taas näin itseni

räyhähenki

Tämän illan lastenkasvatus ohjelma pikku julmurit vai mikä lie... siinä se nainen oli ilmetty kuvani, tuollainen olin, kun selitin ylikiltteyttäni.

Olipa vapauttava kuulla ammatti-ihmisen suusta etten tehnytkään mitään kamalasti väärin, tein vain ja ihan liikaa toisten puolesta.

Tässä suunnittelen josko lapseni jo tavoille opettaisin, korjaamaan jälkensä ja sellaista arkista, sitä kun työskentelee kotoa käsin helposti hukkuu unelmaan että pitäisi olla täydellinen nainen, pullantuoksuinen ja lempeä silmäinen..

No tuossa ohjelmassa oli ääritapaus, ei meillä noin siivotonta koskaan ole, mutta kyllä se tuo irtipäästäminen taitaa itselleni suuri ongelma olla. Sekä lapsia että tavaroita ajatellen, tai sitä että antaisi jonkun muun tehdä kotitöitä.

Ensin ajattelin ettenhän minä ahdistu jos joku muu tiskikoneen täyttää, mutta kylläpä vaan ahdistun, kerroin siitä jossain tuolla päiväkirjaosiossa, siellähän ruikutin kuinka pahalta tuntuu kun mies osoittaa "laiskuuttani" Herran pieksut toinen auttaa yrittää ja oma asenteeni on täysin kieroutunut.

Aina ei ole hauskaa oppia lisää itsestään, mutta opittava se on vaikka sitten suoraan näytettynä malliesimerkkinä tekstillä Tässä teet väärin.

5

539

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miestä

      aina kiittää

    • ,,,,,

      soisipa moneen naiseen tai siis vaimoon pesiytyvän pieni räyhis. Ei siis sanan vars merkityksessä vaan siinä merkityskessä kuin tämä räyhis on =D

      • räyhähenki

        Joku jo vinkkasi vinkeästi minun hakevan seuraavaa miestä täältä käsin, tosin pitkän ja kieron kaavan mukaan. >=)

        Eli ei ihailijapostia kiitos, olen ilmeisen seestynyt nykyiseen liittooni.

        Niin monta mutkaa kuin teinkin, harkitsen vakavasti uuden piltin alulle saattamista, joka kai osaltaan kuvaa olotilaani.

        Kannattaisi odottaa yli joulun, tiedän. Mutta kuka sanoo missä ja millaiseen ympäristöön lapsia saa saattaa, tai toivoa, niiden saannista kun koskaan tiedä.

        Ilmeisesti oma kriisini alkaa seestyä kolmen kurjan, hurjan ja hyvin opettavaisen vuoden jälkeen. Josta kautta päädyin miettimään josko vielä lapsia haluan, ne olisi kai syytä tähän väliin sujauttaa, ;) Ennen seuraavaa kriisiä, niitähän riittää hamaan hautaan saakka.

        Sitä kuinka hullun äidin nuo rukkaparat saavat, en käy liiaksi pohtimaan, on niinkin että jos tuollaisia asioita alkaa mielessä pyörittämään, lapsia ei enää maailmaan syntyisi, niitä muutamaa vahinkoa lukuunottamatta, jotka eivät ehkä saisi osakseen rakkautta jota minun tapaiseni itsensä kanssa takkuilija kai kuitenkin jossain määrin pystyy antamaan.

        Eli opinko viimein rakastamaan? vai suoritanko vain rakkautta? kuka tietää. Rakkaus taitaa olla kuin kuolema, jos sen kohtaa, siitä voi kertoa, kukaan vain ei usko kertomaasi. Jolloin saat hullun leiman otsaasi ja nipun hyväntahtoisia hymyjä.

        Mutta siis en tunne oloani ihan ehyeksi, ellen perusta kunnon klaania, en löytänyt (laajoista etsinnöistäni huolimatta) klaanin johtajaksi parempaa miestä kuin vierelläni oleva, jota kai koulutan lopun ikäni, ilman ja kera oppaiden.

        Olen kuullut monta tarinaa lapsista jotka laitetaan tässä kulmauksessa alulle, ihan kuin laastarisuhteet jotka aloitetaan seuraavana päivänä jälkeen eron. Toivossa että onni nurkantakaa eteen tupsahtaa.

        Mutta tiedän tuoltakin kannalta totuuden, eli sen ettei lapsi nido minua tiiviimmin onneen mieheni kanssa, ei tuo täyttymystä epätäydellisyyteen, ei korjaa mitään rikkoutunutta. Olisipa vain täydellinen keskellä epätäydellisyyttä omana itsenään.

        Lähinnä kyse on siitä etten tämän kaiken jälkeen pelkää mitään. Tietysti pimeää ja peikkoja, mutten eroa, en sitä että mieheni törmäisi upeaan naiseen ja jättäisi minut kuin nallin kalliolle lapsineni.

        Tiedän että kävi kuinka tahansa, elämä kantaa, kunhan opettelee kellumaan, eikä liikaa räpiköi.

        Äitiys on se kohta elämääni jossa olen läpi vuosien tiennyt onnistuneeni kohtalaisesti, toki virheitä tuli silläkin saralla tehtyä repullinen jos toinenkin, mutta kaikkinensa, luulen onnistuneeni, enkä epäröi ettenkö hiukan kasvaneena voisi onnistua toistamiseen.

        Entä jos lapsenteon lähtökohta ei olekaan eheyttää perhettä, vaan antaa minulle muuta pohdittavaa kuin mieheni virheet. Entä jos onkin niin että viisastuttuaan pitää tyhmistyä toviksi, heittää taas kattilat kasaan ja katsoa mitä teoksesta tulee kun sekoittaa kasan?

        Kun siis saan hiukan suorittua kriisiä, uusi kaos vain siksi että tasamaa on tylsää??

        Tokkiinsa harkitsen, olen harkinnut jo nelisen vuotta. Ei tämä niin yhtäkkiä ja tähän onneen, jossain kohtaa elämä vain tekee leikkauspisteitä joissa todellisuus hetkenverran näkyy selkeänä, tuossa hetkessä on tehtävä päätöksiä joilla tietään viitoittaa.


      • ,,,,,
        räyhähenki kirjoitti:

        Joku jo vinkkasi vinkeästi minun hakevan seuraavaa miestä täältä käsin, tosin pitkän ja kieron kaavan mukaan. >=)

        Eli ei ihailijapostia kiitos, olen ilmeisen seestynyt nykyiseen liittooni.

        Niin monta mutkaa kuin teinkin, harkitsen vakavasti uuden piltin alulle saattamista, joka kai osaltaan kuvaa olotilaani.

        Kannattaisi odottaa yli joulun, tiedän. Mutta kuka sanoo missä ja millaiseen ympäristöön lapsia saa saattaa, tai toivoa, niiden saannista kun koskaan tiedä.

        Ilmeisesti oma kriisini alkaa seestyä kolmen kurjan, hurjan ja hyvin opettavaisen vuoden jälkeen. Josta kautta päädyin miettimään josko vielä lapsia haluan, ne olisi kai syytä tähän väliin sujauttaa, ;) Ennen seuraavaa kriisiä, niitähän riittää hamaan hautaan saakka.

        Sitä kuinka hullun äidin nuo rukkaparat saavat, en käy liiaksi pohtimaan, on niinkin että jos tuollaisia asioita alkaa mielessä pyörittämään, lapsia ei enää maailmaan syntyisi, niitä muutamaa vahinkoa lukuunottamatta, jotka eivät ehkä saisi osakseen rakkautta jota minun tapaiseni itsensä kanssa takkuilija kai kuitenkin jossain määrin pystyy antamaan.

        Eli opinko viimein rakastamaan? vai suoritanko vain rakkautta? kuka tietää. Rakkaus taitaa olla kuin kuolema, jos sen kohtaa, siitä voi kertoa, kukaan vain ei usko kertomaasi. Jolloin saat hullun leiman otsaasi ja nipun hyväntahtoisia hymyjä.

        Mutta siis en tunne oloani ihan ehyeksi, ellen perusta kunnon klaania, en löytänyt (laajoista etsinnöistäni huolimatta) klaanin johtajaksi parempaa miestä kuin vierelläni oleva, jota kai koulutan lopun ikäni, ilman ja kera oppaiden.

        Olen kuullut monta tarinaa lapsista jotka laitetaan tässä kulmauksessa alulle, ihan kuin laastarisuhteet jotka aloitetaan seuraavana päivänä jälkeen eron. Toivossa että onni nurkantakaa eteen tupsahtaa.

        Mutta tiedän tuoltakin kannalta totuuden, eli sen ettei lapsi nido minua tiiviimmin onneen mieheni kanssa, ei tuo täyttymystä epätäydellisyyteen, ei korjaa mitään rikkoutunutta. Olisipa vain täydellinen keskellä epätäydellisyyttä omana itsenään.

        Lähinnä kyse on siitä etten tämän kaiken jälkeen pelkää mitään. Tietysti pimeää ja peikkoja, mutten eroa, en sitä että mieheni törmäisi upeaan naiseen ja jättäisi minut kuin nallin kalliolle lapsineni.

        Tiedän että kävi kuinka tahansa, elämä kantaa, kunhan opettelee kellumaan, eikä liikaa räpiköi.

        Äitiys on se kohta elämääni jossa olen läpi vuosien tiennyt onnistuneeni kohtalaisesti, toki virheitä tuli silläkin saralla tehtyä repullinen jos toinenkin, mutta kaikkinensa, luulen onnistuneeni, enkä epäröi ettenkö hiukan kasvaneena voisi onnistua toistamiseen.

        Entä jos lapsenteon lähtökohta ei olekaan eheyttää perhettä, vaan antaa minulle muuta pohdittavaa kuin mieheni virheet. Entä jos onkin niin että viisastuttuaan pitää tyhmistyä toviksi, heittää taas kattilat kasaan ja katsoa mitä teoksesta tulee kun sekoittaa kasan?

        Kun siis saan hiukan suorittua kriisiä, uusi kaos vain siksi että tasamaa on tylsää??

        Tokkiinsa harkitsen, olen harkinnut jo nelisen vuotta. Ei tämä niin yhtäkkiä ja tähän onneen, jossain kohtaa elämä vain tekee leikkauspisteitä joissa todellisuus hetkenverran näkyy selkeänä, tuossa hetkessä on tehtävä päätöksiä joilla tietään viitoittaa.

        Lapsi on sen sortin asia jolla ei mitään paikata. Lapsi on oma maailmansa. Ei pitkälle kanna jos lapsen hankkii vain peittoamaan Jotakin. Sen sinä tiedätkin, etkä ole lasta hankkimassa minkään peitoksi (vaikka niin epäröisitkin?)

        Kuka on mikään sanomaan miten pitää elää? Ei kaikkea voi analysoida ja puhtaaksi vakuuttaa. Se ei ole elämää.

        Joskus on hyvä pysähtyä miettimään onko kaikki hyvin. Jos on, mistä se johtuu, osaanko silti arvostaa kaikkea hyvää ja laittaa epäkohdat oikeisiin mittasuhteisiin. Osaanko ottaa muut ihmiset huomioon. Kaiken lisäksi: jokaisen pitää sopeutua vähintään jonkin verran. Sen tekee ehkä huomaamattaan.

        Jos pohdinnan jälkeen asiat eivät olekaan ihan niin kuin voisi tai pitäisi... mitä sitten. Kuinka paljon voin vaikuttaa, ainakin voin yrittää. Se on vuorovaikutus. Itse voi tehdä parhaansa. Se ei tarkoita että itse olisi paras ja oikeassa. Ehkä en tee itseäni toiselle selväksi, koska en osaa ja siksi minua ei ymmärretä. Toinen ei ole automaattisesti tyhmä. Mitä voin muuttaa paremmaksi näillä avuillani?

        Täydellistä hyvää, oikeaa ja onnea ei ole. Aina on jotain vähän vinksallaan. Parisuhteessakin aina on jokin mikä tökkii. Se ratkaisee paljonko sille laittaa painoa. Ne jotka elävät onnellisina ja ovat sitä mieltä että "ei meillä ole mitään vinossa.. tai ehkä joskus rahaa liian vähän". Heillä saattaa yksinkertaisesti olla arvot kohdallaan. Joku toinen ruikuttaa pienestäkin naksahduksesta (tiskit tiskaamatta) ja suhde on karilla.

        Jos kokonaisvaltaisesti olotila on hyvä, herää hyvillä mielin menee hyvillä mielin nukkumaan, eikä juuri itkeskele päivän mittaan.. eikö silloin ole asiat hyvin. Vielä paremmin jos päivään mahtuu aitoa naurua, huumoria, hyväilyjä. Maanantaisin sallitaan hieman värittömämpi elämä ;)

        Jos kaiken elämän filosofian keskellä mielessä kytee toive lapsesta... ei asiat kovin huonosti ole :)


    • kun se on sitkeä

      tuo ajatus siitä "ylikiltteydestä" ja tosiaan se on niin että kaikki mitä muut tekee näyttää ahdistavan koska haluaa sen huomin saada sillä "ylitäydellisyydellä" ja lapset varmaan kärsii siitä jossa ei voi mitenkään osallistua ja epäonnistua misään. Se on ehkä suvun perintöä.
      Suurennuslasin alla on muutkin koska se kiltti pitää itseään kamalan ikeen alla ja varoo kaikkea mikä voi mennä pieleen tai väärin , pelkokin ym hallitsee.

      Mitenkähän tuohon saisi menemään rehellisen järjenkäytön ja myöntämisen että on aivan puutteelinen ja epäonnistuva niinkuin muutkin??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      834
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      787
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      258
      717
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      698
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      669
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      653
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      633
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      633
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      626
    Aihe