Ystävyyskö katovaista

juu, eli tarinani on tälläinen:
Olemme olleet siis minä ja bestikseni aina ihan kakarasta asti ihan tosi hyvissä väleissä ja tiesimme toisistamme kaiken.. tosin kaikissahan suhteissa on riitoja ja onhan meilläkin ollut omat murheemme ja riidanpoikasemme. Me olimme kuin "paita ja peppu" n.10 vuotta ja sitten kaikki muuttui. Ystäväni löysi itselleen poikaystävän, jolle hän on uhrannut ihan kaiken vapaa-aikansa ja joskus jopa kouluaikansa. onhan meillä ennekin ollut poikystäviä,jotka ovat menneet ja tulleet, mutta tämä tapaus onkin aivan erinlainen. tälle ystäväni uhraa ihan kaiken aikansa. Nykyään hän ei juurikaan vietä muuta vapaa-aikaa ilman poikaystäväänsä. vaikka itselläni ei ole nyt poikaystävää, jonka kanssa olla ja hengailla, niin olenko jotenkin törkeä ja töykeä, jos haluaisin viettää edes pari tuntia ns. parhaan ystäväni kanssa? Nykyään en tunne häntä juuri lainkaan, emmekä nää juuri koskaan enää toisiamme. Puhelinlinjatkin ovat aika hiljaiset välillämme, koska ystäväni on vain melkein aina jonkunlaisessa yhteydessä tai kanssakäymisessä kultansa kanssa.. ja tuntuu vain niin turhalta edes olla hänen kanssaan "jutustelutuokiolla" koska silloinkin hän vain laittaa viestiä tai muuta vastaavaa kullalleen. Jotenkin tuntuu paljon yksinäisemmältä, kun se tuki ja turva, paras ystini on hävinnyt juuri kokonaan maailmastani.. Onhan minulla tietenkin muitakin ystäviä, mutta tämä henkilö on tai pitäisikö sanoa oli minulle rakkaimpia henkilöitä maailmassa.. Tulevaisuudesta en tiedä, mitä tapahtuu, mutta arvata saattaa sen, että ajaudumme ihan kokonaan eroon toisistamme..siitä vähästäkin..vaikka olen yrittänyt järjestää meille ystävien kahden keskeistä aikaa, se ei ole koskaan onnistunut. minut on vain heitetty liian usein kylmästi sivuun uuden kullan tieltä..

Joillain on saattanut olla samantyyppisiä tapauksia ja jos haluutte, niin voisitte kertoo, kuinka pääsitte sen yli tai ratkaisitte pulman..