Näinkö meille täällä aina käy.....

Onneton

Mies ilmoitti haluavansa erota, välillämme ei ole hänen mielestä enää mitään ja hän ei tahdo jatkaa yhteiseloa minun kanssa. Hän on miettinyt kaiken valmiiksi ja hänellä on selvät sävelet, miten jako suoritetaan ja jatkossa toimitaan (yhteisiä lapsia). Vuokra-asuntokin on haussa. Ja minä en aavistanut tästä kaikesta mitään. Huomasin, että hän oli muutaman viikon huonolla tuulella, mutta ajattelin sen olevan "normaalia" ja ohimenevää - kylläkin normaalia pidempää huonotuulisuutta.

Olen surullinen, en haluaisi erota. Päätös on kuitenkin miehen puolelta lopullinen ja hänet tuntien, uskonkin näin olevan. Sinänsä hän on reilu, koti jää meille tämmöisenään ja ne jatkon säveletkään eivät ole ollenkaan huonot minun kannalta (paljon lohduttaa). Hän vie vain sen verran tavaroita, että pääsee elämässä alulle. Jotenkin hän on näissä käytännön asioissa liiankin "hööli". Näinkö hän paikkaa huonoa omaatuntoaan lasten takia, vai onko odotettavissa, että tilanne vielä kärjistyy? Kertooko tämä rauhallisuus, että hän todellakin on täysin tunteeton minua kohtaan ja haluaa keinolla millä hyvänsä eroon minusta mahdollisimman pian?

Jotenkin minusta olisi ollut reilumpaa, että olisimme voineet keskustella tästä erosta. Jos sitten päätös olisi ero, se olisi ero. Tai edes tämä harkinta-aika olisi harkinta-aika. Mutta ei, paluuta yhteen ei ole. En usko, että on vielä kolmatta osapuolta - ei se sitä täällä kotona kaapissa ole voinut pitää.

Itkettää niin pirusti ja kaikki tuntuu toivottomalta. Rakastan silti vielä tuota miestä, joka hajotti elämäni palasiksi. Kaikista pahimmalta tuntuu se, että kaikki tunteet ovat hänen puolelta kuolleet jo jonkin aikaa (näin kertoi). Onko se tosiaan niin, että kaikki tunteet vain kuolevat? Minä olin liitossa onnellinen - normaalia elämää. Häneltä jotain puuttui, arki ei riittänyt. Menetin hyvän aviomiehen! (kaikesta tästä huolimatta)

Milloin tämä tuska helpottaa?

16

3593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ef43

      Tervetuloa nykymaailmaan jossa avioerot ovat melkeinpä harrastus.

    • saman kokenut

      Minulle kävi aivan samoin. Mukava kesä takana ja paljon lomaa, mies poissaolevan tuntuinen ja sitten syksyllä ilmoitti hankkineensa asunnot ym. kuntoon ja ilmoitti erosta. Ei edes viimeiseen puoleen vuoteen riidelty. Kyllä se aikamoinen shokki oli, sillä vaikka huonosti välillä menikin niin usko suhteeseen ei ollut puoleltani loppunut. Ensimmäisestä eron jälkeisestä vuodesta pienten lasten kanssa en paljoa muista. Toiset vain eivät pysty kertomaan tunteistaan ja ajatuksistaan, vaan hautovat päänsä sisällä eronsa valmiiksi niin että toinen jää kuin nalli kalliolle. Paha siinä on enää mitään pelastaa, kun mitään ei enää ole tehtävissä.
      Kunhan pääset alkujärkytyksestä ja katkeruudesta irti, niin kyllä se elämä vain kantaa vaikka siltä ei nyt tunnukaan. Puhu, itke ja raivoa ja käsittele tunteet läpi, niin pääset erosta yli. Hän ei ollut arvoisesi, jos ei edes antanut sinulle mahdollisuutta käsitellä asioita yhdessä. Kyllä voi mieli muuttua kun kokee etäisän arjen ja yksinäisyyden sekä syyllisyyden perheensä jättämisestä. Pysy sinä lujana ja laita laki ym. asiat heti kuntoon. Kyllä miehet rupeaa rahoistaan olemaan paljon tarkempia kun huono omatunto hellittää...tai uusi nainen astuu kuvioihin.
      Elämä kantaa ja lasten takia voi olla hyvissä väleissä. Anna itsellesi aikaa parantua, niin jonain päivänä voit olla ehjempi ja kypsempi ihminen. Sillä vastoinkäymiset elämässä kasvattaa hurjasti. Onnea matkaasi! Sen kaiken mustan takana paistaa aurinko paljon kirkkaammin.

      • Se alkuperäinen Onneton

        Uskomatonta, että Suomen maasta löytyy toinen samanlainen. Toki meilläkin on ollut välillä ylä-ja alamäkiä (=arki), mutta en minäkään arvannut, että näin käy. Ja sen verran tuota jääräpäätäni (en osaa vielä sanoa ex-) tunnen, että hän päätöksessään pysyy. Tuskin takaisin ruikuttaa, vaikka siltä tuntuisikin.

        Kiitos sanoistasi. Odotan sitä aurinkoa!! (Vaikka nyt on vain harmaata - ja meillä ainakin on harmaa joulu)


    • mutta ei aina

      Jätitköhän pois jotakin kertomuksestasi?
      Tuntuu aika oudolta jos aikuinen mies suunnittelisi asioita noin pitkälle niin, ettei vaimo ollenkaan aavista asian tilaa. Joku syy on olemassa. Oletko kääntänyt selkäsi ja harrastanut mykkäkoulua? Oletko osoittanut vihamielisyyttä? Oletko syyttänyt laiskaksi kotitöissä? Arvostellut enemmän negatiivisesti?
      Mykkäkoulu ja joku muu yhdessä aiheuttaa pidempään jatkuvana enemmistössä miehiä käämin palamisen.
      Katso nyt kuitenkin rauhassa, miten asia etenee.
      Jos tunnet jonkun, johon luotat, juttele asiasta
      hänen kanssaan. Siitä ei ole ainakaan mitään haittaa.

      • Alkuperäinen Onneton

        Jätin paljonkin kertomatta, 18-vuoteen mahtuu. Taatusti hänellä on syy tai todennäköisesti syitä. Minä en ole mykkäkouluihminen, meidän perheessä se oli hän. En kuitenkaan väitä olevani täydellinen. Puhumattomuus tais kuitenkin olla meidän suhteen isoin ongelma - ei minun vaan hänen. Ajatuksia en osaa lukea, joten en osaa sanoa, mikä on se pahin vikani, joka tähän johti. Todennäköisesti olen jossain vaiheessa syyllistynyt kaikkiin muihin mainitsemiisi, paitsi tuohon mykkäkouluun. Pahinta, mitä olen tehnyt ja jota en hoksannut mainita - luettakoon sitten vaikka selän kääntämiseksi - on töissä käynti ja opiskelu, joista yhdessä sovimme. Asian ei pitänyt haitata, mutta ehkä sitten kuitenkin.

        Arvaas eikö minusta ole outoa. Epäkypsää!!!


      • Tipe
        Alkuperäinen Onneton kirjoitti:

        Jätin paljonkin kertomatta, 18-vuoteen mahtuu. Taatusti hänellä on syy tai todennäköisesti syitä. Minä en ole mykkäkouluihminen, meidän perheessä se oli hän. En kuitenkaan väitä olevani täydellinen. Puhumattomuus tais kuitenkin olla meidän suhteen isoin ongelma - ei minun vaan hänen. Ajatuksia en osaa lukea, joten en osaa sanoa, mikä on se pahin vikani, joka tähän johti. Todennäköisesti olen jossain vaiheessa syyllistynyt kaikkiin muihin mainitsemiisi, paitsi tuohon mykkäkouluun. Pahinta, mitä olen tehnyt ja jota en hoksannut mainita - luettakoon sitten vaikka selän kääntämiseksi - on töissä käynti ja opiskelu, joista yhdessä sovimme. Asian ei pitänyt haitata, mutta ehkä sitten kuitenkin.

        Arvaas eikö minusta ole outoa. Epäkypsää!!!

        Kuulin erohaluist myös tänään, sähköpostilla. En olisi varmaan saanut vieläkään tietää jos en olis kysynyt.
        Vikaa on molemmissa, mutta kumma kun tulee ongelmia niin se on heti ero. Ei keskusteluja, ei yrityksiä korjata. Kerrasta poikki. Olisi kuitenkin hedelmällistä miehellekin puhua jollekin edes miltä tuntuu ja voisiko jotain tehsä. Mutta ei asiat pidetään sisällä ja sitten se purkautuu näin.


      • HighlandWolf
        Tipe kirjoitti:

        Kuulin erohaluist myös tänään, sähköpostilla. En olisi varmaan saanut vieläkään tietää jos en olis kysynyt.
        Vikaa on molemmissa, mutta kumma kun tulee ongelmia niin se on heti ero. Ei keskusteluja, ei yrityksiä korjata. Kerrasta poikki. Olisi kuitenkin hedelmällistä miehellekin puhua jollekin edes miltä tuntuu ja voisiko jotain tehsä. Mutta ei asiat pidetään sisällä ja sitten se purkautuu näin.

        Pahimmillaan puhumattomuudelle tunnetaan lääketieteellinen diagnoosi: aleksitymia.

        Suomalaiskansallinen ominaispiirre?
        Tuskin, mutta aika yleinen piirre se taitaa olla, että ei kyetä kommunikoimaan. Harmi !


      • saman kokenut
        Tipe kirjoitti:

        Kuulin erohaluist myös tänään, sähköpostilla. En olisi varmaan saanut vieläkään tietää jos en olis kysynyt.
        Vikaa on molemmissa, mutta kumma kun tulee ongelmia niin se on heti ero. Ei keskusteluja, ei yrityksiä korjata. Kerrasta poikki. Olisi kuitenkin hedelmällistä miehellekin puhua jollekin edes miltä tuntuu ja voisiko jotain tehsä. Mutta ei asiat pidetään sisällä ja sitten se purkautuu näin.

        Kylläpäs on tyly tyyli ilmoittaa erohaluistaan, sähköpostitse. Mutta muutoin olen samaa mieltä, ei puhuta ongelmista ja sitten ratkaistaab asia eroamalla - aika köyhää asioiden käsittelemistä. Saatetaan näin kertä kenties vuosien patoutuma, joka puretaan siten kerta rysäyksellä. Mutta on sitä noilla puhumattomilla kannettavaa, kun ne kaiken sisällensä kerää.


    • HighlandWolf

      Paitsi, että meillä oli nainen se, joka lähti. Pahuksenmoisen shokeeraavaa, kun ei tosiaankaan aavista yhtään mitään. Puhumaton kun ei puhu niin ei :(

      Luultavasti tilanne ei kärjisty, jos itse et mene sitä kärjistämään. Vaikka kuinka sattuu ja raivostuttaa ja tekisi mieli "laittaa ranttaliksi", teet viisaasti, jos pystyt vastaamaan viileään rauhallisuuteen asialinjalla ja pidät mielesi kurissa. Ota kiitollisuudella vastaan se "hööliys", jota saat. Tämä elämä on käytännössä elettävä ja siinä ei ole lainkaan pahitteeksi, jos kotoa lähtevä ei halua laittaa sinne jäävää liriin. Motiiveja voi pohtia myöhemminkin... tärkeintä on saada ensin arki sujumaan uudessa tilanteessa.

      Normaali elämä voi olla hyvää elämää myös ilman puolisoa. Uskon helposti, että juuri nyt sinusta ei siltä tunnu, mutta vuosien kokemuksella voin vakuuttaa, että ajastaan suru lakkaa ja eräänä aamuna huomaat, että "aurinko paistaa risukasaan".

      Sitä aamua odotellessa... Kirjoittele päiväkirjaa ja/tai nettiin, keskustele ystäviesi kanssa, hoida arjen rutiinit ja pidä huolta itsestäsi ulkoillen sekä kunnollisella ruualla. Järjestä aikaa pysähtyä tutkimaan tuntojasi - surutyötä ei voi tehdä säntäämällä ja suorittamalla.

      Jaksuja!

      • taas alkuperäinen

        Lohduttaavaa ja helpottavaa (jollain tapaa) kuulla, että meitä on useampia. Mieheni ja muiden puhumattomien puolesta olen aidosti pahoillani ja tietty meidän puolesta, jotka siitä kärsivät.

        Minä en ala riitelemään, enkä jaksaisikaan. Tällä hetkellä kaikki voima menee itseni koossa pitämiseen. Kohta on monisivuinen kirjallinen sepustus valmiina vain nimet alta puuttuu. Ei riidan riita olla tästä aiheesta käyty - tosi helppo jako. Osin jakoa helpottaa se, että meillä on avioehto (thanks god!) ja asunto on minun. Irtain on kait suunnilleen 50/50, mutta niistä 90 % jää meille. Ja otan ne vastaan :). Asialinjalla ja mieli kurissa yritän pysyä, mitä nyt kyyneleet tämän tästä valuu, mikä minua (varmaan häntäkin) suunnattomasti ottaa päähän.

        Uskon toki, että elämää on ilman puolisoakin. Tänään ei tosiaan siltä tunnu, kesällä varmaan helpompaa ja sitten joskus aurinko aidosti paistaa. En haluaisi elää pakkoliitossa. Jos miehellä ei ole tunteita, ei sitten. En itsekkään pystyisi elämään kuin puolisot, jos tunteita ei ole. En vai tajua mihin hiivattiin ne hävis ja milloin ja miksi ei voinut kertoa aikaisemmin - kun ne rupes häviämään.

        Kiitos jaksuista. Niitä tässä tosiaan tarvin. Havahduin joku tunti sitten siihen, etten ole syönyt koko päivänä, enkä ylipäätään viime päivien aikana kovinkaan hyvin. Kävin puntarilla ja paino oli tippunut noin viikossa VIISI kiloa (en ole ylipainoinen). Järkyttävä määrä. Itsekin jo vähän huolestuin. Mutta minkä tekee, kun ruoka ei maistu ja syöminen tekee ihan oikeasti pahaa. Ulkoilusta huolehtii meidän koiruus :)


      • Samanlaisessa tilanteessa
        taas alkuperäinen kirjoitti:

        Lohduttaavaa ja helpottavaa (jollain tapaa) kuulla, että meitä on useampia. Mieheni ja muiden puhumattomien puolesta olen aidosti pahoillani ja tietty meidän puolesta, jotka siitä kärsivät.

        Minä en ala riitelemään, enkä jaksaisikaan. Tällä hetkellä kaikki voima menee itseni koossa pitämiseen. Kohta on monisivuinen kirjallinen sepustus valmiina vain nimet alta puuttuu. Ei riidan riita olla tästä aiheesta käyty - tosi helppo jako. Osin jakoa helpottaa se, että meillä on avioehto (thanks god!) ja asunto on minun. Irtain on kait suunnilleen 50/50, mutta niistä 90 % jää meille. Ja otan ne vastaan :). Asialinjalla ja mieli kurissa yritän pysyä, mitä nyt kyyneleet tämän tästä valuu, mikä minua (varmaan häntäkin) suunnattomasti ottaa päähän.

        Uskon toki, että elämää on ilman puolisoakin. Tänään ei tosiaan siltä tunnu, kesällä varmaan helpompaa ja sitten joskus aurinko aidosti paistaa. En haluaisi elää pakkoliitossa. Jos miehellä ei ole tunteita, ei sitten. En itsekkään pystyisi elämään kuin puolisot, jos tunteita ei ole. En vai tajua mihin hiivattiin ne hävis ja milloin ja miksi ei voinut kertoa aikaisemmin - kun ne rupes häviämään.

        Kiitos jaksuista. Niitä tässä tosiaan tarvin. Havahduin joku tunti sitten siihen, etten ole syönyt koko päivänä, enkä ylipäätään viime päivien aikana kovinkaan hyvin. Kävin puntarilla ja paino oli tippunut noin viikossa VIISI kiloa (en ole ylipainoinen). Järkyttävä määrä. Itsekin jo vähän huolestuin. Mutta minkä tekee, kun ruoka ei maistu ja syöminen tekee ihan oikeasti pahaa. Ulkoilusta huolehtii meidän koiruus :)

        Ihan normaalia reakointia tuollaiseen mullistukseen. Minullakin meni ruokahalu ja tuntui vain oksettavan koko ajan. Samoin yöunet ovat jääneet kovin lyhyiksi. Meillä tästä eropäätöksestä on nyt kohta kuukausi ja pikku hiljaa nämä fyysiset oireet alkavat helpottaa...
        Minulla on aikalailla samanlainen tilanne, mies muuttamassa muualle, koti jää minulle ja lapsille. Vaikka taloudellinen tilanne on suhteellisen turvattu, suru on kuitenkin pitkän yhdessäolon päättyessä valtava. Ei minullakaan hyvä ollut liitossa, mikä ei toiminut, mutta jotenkin ero on kuitenkin vähän liian helppo ratkaisu. Mies ei kuitenkaan ollut valmis tekemään mitään avioliiton laadun parantamiseksi, yhdessä se työ kuitenkin tehdä pitäisi. Vaikka sovussa eroammekin, olen kuitenkin kertonut tuntemuksistani hänelle. Ja miksi tilannetta ei saisi surra, onhan hän ollut erittäin tärkeä ihminen minulle. Ja ystävien sekä sukulaisten kanssa puhuminen on helpottanut myös kovasti.
        Elämä jatkuu, tällä hetkellä se on vaikeaa, parempaa on luvassa. Yritähän jaksaa, jos ei omat voimat riitä niin keskusteluapua kannattaa hakea. Ja monta muuta hyvää asiaa jää kuitenkin elämään, esim. lapset.


    • meillä myös

      ... mutta meillä emännän puolelta 8 kk tuo sama kuvio.

      Ei helpota vieläkään.

    • Vesta

      Oma kokemukseni siitä, milloin eron (epäonnistumisen?) tuska helpottaa on se, että sinä päivänä kun alkaa nähdä oman vastuunsa siitä, että suhde on ajautunut umpikujaan.

      Niin kauan kuin näin vian toisessa, tuntui avioero epäoikeudenmukaiselta ja tunsin itseni kärsiväksi osapuoleksi. Vasta kun ymmärsin, että toisen kokemus suhteesta voi olla sekä täysin erilainen että yhtä oikeutettu kuin omani, alkoi "paraneminen".

      Esimerkiksi se, että toinen "ei puhu" voi johtua siitä, ettei hän koe tulevansa kuulluksi. Ettei saa tilaa omalle tavalleen puhua. Että toinen osapuoli määrittelee sen, mikä on oikeaa puhumista ja mikä ei. Usein on niin, että tällainen "puhumaton" ihminen voi kuitenkin jonkun toisen ihmisen kanssa pystyä antoisaan keskusteluun. Parisuhteessa vaan ei kykene, koska parisuhteen "voimatasapaino" on sellainen, ettei toinen ota vastaan...

      Totuus on kuitenkin se, että jokaisen parisuhde on sellainen, miksi sen KAKSI ihmistä rakentaa. Jokaisella on oma vastuunsa myös parisuhteen toimimattomuudesta, syy ei koskaan ole vain toisessa (jos nyt ei aivan sairaita yksilöitä lasketa).

      • Tipe

        No yksi valtava tunne ainakin minulla on valtava syyllisyys. Ensin tuli suru ja tyhjyys ja sitten syyllisyys, miksi en yrittänyt sitä, miksen minä puhunut sitä ja tätä, ja olisko silloin vielä pitänyt kokeilla tätä. ja välillä tuntuu että olen itse täysin typerä ja syyllinen. Yritän ajatella järkevästi nimenomaan että suhde on kahden juttu, en voi olla yksin syyllinen ja yksi syy on toisen puhumattomuus. Mikä siihen sitten on syynä, minussa jotain, mutta ei kokonaan minun syykään.


      • Tia

        sitten jos ei näe niitä vikoja kummassakaan. Olen nyt juuri läpikäymässä elämäni helvettiä ja etsinyt syitä vihata miestäni (joka jo siis lähti). Vihantunteet helpottaisivat asiaa paljon, mutta jos toisen huonot puolet ovat niin mitättömiä kuin ovat ei voi vihata. Miksi edes pitäisi? Itsekään en ole saanut eronsyyksi mitään minussa itsessäni olevaa ominaisuutta tai virhettä jonka olen tehnyt... luulen että siinä vaiheessa hän olisi kaiken sanonut kun lähti. Nyt tietty on arvoton olo ja riittämätön, mutta näin se meillä menee.


    • Nimetön

      ihan samanlainen tapaus. Se yllättävyys satuttaa, toinen ehtii jo käydä läpi kaikenlaista, mutta jätetty on kuin kalliolta tiputettu. Ikävää oli vain se, että kyllä sieltä kolmas osapuoli sitten loppujen lopuksi paljastui, ei sitäkään uskaltanut suoraan kertoa.
      Aika vain auttaa, mun erosta nyt 7 kk ja vielä tekee tukalaa. Ehkäpä jonain päivänä ymmärrän ja annan anteeksi, nyt vain koitan jaksaa. Voimia haluan toivottaa sinulle, päivä kerrallaan eteenpäin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe