enkku

korttipakka

Tässä kohta puoliin lähden Englantiin, Lontooseen au-pairiksi. Asia, joka tuli mieleen on, että onko Lontoossa vaarallista käydä vaikka lenkillä klo. 18-20 tai yleensäkkin kävellä yksin missään? Pitäisikö aina liikkua valosan aikaan jos on yksin? Eipä tällä kertaa muuta...

23

2198

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Brenda

      Olen itse asunut vuoden Lontoon keskustassa työskennellen kaupassa. Voin vakuuttaa, että ajalla ei ole niin suurta merkitystä turvallisuuden kannalta, vaan ALUEELLA on. Jos perheesi asuu kalliilla tai keskiluokkaisella asuma-alueella, niin jopa yöllä saattaa olla turvallista. Sen sijaan halvemmilla alueilla, varsinkin niillä, joissa on paljon kaupungin kerrostaloja, saattaa olla levotonta. Lontoon ydinkeskustassa on todella paljon ihmisiä viikonloppuöisin, joten siellä ei ainakaan ole pelättävää varsinkaan jos kulkee kaverin kanssa. Busseissa on pe ja la öinä tavallisia ihmisiä menossa kotiin, mutta koska ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, niin suosittelen kaverin kanssa kulkemista. Itse en onnekseni kohdannut mitään pahaa, vaikka liikuin yksin ilta- ja yöaikaan.

      • alueita

        ovat erimekiksi stockwell ja mortlake?? muutan ensi viikolla lontooseen ja liikun tod. näk. paljon ko. alueilla joten olisi mukava tietää millainen "maine" niillä on.

        olen kyllä sitä mieltä että melkein milloin tahansa voi liikkua ja missä tahansa, jos sattuu jotain kohdalle niin se on sitten vaan tuurista (ja usein omasta käytöksestä, mahdollisesta humalatilasta tms.) kiinni. kannattaa kuitenkin tietysti aina olla varuillaan ja järki päässä. mutta kuitenkin jos on jotain tapahtuakseen niin se tapahtuu, "kotonakin voi kuolla".

      • Brenda
        alueita kirjoitti:

        Olet ihan oikeassa, että missä tahansa voi liikkua ja milloin vain, koska ei Lontoo niin vaarallinen ole että siellä pitäisi pelätä normaaliolosuhteita..!
        Stockwell on melko halpa asuma-alue Etelä-Lontoossa melko lähellä keskustaa. Itse koin sen alueen likaisena ja rähjäisenä, mutta kyllä se eläväinen ja mukava alue kai on. Paljon ulkomaalaisia asukkaita.
        Mortlakesta en tiedä yhtään mitään, joten en osaa vastata. Sijaitsee todennäköisesti kaukana keskustasta, koska en ole edes kuullut siitä?

      • Southfields?
        Brenda kirjoitti:

        Millainen asuinalue on Southfields? SW18 tms..

      • on...

        käsittääkseni sw14 alueella ja stockwell siitä n. 20min matkan päässä alueella sw8 (tai 9).

        kiitoksia vastauksestasi brenda!

      • Brenda
        Southfields? kirjoitti:

        Millainen asuinalue on Southfields? SW18 tms..

        En koskaan itse käynyt Southfieldsillä eikä kukaan kaverinikaan ole asunut siellä, joten en valitettavasti osaa sanoa siitä mitään. :(

      • korttipakka

        Alue, jossa perhe asuu on Wimbledon. Olen ainakin kuullut, että se on sellainen suht arvokas tai ei välttämättä arvokas, mutta hieno alue...

      • Brenda
        korttipakka kirjoitti:

        Alue, jossa perhe asuu on Wimbledon. Olen ainakin kuullut, että se on sellainen suht arvokas tai ei välttämättä arvokas, mutta hieno alue...

        Wimbledon on perhealuetta, jossa tosiaan asuu hyvin paljon au paireja palkanneita perheitä. Se on kuitenkin suhteellisen kaukana keskustasta, eli bussilla ainakaan ei kannata kulkea jos nopeasti haluaa päästä keskustaan. Turvallista aluetta kuitenkin, ja siellä on kaikki palvelut paikan päällä. :)

      • nice1
        alueita kirjoitti:

        ovat erimekiksi stockwell ja mortlake?? muutan ensi viikolla lontooseen ja liikun tod. näk. paljon ko. alueilla joten olisi mukava tietää millainen "maine" niillä on.

        olen kyllä sitä mieltä että melkein milloin tahansa voi liikkua ja missä tahansa, jos sattuu jotain kohdalle niin se on sitten vaan tuurista (ja usein omasta käytöksestä, mahdollisesta humalatilasta tms.) kiinni. kannattaa kuitenkin tietysti aina olla varuillaan ja järki päässä. mutta kuitenkin jos on jotain tapahtuakseen niin se tapahtuu, "kotonakin voi kuolla".

        heips, mortlake on tosi mukava ja 'turvallinen' alue,josta on helpot kulkuyhteydet keskustaan tai richmondiin, mika on tosi 'idyllinen' paikka. mortlakessa ei sinansa ole kauheasti nakemista tai kokemista, mutta tyypillinen keski-luokan asuinalue, lahella mukavia pubeja, kahviloita, kauppoja jne.

