lääkärini määräsi minulle 15mg remeronia uniongelmiin.sairastan anoreksiaa ja mietinkin uskallanko syödä lääkkeitä, kun olen kuullut niden lihottavan ja nostavan ruokahalua? siis sinänsähän se olisi hyvä asia, mutta nyt joudun elämään ainaisen pelon vallassa, enkä uskalla syödä sitäkään vähää mitä ennen.
remeron ja anoreksia
7
657
Vastaukset
Joo, oot oikeassa.
Remet nosytaa painoa vaikka ei söiskään juuri mitään.
Mulla nosti 13kg/3kk.
Muutama kilo vois tehä sulle ihan hyvää jos on noita anoreksia ongelmia.
Vointia.- fze
Nostaa, kellä nostaa. Ei kaikki liho. Osa selitys lihomiseen voi olla esimerkiksi antikolinergisten masennuslääkkeiden suuta kuivattava vaikutus, jolloin energiapitoisia janojuomia ja suunkostukkeita tulee välttää. Mielialallekin tekisi lisäksi hyvää, jos tehostaisi vaikka arkiliikuntaa heti, kun jaksaminen antaa myöten.
- Enkelin äiti
Hänelle määrättiin niitä masennukseen/syömishäiriöön.Niillä Hän myös nukkui pois,ikuisesti...
- kuitenkaan
johtua lääkkeestä, vaan sairaudesta, johon sitä käytettiin? Aina, kun aloitetaan masennuslääkitys, vointia tulisi seurata, sillä alkuvaiheessa masennuslääke voi pahentaa oireita.
Olen pahoillani puolestasi. Mitään sen kauheampaa kuin oman lapsen menetys en voi kuvitella äitinä. Voimia sinulle!
- on hyvin yksilöllistä
ja toivottavasti se parantaa myös mielialaasi ja anoreksiaasi, jolloin se on sinulle hyvä lääke.
- popsinut
vastaavaa annosta remeronia iltaisin maaliskuusta lähtien. Tavallasi olen myös syömishäiriöinen (bulimia anorektisin piirtein), joten olin aivan kauhuissani remeronin mahdollisista painonnousuun johtavista sivuvaikutuksista. Kiloakaan en kuitenkaan ole lihonut, ja remeronin ansiosta olen viimein päässyt eroon ikuisesta valvomisesta ja kaiken sortin univaikeuksista.
Eli: kaikki eivät liho. Ehkä kannattaisi kokeilla, sillä uni on kuitenkin hyvinvoinnin ja jaksamisen sekä parantumiskamppailun etenemisen kannalta äärimmäisen tärkeää.
Voimia! - ateisti20
aiheuttaa jonkin verran painon nousua. Osa tästä painon noususta johtuu kuitenkin siitä, että Remeron lisää nesteen kertymistä elimistöön. Lääkityksen lopettamisen jälkeen muutama kilo häviääkin yleensä melko nopeasti. Itselleni tuli aikoinaan noin 10 kiloa lisää painoa vuoden kestäneen Remeron-hoidon aikana, mutta tuo 10 kiloa myös katosi seuraavan puolen vuoden aikana. Muistan myös, että ainakin ensimmäisen hoitoviikon aikana ruokahaluni oli aivan hillitön ja söin vähintään kaksi kertaa niin paljon kuin tavallisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874128Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella263000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10909
- 133901
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760