Olen kirjoittanut tänne pariinkin otteeseen. Tapailin erästä miestä ja kipinää oli molempiin suuntiin usean kuukauden ajan. Näin ainakin luulin, eikähän koko kaveripiirini ole voinut nähdä omiaan. Ennenkuin edes kerroin heille, että meillä on ollut säpinää, he kysyivät että mitä meillä on menossa.
Nyt mies sitten kertoi pari viikkoa sitten, että hänen mielestään olisi parempi jos me olisimme vain kavereita. Tahdon toki olla hänen kaverinsa, mutta se on vain niin pirun vaikeaa...En saa unta, en jaksa tehdä edes mitään sellaista mikä pitäisi tehdä ja tämä johtuu siitä, että en pääse unohtamaan hänen katseitaan koska näemme joka päivä. Hän käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut ja samalla jatkaa niitä erityisiä katseita, joita meidän välillämme sinkoili aiemminkin.
Olen niin rikki. Näen hänet lähes joka ikinen päivä, enkä voi sanoa hänelle miltä minusta tuntuu. En tahdo sanoa, koska lupasin, että pystyn olemaan kaveri kun hän sitä kysyi.
Tahtoisin vain hänen viereensä..

Vastaukset 8
Vanhimmat
Elämässä joskus saa ja joskus menettää.
Häviäjät menettävät kaiken, voittajat jatkaa matkaansa vaikka kuinka sattuu.
Voiko toista todella rakastaa yhtä paljon kuin maailmaa, mikäli hänen tunteensa ei ole saman arvoiset?
Välität tästä pojasta ja hänen ajattelemisensa tuottaa salakavalaa nautintoa.
Keskity johonkin muuhun. Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin se poika, joka ei sinusta niin syvästi välitä.
Et ehkä halua uskoa sitä, mutta sinun on parempi olla ilman häntä.
Ettei hällä vain olisi perhe ja lapsia/lapsi.
Elä ja nauti elämästä..se oikea tulee kyllä.
Hänellä ei ole perhettä tai lapsia ja tämä tieto on 99,9% varma.
Hän myöskin tuntuu juuri siltä oikealta ja hänen ristiriitainen käytöksensä tuntuu tässä pahimmalta. Tai oikeastaan se, että hänen sanansa puhuvat eri kieltä kuin hänen tekonsa..
Vuoden päästä jo varmasti on helpottanut.
Kokeilepa olla välinpitämätön. Aina kun näette, räplää kännykkääsi, ole poissaoleva ja säteile. Laita itsesi viimeisen päälle, ja ole kuin mitään ei olisi tapahtunut. Niele kyyneleesi ja itke yksin kotona. Itse sain mieheni ko. taktiikalla.
teillä myös tällainen tilanne, että hän ensin antoi ymmärtää, mutta sitten vetikin maton alta.
Olen kyllä ollut ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja itkenyt vain kotona ja olen huomannut, että hän katselee minua edelleen sillä omalla hellyyttävällä tavallaan. Vaan ei se helppoa ole.
Toivon, että tästä vielä joskus tulee jotain, mutta hänen pitää olla aloitteentekijä jos tahtoo jotain.
...mulla vähän sama tilanne. Rakastuin salamana...liian paljon, liian nopeasti. Mieskin antoi ymmärtää, että olen hänen enkelinsä...Pian paljastui, että hänellä on tyttöystävä toisessa maassa...(hän siis itsekin jenkki)Valehteleminen tai totuuden kertomatta jättäminen sattuu. Vaikka juttu olikin tosi alussa, olisi voinut kertoa, että on varattu. Sydämeen sattuu pirusti.
toimiiko tollanen? haluan kihlattunu takaisin hinnalla millä hyväänsä! voi tosin olla hiukka vaikeeta koska "paras, hyvä ja luotettava" kaverini sai hänet puolelleen! eli he pettavät minua!!! olisin valmis jopa antamaan miehelle antaaksi, mutta kaveri onkin jo sitten ihan toinen juttu. mitä tilanteessa voisi tehdä??