Hallitus ja valiokuntien enemmistöt ovat sitä mieltä, että pitkäaikaistyöttömät kaikki läpeensä työhaluttomia ja tarvitsevat lain avustuksella aktivointia. Ei ole tullut aikuisten ihmisten mieleenkään tehdä lakeja, jotka lisäisivät työpaikkoja.
Perusteluina "Merkittävä joukko työttömistä on ajautunut työmarkkinatuelle ilman, että he juurikaan olisivat osallistuneet aktiivitoimiin. Tuen piirissä on noin 20 000 henkilöä, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea yhtäjaksoisesti vuodesta 1994 alkaen ja heistä vain 7 prosenttia on ollut missään aktiivitoimissa." Eli 10 vuotta = 3.650 päivää.
Kuitenkin katsotaan nyt tarpeelliseksi vetää raja 500 päivään.
Lisäksi valiokunnista kuuluu: "Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että viiden kuukauden korvaukseton ajanjakso on verraten pitkä. Sen vuoksi perustuslakivaliokunnan mielestä lakiin on asianmukaista lisätä säännös työvoimaviranomaisten velvollisuudesta huolehtia siitä, että karenssijakson aikana on tosiasiallisesti saatavana työtä, koulutusta tai työvoimapoliittisia toimenpiteitä.
lisää:
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on lausunnossaan käsitellyt kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksien parantamista. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää tärkeänä, että uudistusta toimeenpantaessa hyödynnetään täysimääräisesti mahdollisuus ottaa työnhaku- tai aktivointisuunnitelmaan sisältyvien toimenpiteiden joukkoon kansalaisjärjestöissä tehtävä vapaaehtoistyö, esimerkiksi kuntouttavana työtoimintana tai työharjoitteluna. Edelleen työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää tärkeänä, että hallitus selvittää mahdollisuudet lieventää palkkatuen kestoon ja toistuvasti samalle henkilölle maksamiseen liittyviä ehtoja silloin, kun työnantajana toimii voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen palveluja tuottava yhteisö kuten yhdistys tai urheiluseurat. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan esittämiä toimenpiteitä kannatettavina....
"Työttömien joukossa on kuitenkin edelleen paljon niitä, jotka eivät työeläkelainsäädännön lääketieteellisesti painottuneen työkyvyttömyyskäsitteen mukaisesti ole työkyvyttömiä, mutta jotka myöskään eivät tosiasiallisesti ole työkykyisiä. Näitä työttömiä on runsaasti myös nuoremmissa ikäluokissa. Työkyvyttömyyseläkkeen saamisen edellytyksenä kuitenkin aina on, että työkyvyttömyys aiheutuu sairaudesta, viasta tai vammasta.
Eläkelainsäädännön työkyvyttömyysmääritelmää tulisi valiokunnan näkemyksen mukaan pyrkiä laajentamaan siten, että määrittelyssä voitaisiin ottaa huomioon tosiasialliseen työkykyyn vaikuttavat sosiaalipsykologiset tekijät. Tällaisten henkilöiden toimeentulon järjestäminen muun kuin työttömyysturvajärjestelmän kautta vapauttaisi heidät työnhakijoina olemisesta ja samalla vähentäisi työvoimahallinnon resurssien tarpeetonta käyttöä.
Tästä syystä valiokunta korostaa, että siitä päätettäessä tulee kiinnittää huomiota siihen, että työttömälle tarjottu toimenpide on hänen työnhakusuunnitelmansa mukaisesti hänelle sopiva ja hänen työmarkkinavalmiuksiaan parantava ja että hänellä on tosiasialliset mahdollisuudet sen vastaanottamiseen. Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että toimenpide on työttömän käytettävissä olevien kohtuullisten kulkuyhteyksien päässä ja työttömälle on varattu kohtuullinen aika lapsenhoito- yms. velvoitteiden järjestämiseen ennen toimenpiteen alkua. Syrjäytymiskehitys voi vauhdittua entisestään ja johtaa täydelliseen luovuttamiseen, jos työtön kokee, että hänen työmarkkinatukioikeutensa lakkautetaan epäoikeudenmukaisin perustein".
Valitettavasti perustuslakivaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan selkeät näkemykset eivät saattaneet valiokunnan enemmistöä suopeaksi esityksillemme.
Eli kyllä kaikki meidän mielipiteemme ja järkiseikat ovat olleet tiedossa ja käsitelty valiokunnissa. KYLLÄ KYSYMYS ON NYT VAIN HALUSTA NÖYRYYTTÄÄ LÄHES 200.000 IHMISTÄ JA EHKÄ KOKEILLA JOSKO HEIKOT SORTUIS ELON TIELLÄ.
SOSIAALIPSYGOLOGISET
5
521
Vastaukset
- varmasti
Sortuu siinä vahvakin kun tarpeeksi sorretaan.
- tai käskyt
tulevat vain Suomen ulkopuolelta ja päättäjät ovat avuttomia käskyttäjiensä edessä. Sitä se Suomen itsemääräämisoikeus on, johon on pyritty.
- Hallitusnikkari
"Hallitus ja valiokuntien enemmistöt ovat sitä mieltä, että pitkäaikaistyöttömät kaikki läpeensä työhaluttomia ja tarvitsevat lain avustuksella aktivointia. Ei ole tullut aikuisten ihmisten mieleenkään tehdä lakeja, jotka lisäisivät työpaikkoja. "
Lisäksi voidaan todeta, että näiden samojen tahojen mielestä meillä ei ole puutetta työpaikoista, vaan koko ongelma on siinä, etteivät työttömät suostu menemään töihin. Kuitenkin työttömyysturvalaissa selvästi sanotaan että jos työtön kieltäytyy menemästä työvoimatoimiston osoittamaan työpaikkaan, hänen työttömyystukensa voidaan lopettaa määräajaksi. Siinä ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä.
Tämä lakien tekeminen olisi hyvin yksinkertainen toimenpide. Tarvitisi vain säätää työttömyysturvalakiin kohta, jossa todettaisiin työttömyysturvan olevan voimassa aina, jollei työtön kieltäydy vastaanottamasta osoitettua työtä omalla työssäkäyntialueellaan. Tämä ei lisää yhteiskunnan kustannuksia, joten se ei tarvitse lisärahoitusta. Lyhyesti sanoen siis työttömyysturva kaikille työikäisille ja työkykyisille.
"Lisäksi valiokunnista kuuluu: "Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että viiden kuukauden korvaukseton ajanjakso on verraten pitkä. Sen vuoksi perustuslakivaliokunnan mielestä lakiin on asianmukaista lisätä säännös työvoimaviranomaisten velvollisuudesta huolehtia siitä, että karenssijakson aikana on tosiasiallisesti saatavana työtä, koulutusta tai työvoimapoliittisia toimenpiteitä."
Tämä on tarkoitettu pelotteeksi, sillä jos tämä muutos tehtäisiin, ei työtöntä voitaisi jättää ilman tukea jos työtön laitettaisiin pois työnantajan toimesta. Tämä siis tarvitaan siihen, että työtön voidaan nujertaa. Muutenhan työtön tekisi työtä moitteettomasti ja olisi kortistossa aina. Mutta kun ei ole pakko järjestää työtä, koulutusta tai muita toimenpiteitä, vaan voidaan heittää järjestelmän ulkopuolelle, kaikki on kuten on haluttukin.
"Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on lausunnossaan käsitellyt kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksien parantamista. "
Tämä ei ole yhtään hyvä asia että työttömät pakotetaan kolmannen sektorin palvelukseenkaan ilmaistyöntekijöinä. Meillähän on nyt verottaja lähtenyt juuri päinvastaiselle linjalle eli se on kieltänyt kaiken talkootyön. Tuntuu ihmeelliseltä, että ne, jotka mielellään tekisivät tätä kolmannen sektorin työtä talkoilla, eivät saa sitä tehdä ja ne, jotka eivät sitä mielellään ilmaiseksi tee koska ovat työttömiä ja ilman tuloja, heidät pakotetaan sitä tekemään.
Asia pitäisi siis hoitaa niin, että verottaja sallii tehdä talkootyötä kolmannella sektorilla ja hallitus sallii kaikkien tehdä työtä ja maksaa veroja. Jos siis joku saa kolmannelta sektorilta tuloa, hän saisi maksaa siitä verot, mutta jos hän ei ota rahaa, hän saisi tehdä talkoilla.
Tämä onnistuisi jos saisimme ehdotukseni voimaan eli työttömyysturva kaikille työikäisille ja työkykyisille. Verottajan ei tarvitsi etsiä joka suunnalta verotettavaa (joka nykyisin yleensä tarkoittaa toiminnan loppumista), vaan veroja saataisiin aivan riittävästi normaalista työstä.
"Työttömien joukossa on kuitenkin edelleen paljon niitä, jotka eivät työeläkelainsäädännön lääketieteellisesti painottuneen työkyvyttömyyskäsitteen mukaisesti ole työkyvyttömiä, mutta jotka myöskään eivät tosiasiallisesti ole työkykyisiä."
Tämäkin ongelma poistuisi jos kaikilla olisi työttömyysturva. Tämä ilmiöhön syntyy vain siitä, että voideksemme kilpailla globaaleilla markkinoilla tämän verotaakkamme kanssa tekijöiden on oltava yli 100 % tuottavia. Heikommat eivät enää pärjää. Aiemmin heikommatkin pärjäsivät koska he tekivät sellaista työtä jossa ei vaadittu yli 100 prosentin tuottoa. Tähän me pääsemme takaisin sillä, että kaikille on työpaikkoja ja työntekijöistä on puutetta. Tällöin osaksi työkyvyttömälle voidaan korvata osa hänen palkkaansa yhteiskunnan toimesta, jolloin työnantajan näkökulmasta tehty työ on saman hintaista kuin muillakin keskimäärin. Ainahan on toivottomia tapauksia, mutta heille voidaan järjestää kuntoutus kun verovaroja on riittävästi. Ja niitähän on jos kaikki saavat tehdä työtä.
Tämän lisäksi, mitä sanoit hallituksen tavoitteesta, lisäisin sen että tavoitteena on myös siirtää 100 000 työttön (nykyisen ja tulevan) omaisuus halvalla toisiin taskuihin, aivan kuten tapahtui 90-luvun alussa kun kohteena olivat yrittäjät. Rahaa on saatavissa lähes yhtä paljon, tosin nyt se jakaantuu vähän laajemmalle sektorille, mutta kerääntyy kuitenkin lähes kokonaisuudessaan yksille ja samoille tahoille kuin 90-luvullakin. Ja kansa maksaa. - kierteessä
Valtio on suuressa ylivoimaisuudessaan päättänyt, että minä olen sairas. Minä olen sairas, elimistössäni piilee vakava sairaus, koska olen työtön. Työttömyys on sairaus, jota pitää joko kaunokielisesti hoitaa tai johon täytyy kohdistaa drastisempia leikkauksia: kirurgisia toimenpiteitä, joilla sairaus yritetään poistaa elimistöstäni.
Se kohta elimistössäni, jota näillä kirurgisilla toimenpiteillä pyritään poistamaan, on minussa jossakin mutten tiedä tarkalleen missä. Olisiko se jossakin pään tai sydämen tienoilla, tiedä häntä. Leikkaustoimenpiteet kohdistetaan käytettävissä oleviin varoihini ja käytettävissä olevaan aikaani, siis ns. omaan elämääni.
Leikkaamalla työttömältä hänen aikansa, rahansa ja itsekunnioituksensa poistetaan häneltä tämä työttömyyden sairaus. Mutta toimiiko asia sittenkään näin? Miksei sairaus ole poistunut vielä monien toimenpiteitten jälkeenkään?
Tietenkin on ajallemme täysin vierasta ja vääräoppista ajatella, että kyseessä olisikin yhteiskunnan sairaus - ei yksilöiden. Täysin harhaisesti ajattelen kuitenkin yhteiskunnallisen koulutuksen saaneena, että jos työttömyys on sairaus, niin tällöin kyse on yhteiskunnallisissa rakenteissa muhivasta ja kasvavasta pesäkkeestä, joka tuottaa tiettyjen alttiiden yksilöiden kohdalla pinnalle pulpahtavia oireita.
Yksilöitä ja näkyviä etäispesäkeoireita voidaan toki hoitaa, mutta kaikki hoito jää tehottomaksi niin kauan kun varsinaisen rakenteellisen syöpäkasvaimen annetaan olla rauhassa tai kun sitä jopa ruokitaan. Työttömien hoito ja heihin kohdistetut toimenpiteet ovat hyvä esimerkki turhasta ja tarpeettomasta - ja jopa haitallisesta - työstä. - Pitkän aikaa työtön
Hurraa puhdas kapitalismi! Siinä myydään köyhä/työtön yhdestä parista kenkiä eikä välitetä muusta kuin rahasta ja vallasta, jonka hankkimista ei saa estää mikään, ei moraali, järki eikä mikään. Itserakkaus ja ahneus pelaa! Hurraa! Kaikki tehdään hyvänhetekeväisyyden, ihmisrakkauden ja vapauden nimissä. Kuitenkin ollaan yhtä tunteettomia ja kylmiä kuin kalat. Toisten vapaus ei merkitse mitään vaan pelkästään oma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228