Koska kannattaa

kysyisin mikä olisi fiksuinta, jos esimerkiksi
olet hakenut työpaikkaa ja olet lähettänyt
työhakemuksen ja esimerkiksi hakuaika umpeutuu
kahdenviikon kuluttua. Niin koska kannattaisi
tiedustella työpaikasta puhelimitse toisaalta hakuajan umpeuduttua voi olla myöhästä?
5791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

harhaluulo, että haastatteluun kutsutaan vasta hakuajan päätyttyä, mutta haastatteluun voidaan myös kutsua jo ennen hakuajan umpeutumista ja jopa työntekijän valintakin voidaan tehdä.

Kannattaa soitella samoihin aikoihin kun lähetät hakemuksen, joko ennen tai parin päivän viiveellä.

Hakemus kannattaa lähettää mahdollisimman nopeasti sen löydyttyä.

Valtion ja kunnan hakemukset taidetaan käsitellä vasta viimeisen hakupäivän jälkeen, joten sinne voisi ehkä soittaa juuri ennen hakuajan umpeutumista.

Äänestä
  • Työnantaja soittaa Sinulle päin jos kokee sinut kiinnostavaksi hakijaksi. Rekrytointi on aikaa vievää puuhaa, turhiin ("onhan hakemukseni tullut perille") puheluihin ei varmasti mielellään edes vastailla.. Yritykseen soitetaan yleensä ennen hakemuksen lähettämistä jos jokin asia mietityttää.

    Äänestä

  • Yksityinen työnantaja voi tietysti palkata sopivan tyypin heti sellaisen löydettyään vaikka samana päivänä ja suoraan kadulta. Hyviä tapoja tulisi tietenkin noudattaa, jos on työpaikan julkisesti haettavaksi laittanut.

    Julkisen sektorin kohdalla on toisinaan myös hyvin joustavaa. Esimerkiksi haastattelut voidaan todellakin tehdä sitä mukaa kuin hakemuksia tulee. Ei tässä vielä mielestäni ole mitään pahaa.

    Täytyy oppia haistelemaan ilmaa, kun on kyseessä tavoiteltu julkisen sektorin virka tai toimi. Kyllä sen huomaa, että onko se sinulle tarkoitettu vai käydäänkö vain kissa ja hiiri leikkiä, että kuinka esim. pätevä hakija pelataan pois. Tällaisessa tapauksessa kannattaa siis katsoa loppuun saakka, valituksineen kaikkineen.

    Äänestä

  • Pettynyt hakija kirjoitti:

    Yksityinen työnantaja voi tietysti palkata sopivan tyypin heti sellaisen löydettyään vaikka samana päivänä ja suoraan kadulta. Hyviä tapoja tulisi tietenkin noudattaa, jos on työpaikan julkisesti haettavaksi laittanut.

    Julkisen sektorin kohdalla on toisinaan myös hyvin joustavaa. Esimerkiksi haastattelut voidaan todellakin tehdä sitä mukaa kuin hakemuksia tulee. Ei tässä vielä mielestäni ole mitään pahaa.

    Täytyy oppia haistelemaan ilmaa, kun on kyseessä tavoiteltu julkisen sektorin virka tai toimi. Kyllä sen huomaa, että onko se sinulle tarkoitettu vai käydäänkö vain kissa ja hiiri leikkiä, että kuinka esim. pätevä hakija pelataan pois. Tällaisessa tapauksessa kannattaa siis katsoa loppuun saakka, valituksineen kaikkineen.

    Julkisen paikat on useimmiten käytännössä jo etukäteen täytetty, joku pykälä vaatinee julkista ilmoittelua. Ja taas moni potentiaalinen hakija panostaa ja hakee, turhaan.

    Äänestä

  • kusetusta kirjoitti:

    Julkisen paikat on useimmiten käytännössä jo etukäteen täytetty, joku pykälä vaatinee julkista ilmoittelua. Ja taas moni potentiaalinen hakija panostaa ja hakee, turhaan.

    Paikka on pantava auki ja talon sisältä löytyy kumminkin aina joku, joka paikan saa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


soittaa? kirjoitti:

kysyisin mikä olisi fiksuinta, jos esimerkiksi
olet hakenut työpaikkaa ja olet lähettänyt
työhakemuksen ja esimerkiksi hakuaika umpeutuu
kahdenviikon kuluttua. Niin koska kannattaisi
tiedustella työpaikasta puhelimitse toisaalta hakuajan umpeuduttua voi olla myöhästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu