Onko pinnallisuus pahasta?

mielestäni aika oikeaan. Liian syvällistä asioiden kohtaamista jokapäiväisessä elämässä ei kukaan mielestäni voisi kestää.

Toisaalta pinnallisuus äärimmilleen vietynä on pahaksi. Sanat menettävät merkityksensä ja tilalle astuu piittaamattomuus ja oman edun häikäilemätön tavoittelu.

Ehkä turha yleistys, mutta, suomalaiset eivät vielä ole niin pinnallisuuden kyllästämiä, kuin joissain muissa kulttuureissa. Sitä rehellisyyttä käytetään tietysti hyväksi niin paljon kuin pystytään, mutta kyllä sitä arvostetaankin.

Aika näyttää miten käy. Todennäköisesti pinnallisuus kyllä voittaa. Tai sitten ei.

aika visaisen avauksen:)

Musta tuntuu että pinnallisuus on tapa,elämä voi tuntua helpommalta, jos ei tarvi kovin syvällisesti pähkäillä asioita.
Välttämättä ihmisiä ei kiinnosta pohdiskelu vaan tekeminen ja kokeminen.
Tavallaan se on myös pakenemista ja ongelmien väistelemistä.

Itse olen kuitenkin kokenut asioiden pohdiskelun lisäävän ymmärrystä ja helpottavan elämää.
Lisään tähän vielä,vähän asian vierestä...joidenkin mielestä syvällisesti ajattelevat ihmiset on tylsiä ja käyttävät kaiken aikansa otsa kurtussa pohtimiseen:)
Syvällinen asioiden ajattelu ja huumorintajuttomuus tai vakavuus ei kuitenkaan kulje käsi kädessä.Luonteenpiirteet on ihan oma juttunsa.

Lööpit sun muu media jutuissaan, voi tieten tahtoen jättää lukijoille mahdollisuuden omiin päätelmiin.Siitäkin huolimatta ettei se niin tekisi,aina joku tekee myös omia johtopäätöksiä.

Nykymaailmassa on kaikkea ihan liikaa.Ihmisen on vaikea käsitellä asioita,kun uutta tulee jatkuvalla syötöllä.
Monen on melkein pakko käyttää kaikki ajatustyöskentely arkirutiinien järjestämiseen ja jättää elämän syvälliset pohdinnat.
Itse kyllä sanoisin että tuokin on pelkkä järjestelykysymys.

Juu,mun mielestä pinnallisuus ei ole hyväksi.Se lisää välinpitämättömyyttä,kateutta,vihaa...ja ennenkaikkea oman navan ympärillä pyörimistä.

Pinnallisuus on tapa suojella itseä?

Jaksaisitko todella keskustella syvällisesti vakavista asioista päivästä toiseen, syvällisesti tonkia kaikki traumat/läheistesi traumat/ maailman traumat pohjamutia myöten?

Ihmisen elämä on kovin lyhyt ja ilot usein etsittävä, vaikka sitten pinnallisesta keskustelusta?

Syvälliset keskustelut on parasta käydä ajallaan ja niiden ihmisten kanssa, joille oikeasti on jotain hyvin tärkeää sanottavaa. Valitettavasti ihminen ei jaksa kantaa kuin osansa maailman tuskaa, lopulta meistä kaikista tulee pinnallisia? Arvet ovat liian syviä auottaviksi.

Hyvin vanhojen ihmisten kanssa keskustellessa sen asian huomaa, Elämän surut ja murheet jätetään pois keskustelusta, nautitaan siitä hetkestä, pidetään jutellen hauskaa.

Lööppilehtien "rakkaudet" ovat vain narsistisen kulttuurimme yksi ilmentymä? Eipä julkkisten sekoilussa usein niin suurista rakkauksista taida olla kyse.

Sehän on markkinavoimien märkä päiväuni. Kuluta, pistä raha kiertämään.

Tässä touhuillessani olen pyeritellyt avaustasi mielessäni. Olen yrittänyt miettiä sitä, mitä pinnallisuus on.

Jokainen meistä keskustelee asioista erilaisilla tasoilla. Käytämme samoja käsitteitä smaltalkissa ja silloinkin kun puhumme asiasta oma sydän lähes vereslihalla.

Kaiken tason keskustelu on mielestäni tärkeää. Keskustelun merkitys ja tehtävä vain vaihtelee.
Oikeastaan voisi ajatella että vastuu keskustelussa on aina yhtä paljon viestin kuuntelijalla kuin sen lähettäjälläkin ja pinnallinen keskustelu syntyy enemmän siitä, että viestin vastaanottaja heittää takaisin samanlaisen kevyen pallon, kuin mitä on vastaanottanut.

Juorulehtien kirjoittajat kirjottavat asioista karrikoiden ja kärjisäten. On lukijan vastuulla se, lähteekö peesaamaan kirjoitettua vai tuoko siihen mukaan omaa ajattelua ja näkökulmia...

Sama pätee mielestäni myös keskustelupalstoilla.
Kevyeen kenttäjutusteluun voi aina mukaan tuoda mukaan sellaisia elementtejä jotka kokee tärkeiksi. Ainakaan minulle ei kukaan ole koskaan sanonut, etteikö täällä saisi pohtia tai pähkäillä... enkä sen suuntaisia kommentteja ole kuullut reaalielämässäkään.

Myös rajankäynti huumorin ja pinnallisuuden välillä on kuin veteen piirretty viiva. Olen paljon tekemisissä kuolevien ihmisten kanssa. Laskemme usein leikkiä kuolemasta sekä potilaiden että muun hoitohenkilökunnan kanssa. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että suhtautuisimme asiaan pinnallisesti... vaan ennemminkin sitä, että asia joka on jokaisessa päivässä läsnä saa olla läsnä ilman, että sen kohtaamistapaan asetetaan ulkoapäin tulevia arvovarauksia.

Kaikenkaikkiaan nimenomaan se, että lähdemme ulkoapapäin arvottamaan toisten kommentteja joko pinnallisiksi tai syvällisiksi on mielestäni kyseenalaista.

Syvällisyys ei ole mielestäni tietty tapa puhua ja käsitellä asiaa. Sama pätee pinnallisuuteen. Vaikka mitä elämän osa-aluetta analysoisimme ja kääntelisimme mitä hienoimmin sanakääntein, mutta se ei teoreettisen ajattelun nautinnon lisäksi tavoittaisi minuuttamme,koskettaisi meitä, olisimme pinnallisia.

Minusta syvällisyys on aitoa välittämistä. Vilpitön naiivi joka on naiviudessaan aito, on minusta syvällisempi ihminen kuin oppinut jolle elämä on vierasta.

Syvällisen keskustelun syvyys syntyy siis aitoudesta...
ja kukapa meistä täällä, on sanomaan sitä, kuinka aidosti joku ajatuksiaan kirjoittaa silloinkin kun koemme ne pinnallisiksi...

Toisin tähän mukaan rehellisen pinnallisuuden ja oman edun tavoitteluun pyrkivän, epärehellisen pinnallisuuden. En lukenut kaikkia kommentteja, joten ehkä aihetta on jo tältäkin kantilta käsitelty.

Mutta asiaan. Usein kuullaan kysymys, Hei ! Mitä sulle kuuluu. Rehellisen pinnallinen kysymys johon samantasoinen vastaus yleensä kuuluu. No mitäpä tässä, eipä kummempia, entä itsellesi. Tosi harvoin kysyjälle vastataan, että kuule- olisiko Sinulla tunti aikaa niin kertoisin mielelläni kuulumiset. Ehkä kysyjä ei kysyisikään, mikäli etukäteen tietäisi tuon vastauksen saavansa.

Sitten toisaalta yliystävällinen, oman edun tavoitteluun pyrkivä pinnallisuus, jota valitettavan monessa työyhteisössä harjoitetaan. Siinä ei olla tippaakaan kiinnostuneita keskustelukumppanin ajatuksista eikä mielipiteistä, ainoana tarkoituksena ajaa omaa asiaansa eteenpäin.

Syvällinen keskustelu vaatii virittäytymistä kumppanin kanssa samalle aaltopituudelle ja parhaita mahdollisia puitteita. Vasta tuosta saa sen tarvittavan kontrastin pinnallisuuteen.

Sitten vielä tuo markkinatalouden tarkoitushakuinen pinnallisuus, jossa tietoisesti asetetaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.