sen jälkeen tulee oma jaksaminen, sitten voin vasta ajatella jotain muuta... Kiitos muuten topicista, oon miettiny ite paljon asiaa, pistäkää vaan lisää kokemuksia!