Vanhanen antoi lausunnon taannoisella kiinan matkallaan että "on suomen edun mukaista että suomalaiset yritykset suuntautuvat kiinaan".
Miten voi olla suomen työpaikkojen kannalta eduksi että suomen työnantajat vievät työpaikat kiinaan??!!
Nyt Vanhanen kaipailee suomeen ulkomaalaisia maahanmuuttajia viemään suomalaisilta vähätkin jäljellä oleva työpaikat!!
Jotkut kehtaavatkin väittää suomessa olevan työvoimapulan, se on valhetta! Jos suomessa olisi oikea työvoimapula, koulutettaisiin suomityöttömiä oppisopimuksella työhön!
Minulla, kuten monella muullakin työttömällä on se ongelma ettei ole taloudellisia resursseja jatkokouluttautua omalla kustannuksella, ainoa toivo on oppisopimuskoulutus tai työn ohessa opiskelu mutta eihän semmoiseen näy kukaan ryhtyvän, työnantajat on nirsoja ja odottavat vain valmista, ennemmin tuovat vaikka ulkomaalaisia suomeen kuin jelppaisivat maanmiehiään työelämään mukaan!!!
Työttömien pääasiallinen ongelma on rahattomuus!! Rahalla ratkeaisi moni ongelma!!
Jos tämä maa olisi oikeudenmukainen, olisi täällä otettu jo kauan sitten kansalaispalkka käyttöön koska työpaikat ovat menneet valtion tahallaan tekemien päätösten takia kiinalaisten hyväksi!! Lama-aika tuhosi monen suomalaisen mm. minunkin elämän ja pääsyn työelämään, olisi vain oikeudenmukaista jos se korvattaisiin kansalaispalkan muodossa tai sitten kustantamalla oppisopimuskoulutus sellaiseen työhön jota suomessa vielä ehkä tulee olemaan!!
Mutta kuten tyypillistä, suomi menee entistäkin pidemmälle vääryyden tiellä, se ei suostu tunnustamaan että työttömyys johtuu valtion omista päätöksistä vaan se syyttää työttömiä työttömyydestään!! Niinpä se tekee yhä enemmän vääryyttä ja on muuttanut työmarkkinatuen vastikkeelliseksi!! Tämähän on paitsi orjuuttamista, myös taloudellisesti katastrofaalista työttömille sekä ihmisoikeuksien vastaista!! Työpaikka ja toimeentulohan on ihmisoikeus jota suomi törkeästi rikkoo, kai se pitäisi suomea käyttää TAAS ihmisoikeustuomioistuimessa syytettyjen penkillä...

Vastaukset 8
Vanhimmat
Koskaan ei medioissa perustella sitä, miksi yritysten lähtö ulkomaille on hyvä asia suomalaisille työntekijöille. Mihin ne yrityksen työntekijät menevät? Jos YLE muuttaa Kiinan maahan, niin onko se työntekijöiden kannalta hyvä asia. Ehkä se lohduttaa vain YLE:n ohjelmiin kyllästyneitä ihmisiä, joita YLE:n ohjelmapalvelut eivät kiinnosta.
Jos Eduskunta siirtyy Kiinaan, niin se ei vituta ketään. Vai onko siitä jotain harmia jollekin?
Yleensä ei puhuta työntekijöiden hyödystä, kun firma lähtee muualle. Joku duunari siirtynee mukana, mutta tuskin kuitenkaan kaikki.
joka firma saa mieleisensä duunarin, kunhan vain johto haluaa. Oppisopimus on varmasti paras työllistämismuoto, mitä näistä tukisysteemeistä voi työnantaja löytää. Miksi sitä ei perkele käytetä? Kuka tietää?
TÄMÄ SUOMI ON TYPERÄ MAA NÄIDEN TYPERIEN PÄÄTTÄJIEN TYPERIEN PÄÄTÖSTEN TAKIA KUN NE IDIOOTIT EIVÄT NÄE NAPAANSA PITEMMÄLLE. PISTE.
MENI RIKKI PIENET KIRJAIMET NÄPPÄIMISTÖLTÄ. SORI.
Jos halua on, kaikilla on varaa opiskella. Et taida uskoa itseesi niin paljon, että uskaltaisit opiskella velaksi. Miten luulet, että työnantaja luottaa sinuun?
Miten keltään voidaan odottaa tuollaista riskiä, työpaikat häviää suomesta sitä kyytiä ettei opiskelun päätteeksi enää ehkä ole olemassakaan sitä ammattia johon juuri on valmistunut, sitten jää velkavankeuteen, luottotiedot menee jne.
Oppisopimus tai työn ohessa opiskelu on ainoa kelvollinen keino!!
Firma lähti jo edellisessä junassa Kiinaan!
hyväksyttävä muoto! Ei muita opiskeluja enää!
VASTUSTA SINÄKIN ORJATYÖTÄ JA SANO EI ORJATYÖLLE !