Kolme vuotta erosta. Olet ystävällisesti muistutellut itsestäsi ja katkeruudestasi tämän tästä. Yleensä kai kännipäissäsi? Olet katsonut tarpeelliseksi lähetellä useita kirjeitä (luin kaksi ensimmäistä, purit "tuntojasi", ei kovin positiivinen sävy), sähköpostia (valitusta siitä kuinka huono isä olen, kuinka hyvä äiti sinä olet, ja ettet ikinä ottaisi minua takaisin), tekstiviestejä (en ole lukenut enää 2 vuoteen), soittelet öisin vastaajaan (pelkkäää valitusta, en jaksa kuunnella loppuun). Olen kieltänyt sinulta asiattoman yhteydenpidon. Meillä on kaiketi erilaiset käsitykset "asiallisuudesta"? Olet toki asiallisestikin soitellut, harvemmin tosin.
Nyt kun pitkän ajan jälkeen tapaamme kaunpungilla ja tervehdin sinua... katsot happamaasti ja nokkaasi nostaen käännät pääsi pois. Olit ehkä mielestäsi anarkistinen, mutta arvaapa minkä kuvan kaksi työkaveriani saivat... en tiedä minäkään.. he kysyivät kuka olit ja kun kerroin että entinen vaimoni... he totesivat kuin yhdestä suusta: "Ei ihme että erosit!"
Toisin sanoen, voinko nyt luottaa että myös häiriköintisi loppuu ?
Nyt kun pitkän ajan jälkeen tapaamme kaunpungilla ja tervehdin sinua... katsot happamaasti ja nokkaasi nostaen käännät pääsi pois. Olit ehkä mielestäsi anarkistinen, mutta arvaapa minkä kuvan kaksi työkaveriani saivat... en tiedä minäkään.. he kysyivät kuka olit ja kun kerroin että entinen vaimoni... he totesivat kuin yhdestä suusta: "Ei ihme että erosit!"
Toisin sanoen, voinko nyt luottaa että myös häiriköintisi loppuu ?
Vastaukset 9
Vanhimmat
noita katkeria ihmisiä löytyy. ja sinä taisit olla se joka jätti.
on vaikeeta myöntää kun jäljellä on vielä voimakkaita tunteita. hän taitaa edelleen rakastaa sinua. onhan se helpompaa ajatella toisesta pahaa ja sillä tavalla yrittää unohtaa kuin että myöntää oma riittämättömyys.
rakkaus on voimakas tunne. voimakkaita tunteita on monenlaisia...mutta se kun ap.kirjoittajan kuvailema ihminen käyttäytyy, on kyse varmaan jostain muusta voimakkaasta tunteesta kuin rakkaus... en koskaan voisi tuolla tavoin kohdella ihmistä jota rakastan. särkyneestä sydämestä huolimatta toista kohtaan on lupa käyttäytyä asiallisesti, tai sitten vetäytyä syrjään....mutta jos käytös on pelkästään hyökkäilevää... en oikein tiedä..
meinasin alkaa laittaa viikonloppuna joulukoristeita vähitellen, mut sitten kun niitä katselin tuli mieleen perheemme joulut...ja kuinka lapset leikki tietyillä tonttu-ukoilla ja koristeilla. soitin vanhimmalle ja kysyin haluaako ne joulukoristeet mutta eivät halua kun kaupasta saa jos tarvitsee. pöhkö minä äiti, mutta en minäkään niitä voi enää katsella. heitin pois. kylmästi. lapsilla on isän luona uudet koristeet. heille tulee uudet, omat perinteet. se on jo alkanut. tiedän että kun tämän vuodatan esikoiselleni hän pitää minua pöhkönä. hän tietää että minä tiedän että meillä oli omat joulumme ja niitä muistoja ei kukaan ota pois. ensi vuonna lapset ovat minun luonani. tänä vuonna olen yksin. en mene sukulaisten nurkkiin. ei siksi että säälittäisi vaan siksi että haluan olla yksin. pyydetty on. ystävällisiä ovat. mieheni...niin ajatelkaas, hän on edelleen mieheni, emme ole avioeronneet. vain asumuserossa jo neljättä vuotta. mies oli sitä mieltä että erotaan heti kun olen siihen valmis. taidan olla, eihän tämmä ole avioliitto, enkä voi olla esteenä hänen tulevaisuudelleen. hänen avokkinsa ei kuulema halua kiirehtiä avioliittoon. se on viisasta. katselkoon nyt muutaman vuoden, vaikka luulenpa että niin siinä käy. soisin ainakin, ovathan lapsemme heidän vastuullaan, ja toivon lasten ymmärtävän ettei äiti ja isä eronneet turhan takia, ettei isän avopuoliso ole hetken huumaa.
jaa... minä karkoitin ainoan minusta kiinnostuneen miehen ;) miten lie...samoilla keinoilla kaiketi kuin aviomieheni. toisilla se on verissä. noh, uusia tulee. ehkä taidankin antaa miehelleni joululahjaksi avioeron. ehkä minäkin alan päästä jaloilleni. ei, jaloillani olen jo ollut, mutta jollain tavoin sidoksissa mieheen.. en osaa selittää. olen hyväksynyt hänelle kaiken. hän on kiltti mies, hän ansaitsee kiltin puolison. minä en ollut aina niin kiltti... eikä sitten hänkään. en halua nyt muistella sitä... mielummin niitä ensimmäisiä yhteisiä vuosia kun kaikki oli hyvin. sitten tuli lapset...alkuun kaikki hyvin. sitten ei osata lainkaan arvata mikä meni korjaamattomasti vinkalleen. takaisin en kaipaa häntä, ei hänkään minua, eikä lapset riitojamme.
ai niin, ne koristeet... kävin tänään aamupäivällä ostamassa vähän uusia.. ei mikään ole kuin ennen, mutta ovatpa uusia. ihan kivoja, aika pirteitä!
Minusta ex-vaimosi käytös on täysin normaalia.
Hän antaa sinulle potut pottuina. Työkaverisi antoivat sinulle sympatiaa. Laiha lohtu siitä mitä ei kehtaa sanoa ääneen. Miten olisit suusi pannut, jos he olisivat sanoneet "aika vetävän näköinen pakkaus, varmaan olisi joukolla ottajia".
Miehet eivät kykene kommunikointiin eron jälkeen.
Exäni ei kykene edes tekstiviestien kirjoittamiseen.
En viitsi tuhlata ruutia sinun lohduttamiseen. Mitä turhaan. Tulee vain vaikeuksia. Olen täysin samaa maata kuin exäni. Hyppäät kukasta kukkaan ja yksin eläminen on sinulle täysi mahdottomuus.
Tuskin osaat edes teevettä itsellesi keittää.
No voi sinuakin... millaisia ihmisiä otatta puolisoiksi kun noin katkeraksi jäättä.. Itteäsi saat sinäkin syyttää. Valinta oli sinun, suomalaista aviokulttuuria jos noudattaa. Pinnallinenkin, katot vaan ulkonäköä. Kauneus on katsojan silmässä ja jos antaa ittestään happaman kuvan ei kannata kuvitella olevansa kaunis. Jos et arvosta toisessa kuin ulkonäköä niin kukasta kukkaan hyppijä olet sinä... tai varmaan olisit jos kukat sinua huolisivat. Jos pidät em. naisen käytöstä normaalina ja käyttäydyt siten itsekin... ei voi kuin ihmetellä, mutta itteppähän pahassa olossasi kierit. Koita nyt edes ensi vuodeksi ottaa vähän iloisempi ilme :)
erosta liki 10 vuotta ja sama jatkuu yhä. Täys paska minun isäni ( ei mitään hyvää ) ja samaan aikaan ruikutus siitä että miksi hän jätti ja miten yksinäinen hän on.
Koskaan ei äiti osaa vastata siihen että jos isä on niin paska miksi on katkera siitä että ero tuli. Eikö äitin pitäisi olla onnellinen siitä että pääsi eroon ?
Kaikki tiedämme äitini ajatukset isästä mutta emme jaa niitä. Mutta viikosta viikkon sama ruikutus. Lapset olemme väsyneet siihen. Isä ei koskaan kerro miltä hänestä tuntuu vaan antaa sen mennä korvasta sisää ja toisesta ulos ( ainakin näin päällisin puolin )
Äidille ei auta vaikka kuka sanoo että ala elämään omaa elämää ja jätä menneisyys taakse, aikuistu ja koita vähän ajatella muitakin kun itseäsi.
Lapset kärsii aina, vaikka äiti (tai tapauksesta riippuen myös isä?) ei ymmärrä. Katkera ihminen luulee olevansa "oikeutettu" känisemään ja kehtaa vielä väittää että eihän muiden tarvitse välittää. Ihminen - ja lapsi etenkin! - kuulee, ja välittää haluamattaan. Välittäminen ei ole aina myötätuntoa. Se voi päinvastoin olla myös ärtymystä ja kyllästymmistä saman lannan kuulemiseen. Sen lisäksi lapsi voi tuntea ehdistusta, vaikkei osaa ilmaista sitä. Känisijä ei välitä ympäröivistä ihmisistä ja siitä että he eivät välttämättä halua kuunnella valitusta. Känisijä välittää vain itsestään.
Mielestä vain hänen tunteilla on väliä, hänen pahallaololla.
Kän suuttuu aina jos näkee kenellä tahansa olevan mukavaa, asiat kunnossa tai vain muuten iloinen.
Saa todella hirveän raivarin ja nauttii kun saa ympäristön surulliseksi tai toisen itkemään.
Jaksaa jankuttaa miten isä on maailman huonoin ihminen eikä kukaan saa hänestä välittää tai jos sen tekee on todella väärässä ja silloin hänellä on oikeus puuttua sellaiseen vääryyteen.
Joo, en jaksanut kuunnella omaa äitiäni vuodesta toiseen. Nyt on menty pari vuotta vain pinnallisesti. En enää halua kysyä miten hänellä menee, sillä vaikka hän aloittaisi "Oikein mukavasti..." niin jo seuraavassa virkkeessä tulee isä ja isän vittumaisuus... en jaksa. Olen sen äidille sanonut satatuhtatta kertaa, mutta hän ei kuuntele eikä ymmärrä. Hoidan häntä sen mikä on pakko, en enempää. Itkettää, sillä joskus hän oli minun Äitini, oma turvallinen äiti. Ei ole enää.
Ja tälläisen viestin voi tänne jättää vain mies.
Mitäs täällä iniset, sano se exälles, että lopeta!
Ja aivan miesten tapaista, niin työkaveritkin sanoi, onpa hyvä että erosit, karmea entinen sulla.
Miten sä kehtaat?