yksi selviytyminen, ehkä

hexa48

Yksin (lasten kanssa) elämistä on nyt takana 5 viikkoa, exä muutti suoraan toisen miehen luokse lyhyen tuttavuuden jälkeen. Täydellinen yllätys vaikka tässä vaikeita vuosia on ollutkin. Mutta ensimmäisten järkyttävän ahdistavien viikkojen jälkeen tilanne nyt on välillä jopa helpottava.

Ihan niinkuin tällä keskustelufoorumilla kokeeneemmat on kirjoittaneet ja muissakin opuksissa on selitetty niin tämä on yhtä ylös-alas-mäkeä tunnemyllerrysten kanssa. Tärkein asia itselläni on että ekojen viikkojen laamaannuttavien ahdistusten jälkeen yritin (heti kun hiukankin helpotti) miettimään miten tästä lähdetään eteenpäin, ihan lastenkin takia.

Minulla on hyviä sukulaisia ja tuttavia, olen käyttänyt heidät säälittä hyväksi ja puhunut koko asiasta loputtomasti, samoin työpaikalla en piilotellut asiaa lainkaan. Kun avoimesti asian olen ottanut esille on vastaanotto ollut aina myös avoin. Se on jostain syystä helpottanut valtavasti. Lisäksi olen muuttanut elämäntapojani (lasten ehdoilla kuitenkin) pikkuhiljaa toisenlaiseksi ja hyvältä näyttää.

Nyt näyttää että selviydyn tästä kuitenkin mutta selvästi tuntuu jossakin syvyyksissä järkyttävän tuntuinen kysymys miten toinen saattoi tehdä tällaisen ratkaisun kaikkien näiden vuosien jälkeen ja ilman että mistään olisi avoimesti keskusteltu? Se jää varmaan pysyvästi kaiken tunne-elämäni pohjallle, pimeyteen. Pysyköön siellä koska mitään paluuta vanhaan ei kerta kaikkiaan ole valehtelun ja pettämisen jälkeen.

Niin pahalta kuin välillä tuntuukin niin heti kun helpottaa niin pitää katsoa eteenpäin miten hieman edes tilannetta voi helpottaa ja tulevaisuuttaan muuttaa!

12

3440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jukkasi

      Näin vain se on, että on selvittävä vaikka ei itsensä niin lasten takia. Voimia se kysyy ja uskomattoman paljon.

      Elämä on joskus paska paikka, mutta sittenpä osaa arvostaa niitä pieniäkin hyviä asioita kun on kunnolla kolahtanut pohjalle.

      Eli niin kuin itse sanoin pidä kiinni kaksin käsin elämästä, kyllä se vielä näyttää hyvätkin puolensa.

      Eli perinteiset voimia ja jaksamista sinulle, tulet olemaan voittaja.

    • kohtalotoveri

      Sulle kävi sitten samalla tavalla kuin mulle, ukko vaan teki saman.
      Niin kuljin kuin unessa alun, puhuin myös asiasta avoimesti, kyllästymiseen asti.
      Luotsaan laivaa lasteni kanssa, välillä tyynessä, välillä myrskyssä. Helppoa se ei ole. Voimia vaatii aivan helvetisti. Kerro siinä samalla lapsille, missä heidän isä on. Ei ole helppo itkemättä sanoa, siellä se , toisen kainalossa.
      Aivan tuli tämäkin yllätyksenä, lähti vain toisen matkaan, muutti samaan jne. jne.
      Mutta sitä en tajua, aina kun minä otan askeleen kohti omaa elämää, tämä hyökkää meidän luo ja alkaa puhua takaisintulosta, alkaa roikkua täällä, roikkuu ja taas palaa sen uutensa luo. Minä jatkan matkaani ja sama toistuu taas.
      Pitääkö mun vaihtaa lukot asuntoon vai hakea lähestymiskielto, että pääsen eroon vai olisko jollain neuvoja.
      Kun ilmoitin, että minä haen eron toista vaihetta, kertoi hän lapsille, että kyllä isä haluis elää äidin kanssa, mutta kun äiti haluaa isän pois kotoa ja haluaa erota.arrgh!!
      Voisko joku kertoa miksi tollaisia olentoja sanotaan???

      Koita sinä jaksaa lasten kanssa, niin minäkin ja yritän häätää loiset pois asunnostani ;)
      Sä olet muuten urasi alussa vasta, mulla takana nyt vuosi lasteni kanssa.
      Sen voin sanoa, vaikka ei ollut helppo vuosi, niin lapset ovat älyttömän ymmärtäväisiä.Kun sanot rehellisesti asiat, ei heitä haittaa vaikka koti on'vähän' sekasin tai, että korvaat ruuan hampurilaisilla tai pizzalla. Ole rehellinen lasten kanssa ja pärjäät kyllä. Ymmärsivät senkin kun olin surullinen ja itkin...
      Ihanat lapset!

      • Toivoton

        Luulen että minulla sama kohtalo edessä kuin sinulla. Hain eroa (harkinta-aikaa), nyt vasta kuukausi mennyt, mies läks 3vkoa sitten. Asuu jo toisen kanssa yhdessä. Pärjäilen lasten kanssa ok, mutta tuntea ei jaksa - muuten itku. Mieheni on alkoholisti - sen vuoksi en jaksanut enää - toivoin että jos eropaperit ryhdistäisi hänet..Tunnen mieheni niin hyvin että tiedän hänen "koluttelevan oveani" heti kun mahdollisesti uutta seuraa löydän. Tosin en jaksa uusia ihmisiä...se tuo rakkaus niin outo on. Ajattelematta jaksan eteenpäin vaikka vihaa, turhautumista, katkeruutta, menetystä tunnenkin. Havahdun elämään joku hetki ja selviän. Sydämmestäni toivotan teille kohtalotovereille hymyä elämään - optimisti on oltava. :)


    • Lähi-isä

      Itselläni tulee näin joulun tienoilla kolme vuotta täyteen siitä kun lasteni äiti halusi minut ulos elämästään ja vieläkin vituttaa.

      Mutta ehkä teillä muilla ero osoittautuu helpommaksi. Tsemppiä. Kyllä se siitä (minullakin, vaikkei uskoisi).

      • hexa48

        ...on kyllä huolestuttavan pitkä aika kärsiä vielä tätä samaa. Kyllä se välillä itsellekin tulee mieleen että entäs jos vielä vuosien päästäkin sama asia kaivelee kun tämä 5 viikkoa on todellakin vasta alkua koko kärsimykselle.

        Exän veli on kahteen kertaan jätetty täysin valmistautumattomana ja hän on kyllä pysyvästi katkeroitunut. Ainoa mitä häneltä tässä tilanteessa opin on että tohon tilaan ei pidä itseään päästää eikä jättää, kyllä kaikki konstit ja avut on käytettävä. Itse yritän muuttaa elämäntapojani jotta en jäisi pyörimään vanhojen asioiden kanssa. Vaan tässäkin on otettava huomioon lapset. Mulla on lapset isoja jo ja näyttävät suorastaan viihtyvän kotona, se helpottaa valtavasti, eikä tarvi olla yksin.

        Ja kyllä uutta suhdettakin olen miettinyt mutta nyt on mentävä useampi kuukausi vähintään lasten kanssa ennenkuin edes ajattelen minkäänlaista tutustumisen mahdollisuuttakaan kehenkään uuteen. Ja senkin jälkeen en tiedä miten kauan menisi että voisin jotenkin edes kuvitella tuntevani tätä mahdollista uutta ihmistä niin paljon että voisin jollakin tavalla sitoutua. Mutta nämä on tulevaisuuden murheita ja menee varmaan itsekseen jos on mennäkseen vaan nyt on mentävä eteenpäin näillä eväillä.

        En kerta kaikkiaan aio jäädä paikoilleni ihmettelemään omaa kurjuuttani, mulla on kuitenkin moni asia hyvin nyt. Kyllä varmaan teillä muillakin löytyy mahdollisuuksia ja valintoja päästä näiden yli vaikka se välillä mahdottomalta tuntuukin!


      • täälläkin
        hexa48 kirjoitti:

        ...on kyllä huolestuttavan pitkä aika kärsiä vielä tätä samaa. Kyllä se välillä itsellekin tulee mieleen että entäs jos vielä vuosien päästäkin sama asia kaivelee kun tämä 5 viikkoa on todellakin vasta alkua koko kärsimykselle.

        Exän veli on kahteen kertaan jätetty täysin valmistautumattomana ja hän on kyllä pysyvästi katkeroitunut. Ainoa mitä häneltä tässä tilanteessa opin on että tohon tilaan ei pidä itseään päästää eikä jättää, kyllä kaikki konstit ja avut on käytettävä. Itse yritän muuttaa elämäntapojani jotta en jäisi pyörimään vanhojen asioiden kanssa. Vaan tässäkin on otettava huomioon lapset. Mulla on lapset isoja jo ja näyttävät suorastaan viihtyvän kotona, se helpottaa valtavasti, eikä tarvi olla yksin.

        Ja kyllä uutta suhdettakin olen miettinyt mutta nyt on mentävä useampi kuukausi vähintään lasten kanssa ennenkuin edes ajattelen minkäänlaista tutustumisen mahdollisuuttakaan kehenkään uuteen. Ja senkin jälkeen en tiedä miten kauan menisi että voisin jotenkin edes kuvitella tuntevani tätä mahdollista uutta ihmistä niin paljon että voisin jollakin tavalla sitoutua. Mutta nämä on tulevaisuuden murheita ja menee varmaan itsekseen jos on mennäkseen vaan nyt on mentävä eteenpäin näillä eväillä.

        En kerta kaikkiaan aio jäädä paikoilleni ihmettelemään omaa kurjuuttani, mulla on kuitenkin moni asia hyvin nyt. Kyllä varmaan teillä muillakin löytyy mahdollisuuksia ja valintoja päästä näiden yli vaikka se välillä mahdottomalta tuntuukin!

        Vuosia sitten jäin kahden pienen lapsen kanssa miehen lähtiessä hakemaan sitä jotain. Meni ensin noin viisi kuukautta, sitten alkoi tuntumaan, että tästähän selvitään. Välillä tämän jälkeenkin tuli masennuskausia, mutta ei sitä jatkuvaa tuskaa. Yllätys oli suuri, kun noin hiemen yli vuosi eron jälkeen yhtäkkiä vain elämäni jälleen rysähti. Samat eroasiat pyörivät taas mielessä ja olin todella masentunut jne... Oma aikansa meni ja taas helpotti. Tuon jälkeenkin on ollut vaikeita jaksoaja, mutta ei niin pitkäkestoista.

        Tarkoitukseni ei ole masentaa sinua, mutta älä säikähdä vaikka noita masis- tai potutuskausia tulisi vielä. Viisi viikkoa on kuitenkin aika lyhyt aika. Vaikka kaipa tämänkin on jollain tapaa yksilöllistä.


      • Lähi-isä
        hexa48 kirjoitti:

        ...on kyllä huolestuttavan pitkä aika kärsiä vielä tätä samaa. Kyllä se välillä itsellekin tulee mieleen että entäs jos vielä vuosien päästäkin sama asia kaivelee kun tämä 5 viikkoa on todellakin vasta alkua koko kärsimykselle.

        Exän veli on kahteen kertaan jätetty täysin valmistautumattomana ja hän on kyllä pysyvästi katkeroitunut. Ainoa mitä häneltä tässä tilanteessa opin on että tohon tilaan ei pidä itseään päästää eikä jättää, kyllä kaikki konstit ja avut on käytettävä. Itse yritän muuttaa elämäntapojani jotta en jäisi pyörimään vanhojen asioiden kanssa. Vaan tässäkin on otettava huomioon lapset. Mulla on lapset isoja jo ja näyttävät suorastaan viihtyvän kotona, se helpottaa valtavasti, eikä tarvi olla yksin.

        Ja kyllä uutta suhdettakin olen miettinyt mutta nyt on mentävä useampi kuukausi vähintään lasten kanssa ennenkuin edes ajattelen minkäänlaista tutustumisen mahdollisuuttakaan kehenkään uuteen. Ja senkin jälkeen en tiedä miten kauan menisi että voisin jotenkin edes kuvitella tuntevani tätä mahdollista uutta ihmistä niin paljon että voisin jollakin tavalla sitoutua. Mutta nämä on tulevaisuuden murheita ja menee varmaan itsekseen jos on mennäkseen vaan nyt on mentävä eteenpäin näillä eväillä.

        En kerta kaikkiaan aio jäädä paikoilleni ihmettelemään omaa kurjuuttani, mulla on kuitenkin moni asia hyvin nyt. Kyllä varmaan teillä muillakin löytyy mahdollisuuksia ja valintoja päästä näiden yli vaikka se välillä mahdottomalta tuntuukin!

        Mutta kai tuo vaihtelee tapauskohtaisesti. Itselleni ero tuli vain melkoisena yllätyksenä ja voi kai sanoa, että olen jollain tasolla vieläkin rakastunut lasteni äitiin.

        Eron käsittelyä on vanuttanut myös se, että aina viime jouluun asti exä halusi "miettiä" suhdettamme (jälkeenpäin kävi ilmi, että hänellä oli ollut jo uusi miessuhde kesästä asti). Tämä venytti osaltani irtiottoa, roikuin exässä koska luulin että asiat voidaan vielä korjata.

        Asumme lisäksi aika lähekkäin ja joudun olemaan lasten tiimoilta exän kanssa tekemisissä viikoittain, siis ihan nokakkain, ei puhelimessa. Ei siis ole helppo "unohtaa" ihmistä, jota näkee jatkuvasti. Tavallaan niillä on helpompaa, joiden exä ottaa totaalisesti ritolat eli häipyy kuvioista. Eipähän ole ainakaan muistuttamassa menneistä läsnäolollaan.. Lasten kannalta tämä tietysti ei ole niin kiva vaihtoehto.

        Ja tosiaan, ei tämä jatkuvasti vituta, vaan meno on kuin vuoristoradassa. Välillä on hirmu kivaa ja välillä käydään aallonpohjassa. Mutta rohkenen ennustaa, että ellet ole todella tyyni ja päättäväinen luonne (eli pystyt hyväksymään menneet menneinä ja etkä murehdi asioita joille ei mitään voi), niin 5 viikkoa on vasta alkusoittoa eron tuottamalle murheelle.


      • Lähi-isä
        hexa48 kirjoitti:

        ...on kyllä huolestuttavan pitkä aika kärsiä vielä tätä samaa. Kyllä se välillä itsellekin tulee mieleen että entäs jos vielä vuosien päästäkin sama asia kaivelee kun tämä 5 viikkoa on todellakin vasta alkua koko kärsimykselle.

        Exän veli on kahteen kertaan jätetty täysin valmistautumattomana ja hän on kyllä pysyvästi katkeroitunut. Ainoa mitä häneltä tässä tilanteessa opin on että tohon tilaan ei pidä itseään päästää eikä jättää, kyllä kaikki konstit ja avut on käytettävä. Itse yritän muuttaa elämäntapojani jotta en jäisi pyörimään vanhojen asioiden kanssa. Vaan tässäkin on otettava huomioon lapset. Mulla on lapset isoja jo ja näyttävät suorastaan viihtyvän kotona, se helpottaa valtavasti, eikä tarvi olla yksin.

        Ja kyllä uutta suhdettakin olen miettinyt mutta nyt on mentävä useampi kuukausi vähintään lasten kanssa ennenkuin edes ajattelen minkäänlaista tutustumisen mahdollisuuttakaan kehenkään uuteen. Ja senkin jälkeen en tiedä miten kauan menisi että voisin jotenkin edes kuvitella tuntevani tätä mahdollista uutta ihmistä niin paljon että voisin jollakin tavalla sitoutua. Mutta nämä on tulevaisuuden murheita ja menee varmaan itsekseen jos on mennäkseen vaan nyt on mentävä eteenpäin näillä eväillä.

        En kerta kaikkiaan aio jäädä paikoilleni ihmettelemään omaa kurjuuttani, mulla on kuitenkin moni asia hyvin nyt. Kyllä varmaan teillä muillakin löytyy mahdollisuuksia ja valintoja päästä näiden yli vaikka se välillä mahdottomalta tuntuukin!

        Tuohon uuden kumppanin etsintään sen verran sanon, että sekin on yksilöllistä. Läheisriippuvaiset hakevat heti uuden kaverin koska eivät kestä olla yksin. Toiset, kuten exäsi veli ja muun muassa eräs kaverini katkeroituvat ja kyynistyvät niin, etteivät solmi enää ollenkaan pitkäaikaisia merkityksellisiä suhteitä.

        Itse olen parinkin naisen kanssa jotain yrittänyt viritellä, mutta olen heti huommannut kuinka ajatukset ovat edelleen exässä. En koe ihastumisen huumaa, vaan vain pettymystä ja surua siitä, että en voi olla sen ihmisen kanssa jota rakastan, enkä toisaalta aloittaa jotain uutta. No, ehkä ajan kanssa. Tai ehkä se vaatii vain oikeanlaisen naisen, joka vie jalat altani.

        Eron jälkeen on mielestäni hyvä hetkeksi keskittyä siihen mikä on kaikkein olennaisinta: eron riittävään käsittelyyn sekä lasten hyvinvointiin. Liian usein jäävät lapset jalkoihin aikuisten tapellessa keskenään tai vöyhkätessä uusien ihastustensa kanssa. Siinä mielessä hatun nosto sinulle, jos tämän olet tajunnut.

        Erosta pääsee kyllä yli aikanaan. Viime keväänä koin vielä fyysistä pahoinvointia ajatellessani exääni uuden heilansa kanssa, nyt asia ei juuri enää hetkauta minua. Ehkä suurin katkeruuden aiheuttaja on ollut exän tarve laittaa eron syyt minun kontolleni, hänen tarpeensa vähätellä ja demonisoida minua. On ollut kova paikka totutella siihen, että ihminen josta välitäää syvästi voi käyttäytyä niin vihamielisesti ja kylmästi. Toisin sanoen, ihminen jonka luuli tuntevansa osoittautuikin joksikin aivan muuksi.


    • pärjätään

      Kun meillä herran ilmoituksesta "haluan avioeron" oli kulunut 5 vkoa, olin sekaisin kuin seinäkello. Takana 23 vuotta yhdessä, kaks pientä koululaista perheessä.
      Nyt kulunut n 4kk. Pikkuhiljaa alan saamaan itseluottamuksen takaisin, mutta työtä se on vaatinut. Olen lukenut ja puhunut ja lukenut ja puhunut, niin että suuta kuivaa ja kädet haisee paperille.
      Olen myös käynyt pariterapeutilla ja nyt olen menossa perheterapiaan lasten takia. Kaikki mahdolliset avut aion käyttää, sillä en niitä ole ennen tarvinnut ja toivottavasti en enään tämän helvetin jälkeen tarvitse.
      Jokainen etsii sen oman tarpeensa apuun, mutta esim tarha / koulu auttaa lapsia ja sieltä saa myös tiedon kuka auttaa vanhempaa.
      "yllätyseron" läpikäyneet kertovat olon alkavan helpottaa n. 2 vuoden kuluessa (voi helvetti, kun pitkä aika vielä), mutta sehän on tilanteesta, historiasta ja siitä kiinni, miten ns. työstät eroa. Osa eronneista haluaa työntää pahan olon vaan historiaan ja se ehkä sopii heille, mutta olen sitä mieltä, että se kannattaa käydä läpi, ettei tulevaisuudessa sit lävähdä silmille uudessa suhteessa.
      TSEMPPIÄ, sitä tarvitset.

      • kohtalotoveri

        Vaikeata on täälläkin. Itkettää niin, että silmät meinaa päästä irrota. Yöllä laitoin ukon pihalle, tuli niin paljon juttuja taas ilmi, mutta mistä helvetistä johtuu tämä sairaan paha olo? Onko se merkki siitä, että rakastan miestä kaikesta huolimatta, vai tottumusta vai mitä?
        Kertokaa joku?
        Vuosi takana ja on kuin eilinen, vaikka meillä on sahattu edestakaisin tulen- en tule-tulen sittenkin ja nyt taas lähti!


      • sen nyt
        kohtalotoveri kirjoitti:

        Vaikeata on täälläkin. Itkettää niin, että silmät meinaa päästä irrota. Yöllä laitoin ukon pihalle, tuli niin paljon juttuja taas ilmi, mutta mistä helvetistä johtuu tämä sairaan paha olo? Onko se merkki siitä, että rakastan miestä kaikesta huolimatta, vai tottumusta vai mitä?
        Kertokaa joku?
        Vuosi takana ja on kuin eilinen, vaikka meillä on sahattu edestakaisin tulen- en tule-tulen sittenkin ja nyt taas lähti!

        sitten jäädä sille tielleen, äläkä huoli takaisin. On sen miehen aika kasvaa aikuiseksi.
        Laita stoppi tykkänään: nyt pysyt poissa. Ellei tehoa, vaihda lukot. Lapset kärsii, jos te ette osaa päättää. Minkä mallin annatte lapsille parisuhteesta tuolla käytöksellä.


    • hexa48

      Sen huomasin valokuvia läpikäydessäni (lupasin kuvat exälle ja itse pitää negatiivit) että niitä ei pidä katsoa lainkaan, seurauksena oli 2vrk:n yhtäjaksoinen tunnemylläkkä.
      Sen jälkeen en ole exään ollut yhteydessä kuin tekstiviestien välityksellä ja sanoin hänellekin etten nyt toistaiseksi halua nähdä enkä kuulla exää ja hänen uutta miestään. Ajattelin että mitä vähemmän olen tekemisissä exän kanssa niin sen parempi tässä alkuvaiheessa (paitsi lapsiin ja eroon liittyvissä asioissa tietysti pitää olla tekemissä mutta toistaiseksi nämä on hoitunut tekstareilla ja sekin on helpottanut).

      Voin vaan kuvitella miten paljon vaikeammaksi tilanne itsellä olisi mennyt jos tässä joutuisi hänen kanssaan puhumaan tai peräti olemaan nenätysten jatkuvasti. Kun meillä kolmas pyörä tuli kuvioon niin päätin etten ole missään tekemisissä exän kanssa kuin pakolliset kuviot ja tämä on näyttänyt sopivan hänellekin, luulen että tämä helpottaa mun eroprosessiani tässä vaiheessa hyvin paljon.
      Eli teillä muilla on kyllä aika rankkaa touhua jos toisesta ei pääse tässä tilanteessa täysin eroon vaikka erota juuri olisi tarkoitus. Kuulostaa todella vaikealta jos exä ei ymmärrä pysyä omissa ympyröissään kun on kerran sille tielle lähtenyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe