risainen

elämä!

Näin siinä sitten kävi. Menin ja petin yhden kerran silloista poikaystävääni vuonna 2001, ja yhteinen ystävämme meni kertomaan tapahtuneesta. Riitelimme kovasti, ja mietimme eroa. Muutimme kuitenkin yhteen, poikaystäväni halusi antaa anteeksi, ja menimme vieläpä kihloihin ja naimisiin. Juhlimme juuri toista hääpäiväämme.

Viikonloppuna sukupuolielämämme ei mennyt ihan putkeen (en onnistunut pääsemään huipulle saakka työpaineideni ja opiskelun aiheuttaman stressin vuoksi - ajatukset muualla). Mieheni muuttui todella hiljaiseksi, ja sanoi, että johtuuko paha oloni vieraista miehistä. Ihastuin talvella yhteen mieheen ilman fyysistä kontaktia, josta sitten raportoin miehelleni. Hän uhkaili minua fyysisesti ja pakotti tunnustamaan asioita, joita EN OLE tehnyt! Olen siis ikään kuin pettänyt miestäni kahdesti: kerran fyysisesti ja kerran ihastumalla.

Molemmat kerrat mieheni on antanut siis anteeksi, ja on todennut että hän on itsekin kohdellut minua hyvin sikamaisesti. Hän ei kuitenkaan halua luopua valta-asemastaan siinä mielessä, että hän voi aina syyllistää minua mennen tullen virheistäni. Usein hän vakuuttaa rakkauttansa minuun kyyneleet silmissä, haluaisi lapsen minun kanssani, huolehtii ja puolustaa. Juuri viime viikolla hän totesi, että hän haluaisi rakentaa omakotitalon, jossa voisimme yhdessä kasvattaa pieniä tyttöjä ja poikia. Hän on myös onnellinen, että pääasiassa kohtelen häntä oikein hyvin: teen ruuat, siivoan, huollan vaatteet, en nalkuta, en valita työasioistani jne.

Osaan omasta mielestäni olla tilaa antava, kiva, rento, empaattinen ja huolehtiva vaimo sekä kaiken lisäksi nätti. Olen päättänyt EILEN illalla hakea avioeroa miehestäni, ja hän saa kuulla sen tänään, kun hän saapuu kotiin. Paperit ovat jo tilauksessa. Teen ratkaisun hyvin surullisena, mutta kuitenkin pitkän harkinnan jälkeen. Mieheni on luvannut olla muistuttelematta virheistäni, mutta hän ei onnistu siinä viidenkään vuoden jälkeen. Ja kai hänellä on oikeus muistutellakin.

Haluan aloittaa kuitenkin uuden elämän. En halua kantaa loppuelämääni syyllisen leimaa otsassani. Väitän oppineeni tekemistäni virheistä, ja haluan tuntea itseni tavalliseksi ihmiseksi ilman että siitä minulle koko ajan muistutellaan. Haluan toteuttaa omia haaveitani tai sitten aloittaa joskus uuden suhteen kumppanin kanssa: puhtaalta pöydältä ja ilman, että minä olisin aina automaattisesti se pahempi ja ilkeämpi osapuoli.

Tästä tuli nyt sekava kirjoitus. Kunhan puran hermostuksissani tunteitani, koska jouduin ilmoittamaan parin tunnin sisällä aika ikävän uutisen. Jotakin ruokaakin kai pitäisi tehdä... Olen kusipää ja ilkeä, mutta en jaksa enää kantaa leimaa otsassani. Toivottavasti voin muuttua.

10

983

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voimia sulle

      Kirjoituksesi osui suoraan sydämeen. Hyvä, että olet viimein tehnyt päätöksesi sillä tarinasi kuulosti ahdistavalta... Ja ikävää, että miehesi on jatkanut edelleen syyllistämistäsi eikä ole antanut sinunkaan "unohtaa" asiaa. Miehesi kuullostaa olevan jollain tapaa jopa sairaalloisen mustasukkainen ja omistushaluinen koettaessaan hallita sinua omien tunteidensa kautta (uhkailut ja itkut). Tuollainen ei ole rakastavan ihmisen käyttäytymistä vaan pelkkää dominointia.

      • elämä! II

        Voi kiitos, sinä rakas lähimmäinen! Luulin, että kaikki petetyt ja muuten vaan elämäänsä pettyneet kivittävät minut ensi töikseen. Ja väärinhän minä tein silloin joskus - mutta haluan siitä huolimatta jatkaa elämääni ja kehittyä ihmisenä. Rauhaisaa joulunodotusta myös sinulle sinne jonnekin.


    • ja kokemattomuutta

      Oli varmaan ihan oikein kertoa poikaystävällisesi pettämisestä. Minun kyllä vaikea joskus käsittää, että miten ihmiset voivat kuvitella suhteen pysyvän kasassa, jos jo seurusteluaikana ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Mutta tämä ei ollut varsinainen asiani.

      En tajua, miksi menit kertomaan miehellesi jostain ihastumisesta. Niitä kuule valitettavasti tulee pitkiin suhteisiin ennemmin tai myöhemmin. Aukaisit todennäköisesti vanhat haavat, koska kertomalla ihastumisestasi korostit sen merkitystä elämässäsi. Miehesi luulee, ettei hän ikinä tule riittämään sinulle, mikä varmaan pitääkin paikkansa, koska olet nyt valmis hänet jättämään. Luulen, että kertomalla varmistit, ettet petä eli et luottanut omaan tahtoosi sen vertaa, että olisit pitänyt ihastumisesi omana tietonasi.

      Miehesi myös kannattaisi tahollaan miettiä, onko hän kanssasi vain, koska pelkää yksin jäämistä. Usein petetyillä on huono itsetunto juuri pettämisestä johtuen ja he jäävät roikkumaan suhteeseen, jossa pettämistä ei kyetä käsittelemään ja suhteen jatkomahdollisuuksia ei kunnolla puida loppuun. Uskottomuudesta on mahdollisuus selvitä, mutta se edellyttää tahtoa molemmilta. Jos noin tuoreessa suhteessa kuin teillä (pari vuotta naimisissa eikä lapsia) tunnet muutaman vuoden välein vetoa muihin miehiin, niin kannattaa varmaan viedä ne eropaperit.

      • vedota

        Voi tuota nuoruutta
        ja kokemattomuutta

        Ei nämä asiat ole nuoruudesta eikä kokemattomuudesta, vai tarkoititko että vanhempi ihminen ei olisi mennyt rehellisesti kertomaan. Valehdellut kenties ?


      • Kannattaako?
        vedota kirjoitti:

        Voi tuota nuoruutta
        ja kokemattomuutta

        Ei nämä asiat ole nuoruudesta eikä kokemattomuudesta, vai tarkoititko että vanhempi ihminen ei olisi mennyt rehellisesti kertomaan. Valehdellut kenties ?

        Jos kyse on pelkästä kaukoihastumisesta eli ei suhteesta eikä varsinkaan seksistä, ei kannata pahoittaa toisen mieltä. Ihastuneelle asialla ei ole välttämättä elämää suurempaa merkitystä, mutta toinen joutuu miettimään koko ajan ihastuksen ajautuvan pettämiseen. Ihmisillä on parisuhteessakin oikeus jonkinlaiseen yksityisyyteen. Nyt en siis tarkoita varsinaista pettämistä, johon itselläni raja on seksissä, jollekin toiselle pettäminen on jotain muuta. Jos kuitenkin ajatellaan avioliiton kestävän vaikkapa 30 vuotta, siihen mahtuu aivan varmasti viattomia ihastumisia. Kokonaan toinen juttu on, minkä merkityksen ihastumiselle elämässään antaa. Jos luulee sen olevan jotain ainutlaatuista ja lähtee leikkiin mukaan, ajaudutaan pettämiseen ja sitä kautta leikki ei ole enää leikkiä vaan jotain ihan muuta.


    • Mies.

      Itse tulin petetyksi yli 14 aviovuoden jälkeen.

      Pettäminen on inhimillistä ja se on virhe virheiden joukossa, jonka voi antaa anteeksi. Unohtaminen ja asioiden läpikäyminen ottaa oman aikansa.

      Me päätimme vaimon kanssa jatakaa yhdessä hyvää liittoamme ja minä ymmärsin, että vaimo todellakin ajautui pettämisen tilanteeseen ihastumisen kautta. En minä sano edes, etteikö itselleni olisi voinut käydä niin, olen sen käsittänyt jo kauan sitten, että niin voi käydä kenelle tahansa. Jatkuva tietoinen pettäminen on kokonaan eri asia.

      Itsekään en ole pulmunen, mutta en ole fyysisesti pettänyt vaimoani. Kun päätimme yhdessä jatkaa ja alkaa rakentamaan elämäämme uudelta pohjalta, niin itselleni se tarkoitti sitä, että omalta puolelta rakentamiseen kuuluu se, että en syytä tai muistuttele vaimoa virheestä, vaan se on annettu sydämestä anteeksi. Asioista olemme keskustelleet kyllä jälkeen päin monesti, mutta rakentavasti ja asiallisesti ilman kiihkoa ja syyttelyä. Siitä on reilu vuosi, jolloin minulle selvisi vaimon sivusuhde ja parasta aikaa vaimo lukee kirjoittamaani kirjettä, jossa olen purkanut omia tuntemuksiani vuoden ajalta ja muutenkin avannut joiltakin osin muuttunutta ajatusmaailmaa eri asioista. Kun vaimo on lukenut kirjeeni, niin sitten alamme keskustelemaan asioista, joista on tarve keskustella. Samoin vaimoni kirjoittaa minulle omista tuntemuksistaan ja myös niistä keskustelemme.

      Olemme kokeneet kirjoittamisen hyväksi keskustelun avaajaksi ja rungoksi. Toiseksi, kirjoittamalla on helpompi pelkistää asia kuuluville ja kun pidemmän aikaa kokoaa ajatuksia paperille, niin ei tarvi pinnistellä muistin kanssa niin paljon.

      Yhteisen elämän rakentaminen on molempien vastuu, vaikka toinen voi kokea enemmän vääryyttä kuin toinen. Pettäjäkin käy läpi melkoista kriisiä, kun on tajunnut tekonsa ja pyrkii saamaan itsekunnioituksen, rakkauden osoituksen vastaanottamisen, ym. jälleen normaalille uomille.

      Parisuhteen rakentaminen ei onnistu missään tilanteessa yksin, vaan siinä tarvitaan aina kaksi, jotka on aidosti ja oikeasti mukana rakentamisessa.

      • hienosti kirjoitettu

        Ei voi muuta sanoa kuin että olet äärimmäisen hieno ihminen (vaikka itsekkään et kertonut olevasi täysin puhdas pulmunen). Vahvuutesi perusta näyttää olevan kyky käsitellä omia tunteitasi-kaikki eivät nimittäin siihen pysty.


    • Ei kannata

      Olen kokenut suhteessani vähän samantapaisia asioita. Luotamusta on vaikea rakentaa, jos ei ole anteeksiantoa.

      Yritän juuri parhaillaan päästä yli vaimon pikkujouluihastuksesta. Vaikka mitään ei kuulemma edes tapahtunut, niin asia on silti hankala käsitellä. Pettämisestä puhumattakaan.

      Mutta, jos olet asian päättänyt, niin voimia teille molemmille. Asia on varmasti kipeä ja sattuu kauan. Mutta parempi tehdä iso päätös nyt, ennenkuin on niitä viattomia pikkuisia.

    • KOKENUT

      EI MIEHES SITÄ NOIN VAIN UNOHDA MITÄ OLET TEHNYT HÄNELLE MUUTAMAAN OTTEESEEN. ARVET JÄÄ LOPPU IÄKS JA LUOTTAMUS SUA KOHTAAN ON NOLLA. SÄ ET VOI TIETÄÄ MILTÄ SE TUNTUU, JOS ET OLE ITTE KOKENU!!. EI MIEHES PYSTY IKINÄ!! LUOTTAA SUHUN TÄYSILLÄ, HYVÄ JOS EDES PIKKASEN.

      • alkup.

        Eihän se unohtanut, joten sen takia avioeropaperit laitetaan vetämään. Mieheni ei paperia suostunut allekirjoittamaan, mutta minä olen päättänyt lähteä.

        Kun kerroin puolisolleni päätöksestäni, hän alkoi itkeä ja kerjätä, etten lähtisi. Hän lupasi olla muistuttelemasta asiasta, jne jne. Mutta minäkään en enää luota häneen. Vaikka mieheni ei ole minua pettänyt toisen osapuolen kanssa, totta totisesti hän on tehnyt erilaisia virheitä suhteemme aikana.

        Asioita sattuu ja tapahtuu: minä olen pettänyt miestäni fyysisesti kerran ja toisen kerran ollut ihastunut. Se on paha juttu, mutta toista voi loukata muillakin tavoilla. Minun mieheni kiristää minua vanhoilla virheilläni aina jos muistutan tai huomautan aivan jostakin muusta: ethän sä voi mulle huomauttaa pöydälle jätetystä juustosta, kun sä olet pettänyt mua. Ei tuollainen käy päinsä.

        Minä olen päätökseni tehnyt, ja nyt mieheni itkee että hänet on jätetty. Minä esitän vastalauseen: miksi hän edes haluaa olla tällaisen ihmisen kanssa, jos olen niin paha, että minun pahuudestani täytyy muistutella. Et sinäkään puheistasi päätellen haluaisi jatkaa moisessa suhteessa. Se on menoa nyt, turha itkeä perään!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30820
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4186
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2725
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1892
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1657
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1593
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1565
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1500
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1245
    Aihe