apua

Ongelmani lyhyesti, toivoisin mahdollisimman paljon kommentteja: Eli, olen äskettäin tavannut uuden ihanan ihmisen, joka on kaikinpuolin "hyvä". Tätä ennen itselläni on takana pidempi suhde,joka oli kaikinpuolin hyvin raastava (lopuksi), kumppani petti ja kohteli muutenkin törkeästi..Ja nyt jotenkin "siirrän" niitä samoja asioita tähän uuteen suhteeseen, ilman mitään todellisuuspohjaa. On hyvin vaikea luottaa ja pelkään että jotain tapahtuu.. Olen hieman yrittänyt puhua asiasta, mutta toisaalta en haluaisi ahdistaa toista, lisäksi hän ei varmaan oikein ymmärrä, koska hänellä itsellään ei ole juurikaan kokemusta vastaavasta. Pelkään kuitenkin, että pahimillaan koko juttu voi mennä pieleen tämän takia! Joten mitä ihmettä voisi tehdä..
3601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Et taida olla vielä valmis uuteen suhteeseen. Luottamuspulasta voi tulla itseään toteuttava ennuste.

Äänestä
  • ainakin kuvitellut niin. erosta on varmaan yli kaksi vuotta aikaa. En vaan ole ikinä käsitellyt sitä suhdetta, enkä osaa tehdä sitä vieläkään..

    Äänestä

Puhu vaan, sulla on oikeus käsitellä menneitä "traumoja" uudenkin siipan kuullen, mutta pohjusta aina puhettasi niin ettei HÄN koe olevansa mikroskoopin alla tai jo valmiksi syyllinen.

Kertoile joskus kun ootte kaksin siitä, miltä tuntui tulla petetyksi parisuhteessa, puhu tuntemuksistasi ja reaktioistasi niin kuin ainakin parhaaalle ystävällesi. Mutta jos nykyisesi osoittaa ahdistuksen merkkejä tms., niin rauhoittele ja jarruttele tilannetta ja erota teidät selkeäsanaisesti sun kipeästä menneisyydestäsi. Kyllä hän sen pikkuhiljaa ymmärtää, että sä vaan käsittelet tunteitasi ulos eikä se uhkaa mitenkään teidän nykyisyyttänne.

Samalla siinä avautuessasi voit pyytää nykyiseltä siipaltasi myös anteeksi sitä mahdollisesti jo tapahtunutta syyllistämistä tms. joka on ehkä purkautunut susta ulos vähän niin kuin varkain.
Sillä tavalla sun omatuntosi puhdistuu eikä mitään jää painamaan hampaankoloon.

Pidät hyvät ja rehelliset puhevälit nykyiseesi niin te voitte tulevaisuudessakin käsitellä myös verbaalisesti negatiivisia asioita ilman, että heti on erouhka päällä tai syntyy karmee riita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaivataan!! kirjoitti:

Ongelmani lyhyesti, toivoisin mahdollisimman paljon kommentteja: Eli, olen äskettäin tavannut uuden ihanan ihmisen, joka on kaikinpuolin "hyvä". Tätä ennen itselläni on takana pidempi suhde,joka oli kaikinpuolin hyvin raastava (lopuksi), kumppani petti ja kohteli muutenkin törkeästi..Ja nyt jotenkin "siirrän" niitä samoja asioita tähän uuteen suhteeseen, ilman mitään todellisuuspohjaa. On hyvin vaikea luottaa ja pelkään että jotain tapahtuu.. Olen hieman yrittänyt puhua asiasta, mutta toisaalta en haluaisi ahdistaa toista, lisäksi hän ei varmaan oikein ymmärrä, koska hänellä itsellään ei ole juurikaan kokemusta vastaavasta. Pelkään kuitenkin, että pahimillaan koko juttu voi mennä pieleen tämän takia! Joten mitä ihmettä voisi tehdä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu