mun tarina

Miehen kanssa meni viikko sit poikki. Hän tuli kotiin, ilmoitti että hänellä on uusi nainen ja muutti sinne. Hän ei aio enää maksaa edes vuokraa yhteisestä asunnostamme, eikä hän ole pyytänyt edes anteeksi!

Parasta tässä on se, että kun vielä seurustelimme mieheni kohteli minua kuin paskaa pitkään. Hän oli öitä pois kotoa, ei ottanut minua mukaan minnekään, eikä halunnuy enää puhua kanssani mistään. Sitten kun suutuin siitä, hän sanoi ettei jaksa minun riitelyäni. Kaikesta tästä huolimatta HÄN jätti minut, selittäen että hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa ja että hänhän oli varottanut minua että jos jatkan riitelyä, hän lähtee. Siis aivan uskomatonta!

Toinen asia on, ettei hän myönnä pettäneensä minua, vaan sanoo tytön olevan vain vanha tuttu josta mahdollisesti joskus kehittyy jotain. He eivät olevinaan ole edes suudelleet! Miten tyhmänä hän minua pitää ja miksei hän edes eron jälkeen kerro totuutta? seurustelimme 3 vuotta, enkä ymmärrä kuinka voin päästä tästä yli. Kaiken lisäksi mieheni vanhemmat sanoivat minulle, että mieheni oli sanonut heille että kyseinen tyttö ei ole mikään toinen nainen, vaan tämä tyttö kuulema itsekin seurustelisi omalla tahollaan, ei siis minun exäni kanssa. Eikä mieheni ole edes ystävilleen, ainakaan kaikille maininnut mitään mistään naisesta silloin kun on heille erostamme ilmoittanut.

Kaiken lisäksi exäni isä sanoi, että mieheni on katuva ja haluaisi tulla takaisin kotiin, mutta kun kysyn exältäni, hän keltää sanoneensa näin isälleen.

Kertokaa hyvät ihmiset mitä teen????? Exäni on täysi hirviö!!! Miten hän voi tehdä mulle näin 3 vuoden jälkeen?
31166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joka kohtelee naista noin ansaitsee potkun munille. Älä missään nimessä ota takaisin, vaan yritä siirtyä elämässä eteenpäin. Vähän aikaa voi tuntua pahalta, mutta kyllä elämä aina voittaa. Suoraan sanottuna aivan törkeästi sua kohtaa tehty. En kyllä tunne sua, mutta uskon, että ansaitset paljon parempaa.

Äänestä

No kai sä olet täysi pölvästi, kun olet edes alkanut olemaan tuollaisen tyypin kanssa. Sitä saa, mitä tilaa! Ja sitten vielä ruikutat, että hän jätti sinut. Ikään kuin sillä olisi jotakin merkitystä. Jos olisit ollut fiksu, niin olisit häipynyt jo ajat sitten. Et siis sinäkään ihan viaton ole...

Äänestä

haikailet vielä tyypin perään? Olisit saanut itse potkia tuommoisen pölvästin pihalle jo aikoja sitte. Ole onnellinen että älysi lähteä. 3 vuotta ei ole aika eikä mikään, itse olen eronnut pitkästä suhteesta toisen alkoholismin takia. Jonkun aikaa se ottaa, mutta kyllä sinä siitä selviät ja jos yhtään helpottaa niin epäilen tämän sinun kaveris olleen kyllä pohjanoteeraus elikkä et huonompaa voi enää löytää. Tsemppiä ja joulua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Essi kirjoitti:

Miehen kanssa meni viikko sit poikki. Hän tuli kotiin, ilmoitti että hänellä on uusi nainen ja muutti sinne. Hän ei aio enää maksaa edes vuokraa yhteisestä asunnostamme, eikä hän ole pyytänyt edes anteeksi!

Parasta tässä on se, että kun vielä seurustelimme mieheni kohteli minua kuin paskaa pitkään. Hän oli öitä pois kotoa, ei ottanut minua mukaan minnekään, eikä halunnuy enää puhua kanssani mistään. Sitten kun suutuin siitä, hän sanoi ettei jaksa minun riitelyäni. Kaikesta tästä huolimatta HÄN jätti minut, selittäen että hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa ja että hänhän oli varottanut minua että jos jatkan riitelyä, hän lähtee. Siis aivan uskomatonta!

Toinen asia on, ettei hän myönnä pettäneensä minua, vaan sanoo tytön olevan vain vanha tuttu josta mahdollisesti joskus kehittyy jotain. He eivät olevinaan ole edes suudelleet! Miten tyhmänä hän minua pitää ja miksei hän edes eron jälkeen kerro totuutta? seurustelimme 3 vuotta, enkä ymmärrä kuinka voin päästä tästä yli. Kaiken lisäksi mieheni vanhemmat sanoivat minulle, että mieheni oli sanonut heille että kyseinen tyttö ei ole mikään toinen nainen, vaan tämä tyttö kuulema itsekin seurustelisi omalla tahollaan, ei siis minun exäni kanssa. Eikä mieheni ole edes ystävilleen, ainakaan kaikille maininnut mitään mistään naisesta silloin kun on heille erostamme ilmoittanut.

Kaiken lisäksi exäni isä sanoi, että mieheni on katuva ja haluaisi tulla takaisin kotiin, mutta kun kysyn exältäni, hän keltää sanoneensa näin isälleen.

Kertokaa hyvät ihmiset mitä teen????? Exäni on täysi hirviö!!! Miten hän voi tehdä mulle näin 3 vuoden jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu