16+20

Mä tässä mietiskelin,että mitä ne noin toisissa kymmenissä olevat miehet mahtaa ajatella näistä 16 vuotiaista naisten aluista? Että mahtaako yksikään kaksikypänen ottaa tämän ikäistä neitoa vakavasti,näin seurustelu mielessä?
181017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kukaan järkevä parikymppinen ei noin nuoriin koske, syyt on päivänselviä. Suurin osa ihmisistä ei hyväksy miehellä noin nuorta tyttöystävää. Mieti nyt minkä kuvan se miehestä antaa, jos vaikkapa törmää pomoon kaupungilla noinkin nuori nainen kainalossa. Kyse ei ole siitä, etteikö 16v ole seksuaalisesti haluttava. Vakavaa suhdetta en vaan osaa kuvitella kenellekään teinin kanssa, sillä elämäntilanteet on täysin erilaiset. Tyttö kertoo minkälainen päivä oli lukiossa, mies taas uudesta työprojektistaan, yliopistossa opiskelusta yms. Seksi taas, vaikkakin fyysisesti mahdollista ja varmasti nautinnollistakin, on käytännössä mahdotonta em. syistä.

Äänestä
  • "Suurin osa ihmisistä ei hyväksy miehellä noin nuorta tyttöystävää."

    Minusta olisi kamalan surullista jos oma kultani olisi ilmoittanut noin sen sijasta että aloimme seurustella. Mene itsees, et kai sä niiden toisten ihmisten takia seurustele?

    Äänestä

se ei ole ikäero eikä mikään yks neljä-viisi vuotta..kyllä tsiikailee miehet..vanhemmatkin:)

Äänestä
  • Ilmeisesti sinulla ei ole vielä lainkaan aikuisen ihmisen elämää, kun tuollaista puhut. Esittämäni syyt on sellaisia että niistä ei pääse yli eikä ympäri.

    Äänestä

  • M21 kirjoitti:

    Ilmeisesti sinulla ei ole vielä lainkaan aikuisen ihmisen elämää, kun tuollaista puhut. Esittämäni syyt on sellaisia että niistä ei pääse yli eikä ympäri.

    ..kanssasi M21.
    Itselläni on takana eräs kolme vuotta kestänyt suhde. Suhde alkoi ollessani 14 vuotias, ja poikaystäväni oli silloin 18.
    Ja kyllä ihan vakavasti toisemme otimme molemmat.
    Eli ollessani 16 ja exäni 20, olimme seurustelleet jo kaksi vuotta, täysin uskollisina toisillemme molemmat.
    Aika pitkälle kiinni siis henkilöistä itsestään, eihän jokaiselle sovi ns.vakava suhde vielä teini-iässä, ja toisaalta en kyllä suosittelekaan välttämättä sitä.
    Vakiintumaan ehtii toki myöhemminkin. Mutta jos sellainen ihminen osuu kohdalle, jonka kanssa se jokin kolahtaa yhteen, niin ei sitä vastaankaan kannata potkia.
    Mutta taas tavan vuoksi ei todellakaan kannata alkaa tapailemaan ketään, ei teininä eikä myöskään vanhempana.
    Kyllähän se on enemmänkin kiinni siitä henkisestä puolesta, siitä kuinka kypsä ihmisenä on. Ja henkisen puolen kypsyys ei taas ole kiinni pätkääkään siitä onko mittariin kertynyt 16 vai 36 vuotta. Jotkut eivät vielä nelikymppisenäkään osaa sitoutua ja ottaa toisia ihmisiä vakavasti...

    Maailma ei katsos ole niin mustavalkoinen, hyvä M21... ehkä opit sen vielä jonakin päivänä. :)

    Äänestä

  • M21 kirjoitti:

    Ilmeisesti sinulla ei ole vielä lainkaan aikuisen ihmisen elämää, kun tuollaista puhut. Esittämäni syyt on sellaisia että niistä ei pääse yli eikä ympäri.

    yli eikä ympäri. Näin on.

    Miksi 16-vuotiaan (nuoremmista puhumattakaan) pitäisi edes alkaa seurustella vakavasti? Kuulostaa hölmöltä tuollainen lausekin. Nuoruus on oman identiteetin kehittymisen aikaa ja seurustelu suorastaan häiritsee sitä.

    Äänestä

  • XX kirjoitti:

    Mielestäni nuoruus on juuri sitä seurustelun aikaa. Mitenkäs muuten sitä oppii tuntemaan vastakkaista sukupuolta?

    Äänestä

  • female kirjoitti:

    Mielestäni nuoruus on juuri sitä seurustelun aikaa. Mitenkäs muuten sitä oppii tuntemaan vastakkaista sukupuolta?

    Nuoruus seurustelun aikaa? Joo-o.

    Minulla oli nuorena vastakkaisen sukupuolen edustajia - ystävinä. Monta. Yhdenkään kanssa en kuitenkaan "seurustellut".

    Kaikista noista ystävistä minulla on vieläkin, vuosikymmenten jälkeen, hyvät muistot.Ne auttoivat minua löytämään itseni. Antoivat itsevarmuutta ja osviittaa siitä millainen on hyvä mies, jonka kanssa voisi oikeasti seurustella. Myöhemmin.

    Äänestä

Tapasin nykyisen vaimoni kun hän oli juuri ja juuri 16 vuotta ja itse olin 23, eli ikä ero on 6 vuotta. Ei ollut vaikeuksia ottaa vakavasti, ja 1997 kesällä mentiin naimisiin...

Äänestä
  • aikas tyhmä, jos otat 23-vuotiaana 16-vuotiaan seurustelukumppanin, mutta ei se mitään, kyllä tuon tyhmyyden huomaa jo siitä, että et tiedä kuinka monta vuotta on ikäeroa 23-vuotiaan ja 16-vuotiaan välillä.

    Äänestä

Tylsää kun avarakatseisia ihmisiä on niin uskomattoman vähän.

Itse olin 14-vuotias kun aloin seurustelemaan kultani kanssa, joka oli huomattavasti vanhempi. Ja tätä kirjoittaessani huomautan, että jättäkää ne mauttoman lapsenraiskaaja -jutut suosiolla pois.

Minä ihastuin, rakastuin ja rakastin, ja niin teki hänkin. Ja rakastamme molemmat edelleen, yli kaksi onnellista, yhteistä vuotta takana.

Tietysti jos haluat seurustella äitiäsi, pomoasi tai yhteiskuntaa varten, odota ensin neljä vuotta ja hommaa jostain hyvinkoulutettu 22-vuotias mies joka vie sinut alttarille ja sitten tehdön lapsia.

Mitäpä väliä sillä on rakastatko häntä ja oletko onnellinen, kunhan muut hyväksyvät sen. (Huomaa ivallinen kommentti koskien erään 21-vuotiaan mieshenkilön tekstejä tässä keskustelussa.)

Voimia sulle!!

Äänestä
  • On lievästi sanottuna naurettavaa tulla tänne 16vuotiaana kertomaan onko tuollaisessa suhteessa järkeä vai ei. Et voi mitenkään käsittää aikuisen ihmisen elämää, koska olet vielä pikkulapsi. Koita nyt hyvä tyttö ymmärtää, että jos vaikkapa se pomo näkee aikuisen miehen seurustelevan teinin kanssa, ei siitä voi seurata mitään muuta kun ongelmia. Rakkaudessakin on pakko ottaa huomioon tämän maailman realiteetit, vaikket sitä ehkä vielä ymmärräkään.

    Äänestä

  • M21 kirjoitti:

    On lievästi sanottuna naurettavaa tulla tänne 16vuotiaana kertomaan onko tuollaisessa suhteessa järkeä vai ei. Et voi mitenkään käsittää aikuisen ihmisen elämää, koska olet vielä pikkulapsi. Koita nyt hyvä tyttö ymmärtää, että jos vaikkapa se pomo näkee aikuisen miehen seurustelevan teinin kanssa, ei siitä voi seurata mitään muuta kun ongelmia. Rakkaudessakin on pakko ottaa huomioon tämän maailman realiteetit, vaikket sitä ehkä vielä ymmärräkään.

    Elämän realiteetit eivät ole kehittyneet kaikilla edes 18-vuoden-ikäisenä saati sitten 14-16-vuotiaina.

    Mielestäni alkuperäisen kysymykseen "ottaako 20-vuotias mies 16-vuotiaan vakavasti" voi vastata, että ottaa, ellei ala seurustella 16-vuotiaan kanssa!

    Lapset teini-iässä luulevat ihastuksiaan aina rakkaudeksi. Voisin pikkuilkeästi todeta, että 20-vuotiaalle vielä lapsenomaiselle miehelle teini-ikäinen tyttö on varteenotettava seurustelukohde: Helppo käsitellä ja saa osakseen varauksetonta ihailua (muttei tasaveroista parisuhdetta, joka vielä 20-vuotiastakin saattaa pelottaa...): Mies on teini-ikäiselle kuin lemmikki, jota silitetään, paijataan ja pidetään hyvänä.

    Poikkeuksia tästä kuvauksesta tietysti on, alle 1%, johon kaikki (!) tuossa iässä seurustelevat luulevat kuuluvansa...

    Äänestä

  • Jane kirjoitti:

    Onhan se tietysti niin. En kuvittele olevani aikuinen enkä kuvittele tietäväni aina tasan mitä teen ja mitä tulevaisuus tuo.

    Joka tapauksessa olen onnellinen, enkä oikein jaksa uskoa että ympäristö olisi riittävä syy lopettaa seurustelumme.

    Enhän toki syytä teitä mielipiteistänne, ne ovat erittäin ymmärrettäviä. Mutta varokaa ettette päädy siihen ihmisryhmään jotka kuvittelevat, että vain heidän mielipiteensä ovat oikeita.

    Ja yksi juttu muuten vielä. Kukaan ei ole osannut todistaa missä menee ihastumisen ja rakastumisen ja rakastamisen raja, vaikka onhan siitä mielipiteitä/teorioita. Joten en usko että kukaan on oikea ihminen sanomaan toiselle rakastaako hän vai ei.

    Toivottavasti viestini ei kuulostanut kovin "minä tiedän kaiken" -teiniltä =) Se ei ollut tarkoitus, niin en kuvittele.

    Äänestä

  • M21 kirjoitti:

    On lievästi sanottuna naurettavaa tulla tänne 16vuotiaana kertomaan onko tuollaisessa suhteessa järkeä vai ei. Et voi mitenkään käsittää aikuisen ihmisen elämää, koska olet vielä pikkulapsi. Koita nyt hyvä tyttö ymmärtää, että jos vaikkapa se pomo näkee aikuisen miehen seurustelevan teinin kanssa, ei siitä voi seurata mitään muuta kun ongelmia. Rakkaudessakin on pakko ottaa huomioon tämän maailman realiteetit, vaikket sitä ehkä vielä ymmärräkään.

    "On lievästi sanottuna naurettavaa tulla tänne 16 vuotiaana kertomaan onko tuollaisessa suhteessa järkeä vai ei."

    Mielipide (ja vain minun henkilökohtainen mielipiteeni johon minulla on oikeus) on se ettei ihmissuhteissa yleensäkään ole sitä "järkeä". Tai ainakaan ne eivät ole sitä varten.

    Ja toinen henkilökohtainen mielipiteeni on se että 16-vuotias ja 20-vuotias voivat seurustella aivan rauhassa pomosta välittämättä.

    Toivottavasti annat minun pitää mielipiteeni, oi sinä kypsä mies =)

    Äänestä

"kaksikypänen"

sinulta r?

Äänestä
  • heh... Taidat olla oikea tosi mies..

    Äänestä

Kyllä tuo ikäero on vähän liikaa liikaa, eri asia olisi, jos 25-vuotias olisi 20-vuotiaan kanssa. Tuossa iässä ei ikäero tuntuisi enää niin pahalta.
Itse (21v.) en ainakaan osaisi kuvitella seurustelevani 16-vuotiaan kanssa, tänä vuonna 16-vuotta täyttäneet ovat juuri päässeet YLÄ-ASTEELTA! Itsellä lukio takana jo runsas 2-vuotta sitten.

Tunnen muutenkin tuon '86-85-vuonna syntyneen ikäluokan aika hyvin, koska siskoni on syntynyt '86 ja hänen kaverinsa ovat juuri 16-17-vuotiaita, ja mitä heidän juttujansa joskus kuuntelee, niin on se vähän vielä alle aikuisen tasoa. Joskus tulee vielä puheluita että: "Haetko meille siiderii"... olisi se kauheaa, jos joutuisi hakea tyttöystävälleen alkoholijuomia...=)! En silti väitä, että itsekään tässä iässä olen vielä kaikenkokenut aikuinen.

Niin, ja lopuksi vielä, että oma tyttöystävä on 23-vuotias.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

female kirjoitti:

Mä tässä mietiskelin,että mitä ne noin toisissa kymmenissä olevat miehet mahtaa ajatella näistä 16 vuotiaista naisten aluista? Että mahtaako yksikään kaksikypänen ottaa tämän ikäistä neitoa vakavasti,näin seurustelu mielessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu