Mies joka rakastui itseensä

Ihana mies

Kun olin nuori, minua aina kiusattiin, enkä koskaan tiennyt mistä kiusaaminen johtui. Silloin nuorena kuvittelin, että olin jotenkin viallinen muihin nähden. Nuorena vaivuin epätoivoon ja minua suorastaan oksetti.

Jossain vaiheessa kuitenkin minua alkoi ihmetyttämään, kuinka helposti selviydyin kaikista tilanteista. Ylioppilaaksikin pääsin lähinnä vain Aku Ankkoja lukemalla.

Eräänä päivänä sitten satuin katsomaan peiliin ja samassa näkymä oli aivan uskomaton. Peilistä katsoi aivan ihanan seksikäs mies seksikkäineen lihaksineen ja söpöineen kasvoineen. Rakastuin saman tien tuohon uskomattomaan peilikuvaan. Tuo peilikuva oli siis oma isteni. Päätin, että olen naimisissa loppuelämäni tuon ihanan otuksen kanssa.

Nytten muutettuani ulkomaille ja saavutettuni mainetta ja mammonaa, päätin ostaa pienen maapläntin Helsingin keskustan lähettyviltä. Tarkoituksena on rakentaa yli 50 metrinen patsas itsestäni. Haluan, että kaikki ovat tietoisia omasta suurudestani ja erinomaisuudestani.

8

802

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pahkura

      mun patsas on jo yli 60 metrinen..eikä se oo vielä ees valmis..oon päässyt vasta lantioon asti,kun aloin ihmettelee että pitäiskö laittaa patsaalle housut vai olisko nätempi ihan nakuna..
      mut on siinä vaan ihan hirvee homma :):):)

      • patsas on

        ei kun se patsas on vain iso bronssi kulli sellainen metri 60 pitkä patsasm helsingin keskustassa se aikoo seisoo sitte :D


      • pahkura
        patsas on kirjoitti:

        ei kun se patsas on vain iso bronssi kulli sellainen metri 60 pitkä patsasm helsingin keskustassa se aikoo seisoo sitte :D

        sitte noi kulkuset on varmaan betonista:):)
        mä tein omaan patsaaseen pallit kipsistä..höh..ei tarvittu ku pieni sade ni toinen pallo putos ja toinen roikkuu polvissa :):):)


      • Meloni81

        ..vain kalsmarit jalkahan,ni ei mummoilta tipu silmät.. :)


      • Jokunen
        pahkura kirjoitti:

        sitte noi kulkuset on varmaan betonista:):)
        mä tein omaan patsaaseen pallit kipsistä..höh..ei tarvittu ku pieni sade ni toinen pallo putos ja toinen roikkuu polvissa :):):)

        sulla tippu se toinen palli? Mulla se tippu jonkun auton päälle...


      • pahkura
        Meloni81 kirjoitti:

        ..vain kalsmarit jalkahan,ni ei mummoilta tipu silmät.. :)

        kalsareita,pitää ite ommella...jos osais..ja ois kone...ja kangasta...ja aikaa.....se on oikeestaan ihan hyvä ilman housuja:):)


      • pahkura
        Jokunen kirjoitti:

        sulla tippu se toinen palli? Mulla se tippu jonkun auton päälle...

        muutoin ei oo kyllä mitään tietoo se kun oli yöllä pudonnut,ei sitä kyllä missään näy? :)


    • in my *ss,,

      vaan ns. brutaalista seksikkyydestä, pantterinhymystä,

      dramaattisetsa katseesta jossa 100 vuoden musta tyhjyys,

      kasvoista joissa teatteria,

      voimaa ja kohtaloa.

      Tummat hiukset jees.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe