Loppusuoralla

Hallitusnikkari

Kuten olette huomanneet, palstalla käyneiden määrä lisääntyi viikolla. Monet kansanaedustajat ja heidän avustajansa ovat nyt käyneet tutustumassa työttömien mielipiteisiin ennen ratkaisevan äänestyksen suorittamista. Viimeisimmät tulevat tutustumaan tähän nyt illan aikana ja aamulla.

Maanantaina sitten äänestetään siitä, voidaanko aloittaa siirtyminen toimintatapaan, jossa tavallisessa työssä oleva ihminen irtisanoa ja pakottaa hänet samaan työhön työttömyystuella. Kun ehditte seurata asian käsittelyä, tuokaa tätä äänestäneiden tiedot kaikille suomalaisille tiedoksi, jotta kukaan ei heitä enää äänestäisi tulevissa vaaleissa.

MAANANTAINA 12. JOULUKUUTA 2005 kello 12.00 alkaen

"23) Hallituksen esitys laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys HE 164/2005 vp

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö StVM 34/2005 vp (mietintöön sisältyy kolme vastalausetta, joissa §-muutosehdotuksia sekä hylkäysehdotus ja kaksi lausumaa)"

Tietojeni mukaan monelle kansanedustajalle on muistutettu, että pitää äänestää ryhmäpäätöksen mukaisesti, joten kansanedustajalla taitaa olla vähän valinnan varaa. Jos äänestää EI, niin ei pääse enää listoille seuraavissa vaaleissa ja jos äänestää JAA, äänestäjät eivät enää äänestä.

Lohdutukseksi sanoisin, että olen perustamassa uutta puoluetta, johon ovat tervetulleita ehdokkaiksi kaikki ne, jotka äänestävät EI pakkotyölaille. Sitä kautta on helppo päästä eduskuntaa seuraavissa vaaleissa, sillä monet palkkatyössä olevat ja työttömänä olevat haluavat äänestää paremman yhteiskunnan puolesta nämä rohkeat EI äänestäjät uuteen eduskuntaan uuden puoleen edustajina.

Jos pakkotyölaki saa lainvoiman, osasyy voidaan kai langettaa tämän palstan lukijoiden harteille. Teillä on ollut kuukausia aikaa lähettää viestiä suomalaisille, mutta kovin vähän on kukaan toiminut. On kai niin, että työttömät ovat suurimmaksi osaksi tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen. Kiitokset kuitenkin niille aktiivisille, jotka ovat jaksaneet lähettää viestiä silloin tällöin ja erityisesti niille, joiden käsistä on lähtenyt asiallisia viestejä vähintään pari kappaletta viikossa.

35

3069

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ahahahahhaahah

      "osasyy voidaan kai langettaa tämän palstan lukijoiden harteille"

      Miten olisi eduskunnan valinneet? Entä itse eduskunta?

      Kuka oikeasti on vastuussa? get your facts right!

      • valitsevat

        eduskunnan, ja ehkä se on aika vaihtaa kokonaan.

      • Hallitusnikkari

        Tietojeni mukaan vain pieni osa työttömistä on edes kertonut omalle kansanedustajalleen mielipiteensä eli voidaan olettaa että näiden työttömien mielestä on aivan sama, onko tulevan työn palkka 500 €/kk, 1 000 €/kk, 1 500 €/kk, 2 000 €/kk vai jotakin muuta.

        Vielä harvempi on kertonut asiasta kunnallistason päättäjille, jotka sentään valitsevat oman puolueensa johdon eli usein kansanedustajat ja ministerit.

        Kysymys ei siis toteamuksessa ollut vaaleista tässä tapauksessa, vaan niiden palautteiden määrästä, joita palstan lukijat ja työttömät ovat toimittaneet.

        Muistat varmaan kun joitakin kertoja on oikein mediassa mainuttu että jostakin asiasta on tullut kovasti palautetta. Pakkotyölain käsittelystä ja sen tulemisesta ei näy mediassa mitään.

        Mietitään vielä vastuuta. Tapetaan nyt vaikka yksi koira. Otetaan yksi ihminen, jolla on kirves. Hän tulee torille, jossa koira haukkuu. Ihminen hermostuu ja aikoo tappaa koiran jos se ei ole hiljaa. Koira jatkaa haukkumistaan ja ihminen huitelee kirveellään sitä, koskematta vielä. Muita ihmisiä kulkee ympärillä, kukaan ei reakoi. Sitten tunnin kuluttua tämä ihminen tekee sen.

        Kun nyt mietitään, kuka on syyllinen, niin mitä sanot? Oliko se tämä ihminen, joka tappoi sen koiran kirveellä? Vai löytyykö osasyyllisiä niistä, jotka eivät esimerkiksi hälyyttäneet virkavaltaa apuun havaitessaan miehen uhkailevan koiraa?

        Myöhemmin kun tapaus tutkittiin, tultiin sellaiseen johtopäätökseen että ihminen oli edesvastuuttomassa mielentilassa eli ei siinä vaiheessa pystynyt toiminaan oman tahtonsa mukaisesti. Jos joku paikalla olijoista olisi soittanut poliisit paikalle, koiran tappamista tuskin olisi tapahtunut.

        Kysyn nyt uudestaan, oliko paikalla olijoilla osa syy tapahtumaan koska he olisivat pystyneet estämään tapauksen?

        Sitten kysyn, ovatko työttömät osasyyllisiä koska he eivät aktiivisesti osallistuneet pakkotyölain vastustamiseen?

    • kansanedustajat

      hyväksyvät tämän lain eli äänestävät JAA, niin lain puolesta äänestäneiden nimilista tulee löytymään pitkään monesta paikasta. Heidän täytyisi muistaa, että jokaisella teolla on tietyt seuraamukset. Jos tähän maahan halutaan luoda eräänlainen orjien kansanryhmä, niin siitä vaan. Lopputuloksen varmaan jokainen tietää.

      • Hallitusnikkari

        Lista tulee löytymään myös osoitteesta

        http://www.geocities.com/ohitte/orjatyolaki

        Toivoisin että myös oheisvaikuttajat saataisiin selville eli mihin näiden JAA äänten lonkerot ulottuvat. Olisi varmaan ihan hyvä, jos työttömät lopettaisivat niiden leipien tai kalojen ostamisen, jotka liittyvät näihin JAA äänen antaneisiin edustajiin.

        Näin vaikutukset suuntautuisivat laajemmalle ja vastaisuudessa kansanedustajat ottaisivat huomioon myös sen, että äänestyskäyttäytyminen vaikuttaa myös heidän tuttaviensa ja sukulaistensa liiketoimintaan. Useinhan se vaikuttaa negatiivisesti jos kyseisiä tuotteita ei työttömät enää hankikaan.

        On mielenkiintoista huomenna katsoa, ylittääkö lain päätös uutiskynnyksen. Uutisissa usein kerrotaan laajasti jos vaikka yksi lentokone, jossa on vain kymmenen matkustajaa, rysähtää maahan. Mutta kun eduskunta päättää sadantuhannen kansalaisen omaisuuden pakkomyynnistä ja tuhansien itsemurhaa johtavasta teosta, voi olla ettei se ylitä uutiskynnystä.

        Olisikin ehkä syytä informoida mediaa tästä lain käsittelystä. Tehdäänpä niin, että minä laitan muutamaan suurimpaan mediaan tässä viestiä ja te laitatte paikallislehtiin ja radioihin viestiä että seuraavat lain äänestystä.

    • Sä olet..

      työttömien kuningas!

    • e.v.v.v.k.

      "Kuten olette huomanneet, palstalla käyneiden määrä lisääntyi viikolla."
      Jos kävijämäärä on vähän lisääntynyt, niin se johtuu siitä, että yksi keskustelu tältä palstalta oli viikon suosituimmissa. En usko että yksikään poliitikko tai edes poliitikon avustaja vaivautuu tuhlaamaan aikaansa tähän palstaan. Eikä niitä muutenkaan tällaiset kiinnosta.

      Puoluetoimistot tutkivat kyllä jatkuvasti äänestäjäjoukon mielipiteitä ja vain niillä on vaikutusta poliitikkojen puheisiin tai äänestyskäyttäytymiseen, suurilla äänestäjäjoukoilla. Puolueita ja poliitikkoja kiinnostaa vain valta, ei yhteiskunnan muuttaminen paremmaksi kaikille.

      Sinänsä suorilla yhteydenotoilla joihinkin kansanedustajiin voi ollakin joku vaikutus, jos pystyy perustelemaan asiansa lisäksi sen, että on kyseisen edustajan pitkäaikainen äänestäjä koko sukunsa ja laajan tuttavapiirin kera.

      • Hallitusnikkari

        Mitenhän ihmiset osasivat tänne suosittuun keskusteluun? Voisiko se jotenkin johtua tulevasta lakiesityksestä? Tai kenties siitä, että joku on kertonut sen heille esimerkiksi eduskunnan kahvilan ilmoitustaululla olleella lappusella? Tutkihan tämän viikon lukijamääriä aikaisempiin muutenkin kuin tämän yhden osalta, eikö siinä ole selvää nousua?

        No, ei minun kannata tästä asiasta väitellä, jokainen saa uskoa ovatko kansanedustajat täällä käyneet (tai heidän avusttajansa), huomennahan se nähdään (12.12.) äänestyksessä mihin tulokseen ovat tulleet.

        Kun sanoin tuossa että kannattaisi ottaa yhteyttä näihin kunnalliselämässä vaikuttaviin poliitikkoihin, ajatus oli se, että he alkaisivat miettimään. Sama tilanne on tuttavien informoimisella. Pian meillä saattaa olla tilanne, että kaikki suomalaiset huomaavat että hallitus ylläpitää työttömyyttä. Se saattaa vaikuttaa moneen asiaan tulevaisuudessa.

        Olisiko muuten syytä iskeä suoraan näihin äänestäjäjoukkoihin? Työttömiähän on paljon täällä, jokainen lähettää tietoa kymmenelle tuttavalleen ja pyytää heitä tekemään samoin. Pian mielipidemittauksessa olevat äänestäjät kertovat että hallituspuolueiden kannatus on romahtanut.

    • kuka olet ?

      • Hallitusnikkari

        Ainakaan asioiden hoidon suhteen. Voisihan se olla niin, että juoruista kiinnostuneet ihmiset saisivat lisää päiviteltävää jos kertoisin kuka olen. Sen voin kertoa, että asemani vuoksi en voi olla samaa mieltä mitä Hallitusnikkari on.

        Eikö sitä sanota, että jos asunto on kuusessa, ei saa kaataa kuusta. Vai miten se nyt menikään. Ei kun se oli niin, että "Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto".

        Tulen ehkä jäämään ikuiseksi mysteeriksi, myös sen jälkeen, kun työttömyysturvalaki saadaan koskemaan kaikkia työikäisiä ja työkyisiä ja suomalaiset pääsevät jälleen ahkeroimaan ja tekemään työtä.

        Jos maltatte odottaa, niin tavoitteenihan on olla vuonna 2032 maailman rikkain ihminen. Se voi olla joku toinenkin, jopa suomalainen. Ken elää, se näkee. Onko hän suomalainen. On kuitenkin suuri todennäköisyys sille, että jos silloin joku suomalainen on maailman rikkain, se olen minä.

        Minusta on oikein mukava jäädä eläkkeelle maailman rikkaimpana. Paljonkohan saan sitten eläkettä? Sittenhän on taas rahaakin eläkkeisiin kun suuret ikäluokat ovat jo maan alla.

      • no...hyvää yötä kuitenkin...
        Hallitusnikkari kirjoitti:

        >>..asemani vuoksi en voi olla samaa mieltä mitä Hallitusnikkari on.

      • Hallitusnikkari
        no...hyvää yötä kuitenkin... kirjoitti:

        >>..asemani vuoksi en voi olla samaa mieltä mitä Hallitusnikkari on.

        Tuntuu että pitäisi tarkentaa. Siis olen sitä mieltä mitä täällä Hallitusnikkarina olen ollut.

        Mutta virallisesti en voi sanoa mitä mieltä olen, vaan minun on esitettävä virallinen kanta, joka ei siis ole minun kantani asioiden hoidosta.

        Hyvää yötä sinullekin.

      • tarkentamattakin

        mutta ehkä tarkennus oli paikallaan.

        Täytyy vain ihmetellä meidän loistavaa järjestelmää, jossa järjestelmän virkamiehetkin tietävä asiat pähkähulluiksi, mutta ääneen ei sitä saa sanoa.... ja kun kukaan ei sano, niin muutosta ei saada aikaiseksi.

        Olet kyllä siinä väärässä, että työttömät voisivat jotenkin asiaan vaikuttaa.

    • Hallitusnikkari

      Minua informoitiin, että tänään maanantaina oleva pakkotyölainkäsittely ei ole viimeinen, vaan neuvoa antava ja lopullinen äänestys tapahtuu vasta tiistaina.

      Voi olla, että tänään siis äänestetään niin, että pitää painaa JAA jos haluaa lain hylätä ja huomenna pitää painaa JAA jos haluaa lain hyväksyttäväksi. Eli silloin menee ajatus EI ja JAA äänten kohdalla nurinperin ja minunkin suositukset kansanedustajille meni siis juuri väärinpäin kun suosittelin painamaan EI-nappia tänään. Se kai riippuu sitten puheenjohtajasta, kumminpäin hän esittää kysymyksen.

      Koska ainoa virallinen tietolähteeni on eduskunnan sivut, enkä ole perehtynyt päätöksentekoon, en osaa tarkistaa miten asia on. Minähän toimin tekniikan parissa, joten joskus tämä päätösformaatti vaikuttaa kovin heprealta tekniikan taitajalle.

      Perjantainanhan oli monta äänestystä asian tiimoilta ja kaikki ne antoivat viitteen siitä, että äänestys menee sukkana läpi ja lakimuutos tulee voimaan noin 170-30 tuloksella. Eli äänestyksissä yksikään valiokuntien vastalauseista ei mennyt läpi.

      Jos jollakin on tietoa mistä nämä käsittelyt löytyvät, olisimme varmaan kaikki tyytyväisiä tietoon.

    • Hallitusnikkari

      Vain kolmea kansanedustajaa kiinnosti keskustella pakkotyölaista ja yksi kannatti kolmatta keskustelijaa, siis kaksi vastusti ja kaksi kannatti pakkotyölakia. Tämän verran se pakkotyö sitten eduskunnassa aiheutti kiinnostusta:

      "Keskustelu:

      Markus Mustajärvi /vas: Arvoisa puhemies! Olen vastustanut tätä työmarkkinatuen määräaikaistamista siitä lähtien, kun se hallitusohjelmaan kirjattiin ja kun se on esitelty myöskin talousarvioesityksessä ja nyt sitten hallituksen lakiesityksenä.

      Ensinnäkin tämä 500 päivän määräaika on täysin keinotekoinen, ja edelleen tästä uudesta pakosta seuraa pahimmillaan vain entistä varmempi syrjäytyminen. Edelleen näitä kuntakohtaisia kustannusvaikutuksia ei ole pystytty esittämään ja arvioimaan uskottavasti valiokuntakäsittelyn aikana. Edelleen vielä, että työssäoloehto karttuu jatkossakin hyvin epätasa-arvoisella tavalla eri työllistetyillä. Sitten vielä viidentenä kysymys siitä, onko näillä niin sanotuilla aktivoitavilla henkilöillä ylipäätään tosiasiallista mahdollisuutta osallistua näihin toimenpiteisiin ja varsinkin siellä, missä tämä kaksinkertainen ylläpitokorvaus menee jo yksistään matkakustannuksiin. Tarkemmat perustelut olen esittänyt lain ensimmäisessä käsittelyssä.

      Nyt esitän, että tähän lakiesitykseen sisältyvät 2.-5. lakiehdotus hylätään.

      Matti Kangas /vas: Arvoisa puhemies! Aivan samoin kuin ed. Mustajärvi, työmarkkinatuen määräaikaistaminen on virhe ja sitä ei pitäisi tehdä muun muassa siitäkin syystä, että tämä laki eriarvoistaa työttömiä ja se ei ole oikein. Kannatan ed. Mustajärven tekemää hylkäysesitystä.

      Osmo Soininvaara /vihr: Arvoisa puhemies! Minusta tämä laki tulee hyväksyä, vaikka tietyllä varauksella suhtaudun siihen, onnistuvatko ne hyvät pyrkimykset, mitä tässä on. Uskoisin, että parhaan kykynsä mukaan hallitus on tätä asiaa valmistellut. Ongelma on vain siinä, että Suomessa ei ole tapana käyttää yhteiskunnallista tutkimusta tällaisessa asiassa, jossa sitä pitäisi, ja voi olla, että se paras kyky ei ole sitten kauhean hyvä.

      Arvoisa puhemies! Olen kahdesta asiasta tässä asiassa huolestunut. Toinen liittyy siihen, että kun tässä nyt kannustetaan kuntia voimakkaasti vähentämään työttömyyttä omalla alueellaan, mikä sinänsä on hyvä asia, niin voi käydä niin, että yksinkertaisin ja helpoin tapa vähentää työttömyyttä oman kunnan hallinnollisten rajojen sisällä on asuntopolitiikka, jolla pidetään huolta, että väärät ihmiset eivät saa asuntoa kunnan alueelta. Pidän tätä huonona seikkana. Se on voimassa vaan tietysti niin kauan, kun meillä on näin surkea kuntajaotus kuin nyt on. Jos kaupunkiseudut muodostavat aina yhden kunnan, tätä ongelmaa ei sen jälkeen ole.

      Sen takia, arvoisa puhemies, esitän tässä pontta, joka perustuu vastalauseeseen 2: "Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa uudistuksen vaikutuksia kuntien harjoittamaan asuntopolitiikkaan ja, mikäli ongelmia esiintyy, ryhtyy tarvittaviin toimiin sosiaalista asuntopolitiikkaa painottavien kuntien palkitsemiseksi."

      Arvoisa puhemies! Toisena kysymyksenä, tämän lain logiikka ei toimi ollenkaan siinä tapauksessa, että työmarkkinatuki on matalampi kuin toimeentulotuki. Tässähän kuvitellaan, että ihmisiä rangaistaan työstä kieltäytymisestä siirtämällä heidät työmarkkinatuelta toimeentulotuelle, mutta ei se tietysti rangaistuksena kauheasti pelota, jos toimeentulotuki on suurempi. Pääsee vaan yhden luukun periaatteeseen kerralla.

      Arvoisa puhemies! Sen takia esitän toista pontta: "Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle esityksen työmarkkinatuen korottamisesta siten, että se tuottaa pääsääntöisesti korkeamman tulotason kuin toimeentulotuki." Ei sitä voi tietenkään aina korkeampaa tulotasoa tuottaa, koska se riippuu asumiskustannuksista.

      Arvoisa puhemies! Tästä laista kannattaisi keskustella pitempäänkin mutta ei ehkä juuri tässä istunnossa tällä hetkellä.

      Jyrki Kasvi /vihr: Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Soininvaaran tekemiä esityksiä.

      Keskustelu päättyy."

      Siitä voi sitten päätellä kannattaako äänestää ketään joka on nyt eduskunnassa. Parihan siellä vähän oli vastaan, joten ehkä heitä näistä, ei muita.

      Suosittelen äänestämään perustamani puolueen tulevia ehdokkaita. Huomenna on sitten lopullinen äänestys, vaikuttaa siltä, että suurin osa kannattaa hallituksen esitystä pakkotyölaiksi.

      "137. TIISTAINA 13. JOULUKUUTA 2005 kello 10.00

      Toinen käsittely

      1 ) Hallituksen esitys laiksi varallisuusverolain kumoamisesta ja laiksi varojen arvostamisesta vero
      tuksessa sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi

      2 ) Hallituksen esitys laeiksi kuntien valtionosuuslain, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä e

      3 ) Hallituksen esitys laiksi lääkelain muuttamisest

      4 ) Hallituksen esitys laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi"

      • Hallitusnikkari

        Vaikuttaa siltä, että työttömät ovat jo alistuneet päättäjien toimiin tai pitäisikö sanoa toimettomuuteen. Tuolla toisella palstalla todettiin, että demarit on suurin puolue ja sen ajama politiikka on enemmistön halun mukaista. Ehkä se on niin, enemmistö suomalaisista haluaa suurtä työttömyyttä. Ei kai se muuten äänestäisi demareita tai ainakaan hyväksyisi puoluekokouksessa niiden valintaa puolueen johtoon, jotka haluavat laittaa duunarit halpatyöhön.

      • (kyllästyttää....!)

        ..tämä lähestyvä joulu hiljentää työttömät - ajatukset pyörivät ennemminkin siinä, että miten saisi edes lapsille hyvän joulun aikaiseksi....

      • Hallitusnikkari
        (kyllästyttää....!) kirjoitti:

        ..tämä lähestyvä joulu hiljentää työttömät - ajatukset pyörivät ennemminkin siinä, että miten saisi edes lapsille hyvän joulun aikaiseksi....

        Sama taitaa vaivata kansanedustajia. Hallituksella on ovelat keinot tuoda tärkeät asiat äänestykseen silloin kun kansanedustajilla mielenkiinto on jouluvalmisteluissa ja kaikki haluvat mahdollisimman nopeasti lomalle. Sehän onnistuu kun kukaan ei hidasta käsittelyjä eli kaikki painavat JAA nappia ilman puheenvuoroja.

        Ei siinä kansanaedustaja jaksa ajatella kuinka työtömien lapsille saisi joulun kun oma joulu polttaa varpaissa.

      • vierailua

        varten päättäjien asuntojen sijainti tietoja...ei muuta kuin jouluna vierailulle.

      • Hallitusnikkari
        vierailua kirjoitti:

        varten päättäjien asuntojen sijainti tietoja...ei muuta kuin jouluna vierailulle.

        En usko että kansanedustajat ja ministerit ovat varanneet mitään työttömille ja heidän lapsilleen vierailua varten. Voi olla, etteivät edes kutsu sisään vaikka menisi soittamaan lapsikatraan kanssa ovikelloa.

        Kyllä se on parempi että jokainen alkaa nyt viestittää uuden puolueen perustamisesta kaikille tuttavilleen. Sitten kun saamme sen esille, niin on helppo kertoa että tuossa se sitten on ja kaikki äänestävät sitä, jolloin saamme asiat kuntoon heti eduskuntavaalien jälkeen jos puolue saa enemmistön vaaleissa.

        Koettakaa pärjätä vielä muutama joulu nykyiseen tapaan. Vaikeaahan se on, mutta ajatelkaa kuinka mukavaa se on kun sitten uuden puolueen salliessa työn tekemisen kaikille ja kunnon palkan siitä, voitte hankkia jouluruoat ja oikeita lahjoja lapsille.

        Joulukortin tietenkin jokainen voi laittaa ministerielle ja kansanedustajille ja siihen voi laittaa omat tuntemukset joulusta. Eihän tämä ole maailman loppu, joten edustajamme voivat edelleenkin sallia työn tekemisen kaikille ja voisi olla oman joulun kertomisen lisäksi olla paikallaan muistuttaa että kaikkien kansalaisten ostovoiman voisi vähintään tuplata jos he sallisivat kaikkien tehdä töitä.

        Se kun ei edes tarvitse rahaa, joten sen päätöksen voi tehdä aivan milloin vain kun ei tarvita rahoja budjetista, kuten tähän pakkotyön tekemiseen tarvittiin muutama sata miljoonaa.

    • Hallitusnikkari

      http://www.geocities.com/ohitte/pakkotyolaki/index.htm

      Nyt jäämme odottamaan milloin ensimmäiset näiden puolueiden kannattajat alkavat valittamaan kun joutuvat työttömiksi ja pääsevät entiseen työpaikkaan 500 euron kuukausipalkalla. Kuten äänestystuloksesta näkee, kokoomus kannatti tätä lakia, tietäähän se ilmaisia työntekijöitä yrityksille. Ja demarit kannattivat myös, syytä en osaa arvailla. Vasemmisto näytti olevan ainut puolue, joka haluaisi vähän palkkaakin työstä, muut tekevät työt mieluummin työttömyystuella.

      • Hallitusnikkari

        Ei kannata masentua tämän päiväisestä pakkotyölain hyväksymisestä ja työn muuttamisesta työttömyystuella tehtäväksi. Pian näkee päivänvalon uusi puolue, joka hoitaa asiat kuntoon.

        - Työttömyysturva kaikille työikäisille ja työkykyisille
        - Minimipalkka ja eläke 2 000 €/kk
        - Kaikki työ on kannattavaa tehdä
        - Ei karensseja työn tekemisestä
        - Keskimääräinen palkka 3 500 €/kk
        - Työttömyystuki nykyinen 500 €/kk asumistuki
        - Työttömyystuki on pieni jottei kukaan lusmuile
        - Työpaikkoja kaikille, ei tarvitse olla työttömyystuella
        - Ostovoima kaksinkertaistuu
        - Verot puolittuvat
        - Sosiaaliturva paljon parempi kuin nykyisin
        - Sosiaaliturva kaikilla, ei väliinputoamisia

        Jääkää odottamaan, seuraavissa vaaleissa on hyvä puolue äänestettävissä.

      • nimeksi?

        Ja muistakaa laittaa myös pakkoruotsin poisto tavoiteohjelmaan:)

      • Hallitusnikkari
        nimeksi? kirjoitti:

        Ja muistakaa laittaa myös pakkoruotsin poisto tavoiteohjelmaan:)

        Pakkoruotsin poisto tulee ilman muuta ohjelmaan. Nimi on vielä avoin, tosin muutamia vaihtoehtoja on olemassa mutta päätöstä emme ole vielä tehneet. Miltä kuulostaisi STP?

        Jos jollakin hyviä ehdotuksia, niitä saa laittaa osoitteeseen hallitusnikkari@luukku.com . Ja samaan osoitteeseen saa laittaa myös lisää toivomuksia puolueohjelmaan tulevista asioista. Yritämme polkaista joulunpyhinä sivut pystyyn ja alkuvuodesta julkaistaan.

      • Keskustalainen idealisti
        Hallitusnikkari kirjoitti:

        Ei kannata masentua tämän päiväisestä pakkotyölain hyväksymisestä ja työn muuttamisesta työttömyystuella tehtäväksi. Pian näkee päivänvalon uusi puolue, joka hoitaa asiat kuntoon.

        - Työttömyysturva kaikille työikäisille ja työkykyisille
        - Minimipalkka ja eläke 2 000 €/kk
        - Kaikki työ on kannattavaa tehdä
        - Ei karensseja työn tekemisestä
        - Keskimääräinen palkka 3 500 €/kk
        - Työttömyystuki nykyinen 500 €/kk asumistuki
        - Työttömyystuki on pieni jottei kukaan lusmuile
        - Työpaikkoja kaikille, ei tarvitse olla työttömyystuella
        - Ostovoima kaksinkertaistuu
        - Verot puolittuvat
        - Sosiaaliturva paljon parempi kuin nykyisin
        - Sosiaaliturva kaikilla, ei väliinputoamisia

        Jääkää odottamaan, seuraavissa vaaleissa on hyvä puolue äänestettävissä.

        Kuinka voit kuvitella, että Suomen talous kestäisi vaatimuksesi. Ohjelmasi tarkoittaisi työnantajien/valtion kustannusten triplaantumista. Verotuloja ei kertyisi juurikaan enempää, kuin nytkään. Turha unelmoida tuollaisella ohjelmalla. Ainut mikä on, saat nämä katkeroituneet työttömät entistä katkerimmiksi, meitä parempia ihmisiä kohtaan. Tosiasiassa valtio tarvitsee näitä ihmisiä, mutta valitettavasti se 500€ on kohtuullinen korvaus alentuneesta työtaidosta/-motivaatiosta.

      • työntekijä
        Keskustalainen idealisti kirjoitti:

        työnantaja on vain tyhmä taktikko, joka haluaa asettaa työntekijät työpaikalla eriarvoiseen asemaan, vaikka työ olisi samaa siivoustyötä kummallakin. Työnantaja ei ajattele tarpeeksi pitkälle sitä, että nämä molemmat työntekijät voivat liittoutua keskenään edelleen TYÖNANTAJAA VASTAAN. Onko se työnantajan etu sitten?

        "Kuinka voit kuvitella, että Suomen talous kestäisi vaatimuksesi. "

        Vaatimuksenihan on, että kaikille työikäisillä ja työkykyisillä olisi työttömyysturva. Miten se vaikuttaa talouden kestävyyteen?

        Meillähän on jo nyt työttömyysturva kaikilla, mutta se edellyttää ettei työtön tee mitään eli on täysin passiivinen. Samoin se edellyttää että palkkatyössä oleva ei tee mitään muuta kuin sitä palkkatyötä.

        Jos Suomen talous kestää tämän nykyisen tilanteen, niin miten se voi pettää jos palkkatyössä olevat ja työttömät voisivat synnyttää uusia tuotteita ja uusia työpaikkoja, joihin palkatattaisiin työntekijöitä normaaleilla, sopimusten mukaisilla palkoilla ja työntekijät maksaisivat niistä verot.

        Siis miksi Suomen talous ei sitä kestäisi?

        "Ohjelmasi tarkoittaisi työnantajien/valtion kustannusten triplaantumista. "

        Jos työnantaja toimii kuten se yleensä toimii, eli tuottaa jotakin tuotetta tai hyödykettä, niin nykyisin tässä tuotteessa on veroja 60 % sen tuotteen tai hyödykkeen hinnasta. Jos työttömyyden poistuesssa (mikä siis tapahtuu kun kaikki saavat synnyttää uutta työtä) verojen tarve laskee puoleen eli kolmeenkymmeneen prosenttiin keskimäärin, niin eikö silloin työnantajille jää huomattavasti enemmän rahaa käyttöön, josta osa voidaan käyttää tuotteen tai palvelun hinnan alentamiseen?

        Miten valtion kustannukset mielestäsi triplaantuisivat jos kaikki saisivat tehdä työtä? Eikö silloin tulisi yli miljoonaa uutta veronmaksajaa, jotka maksaisivat veroa ja valtiolta jäisi pois yli miljoonan kansalaisen elättäminen, koska hehän elättävät itse itsensä sillä uudella tuottavalla työllään?

        "Verotuloja ei kertyisi juurikaan enempää, kuin nytkään. "

        Tämä pitää paikkansa, mutta koska meillä käytetään nyt puolet kerätyistä veroista työttömyyden aihettamiin kustannuksiin ja ne jäävät pois, ei tarvitakaan niin paljon veroja kuin nyt tarvitaan. Riittää että veroja on reilut puolet nykyisestä ja sehän tulee siitä että nykyiset veronmaksajat (2.0 miljoonaa) maksavat puolet nykyisestä ja lisäksi tulee 1.15 miljoonaa uutta veronmaksajaa, jotka hekin maksavat kukin saman verran.

        Eli verot kyllä riittävät aivan mainiosti huolehtimaan kaikesta siitä sosiaaliturvasta mitä tarvitsemme eli takaamaan minimituloksi työntekijöille että eläkeläisille sen kertomani 2 000 €/kk.

        Emmehän me tarvitse työttömyyttä emmekä sen aiheuttamia kustannuksia, emmehän?

        "Turha unelmoida tuollaisella ohjelmalla. "

        Voi olla, olen huomannut, että monikaan ei halua parampaa ostovoimaa eikä halua luopua niin ihanasta työttömyydestä. Sinä olet yksi heistä, kertoisitko meille kaikille miksi esittämäni realistinen toimintatapa ei sovi sinulle?

        "Ainut mikä on, saat nämä katkeroituneet työttömät entistä katkerimmiksi, meitä parempia ihmisiä kohtaan. "

        En ole aivan samaa mieltä. Meitä palkansaajia ja työttömiä ja eläkeläisiä on nelisen miljoonaa. Suurimmalla puolueella on vain 0.7 miljoonaa äänestäjää. Minusta tuntuu, että neljä miljoonaa on enemmän kuin 0.7 miljoonaa.

        "Tosiasiassa valtio tarvitsee näitä ihmisiä, mutta valitettavasti se 500€ on kohtuullinen korvaus alentuneesta työtaidosta/-motivaatiosta."

        Mihin valtia tarvitsee duunareita, joille maksetaan 500 €/kk? Tuohan maksetaan verovaroista. Jos kaikki duunarit saavat tuon tuen yhteiskunnalta, niin mistä kuvittelet noiden rahojen tulevan? Kun kaikilla on tuo tulo, niin tuskin enää ostetaan mitään, joten sieltä tulevatkin verot jäävät saamatta.

        Ajattelehan nyt vielä kerran. Meillä on kyllä riittävästi ahkeruutta ja kehitystaitoa vielä siihen, että kansalaisemme voisivat synnyttää uutta tuotantoa ja palveluita ja jokainen voisi saada tästä keskimäärin 3 500 €/kk palkkaa. Tämä kaikki olisi tuottavaa työtä, joten kaikki olisi tuloa. Meillähän nyt työn arvosta menee veroihin keskimäärin 80 %. Jos työttömyyttä ja sen kustannuksia ei olisi, niin työn arvosta menisi veroihin vain puolet eli 40 %.

        Se tarkoittaisi että kaikki nykyiset verot voitaisiin puolittaa. Minun ehdotukseni olisi sellainen, että poistetaan kaikki piiloverot ja määriteltäisiin yksi ainoa vero tuloista. Ei siis tv-maksuja, autoveroja, vuosimaksuja, polttoaineveroja, sosiaaliturvamaksuja, sosiaalivakuutusmaksuja, työttömyysvakuutusmaksuja, eläkemaksuja. Vaan kaikki yhden veron nimellä tuloista. Helppoa ja byrokraatitonta.

        Sitten vielä työtaidostta. Jos hallituksen ylläpitämän työttömyyden vuoksi työtaito on laskenut, se kyllä palaa takaisin kun luvassa on 3 500 €/kk tai 7 000 €/kk. Jos hallituksen ylläpitämä työttömyys on aiheuttanut henkilökohtaisen ongelman, niin se täytyy tietenkin ensin hoitaa pois. Sekin onnistuu lähes kaikkien kohdalla ja loput voidaan eläköittää. Niin yksinkertaista se on kun sen osaa.

      • Hallitusnikkari
        työntekijä kirjoitti:

        työnantaja on vain tyhmä taktikko, joka haluaa asettaa työntekijät työpaikalla eriarvoiseen asemaan, vaikka työ olisi samaa siivoustyötä kummallakin. Työnantaja ei ajattele tarpeeksi pitkälle sitä, että nämä molemmat työntekijät voivat liittoutua keskenään edelleen TYÖNANTAJAA VASTAAN. Onko se työnantajan etu sitten?

        Työnantaja ei varmaankaan ole tyhmä. Jos työantajan ainoaksi vaihtoehdoksi annetaan nykyinen tapa, maksaa äärettömän suuret verot ja käyttää ilmaisia työntekijöitä, niin varmaan niin on tehtävä selviytyäkseen.

        Minä taas olen ehdottanut työttömyysturvaa kaikille työikäisille ja työkykyisille, jolloin työnantajan ei tarvitse maksaa äärettömän suuria veroja, vaan hän voi maksaa vähemmän veroja ja joutuu maksamaan parempaa palkkaa koska työntekijöistä tulee pula (ihan oikeasti).

      • huolella
        Hallitusnikkari kirjoitti:

        Pakkoruotsin poisto tulee ilman muuta ohjelmaan. Nimi on vielä avoin, tosin muutamia vaihtoehtoja on olemassa mutta päätöstä emme ole vielä tehneet. Miltä kuulostaisi STP?

        Jos jollakin hyviä ehdotuksia, niitä saa laittaa osoitteeseen hallitusnikkari@luukku.com . Ja samaan osoitteeseen saa laittaa myös lisää toivomuksia puolueohjelmaan tulevista asioista. Yritämme polkaista joulunpyhinä sivut pystyyn ja alkuvuodesta julkaistaan.

        ettei käy niinkuin perussuomalaisille jotka ovat valinneet joksenkin huonon nimen.

      • Hallitusnikkari
        huolella kirjoitti:

        ettei käy niinkuin perussuomalaisille jotka ovat valinneet joksenkin huonon nimen.

        Toivottavasti sähköpostiini tulvii paljon hyviä ehdotuksia.

      • Hallitusnikkari
        huolella kirjoitti:

        ettei käy niinkuin perussuomalaisille jotka ovat valinneet joksenkin huonon nimen.

        STP olisi ehkä siinä mielessä hyvä, että moni äänestäjä ajattelisi äänestää STP:ta vanhasta muistista. Suurten ikäluokkien äänestäessä sillä saattaisi olla arvaamatonta etua. Jos vaikka puolet SDP:n äänistä saisi tällä tavalla, se olisi kaikki kotiinpäin. Kyllä kaikki sitten antaisivat anteeksi kun huomaisivat että hyvinvointi on kasvanut ja tulot ja ostovoima kasvaneet reilusti.

      • vielä...

        että mistä sanoista STP on lyhenne?

      • riittää...
        Hallitusnikkari kirjoitti:

        Pakkoruotsin poisto tulee ilman muuta ohjelmaan. Nimi on vielä avoin, tosin muutamia vaihtoehtoja on olemassa mutta päätöstä emme ole vielä tehneet. Miltä kuulostaisi STP?

        Jos jollakin hyviä ehdotuksia, niitä saa laittaa osoitteeseen hallitusnikkari@luukku.com . Ja samaan osoitteeseen saa laittaa myös lisää toivomuksia puolueohjelmaan tulevista asioista. Yritämme polkaista joulunpyhinä sivut pystyyn ja alkuvuodesta julkaistaan.

        Työttömiä kun tuntuu olevan vähän enemmän kuin tilastot kertoo.

        http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/tyttmt.msnw

        Ylimääräisistä virkaeläteistä olisi myös hyvä päästä.

        http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/ministerimynsivirkamiehionliikaa.msnw

      • varastamaan
        työntekijä kirjoitti:

        työnantaja on vain tyhmä taktikko, joka haluaa asettaa työntekijät työpaikalla eriarvoiseen asemaan, vaikka työ olisi samaa siivoustyötä kummallakin. Työnantaja ei ajattele tarpeeksi pitkälle sitä, että nämä molemmat työntekijät voivat liittoutua keskenään edelleen TYÖNANTAJAA VASTAAN. Onko se työnantajan etu sitten?

        ja tekemään mahdollisimman paljon kiusaa näille "työnantajille" eli orjuuttajille

      • Hallitusnikkari
        vielä... kirjoitti:

        että mistä sanoista STP on lyhenne?

        Sehän se ongelma onkin kun en ole keksinyt. Voisiko se olla Suomen Temokraattinen Puolue? Joko sana temokraattinen on olemassa? Jos ei, pitäisikö sille keksiä joku sopiva merkitys? Mikä se olisi?

        Jos jollakin on hyviä ehdotuksia niin kuulen niitä mielelläni. Ja kaikista muistakin ehdotuksista, voisimme tässä joulua odotellessa ottaa tänne nimiehdotuksia ja sitten joulunpyhinä äänestää niistä mikä saa eniten kannatusta ja on sopivan neutraali. Siis nimi ja mistä se tulee. Tai toisinpäin, ehdotus ja sen lyhenne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30820
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4186
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2725
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1892
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1657
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1593
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1565
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1500
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1245
    Aihe