Mediassa uutisoitiin menneellä viikolla, että tänä vuonna on ollut avoimia työpaikkoja yli 30 000. Määrä tuntuu äkkiseltään ajatellen runsaalta, mutta kun tiedetään, että
1) Koulutusikäluokasta valmistuu vuosittain n. 60 000 uutta aloittelevaa "ammattilaista"
2) Meillä on pohjalla Työministeriön suurtyöttömyys, 280 000 jotain 50 000 uudelleenkoulutettavaa
3) Kahta poistuvaa "suurten ikäluokkien" työpaikkaa korvataan vain yhdellä
4) Virolaisia ja puolalaisia tulvii maahan lisää ja lisää
Niin kovan luokan kysymys kuuluu, kuinka te matemaatikot saatte näistä luvuista aikaan TYÖVOIMAPULAN, edes teoreettisesti.
Minusta puhe työvoimapulasta on KOVAN LUOKAN KUSETUSTA, jolle ei löydy edes laskennallista pohjaa, saatikka, että huomioimme myös kohdan
5) Irtisanomistahti tällä hetkellä lähentelee lamavuosien luokkaa.
Nyt, työvoimapulamatemaatikot, perusteluja!
Miten TYÖVOIMAPULA teoreetisesti
28
1613
Vastaukset
- =))
kunnon vastausta ainakaan valtiovallan taholta, vaikka kysyisit Arkadianmäen omilta sivuilta.??
Kyllä sulle vastaa nämä omatekoiset "yrittäjät" mitkä tarvii melkein ilmaista työvoimaa.
Minä olen niin sa.tanan kallis hukkaerä bossille, että ei sen kannata pitää minua duunissa.
Kiinalainen kivimies tulee "halvemmaksi", jos ei kärähdä................. - Työpulamatemaatikko
Parahin Syntyisi!
Olet aivan oikeilla jäljillä, mutta sinun olisi pitänyt ottaa huomioon kokonaistilanne.
Työttömiä työnhakijoita on suunnilleen tuo mainitsemasi määrä. Aitoa ja toimeentuloa tuottavaa työtä vailla ovat kuitenkin lisäksi työmarkkinatoimenpiteissä (joskus pelkällä työmarkkinatuella ja kulukorvauksella) olevat vajaat 100 000, sekä eri konstein tilastoista siivotut henkilöt.
Heidän lisäkseen työpaikoista kilpailevat myös osa-aikaiset, pätkätyölliset yms. osastojen henkilöt - yhteensä ns. tyypillisiä työpaikkoja vailla lienee noin 500 000 henkilöä.
Mainitsemasi työpaikkojenkin määrä pitänee osapuilleen kutinsa. Mutta jätit huomioimatta, että suuri osa niistä on jälleen näitä osa-aikaisia, "harjoittelu"-, provisiopohjaisia tai muuten epätyypillisiä. Kokonaistotuudeksi saadaan, että puolisen miljoonaa ihmistä yrittää päästä noin 20 000 aitoon duuniin - kilpaillen heidän kanssa, jotka ovat nyt töissä, mutta haluavat vaihtaa.
Me työpulamatemaatikot olemmekin ratkaisseet asian esittelemällä teesejä:
-Kyllä jokainen töitä löytää, jos vain itse haluaa.
-Työttömät ovat laiskimuksia.
-On havaittavissa selvää työhaluttomuutta.
-Työttömiä on pakkoaktivoitava.
-Vallitsee hirvittävä työvoimapula, ja maa kaatuu siihen justiinsa.
Tästä seuraa loogisesti, että
-Palkkoja ja etuja on laskettava.
-Yhteiskuntasektoria täytyy ajaa alas.
Muuten maa kaatuu justiinsa. Viidessätoista vuodessa BKT on kasvanut vain 50%, teollisuustuotanto on ainoastaan kaksinkertaistunut, vienti kolminkertaistunut ja yritysvoitot kuusinkertaistuneet.
Tällainen peli ei voi jatkua. Meidän on nyt kaikkien ponnisteltava, jotta yritysvoitot saadaan seitsen- tai kahdeksankertaistettua. Ymmärrät varmaan, että porukan poispotkiminen ja heidän korvaamisensa automatiikalla on tähän hyvä keino.- =))
Mutta edelleen suomalainen työmies on ongelma!!!
Ja pelihän jatkuu.... - Kuulolla oolut
Suomessa ei ole, eikä tule ainakaan 100 vuoteen mitään työvoimpulaa. Herrat höpisevät kuin ruohoruunan takapuoli.
Jopa Espoon piispakin huokaili itsenäisyypäivän saarnassaan kuinka Suomen pitäisi valmistautua vastaanottamaan muualta tulevia maahanmuuttajia työvoimpulaa helpottamaan.
Kaikkea sitä kirkon pöntöstä julistetaan. Pikenmminkin pitäisi kantaa huolta siitä miten ne pätkä-yhdistelmätuki-soviteltupäivärahatyöläiset-sekä muunlaiset harjoittelutyöläiset jaksavat ja tulevata toimeen alipalkattuina ja vajaita työpäiviä tekevinä.
Kylläpä piispat pisteet karisivat sen siliän tien. Mikäpä sitä on paasata korkeassa virassa ja korkealla palkalla mitä vain soopaa. - Näin asia on
... paitsi, että en usko kenenkään olevan vielä tyytyväinen kahdeksankertaistettuihinkaan yritysvoittoihin, toki se olisi hyvä alku mutta ei riittäävä. Ei ne ole koskaan tyytyväisiä. Näin se on.
- ...
Kuulolla oolut kirjoitti:
Suomessa ei ole, eikä tule ainakaan 100 vuoteen mitään työvoimpulaa. Herrat höpisevät kuin ruohoruunan takapuoli.
Jopa Espoon piispakin huokaili itsenäisyypäivän saarnassaan kuinka Suomen pitäisi valmistautua vastaanottamaan muualta tulevia maahanmuuttajia työvoimpulaa helpottamaan.
Kaikkea sitä kirkon pöntöstä julistetaan. Pikenmminkin pitäisi kantaa huolta siitä miten ne pätkä-yhdistelmätuki-soviteltupäivärahatyöläiset-sekä muunlaiset harjoittelutyöläiset jaksavat ja tulevata toimeen alipalkattuina ja vajaita työpäiviä tekevinä.
Kylläpä piispat pisteet karisivat sen siliän tien. Mikäpä sitä on paasata korkeassa virassa ja korkealla palkalla mitä vain soopaa. - kuuluukin:
Miksi työreformittaja on vaatimassa väkeä sisään lisää?
Maatiloillekko marjanpoimintapalkalla? No sen ymmärrän.
Mutta:
Onko PALKKOJEN POLKEMINEN se avainsyy?
Entä VASEMMISTOLAISET POLIITIKOT? He ovat kaipailemassa väkeä lisää myös. Miksi?.
Miksi meidän äänestämät KANSANEDUSTAJAT polkevat meidän, työläisten etuja?
Tämä viimemainittu on mielestäni se raskaansarjan kysymys !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - pulaa
Kuulolla oolut kirjoitti:
Suomessa ei ole, eikä tule ainakaan 100 vuoteen mitään työvoimpulaa. Herrat höpisevät kuin ruohoruunan takapuoli.
Jopa Espoon piispakin huokaili itsenäisyypäivän saarnassaan kuinka Suomen pitäisi valmistautua vastaanottamaan muualta tulevia maahanmuuttajia työvoimpulaa helpottamaan.
Kaikkea sitä kirkon pöntöstä julistetaan. Pikenmminkin pitäisi kantaa huolta siitä miten ne pätkä-yhdistelmätuki-soviteltupäivärahatyöläiset-sekä muunlaiset harjoittelutyöläiset jaksavat ja tulevata toimeen alipalkattuina ja vajaita työpäiviä tekevinä.
Kylläpä piispat pisteet karisivat sen siliän tien. Mikäpä sitä on paasata korkeassa virassa ja korkealla palkalla mitä vain soopaa.Kaikenlaisia muu maksaja kuin työnantaja duuneja löytyy kyllä, mutta halua /tahtoa maksaa oikeeta liksaa on EUsuomessa vähissä.Kuka vitussa haluaa
tehä kellekkään ilmatteeks hommia?Onko se muka velvollisuus kenellekkään?Jenkeissä on köyhyyskin kielletty, kohta sUOMESSAKIN.Linnakundillakin asiat paremmin kuin näillä ns. työllistetyillä taviksilla.
Nimimerkillä sivusta seurannut tätä paskaa. - Rudolf
kuuluukin: kirjoitti:
Miksi työreformittaja on vaatimassa väkeä sisään lisää?
Maatiloillekko marjanpoimintapalkalla? No sen ymmärrän.
Mutta:
Onko PALKKOJEN POLKEMINEN se avainsyy?
Entä VASEMMISTOLAISET POLIITIKOT? He ovat kaipailemassa väkeä lisää myös. Miksi?.
Miksi meidän äänestämät KANSANEDUSTAJAT polkevat meidän, työläisten etuja?
Tämä viimemainittu on mielestäni se raskaansarjan kysymys !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Että niillä paikoilla saa tietoa vähän enemmän kuin mitä liiton edustajat seulovat ?
Olisikohan niin, että vastuu kasvattaa?
- Täsmälleen samaa mieltä
Niin kauan kun sossut on Suomessa vallassa, niin ei tarvitse pelätä työvoimapulaa. Ainakaan sellaista, että työttömyys olisi matalalla tasolla - varmasti muuten on pulaa ammattimaisesta työvoimasta
- Käytäntö
Työvoimasta ei ole eikä tule olemaan pulaa!
TYÖNTEKIJÖISTÄ joillakin aloilla ja ammattiryhmissä on jo nyt pulaa!- nyt auta.
Niinistöläistyylinen termisaivartelu ei tietenkään ole mikään raktkaisu asiaan. Olet siis varsin pihalla.
Tuosta 60 000 vuosittaisesta joukosta riittää väkeä joka alalle. Ja sitä paitsi koulutusta voidaan 5 vuoden periodeilla suunnata.
Kuten esim. lääkäreitä: Tuhoaho vähensi 500:aan, nyt koulutuspaikat nostettiin 600:aan.
Ja pula jatkuu. Tästä Lääkärit nauttivat. Eikö totta.
- aloilla
työvoimapulaa oikeasti jo onkin, metallissa ainakin mutta onko se mikään ihme, kun
- edellisestä työpaikasta tuotannollisista ja taloudellisista syistä kenkää saanutta ei palkata; syynä ikä ja se, että työttömänä on jo veltostunut
- kuka nyt haluaisi ammatillista koulutusta alalta jossa laajat irtisanomiset toistuvat säännöllisesti
- työsäännöt on metallissa syvältä, myöhästy minuutti ja saat kirjallisen varoituksen, myöhästy toisenkerran ja saat kenkää
- jo olemassa oleva työvoimakin koetaan rasitteeksi; työnantaja kehoittaa työntekijää miettimään tarkkaan, että onko oikealla alalla kun työperäiset sairaudet vaivaa ja aiheuttaa sairaslomia, hajuvesipelle siis epäilee työntekijää heikoksi kun paskaduuni rikkoo loppujenlopuksi selän
- jne
Mutta saatana syyttäköön siis itteään työvoimapulasta.- Rudolf
Työvoimapulaa.
Pulaa on:
-ammatitaitoisista henkilöistä monella alalla.
-yrittäjistä, jotka voisivat työllistää. Pitäisi tehdä jotain että saisimme lisää työllistäviä yrittäjiä, eikö?
-koulutukseen halukkaista työttömistä.Pitäisi tehdä jotain.
-alaa vaihtavista työttömistä.Pitäisi tehdä jotain.
-muuttohalukkaista työttömistä.Pitäisi tehdä jotain.
Toiset juokseva työn perässä ympäri maailmaa, toiset eivät lähde peräkammaristaan minnekään. - Rudolfhan
Rudolf kirjoitti:
Työvoimapulaa.
Pulaa on:
-ammatitaitoisista henkilöistä monella alalla.
-yrittäjistä, jotka voisivat työllistää. Pitäisi tehdä jotain että saisimme lisää työllistäviä yrittäjiä, eikö?
-koulutukseen halukkaista työttömistä.Pitäisi tehdä jotain.
-alaa vaihtavista työttömistä.Pitäisi tehdä jotain.
-muuttohalukkaista työttömistä.Pitäisi tehdä jotain.
Toiset juokseva työn perässä ympäri maailmaa, toiset eivät lähde peräkammaristaan minnekään.on mainio tapaus; toivottavasti tämä on Saulin nimimerkki ja toivotaan, että Sauli voittaa vaalit!
Ajatuksenasi varmastikin on, että YRITTÄJILTÄ pitää poistaa YRITTÄMISEN RISKI!!! Mainiota, näin saadaan lisää yrittäjiä joiden perimmäinen tarkoitus on TYÖLLISTÄÄ!!! Tästä heebosta pitää tehdä SUOMEN KUNINGAS!!! aaa-OOO-aaa
Ja Raumalaiset työttömät metallimiehet: Myykää kämppänne ja tulkaa osa-aikaisiksi siivoojiksi helsinkiin ja espooseen, pulaa tekijöistä on! Ei sillä palkalla elä mutta kun myytte talonne niin saatte varmaan sillä maksettu pääkaupungin vuokria muutaman kuukauden!!! - Rudolf
Rudolfhan kirjoitti:
on mainio tapaus; toivottavasti tämä on Saulin nimimerkki ja toivotaan, että Sauli voittaa vaalit!
Ajatuksenasi varmastikin on, että YRITTÄJILTÄ pitää poistaa YRITTÄMISEN RISKI!!! Mainiota, näin saadaan lisää yrittäjiä joiden perimmäinen tarkoitus on TYÖLLISTÄÄ!!! Tästä heebosta pitää tehdä SUOMEN KUNINGAS!!! aaa-OOO-aaa
Ja Raumalaiset työttömät metallimiehet: Myykää kämppänne ja tulkaa osa-aikaisiksi siivoojiksi helsinkiin ja espooseen, pulaa tekijöistä on! Ei sillä palkalla elä mutta kun myytte talonne niin saatte varmaan sillä maksettu pääkaupungin vuokria muutaman kuukauden!!!Kuka muu kuin yrittäjä voi työllistää lisää?
Kunnat ja valtio vähentävät.
Ihan oikeesti, kerro nyt. - Lenin & Marx
Rudolf kirjoitti:
Työvoimapulaa.
Pulaa on:
-ammatitaitoisista henkilöistä monella alalla.
-yrittäjistä, jotka voisivat työllistää. Pitäisi tehdä jotain että saisimme lisää työllistäviä yrittäjiä, eikö?
-koulutukseen halukkaista työttömistä.Pitäisi tehdä jotain.
-alaa vaihtavista työttömistä.Pitäisi tehdä jotain.
-muuttohalukkaista työttömistä.Pitäisi tehdä jotain.
Toiset juokseva työn perässä ympäri maailmaa, toiset eivät lähde peräkammaristaan minnekään.Mikäli kunnolliset työolot ja maksetaan hyvin niin löytyy kummasti työntekijöitä.
Työnhakijatkin alkavat kilvan hakeutua hyvän alan koulutukseen.
Kusetus alepalkka ym. riisto ei mainosta mitään työalaa.
Näkyy käytännössä vaan kilometritehtaan jono pitenevän.
Toivottavasti tulisi oikein huutava työvoimapula niin että korjattaisiin olosuhteita ja palkkaa. - Aikuisten oikeesti
Rudolfhan kirjoitti:
on mainio tapaus; toivottavasti tämä on Saulin nimimerkki ja toivotaan, että Sauli voittaa vaalit!
Ajatuksenasi varmastikin on, että YRITTÄJILTÄ pitää poistaa YRITTÄMISEN RISKI!!! Mainiota, näin saadaan lisää yrittäjiä joiden perimmäinen tarkoitus on TYÖLLISTÄÄ!!! Tästä heebosta pitää tehdä SUOMEN KUNINGAS!!! aaa-OOO-aaa
Ja Raumalaiset työttömät metallimiehet: Myykää kämppänne ja tulkaa osa-aikaisiksi siivoojiksi helsinkiin ja espooseen, pulaa tekijöistä on! Ei sillä palkalla elä mutta kun myytte talonne niin saatte varmaan sillä maksettu pääkaupungin vuokria muutaman kuukauden!!!vastaus tuohon Rudolfin työllistämiskysymykseen?
Meillä on työnantajapula niillä aloilla joissa on työttömyyttä, eikö? - tiedonhaluinen?
Lenin & Marx kirjoitti:
Mikäli kunnolliset työolot ja maksetaan hyvin niin löytyy kummasti työntekijöitä.
Työnhakijatkin alkavat kilvan hakeutua hyvän alan koulutukseen.
Kusetus alepalkka ym. riisto ei mainosta mitään työalaa.
Näkyy käytännössä vaan kilometritehtaan jono pitenevän.
Toivottavasti tulisi oikein huutava työvoimapula niin että korjattaisiin olosuhteita ja palkkaa.Mikä on se alepalkan raja ?
- vaihtoehtoja
Aikuisten oikeesti kirjoitti:
vastaus tuohon Rudolfin työllistämiskysymykseen?
Meillä on työnantajapula niillä aloilla joissa on työttömyyttä, eikö?Haluaisin myös lukea vastauksen
- Rudolfhan
Rudolf kirjoitti:
Kuka muu kuin yrittäjä voi työllistää lisää?
Kunnat ja valtio vähentävät.
Ihan oikeesti, kerro nyt.muut kuin yrittäjät voivat työllistää ei ole kovin helppo vastata kun nyt sitten tämä "yrittäjät" on melko laaja käsite.
Koko kysymys hipoo kaiken typeryyden rajoja; ei oikein jaksa vastata.
Eikä yrittäjän tarkoitus ole työllistää vaan tehdä rahaa ja joka muuta väittää niin haistakoon piiitkän paskan.
Ja aikaa on mennyt tässä viimeaikoina muuhunkin kuin nörtteilyyn, mulla kun kuitenkin on elämä...
Ovatko suuret yritykset rinnastettavissa työnantajina yrittäjiin? TAi onko esim. SAK palkatessaan lakimiehen yrittäjä?
Onko Rudolf yrittäjä jolla ei ole varaa maksaa niin paljoa liksaa että kukaan suostuisi tulla perseeseen pantavaksi ja päälle syljettäväksi?
Kunnat ja valtiot vähentää, joo, kun verovaroin pystytettyjä toimintoja ulkoistetaan kun suuntahan pitäisi olla tasan toinen sillä yrittäjillä ei ole riskinsietoa ja infra pitäisi luoda ilman yrittäjiltä perittäviä veroja sellaiseksi että löytyisi vain hyvinkoulutettua ilmaista työvoima...
Äh, täällä on ihan saatanan turha jauhaa paskaa kaikenmaailmaan jyväjemmareiden ja kampaamoyrittäjien kanssa, ei täällä oikea pääoma todellakaan vietä aikaa, korkeintaan joku STK:n kesäreiska työajalla kun on toimeksianon saanut... vetäkää mielummin vaikka käteen.
Miellyttikö vastaus? Motivaatio tosin ei just nyt oikeen ole korkealla näihin juttuihin. - Rudolf
Rudolfhan kirjoitti:
muut kuin yrittäjät voivat työllistää ei ole kovin helppo vastata kun nyt sitten tämä "yrittäjät" on melko laaja käsite.
Koko kysymys hipoo kaiken typeryyden rajoja; ei oikein jaksa vastata.
Eikä yrittäjän tarkoitus ole työllistää vaan tehdä rahaa ja joka muuta väittää niin haistakoon piiitkän paskan.
Ja aikaa on mennyt tässä viimeaikoina muuhunkin kuin nörtteilyyn, mulla kun kuitenkin on elämä...
Ovatko suuret yritykset rinnastettavissa työnantajina yrittäjiin? TAi onko esim. SAK palkatessaan lakimiehen yrittäjä?
Onko Rudolf yrittäjä jolla ei ole varaa maksaa niin paljoa liksaa että kukaan suostuisi tulla perseeseen pantavaksi ja päälle syljettäväksi?
Kunnat ja valtiot vähentää, joo, kun verovaroin pystytettyjä toimintoja ulkoistetaan kun suuntahan pitäisi olla tasan toinen sillä yrittäjillä ei ole riskinsietoa ja infra pitäisi luoda ilman yrittäjiltä perittäviä veroja sellaiseksi että löytyisi vain hyvinkoulutettua ilmaista työvoima...
Äh, täällä on ihan saatanan turha jauhaa paskaa kaikenmaailmaan jyväjemmareiden ja kampaamoyrittäjien kanssa, ei täällä oikea pääoma todellakaan vietä aikaa, korkeintaan joku STK:n kesäreiska työajalla kun on toimeksianon saanut... vetäkää mielummin vaikka käteen.
Miellyttikö vastaus? Motivaatio tosin ei just nyt oikeen ole korkealla näihin juttuihin.Niinpä.
Yrittäjät on laaja käsite.
Yhtä laaja kuin yritykset.
Siihen taas ei ole ollenkaan vaikea vastata kuka työllistää.
Olet ihan oikeassa. Yrityksen tehtävänä on tehdä rahaa omistajille. Kukaan ei muuta väitäkään.
Yrityksen luomiseen ja kehittämiseen taas tarvitaan älyä, pääomaa ja työvoimaa.
Menestyvässä yrityksessä nämä kaikki lisääntyvät !
Muuta kukaan muu ei työllistä lisää kuin yrittäjät ja yritykset . Muut vähentävät.
Miksi kunnat ja valtio vähentävät?
Kaksi tärkeintä syytä.
Organisaatiot ovat paisuneet liian suuriksi. Ei ole varaa pitää niin montaa ihmistä verovaroin töissä saati sitten lisätä porukkaa. Verojen keruuta ei voi lisätä. Se tappaisi lopunkin yrittämisen ja työpaikat.
Toinen syy on tehokkuus. Julkinen valta ei pysty yhtä tehokkaaseen toimintaan kuin yksityinen yritys.
Miksi?
Siihen taas on useampi syy.
Eräs on se, että kunnan ja valtion työpaikat koetaan ikuisiksi.
Ei tarvitse olla niin hyvä tai tehokas, työpaikka kuitenkin säilyy. Ei ole merkitystä sillä, millä kustannuksilla toimin.
Yrityksissä organisaatio on jatkuvan tarkkailun alla. Jos se ei ole tehokas, koko yritystä ei kohta ole.
Talouselämän lait ovat kovat.
Aina pitää tuottaa enemmän kuin kuluttaa.
Kunnat taas ovat velkaantuneet ja toimivat tehottomasti, samoin kuin valtiovaltakin.
Koska kotitalouksissa pätee samat talouselämän lait, niitä pitäisi opetta jo peruskoulussa.
Monilta turhilta luuloilta vältyttäisiin.
Tuo kateus vain on niin mahtava voima, että se vie kalan kupistakin. Tärkeintä on, ettei yrittäjä saa mitään "ylimääräistä" osaamisestaan ja riskistään. Ja minulle vähintään sama ! - Rudolfhan
Rudolf kirjoitti:
Niinpä.
Yrittäjät on laaja käsite.
Yhtä laaja kuin yritykset.
Siihen taas ei ole ollenkaan vaikea vastata kuka työllistää.
Olet ihan oikeassa. Yrityksen tehtävänä on tehdä rahaa omistajille. Kukaan ei muuta väitäkään.
Yrityksen luomiseen ja kehittämiseen taas tarvitaan älyä, pääomaa ja työvoimaa.
Menestyvässä yrityksessä nämä kaikki lisääntyvät !
Muuta kukaan muu ei työllistä lisää kuin yrittäjät ja yritykset . Muut vähentävät.
Miksi kunnat ja valtio vähentävät?
Kaksi tärkeintä syytä.
Organisaatiot ovat paisuneet liian suuriksi. Ei ole varaa pitää niin montaa ihmistä verovaroin töissä saati sitten lisätä porukkaa. Verojen keruuta ei voi lisätä. Se tappaisi lopunkin yrittämisen ja työpaikat.
Toinen syy on tehokkuus. Julkinen valta ei pysty yhtä tehokkaaseen toimintaan kuin yksityinen yritys.
Miksi?
Siihen taas on useampi syy.
Eräs on se, että kunnan ja valtion työpaikat koetaan ikuisiksi.
Ei tarvitse olla niin hyvä tai tehokas, työpaikka kuitenkin säilyy. Ei ole merkitystä sillä, millä kustannuksilla toimin.
Yrityksissä organisaatio on jatkuvan tarkkailun alla. Jos se ei ole tehokas, koko yritystä ei kohta ole.
Talouselämän lait ovat kovat.
Aina pitää tuottaa enemmän kuin kuluttaa.
Kunnat taas ovat velkaantuneet ja toimivat tehottomasti, samoin kuin valtiovaltakin.
Koska kotitalouksissa pätee samat talouselämän lait, niitä pitäisi opetta jo peruskoulussa.
Monilta turhilta luuloilta vältyttäisiin.
Tuo kateus vain on niin mahtava voima, että se vie kalan kupistakin. Tärkeintä on, ettei yrittäjä saa mitään "ylimääräistä" osaamisestaan ja riskistään. Ja minulle vähintään sama !Heittämäsi irralliset väittämät hukkaavat ajatuksen mikä sinulla ehkä on jossain määrin kehittymässä, tässä muutama kommentti:
>älyä, pääomaa ja työvoimaa. Menestyvässä yrityksessä nämä kaikki lisääntyvät !
Mihin tutkimukseen tämä perustuu? Äly lisääntyy? Pääoma lisääntyy ja kasaantuu, mutta ei se kaikki ole yrityksen käytössä, vain osa siitä. Suuri(n) osa menee omistajan/omistajien muihin tarpeisiin.
Kokemusperäistä tietoa.
>Organisaatiot ovat paisuneet liian suuriksi.
Miksi? Voisiko olla niin, että korkeakoulut ja yliopistot työntävät virkamiehiä jotka eivät suoranaisesti tuota mitään muuta kuin esim. organisaation toimintajärjestelmäohjeita tai powerpointteja. Näitä ei kukaan osta mutta duunarin laskutuskelpoisella työllä nämä maksetaan; mutta kun jokaista duunaria kohti on neljä - viisi virkamiestä niin vaikeaksi menee.
Ymmärätkö mitä tarkoitan?
Ja:
>Toinen syy on tehokkuus. Julkinen valta ei pysty yhtä tehokkaaseen toimintaan kuin yksityinen yritys.
Syyksi epäilit sitä että työpaikat koetaan ikuisiksi. Liian helppoa, ei voi olla juurisyy.
Voisiko syynä olla ala-arvoinen johtamisen taso?
Voisiko olla niin, että palkkiovirat mahdollistavat sen, että korkeimpaan johatamisportaaseen valikoituukin maakuntien supliikkmiehiä ja oman edun tavoittelijoita eikä välttämättä johtamisen tai johtamansa organisaation erityisasiantuntijoita? Mitä? Ja paisuttavat organisaatioita palkkaamalla kaveridensa hyvin koulutetut kakarat tekmään joutavia tutkikmuksia? Häh?
Duunarin työvauhti on työnjohdollisilla keinoilla helposti saatavissa vaikka urakkavauhtiin, TES kattaa tämänkin. Valinta kysymys.
Hmm, tuo kateus sitten. Väittäisin, että eräs luonnetyyppi saa kiksit siitä, että heitä kadehditaan ja pyrkivät siksi sitä ruokkimaan; uskovat olevansa niin vitun yli-ihmisiä että.
Ja kuitenkin uskon, että kateus ei ole suomalaisille ominaista joten em. ihmiset kohottavat egoaan väittämäällä että on surkeeta kun kaikki heitä kadehtii. Joo-o.
Oikeudenmukaisuuskäsitys kyllä on ominaista suomalaiselle, sehän on eri asia kuin kateus, vai mitä? - Rudolf
Rudolfhan kirjoitti:
Heittämäsi irralliset väittämät hukkaavat ajatuksen mikä sinulla ehkä on jossain määrin kehittymässä, tässä muutama kommentti:
>älyä, pääomaa ja työvoimaa. Menestyvässä yrityksessä nämä kaikki lisääntyvät !
Mihin tutkimukseen tämä perustuu? Äly lisääntyy? Pääoma lisääntyy ja kasaantuu, mutta ei se kaikki ole yrityksen käytössä, vain osa siitä. Suuri(n) osa menee omistajan/omistajien muihin tarpeisiin.
Kokemusperäistä tietoa.
>Organisaatiot ovat paisuneet liian suuriksi.
Miksi? Voisiko olla niin, että korkeakoulut ja yliopistot työntävät virkamiehiä jotka eivät suoranaisesti tuota mitään muuta kuin esim. organisaation toimintajärjestelmäohjeita tai powerpointteja. Näitä ei kukaan osta mutta duunarin laskutuskelpoisella työllä nämä maksetaan; mutta kun jokaista duunaria kohti on neljä - viisi virkamiestä niin vaikeaksi menee.
Ymmärätkö mitä tarkoitan?
Ja:
>Toinen syy on tehokkuus. Julkinen valta ei pysty yhtä tehokkaaseen toimintaan kuin yksityinen yritys.
Syyksi epäilit sitä että työpaikat koetaan ikuisiksi. Liian helppoa, ei voi olla juurisyy.
Voisiko syynä olla ala-arvoinen johtamisen taso?
Voisiko olla niin, että palkkiovirat mahdollistavat sen, että korkeimpaan johatamisportaaseen valikoituukin maakuntien supliikkmiehiä ja oman edun tavoittelijoita eikä välttämättä johtamisen tai johtamansa organisaation erityisasiantuntijoita? Mitä? Ja paisuttavat organisaatioita palkkaamalla kaveridensa hyvin koulutetut kakarat tekmään joutavia tutkikmuksia? Häh?
Duunarin työvauhti on työnjohdollisilla keinoilla helposti saatavissa vaikka urakkavauhtiin, TES kattaa tämänkin. Valinta kysymys.
Hmm, tuo kateus sitten. Väittäisin, että eräs luonnetyyppi saa kiksit siitä, että heitä kadehditaan ja pyrkivät siksi sitä ruokkimaan; uskovat olevansa niin vitun yli-ihmisiä että.
Ja kuitenkin uskon, että kateus ei ole suomalaisille ominaista joten em. ihmiset kohottavat egoaan väittämäällä että on surkeeta kun kaikki heitä kadehtii. Joo-o.
Oikeudenmukaisuuskäsitys kyllä on ominaista suomalaiselle, sehän on eri asia kuin kateus, vai mitä?Mitä menestyvä yritys tekee ?
Oppii lisää, seuraa aikaansa.
Todennäköisesti laajentaa tuotantoa ja kerää rahaa tuottavalla toiminalla.
siis työllistää. Osaaminen ruokkii osaamista.
Se mihin omistaja rahansa käyttää on ihan omistajan asia. ay-liike on sopinut mikä osa menee työntekijöille, eikö?
Kateus on sitten toinen juttu...
Valtion ja kuntien byrokratia perustuu:
1. poliittisiin päätöksiin. Lopullinen valta on aina poliitikoilla, vaan ei kuitenkaan vastuu. Se kannetaan yhteisesti verojen muodossa.
2.Todelliseen tehottomuuteen. Kaikilla tasoilla.
Luepa vaikka Aamulehti 22.12.
On liikaa pomoja, joilla ei ole edes oikeutta järjestää asioita tehokkaasti. Ketään kun ei saa irtisanoa. Eri asia on, onko heistä tehokkaan organisaation luojaksi.
Omakohtaista kokemustan on vanhustenhuollosta ja päiväkerhotoiminasta. Aika karmeita kokemuksia julkishallinnon puolelta.
Kuka valvoo julkista vanhustenhoitoa ?
Se kuuluu lääninhallitukselle, mutta käytännössä sitä ei tee kukaan. Ja se näkyy. Voin kertoa todella pahoja esimerkkejä elävästä elämästä.
Väkeä on kuin jokerien maalilla, mutta kukaan ei oikeasti ole kiinnostunut tekemään töitä. Yhteisiin kahviTUNTEIHIN riittää aikaa.
Yksityistä laitosta valvoo kunnan omat virkamiehet. Yleensä tehokkaasti. Vastuuta siitä, että oma tehtävä joutuu arvostelun kohteeksi, ei oteta.
Kyllä suurena syynä tähän julkisen vallan huonoon tilaan on juuri esimiesten osaamattomuus ja osaamattomuus vaatia, kannustaa ja ohjata.
Suuri syy on myös se ihan normaali inhimillen piirre, että ei tehdä kun ei vaadita eikä valvota. Sitä saat mitä valvot.
Suurkunnatkaan eivät auta, ellei organisaatioita kevennetä ja tyuötä tehosteta.
Nyt on valtiollakin kovas hätä.
V. 2010 vain n 50 kuntaa selviää nykymenolla nippa nappa käyttökuluistaa, ilman investointikustannuksia.
Jotain on pakko tehdä. - Rudolfhan
Rudolf kirjoitti:
Mitä menestyvä yritys tekee ?

Jotain on pakko tehdä.tässä muutama kommentti:
>ay-liike on sopinut mikä osa menee työntekijöille, eikö?
No ei nyt ihan näin. Minimipalkat on kyllä sovittu, ettei nyt ihan hulluksi mene.
>Lopullinen valta on aina poliitikoilla
Virkamiehet muotoilevat päätettävistä asioista ehdotukset ja uskoakseni vahvasti ohjaavat polliitsita päätäntävaltaa jota sitten takametsien kumileimasinpoliitikot käyttävät.
>Ketään kun ei saa irtisanoa.
Työvelvollisuuden laiminlyönnistä (esim. kahviTUNTI joissain tapauksissa) työsuhteen voi muistaakseni purkaa sillä sekunnilla. Johtamiskysymys.
Nyt nukkumaan, että jaksaa aamulla painaa tuottavasti hommia.
- tarkoittaa
niitä joille ei tarvi maksaa sopimusten mukaisia
palkkoja jolloin muualta maailmasta ei kannata
tulla tänne persläpeen kusetettavaksi. Täälläkun eläminen ja asuminen sekä kulkeminen maksaa. - duunaritollo
Työnantajapuoli puhuu työvoimapulasta ja tarvittavasta lisäväestä ulkomailta. Ainoa tarkoitus tuolla puheella on saada palkkataso rajusti alas! Kun on nälkäsiä ja köyhiä tarjokkaita, sillä saadaan hilattua palkat alas ja edut&lomat pois. Herra olisi jälleen herra ja köyhä vieläkin köyhempi. Tehdään Suomesta uusi Pohjois-Korea!!! Olisi maantielläkin tilaa kurvailla Ferrareilla kun duunareilla ei olisi rahaa autoiluun!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626