Pakko myöntää, että monesta syystä tulee istuttua tässä ruudun ääressä lukemassa terveyteen liittyviä kysymyksiä.Olen tuumannut, että minulla taitaa olla kymmenkunta ihan todeksi kokemaani vaivaa, jotka sekä pelottavat että haittaavat muutenkin elämää. Terveystarkastukset kuitenkin tuottavat terveen tai melkein terveen diagnoosin.
Syy miksi kirjoitan on se, että
1. Aika outojakin juttuja löytyy muidenkin kokemana (esim näkökentän lumisademainen väreily, paniikkikohtauksen jälkeinen pissatus...)
2. Olen elänyt kuusiin kymmeniin ikävuosiin enkä koskaan aikaisemmin ole kokenut mitään tällaisia oireita. Kuitenkin aika nuoretkin näköjään "kuuluvat joukkoon".Välillä jo masennunkin symptomeiden loputtomaan monimuotoisuuteen, olen kai kohta valmis kirstuun.
Johtopäätösyrityksiä edellisestä:
A. Itsetarkkailu ohjaa meidät oireiden viidakkoon.
B.Ajassamme on jotain, joka iskee herkkiin yksilöihin. Jotkut lyövät vastaantulijaa, me oirehdimme itseksemme.Mutta sairastutammeko tietämättämme toisiamme, tuotammeko nettisairauksia?
Nettisairauksia
No name
1
149
Vastaukset
- väreily
Millaista se sinulla tarkalleen on? Onko sitä koko ajan? Olen 21-vuotias ja minulla on sitä myös, koko ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265334Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313842No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371972Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241694- 241693
- 411630
- 501608
- 291443
- 141362