      • Lähellä Putneya
        Southfields? kirjoitti:

        Millainen asuinalue on Southfields? SW18 tms..

        Moi, tietääkö joku jotain Southfieldsin alueesta? Millainen se on? Se on joko SW16 tai SW18. Millainen maine yleensä tuolla Southwest Londonilla? Jos nuo kirjaimet nyt sitä tarkoittavat.. Southfields siis suht lähellä Putneya.

        Isäntäperheen mukaan rauhallinen ja kiva alue, mutta tietääkö joku?

    • Tosser

      Rikostilastoja; Englannin keskiarvo:

      Robbery offences 1.4
      Burglary dwelling offences 6.4
      Theft of a motor vehicle offences 4.5
      Theft from a vehicle offences 10.0

      Stockwell:

      Robbery offences 11 1.4
      Burglary dwelling offences 12 6.4
      Theft of a motor vehicle offences 6 4.5
      Theft from a vehicle offences 12 10.0

      Eli melkein 10x riski tulla ryostetyksi kuin keskimaarin. Onnea vaan ...

      • Tosser

        Siis Stockwell uudestaan sorry:

        Robbery offences 11
        Burglary dwelling offences 12
        Theft of a motor vehicle offences 6
        Theft from a vehicle offences 12

        Pahamaineinen Manningham:

        Robbery offences 2

        King's Cross (jota kaikki paikalliset valttavat):

        Robbery offences 6

        ------------------------------------------------

        Jos perhe asuu Stockwellissa, epailen myos palkanmaksukykya:

        http://www.upmystreet.com/local/my-neighbours/neighbourhood-profile/l/SW8 2DL.html

        Alueella on hyvin vahan lapsiperheita.

      • ei...
        Tosser kirjoitti:

        asu stockwellissa vaan heillä on toinen asunto siellä jossa he ovat asuneet nyt n. 6kk new yorkista muuton jälkeen (jossa minä siis pääosin tulen asumaan) ja nyt asuvat mortlakessa.

        mutta eihän noi tilastot kieltämättä kauheen mukavilta näytä...

      • Pessimist.
        ei... kirjoitti:

        asu stockwellissa vaan heillä on toinen asunto siellä jossa he ovat asuneet nyt n. 6kk new yorkista muuton jälkeen (jossa minä siis pääosin tulen asumaan) ja nyt asuvat mortlakessa.

        mutta eihän noi tilastot kieltämättä kauheen mukavilta näytä...

        Sorry, mutta tuli mieleen etta ajattelevat etta au pair, tuo itablokista tullut tollo, laitetaan asumaan muualle pois jaloista muiden pakolaisten sekaan.

        Ei muuten ole edes laillista. Au pair on kulttuurinvaihto-ohjelmassa. Jos huonosti kay niin saat viela maksaa veroja asunto-edusta.

      • mulla
        Pessimist. kirjoitti:

        on kyllä aika lyhytaikainen pesti kyseessä eli ei tarvii liian kauaa kärsiä jos huono homma osuu kohdalle. ja itse kysyivät haluanko asua heidän kanssaan vai live out ja vastasin että mieluummin live out koska oon asunut jo 6v itsekseni ja aikasemmin kun olin live-in nannynä niin huomasin että viihdyn paremmin omassa asunnossa jolloin on selkeämmin erikseen työaika ja vapaa-aika (eli vapaa-ajalla kukaan ei kysele moneltako tulen kotiin, mitä haluan syödä jne). uskon tän homman olevan kuitenkin mulle hyvä ja mun käsitysten mukaan tää perhe on erityisen kiinnostunut suomesta, mm. isä käy täällä usein työmatkoilla ja etsivät erityisesti nannyä scandinaviasta.

        mutta katellaan kuinka tää tästä etenee, ylihuomenna on lähtö.

      • olen
        Pessimist. kirjoitti:

        Sorry, mutta tuli mieleen etta ajattelevat etta au pair, tuo itablokista tullut tollo, laitetaan asumaan muualle pois jaloista muiden pakolaisten sekaan.

        Ei muuten ole edes laillista. Au pair on kulttuurinvaihto-ohjelmassa. Jos huonosti kay niin saat viela maksaa veroja asunto-edusta.

        siis ihan yksityisesti lähdössä eli minkään firman ei käsittääkseni ole edes mahdollista tulla tähän sotkemaan väliin. tietysti yksityisesti lähtemisessäkin on huonot puolensa ja perhehän voi olla vaikka kuinka vittumainen... mutta olen aina ennenkin selvinnyt kaikesta (asunut useamman vuoden ulkomailla yksin) joten en jaksa stressata turhia. jos käy huono mäihä niin sitten käy, asioilla on kuitenkin tapana sutjaantua parhain päin.

      • Mii
        olen kirjoitti:

        Moi! Mun mielestä tuo kuulostaa hyvältä. En Stockwellia sen paremmin alueena tunne, mutta ei tuo kaupungin eteläpuoli käsittääkseni mitään kovin huonomaineistakaan ole. Wimbledon on ainakin viihtyisä paikka. Ja tosiaan, oma kämppä lähellä keskustaa on aina jees! ;)

        Ja jos ei perheen kanssa toimi, niin ei varmasti ole ongelma löytää paikanpäältä uutta työtä (etenkään kun sulla ilmeisesti on alalta työkokemusta). Nannyn töitä on Lontoossa tarjolla pilvin pimein, niin kuin muutakin. Eli ei muuta kuin hauskaa matkaa, ja toivottavasti viihdyt Lontoossa!

      • töitä
        Mii kirjoitti:

        näyttää todella olevan paljon lontoossa (ja muutenkin briteissä) mutta jokaisessa maassahan tarvitaan lastenhoitajia. onko siis vaan niin, että briteissä todellakin etsitään lastenhoitajia (yksityisiä, kotiin) enemmän ja muissa maissa lapset viedään päiväkotiin tai hoidetaan pääsääntöisesti itse?

        olisin hyvin kiinnostunut nettisivuista joissa etsitään lastenhoitajia ympäri maailmaa (kuten gumtree, tnt magazine yms briteissä) ja joihin voisi itse myös (ilmaiseksi, rekisteröitymättä) lähettää ilmoituksensa työhalukkuudestaan. erityisesti kaipailisin tällaisia sivustoja jotka toimivat/keskittyvät esim. espanjassa, italiassa, australiassa ja usa:ssa.

      • Rohypnol
        töitä kirjoitti:

        Tallahetkella Lontoossa on muotia etta joku tekeytyy minicab driveriksi ja ajaa yksinaisen tyton sivukujalle jossa miesporukka raiskaa tyttoraasun.

        10 tapausta viime viikolla, tuli juuri Crimewatchissa.

        Tiedattehan mika on minicab, taxi ja private hire ennenkuin astutte sisaan ? Ja mista tunnistaa laittoman minicabin ?

      • tiedä
        Rohypnol kirjoitti:

        joten voisitko pikaisesti valistaa meitä?! kiitos!

      • aloitusta

      • Kulku-kauppias
        tiedä kirjoitti:

        joten voisitko pikaisesti valistaa meitä?! kiitos!

        Taksi on semmoinen jossa on keltainen lamppu katolla ja taksamittari, Lontoossa se on sellainen Lontoon taksin näköinen (mutta nykyään ei enää useinkaan musta vaan maalattu mainoksin). Turvallisin vaihtoehto, ja niitä löytyy katujen varsilta riittävästi, paitsi pubien kiinnimenoaikaan.

        Muut ovat kyytejä jotka saa vain soittamalla, ja lisensoidut firmat ovat OK. Kuitenkin, otan tavallisen taksin aina kun mahdollista.

      • Tosser
        Kulku-kauppias kirjoitti:

        "Turvallisin vaihtoehto, ja niitä löytyy katujen varsilta riittävästi, paitsi pubien kiinnimenoaikaan."

        Nimenomaan, ja juuri silloin minicabit kalastavat yksinaisia naisihmisia kyytiin. Huutavat ikkunasta "Taxi ?", ja hinta on yleensa hyvin edullinen.

        Merkitsematon minicab jossa on vanhentunut MOT, on selva varoitusmerkki. Yleensa ne ovat vanhoja autoja (1980-1990 mallisia). Tosin Suomesta tuleva ei sita huomaa koska kotomaassa on euroopan vanhin autokanta, ja 90-luvun autot ovat ihan normaali juttu!

        Private hire-auton saa soittamalla, eli jos on numero niin se on aika turvallinen vaihtoehto. Logiin jaa jalki soitosta jne. Mutta taksi on turvallisin. Toisin kun yleensa luullaan, ne vanhan nakoiset taksit ovat usein vain 1-2 vuotta vanhoja koska niita tehdaan samalla mallilla edelleen - tosin uudella tekniikalla.

        Seka private hire etta taxi on merkitty ajajan numerolla, seka auton perassa on neliomainen latka jossa numerosarja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe