Ystävyyskö katovaista

juu, eli tarinani on tälläinen:
Olemme olleet siis minä ja bestikseni aina ihan kakarasta asti ihan tosi hyvissä väleissä ja tiesimme toisistamme kaiken.. tosin kaikissahan suhteissa on riitoja ja onhan meilläkin ollut omat murheemme ja riidanpoikasemme. Me olimme kuin "paita ja peppu" n.10 vuotta ja sitten kaikki muuttui. Ystäväni löysi itselleen poikaystävän, jolle hän on uhrannut ihan kaiken vapaa-aikansa ja joskus jopa kouluaikansa. onhan meillä ennekin ollut poikystäviä,jotka ovat menneet ja tulleet, mutta tämä tapaus onkin aivan erinlainen. tälle ystäväni uhraa ihan kaiken aikansa. Nykyään hän ei juurikaan vietä muuta vapaa-aikaa ilman poikaystäväänsä. vaikka itselläni ei ole nyt poikaystävää, jonka kanssa olla ja hengailla, niin olenko jotenkin törkeä ja töykeä, jos haluaisin viettää edes pari tuntia ns. parhaan ystäväni kanssa? Nykyään en tunne häntä juuri lainkaan, emmekä nää juuri koskaan enää toisiamme. Puhelinlinjatkin ovat aika hiljaiset välillämme, koska ystäväni on vain melkein aina jonkunlaisessa yhteydessä tai kanssakäymisessä kultansa kanssa.. ja tuntuu vain niin turhalta edes olla hänen kanssaan "jutustelutuokiolla" koska silloinkin hän vain laittaa viestiä tai muuta vastaavaa kullalleen. Jotenkin tuntuu paljon yksinäisemmältä, kun se tuki ja turva, paras ystini on hävinnyt juuri kokonaan maailmastani.. Onhan minulla tietenkin muitakin ystäviä, mutta tämä henkilö on tai pitäisikö sanoa oli minulle rakkaimpia henkilöitä maailmassa.. Tulevaisuudesta en tiedä, mitä tapahtuu, mutta arvata saattaa sen, että ajaudumme ihan kokonaan eroon toisistamme..siitä vähästäkin..vaikka olen yrittänyt järjestää meille ystävien kahden keskeistä aikaa, se ei ole koskaan onnistunut. minut on vain heitetty liian usein kylmästi sivuun uuden kullan tieltä..

Joillain on saattanut olla samantyyppisiä tapauksia ja jos haluutte, niin voisitte kertoo, kuinka pääsitte sen yli tai ratkaisitte pulman..
1297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ystävälle,voit sanoa että ymmärrät sen että hän priorisoi aikaansa eri lailla mutta olet tuntenut itsesi syrjäänheitetyksi ja sano että miehiä tulee ja menee ja ystävät jäävät...itsellä ollut pariin kertaan vastaava tilanne ystävän kanssa.Ekalla kerralla syynä oli liian symbioottinen suhde puolin ja toisin ja mies oli mustasukkainen ystävästäni.En jaksanut enää sitä että olin jatkuvasti paitsiossa ja unohdin vain vaikka kipeää teki.Vuosia myöhemmin tultiin pyytämään anteeksi,en kanna kaunaa mutta jokin särkyi lopullisesti,eli turhaa sekin,ystävyys ei jatku enää ja en aloittele uudestaan.ehkä otan liiankin vakavasti ihmissuhteeni,mutta olen ehdoton jossain asioissa.Tsemppiä ja toivottavasti ystäväsi herää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:'( kirjoitti:

juu, eli tarinani on tälläinen:
Olemme olleet siis minä ja bestikseni aina ihan kakarasta asti ihan tosi hyvissä väleissä ja tiesimme toisistamme kaiken.. tosin kaikissahan suhteissa on riitoja ja onhan meilläkin ollut omat murheemme ja riidanpoikasemme. Me olimme kuin "paita ja peppu" n.10 vuotta ja sitten kaikki muuttui. Ystäväni löysi itselleen poikaystävän, jolle hän on uhrannut ihan kaiken vapaa-aikansa ja joskus jopa kouluaikansa. onhan meillä ennekin ollut poikystäviä,jotka ovat menneet ja tulleet, mutta tämä tapaus onkin aivan erinlainen. tälle ystäväni uhraa ihan kaiken aikansa. Nykyään hän ei juurikaan vietä muuta vapaa-aikaa ilman poikaystäväänsä. vaikka itselläni ei ole nyt poikaystävää, jonka kanssa olla ja hengailla, niin olenko jotenkin törkeä ja töykeä, jos haluaisin viettää edes pari tuntia ns. parhaan ystäväni kanssa? Nykyään en tunne häntä juuri lainkaan, emmekä nää juuri koskaan enää toisiamme. Puhelinlinjatkin ovat aika hiljaiset välillämme, koska ystäväni on vain melkein aina jonkunlaisessa yhteydessä tai kanssakäymisessä kultansa kanssa.. ja tuntuu vain niin turhalta edes olla hänen kanssaan "jutustelutuokiolla" koska silloinkin hän vain laittaa viestiä tai muuta vastaavaa kullalleen. Jotenkin tuntuu paljon yksinäisemmältä, kun se tuki ja turva, paras ystini on hävinnyt juuri kokonaan maailmastani.. Onhan minulla tietenkin muitakin ystäviä, mutta tämä henkilö on tai pitäisikö sanoa oli minulle rakkaimpia henkilöitä maailmassa.. Tulevaisuudesta en tiedä, mitä tapahtuu, mutta arvata saattaa sen, että ajaudumme ihan kokonaan eroon toisistamme..siitä vähästäkin..vaikka olen yrittänyt järjestää meille ystävien kahden keskeistä aikaa, se ei ole koskaan onnistunut. minut on vain heitetty liian usein kylmästi sivuun uuden kullan tieltä..

Joillain on saattanut olla samantyyppisiä tapauksia ja jos haluutte, niin voisitte kertoo, kuinka pääsitte sen yli tai ratkaisitte pulman..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu