me on seurusteltu 7 vuotta ollaan nainen 27 ja mieheni 32v. avoliittoa elellään jo monta vuotta. nyt musta on vaan alkanut tuntua että meillä on joku kuuluisa 7 vuoden kriisi. mua tökkii kokoajan ahdistaa yhdessäolo mutta ajatus erosta satuttaa jo pelkkä ajatuskin. en tiedä kaunko tällästä krrisä kuuluu olla mutta meillä tämä kesä on ainakin ollut yhtä tappelua. meillä oli muutto kesä alussa mutta se tuskin voi olla syyn- ollaan matkailtu yhdessä mutta on alkanut tuntua että miks matkustella yhdessä kun me saadaan riita aikaseks mistä vaan missä vaan ja koska vaan. seksihalut mulla on ollut kadoksissa jo kauan pikemminkin ällöttää ajatuskin siitä. mitä siis tehdä onko ero ainoa ratkaisu. mies on ehkä monen unelma... kiltti, huomaavainen, tekee kotitöitä ym mutta mua tympii auttakaa. kertokaa te omia kokemuksia jotka olette selvinneet kriiseistä
7- vuoden kriisi
nipsu
3470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä tuli tuon kaltainen kriisi vähän etuajassa. Mies joutui kuitenkin juuri niihin aikoihin kertausharjoituksiin eikä nähty toisiamme yli viikkoon. Se oli ehkä jopa suhteemme pelastus. Sai kumpikin rauhassa funtsia asiaa ja todeta, että kannattaa jatkaa. Eli kannattaisko lähteä matkalle vaikka yksin, että saa rauhassa miettiä...? Toivotan joka tapauksessa hyvää syksyä sulle!
Meillä päin sama juttu. Rakastan miestäni enkä voi kuvitella elämääni yksin, mutta kun kaikki tökkii...koko ajan kinastellaa se on aika rassaavaa.
Voiko olla mahdollista että me ei eroteta rakkautta ja kiintymystä. Tarkoitan sitä että ehkä me ei uskalleta irtautua. Mä oon miettinyt että jos me pidettäis "taukoo"...ja mietittäis asioita.
Minulla ja miehelläni oli tuossa 6-7 vuoden kohdalla saman tyyppinen kriisi. Selvisimme siitä ottamalla toisiimme hieman välimatkaa ja keskittymällä molemmat enemmän omiin elämiimme joksikin aikaa.
Asuimme edelleen saman katon alla (käytännön- ja kustannussyistä), mutta järjestimme työvuoromme niin, että näimme mahdollisimma harvoin ja päätimme, ettemme muutamaan viikkoon tee mitään yhteistä.
Olimme 'erossa' vajaan kuukauden ja se auttoi ainakin meitä. Kumpikin meistä sai mietittyä omia ajatuksiaan ja halujaan ja setvittyä suhdettaan toiseen.
Ongelmamme johtuivat yksinkertaisesti siitä, että elämämme oli muuttunut päämäärättömäksi ajelehtimiseksi, emme olleet tarpeeksi selvästi keskustelleet tavoitteistamme, haluistamme tai toiveistamme. Nyt kumpikin oli selvittänyt itselleen mitä elämältä halusi ja mihin suuntaan halusi suhdettamme kehittää. Keskustelimme asiasta ja pääsimme yhteisymmärrykseen. Nyt elämämme ja yhdessäolomme on todellakin entistä parempaa.
Oma vastenmielisyyteni miestäni kohtaan johtui yksinkertaisesti siitä, että tunsin, että hän ohjailee minun elämääni, enkä pitänyt suunnasta. Mieheni ei tietoisesti tätä ollut tehnyt, minä vain en ollut avannut suutani vaan olettanut asioita ja mennyt mukana...
Suosittelisin teitä ensin keskustelemaan asiasta avoimesti, kumpaakaan syyllistämättä ja ysittävän päästä yhteisymmärrykseen asioista ja siitä miten ne pyritään hoitamaan kuntoon. Hyvän suhteen eteen täytyy tehdä töitä hartia voimin - kummankin.
Onnea teille, pidä miehestäsi kiinni, jos kerran hän on sinulle hyvä ja edelleen kuitenkin rakastat häntä. Anna itsellesi, miehellesi ja suhteellenne aikaa taas nousta kukoistamaan.
S