Pihti-Virtanen

Jotenkin haistan tällä palstalla pihtivirtashenkeä. Ihmiset ovat juuttuneet taisteluun kiusaajatuulimyllyjä vastaan ja haluaisivat oikeutta sellaisessa muodossa, jossa sitä ei ole olemassa.

Jotkut ovat kokeneet kiusaamisena vaikkapa sen, etteivät työpaikan naiset ole osoittaneet hänelle samanlaista kiinnostusta kuin muille työpaikan miehille.

Jollekin on annettu liian vaatimattomia työtehtäviä ja liian vähän. Toiselle on sälytetty niin suuri työkuorma, ettei tämä sen alla ole selvinnyt.

Jotakin ei ole tervehditty aamulla, toista on tervehditty naama pilkallisessa virneessä. Toisille esimiehet ovat karjuneet, toisille eivät ole vaivautuneet sanomaan mitään... jne. jne.

Kaikissa tapauksissa on näkyvissä, että itsensä kiusatuksi kokeneen mielessä on ryhtynyt muhimaan salaliittoteoriat ja kiusaamiskokemus näyttää laajentuvan tämän teorian myötä koskemaan kaikki po. työpaikkaan liittyvät ihmiset ja jossakin tapauksissa jopa näiden sukulaisetkin.

En halua esittää, etteikö kiusaamista tapahtuisi, sitä varmasti tapahtuu, mutta sen yleisyyttä ja vahingollisuutta liioitellaan.
Jos näistä kiusaamistapauksista tehtäisiin puolueeton tutkimus, huomattaisiin niihin liittyvän usein mielenterveysongelmia ja lunnehäiriöitä myös itsensä kiusatuksi kokeneen taholta.

Täällä esitetyistä kiusaamistarinoista osa varmasti on totta, mutta yhtä suuri osa lienee vain kuviteltua vääryyttä kokeneen hankalan luonnetyypin yksipuolinen tulkinta ihan normaalista työpaikan pikkukonfliktista, joka ei sitten päättynytkään niin kuin tämä hankala ihminen olisi halunnut ja tästä tappiostaan hän ammentaa kiukkunsa vuodesta toiseen...
71059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Osaltaan olet oikeassa.
Kiusatuksi joutumisen kokemus on hyvin vahva ja se herättää suuria tunteita.
Ihmisille pitää antaa mahdollisuus purkaa tuntojaan vaikka tällaisella keskustelupalstalla.
Tuulimyllyjä tai ei yhteiskuntamme on menossa huonoon suuntaan eikä sitä saa jättää kertomatta.
Usein suuri osa työpaikan työntekijöistä on joko mukana kiusaamisessa tai katsoo sitä vierestä.
Keneen voit luottaa sen kiusaamisen jälkeen kun kaikki ovat sinut hylänneet?
Mielenterveysongelmia tapauksiin liittyy varmasti.
Omakin näkemyksesi kiusattujen kirjoituksista on yksipuolinen se kannatattaa myös pitää mielessä.
Enkä usko kenenkään alkavan jostain työpaikan pikkuasiasta kehittämään vuosia kestävää surkuttelua ja kiukkua tai jos näin on niin on syytä hakeutua hoitoon.

Äänestä

Olisipa toisaalta jännää olla palstan ylläpitäjä. Näkisi ainakin sen, että tuleeko nämä kaikki keskustelunavaukset samasta IP-osoitteesta... :-)

"Korpikuusen kannon alla on trollipeikon kolo - tiu tau tiu tau tilitalitittan"... hohhoijaa.

Äänestä
  • Niitä riittää sieltä samasta paikasta josta kiusaajiakin riittää.
    Raamatussa sille paikalle on annettu nimikin.

    Äänestä

  • Luin oman tarinasi, ja voin sanoa, että olet joutunut kiusatuksi. Ihmettelen vain, miksi kiistät sen asian, että kun jostain ongelmasta puhutaan, ilmaantuu sen liepeille aiheettomiakin valittajia. Jossain vaiheessa kaikki valittivat masennusta ja burn outia, jos vähän v*&&^ti tai väsytti. Oikeasti kiusaaminen tai nuo muut em. asiat ovat vakavampia juttuja.

    Mielestäni keskustelun avaus oli aivan asiallinen, eikä mikään trolli.

    Äänestä

  • viitsi kirjoitti:

    Luin oman tarinasi, ja voin sanoa, että olet joutunut kiusatuksi. Ihmettelen vain, miksi kiistät sen asian, että kun jostain ongelmasta puhutaan, ilmaantuu sen liepeille aiheettomiakin valittajia. Jossain vaiheessa kaikki valittivat masennusta ja burn outia, jos vähän v*&&^ti tai väsytti. Oikeasti kiusaaminen tai nuo muut em. asiat ovat vakavampia juttuja.

    Mielestäni keskustelun avaus oli aivan asiallinen, eikä mikään trolli.

    Oletko tietoinen että trollit ovat hyökänneet lyhyellä aikaa foorumin molempien modien kimppuun?
    Kirjoitukset ovat olleet hyvin henkilökohtaisia ja niitä on jopa poistettu ylläpidon toimesta.

    Asiaan suhtaudutaan tunteella ja varsinkin trollien jälkeen se näkyy vastauksissa.

    Äänestä

  • viitsi kirjoitti:

    Luin oman tarinasi, ja voin sanoa, että olet joutunut kiusatuksi. Ihmettelen vain, miksi kiistät sen asian, että kun jostain ongelmasta puhutaan, ilmaantuu sen liepeille aiheettomiakin valittajia. Jossain vaiheessa kaikki valittivat masennusta ja burn outia, jos vähän v*&&^ti tai väsytti. Oikeasti kiusaaminen tai nuo muut em. asiat ovat vakavampia juttuja.

    Mielestäni keskustelun avaus oli aivan asiallinen, eikä mikään trolli.

    Niin, tuohon "aiheettomaan valittamiseen"; olet oikeassa siinä mielessä, että enhän minä tietysti voi täysin tietää muiden tarkoitusperistä.

    Mutta miksi sitten kirjoittaa tällaisille foorumeille ilman pätevää syytä? Eikö ole kamalan vaikeaa kehittää sellaista olematonta tarinaa jota ei ole todellisuudessa koskaan tapahtunut? Ainakin omasta mielestäni olisi vaikea kehittää fiktiivistä tarinaa tällaisesta aiheesta. En usko että keskityllä tarinalla pötkisi kovin pitkälle, ainakin iso riski voisi olla siinä että joku itse kiusaamisen kokeneista alkaisi epäillä kertomusta.

    Itsekin epäilen kirjoituksia tyyliin "pomo kiusaa" eli ei ole kerrottu asioita riittävän seikkaperäisesti. Koska onhan pomolle sallittu paljonkin joillekin työntekijöille kenties epämieluisia tapoja, esimerkiksi käskyttäminen ja tätähän ei lasketa kiusaamiseksi. Siksi kaikkien kiusaamiskokemusten uhrien pitäisi kirjoittaa seikkaperäisesti, jotta epäilyksiä ei syntyisi. Se ei kuitenkaan useinkaan onnistu kiusaajan väsymystilasta johtuen, en olisi itsekään kyennyt tilanteen ollessa pahimmillaan kovinkaan hienoihin analyyseihin tilanteesta. Enkä ole toisaalta onnistunut siinä vieläkään, kun kerran täällä palstalla epäillään murhaajaksi ja vaikka miksi.

    Masennus ja burn out ovat eri asioita kuin työpaikkakiusaaminen, mutta ovat usein kuitenkin kiusaamisen seurauksia.

    Äänestä

Siltä se joskus tuntui, se epäasiallinen kohtelu. Tunnepuoli on siis aina näissä mukana. Sen takia asiallisen keskustelun aloitus on hankalaa - kiusattu tuntee tunteitaan loukatun jos joku vähättelee hänen kokemustaan kuten täällä toisinaan tehdään.

Yleistyksiä käyttämällä saa varmasti monen ihmisen vihat päälleen. Jos esimerkiksi minä nyt yleistän, että tekstisi perusteella vaikutat kiusaajalta, sen hyväksyjältä tai vähättelijältä, niin todennäköisesti asiallinen keskustelu vaikeutuu.

Tuohon viittaukseen puolueettomasta tutkimuksesta: eipä taida olla sellaista tahoa, joka tehtävään kykenee. Työnantajan kantilta tämä olisi riskinottoa, johon ei haluta ryhtyä. Kiusatuksi itsensä kokeneelle taas tuohon ei sisälly juurikaan riskiä - jos hulluksi paljastuu niin ainakin hoitoa saa. Ja monta asiaa voisi pistää sairauden piikkiin.

Vaan satuhahmo vain on sellainen työnantaja, joka todella haluaisi puolueetonta tutkimusta kiusaamistapauksessa. Siinä joutuisi haaskaamaan työaikaa ja saattaisi joutua tunnustamaan olevansa väärässä. Tosin, ainahan voi syyttää peiliä jo ei pärstä miellytä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sepi-susi kirjoitti:

Jotenkin haistan tällä palstalla pihtivirtashenkeä. Ihmiset ovat juuttuneet taisteluun kiusaajatuulimyllyjä vastaan ja haluaisivat oikeutta sellaisessa muodossa, jossa sitä ei ole olemassa.

Jotkut ovat kokeneet kiusaamisena vaikkapa sen, etteivät työpaikan naiset ole osoittaneet hänelle samanlaista kiinnostusta kuin muille työpaikan miehille.

Jollekin on annettu liian vaatimattomia työtehtäviä ja liian vähän. Toiselle on sälytetty niin suuri työkuorma, ettei tämä sen alla ole selvinnyt.

Jotakin ei ole tervehditty aamulla, toista on tervehditty naama pilkallisessa virneessä. Toisille esimiehet ovat karjuneet, toisille eivät ole vaivautuneet sanomaan mitään... jne. jne.

Kaikissa tapauksissa on näkyvissä, että itsensä kiusatuksi kokeneen mielessä on ryhtynyt muhimaan salaliittoteoriat ja kiusaamiskokemus näyttää laajentuvan tämän teorian myötä koskemaan kaikki po. työpaikkaan liittyvät ihmiset ja jossakin tapauksissa jopa näiden sukulaisetkin.

En halua esittää, etteikö kiusaamista tapahtuisi, sitä varmasti tapahtuu, mutta sen yleisyyttä ja vahingollisuutta liioitellaan.
Jos näistä kiusaamistapauksista tehtäisiin puolueeton tutkimus, huomattaisiin niihin liittyvän usein mielenterveysongelmia ja lunnehäiriöitä myös itsensä kiusatuksi kokeneen taholta.

Täällä esitetyistä kiusaamistarinoista osa varmasti on totta, mutta yhtä suuri osa lienee vain kuviteltua vääryyttä kokeneen hankalan luonnetyypin yksipuolinen tulkinta ihan normaalista työpaikan pikkukonfliktista, joka ei sitten päättynytkään niin kuin tämä hankala ihminen olisi halunnut ja tästä tappiostaan hän ammentaa kiukkunsa vuodesta toiseen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu